Äitienpäivä normaalipäivä, ei lahjoja, ei muistamisia, muita?

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei vietetä äitienpäivää. Oma äitini oli väkivaltainen alkoholisti ja hänelle äitienpäivä oli tärkeä juhlapäivä ja vaati lahjoja ja muistamista. Jo vuosia äitienpäivä on aiheuttanut minulle tuskaa ja ahdistusta.

Minulla on nyt kaksi ihanaa pientä lasta, mutta en halua viettää äitienpäivää, koska se herättää niin tuskallisia muistoja. Yritän pysyä pois somesta koko viikonlopun, ettei tarvitsisi lukea ihmisten kauniita sanoja omasta äidistään kun itsellä ei ole yhtään hyvää sanaa sanottavana. Olin toivonut, että oma äitiys olisi parantanut nämä traumat, mutta nyt tuntuu oikeasti vielä pahemmalta.

Oletko harkinnut terapiaa? Pienet lapset juhlivat mielellään äitiään.

Jos on ollut onni matkassa, niin on ihana äiti. Monella ei ole ollut. Täällä oli joskus oikein valaiseva 70-luvulla syntyneiden ketju, jossa muisteltiin omaa lapsuutta.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessani äitienpäivä (ja joulu yms) oli päivä jolloin äiti syyllisti muista siitä että he tekevät liian vähän ja että kukaan ei häntä muista. Äitiä pelättiin, mikään lahja ei ollut äidille tarpeeksi hyvä. Kortti piti aina tehdä ja sitten äiti arvosteli sen taiteellisuutta.

Nykyäänkin sisarukset pelkää äitiä niin paljon että pitävät kallista isoa lahjaa välttämättömänä. Minusta lounaan tarjoaminen saisi riittää.

 

 

Meillä tuon tyyppinen äiti viettää äitienpäivänsä ja joulunsa ihan omassa seurassaan. 

Suomessa tuntuu olevan sellainen meininki, että ihan sama mikä pyhä tai päivä on, niin siitä pitää valittaa. 

"Ynnynnyy aikuinen ihminen haluaa viettää synttäreitään, MINUA ei voisi vähempää kiinnostaa ynnynnyy"

"Mitä v*ttua joku joulu, kaupat auki 24/7 koska MINÄ en halua mitään k*sista joulua viettää"

"Ketä kiinnostaa joku äitien- tai isänpäivä? Päiviä siinä missä muutkin önnönnöö minulta on turha kenenkää oottaa mittää muistamista se o jämpti!!!"

"Vappu, hahhahhhah tekosyy ryypiskellä niinku juhannuskin, kaikki kiellettävä jotta meillä olisi vain HARMAA ARKI !!!"



 

Kuulostaa ihan vieraalta. Mieheni eli lasten isä laittaa mulle hienon päivällisen jälkkäreineen, saan aina itse valita mitä haluan. Tänä vuonna hän tekee lohta, paistoperunoita, sienikastiketta ja parsaa. Jälkiruokana kakkua. Päivä toki alkaa kahvilla ja suklaalla sängyssä. Teinit ja pienemmätkin lapset vähintään onnittelevat, usein on kortteja. Joskus mies jopa on ostanut mulle lahjan. Minäkin muistan häntä isänpäivänä yhdessä lasten kanssa, mutta minua hemmotellaan kyllä paremmin.

Oma äiti oli ilkeä, en muista häntä enää kun ei ole pakko. Mutta minusta kuulostaa todella oudolta että äitienpäivä on vain päivä muiden joukossa eikä edes tunnu miltään.

Vierailija kirjoitti:

Kolmesta lapsesta kaksi soittaa. Ei muuten juhlita kuin miehen äitiä. Omani kuollut. Tykkäisin kyllä juhlia, en vaan enää jaksa odottaa. Silloinkuin lapset olivat pieniä niin sanoin miehelle useana vuonna että olisi minulle tärkeää. Ei vaan koskaan mitääntehnyt asian eteen. Lapset kyllä isompina ja silloin kun asuivat kotona tekivät juhlan. Nyt kaikki heistä asuvat ulkomailla

Mullakin loppui mielenkiinto äitienpäivään, kun ex-mies aina pilasi ne kiukuttelulla. Aina piti järjestää joku kohtaus jos oltiin menossa syömään, joko muuten vaan tai samalle päivälle piti ympätä väkisin kaikkea muuta, auton pesua ja terassihommaa, jotta tuli kiire ja eturistiriita, tai sitten sen takia että lasten annos oli ruokapaikassa liian kallis. Vaikka lapset on ihan kivoja kunnon kansalaisia, vanhimmalla heistä oli myös tuskallista orientoitua päivään, kyseli että haluuksä jotain äitienpäivänä. Päätin että antaa olla kun on niin vaikeata se teemapäivä ja turha niitä äitienpäiväruusuja on ostella kun en osaa niitä henhissä pitää kahta päivää kauempaa.

Toisaalta muutoin jokainen päivä on äitienpäivä, koska lapset on hyväkäytöksisiä minua ja toisiaan kohtaan ja tulevat mukisematta apuun jos pyydän. Nuorin jos joskus sortui puhumaan epäkunnioittavaan sävyyn, niin vanhin kyllä pisti heti ruotuun sanomalla että et sä voi kuule noin puhua äidille. Perseily jäikin siihen yhteen yritykseen sitten.  Mutta teemapäivä ei meillä ota tulta.

sama , ei tarvi höösätä syön yksin täytekakkua ja juon roseviiniä huomenna, parasta. kukaan ei häiritse.

Omaa äitiäni se äidin rooli ei ole koskaan kiinnostanut. Juoksi avioliiton aikana muiden miesten perässä ja kun lopulta löysi jonkun, jonka kanssa oli kiva ryypätä, hylkäsi minut isälle.

Vuosia jatkuneesta välinpitämättömyydestä,  kiusaamisesta ja mustamaalaamisesta huolimatta olen yrittänyt pitää yhteyttä. Tälle viikonlopulle oli liput yhteen esitykseen, mutta ylläri - hän muutti mielensä viime hetkellä ja luovutti lippunsa isälleni. Vietän siis äitienpäivää taas isäni kanssa, joka on joutunut täyttämään äidin roolin muutenkin kaikki nämä vuodet. Kaikista ei ole äideiksi.

Minulla lapset tulevatkotiin ja kokkaavat äidilleen (minulle), ei muita lahjoja:) On ihana katsoa kun veljekset kokkaavat yhdessä minulle ja saan siinä samalla puhella heidän kanssaan kuulumisia. Menu on minulle joka vuosi mysteeri, pojat suunnittelevat sen itse. Vietetään iltapäivää yhdessä. Muuta en tarvitse. Jouluna pojat tulevat sitten valmiiseen pöytään.

Itse toivoisin edes pientä muistamista, mutta lapset eivät ole oppineet mallia, joten todennäköisesti saan keittää kahvini itse. Lasten ollessa pieniä toin lasten isälle esiin, että olisi kiva, että äitienpäivänä muistetaan. Lasten isä oli enemmän sitä mieltä, että jokainen muistaa omaa äitiään eikä tajunnut koskaan, etteivät lapset sitä opi, jos heille ei opeteta. Itse laitoin lasten kanssa isäinpäivää lasten isälle, mutta tämäkään ei soittanut hänellä kelloja. Lasten päiväkodissa tekemät jutut ilahduttivat minua kovasti.

Nyt lapset ovat koululaisia eikä koulussa selvästikään enää tehdä äitienpäivämuistamisia, joten edes sitä korttia ei ole odotettavissa. Todennäköisesti äitienpäivä menee kuten kaikki muutkin vapaapäivät. Lapset nukkuvat pitkään, teen aamiaisen itse itselleni. Tuskin he edes muistavat, että on äitienpäivä. Omat vanhempani asuvat kaukana, joten omalle äidille lähetä tekstarilla toivotukset.

Jotakin on pielessä suomalaisessa kulttuurissa kun äitienpäivää ei juhlita joka perheessä. Syntymäpäiviä juhlitaan ja nimipäiviäkin muistetaan. Vappu, juhannus, Joulu, pääsiäinenkin on nykyään juhlan arvoinen, mutta stten jotkut kehtaavat kyseenalaistaa äitienpäivänä merkityksen. Mielestäni moukkamaista.

Mustan omaa äitiäni ainakin kukalla ja kortilla. Lapsiani muistuttelen etukäteen siitä, että äitienpäivänä äitiä muistetaan. Kuka kissan hännän nostsisi jollei kissa itse. Itsetehty kortti on minulle riittävä ja mieluinen. 

Puolison panostus äitienpäivään tuntuu vähenevän lapsien kasvaessa. Mutta siihen en aio jumittua vaan olen kiitollinen lasten muistamisesta ja tehdä tänään asioita, joista itse pidän.

Kirjoitin juuri toiseen ketjuun näin:

Äitienpäivä on ainoa päivä vuodessa, kun itken. Tämä tuntuu niin pahalta. En oikein tiedä miksi. Tuntuu sirkukselta. Kaikki leikkivät, että keisarilla on vaatteet.

Itselläni kaksi aikuista lasta. Toinen muistaa. 

Olen leskiäiti ja kaksi poikaa teinejä. Eivät he osaa tai tajua mitään äitienpäiväjuhlallisuuksia minulle omin nokin järjestää, ja tuntuisi oudolta käskeä heitä se tekemään ("juhlikaa minua"???). Ostin itse itselleni kukan, siinä kaikki. Harmittaahan tämä vähän, mutta näillä mennään.

Kun mun mies oli lapsi, he kävivät aina isänsä kanssa poimimassa valkovuokkoja äidillensä. Ei näytä auttavan joihinkin edes esimerkin voima, hän ei ole koskaan järjestänyt lasten kanssa minulle mitään, minä olen kyllä hänelle. Ja edelleenkin tämä menee niin, että isänpäivänä lapset järkkää keskenään jotain isälleen, mutta minulle ei. Kai minun olisi itse pitänyt vaatia sitä itsellenikin. Nytkin olen yksin kotona, lapset lähtivät isänsä kanssa harrastamaan. Näyttää olevan illaksi Saarioisten maksalaatikkoa, mies hoiti perjantaina kaupassa käynnin...

Kyllä minusta olisi kiva erilaisina merkkipäivinä tulla muistetuksi. Siitä tulisi hyvä mieli. 

Olen Asperger-äiti ja kaikki, nyt jo aikuiset lapset ovat myös kirjolla enemmän tai vähemmän. Toistaiseksi ei ole tullut wa-viestiä keneltäkään. Tässä kohtaa päivää, en enää välitäkään. Koska jos eivät itse ymmärrä muistaa mitenkään, en arvosta semmoista, että lähettävät "pakosta" onnittelut, kun

a)jostain selvisi että on äitienpäivä, tai b)joku kyseli, miten ovat muistaneet äitiä. "Oho, ai jaa..."

Ja eihän tällä muuten olisi paskankaan väliä, mutta kun elän yksin eikä minulla ole juurikaan (positiivisia) ihmisyhteyksiä.

Toivottavasti äitienpäivä poistetaan almanakasta.

Suurimmalle osalle äitejä todella surullinen päivä.

Omaa äitiäni juhlitaan. Vien kukat ja lahjan aina. Vähän hassulta toisaalta tuntuu kun äiti olen itsekin. No, eronnut ja aikuinen poika muistaa satunnaisesti.

Äidin luona saan tosin hyvää ruokaa ja täytekakkua. Ellen ostin itselleni amppelin ja pari puseroa, olkoot ne lahjani sitten.

N52

Vierailija kirjoitti:

Olen Asperger-äiti ja kaikki, nyt jo aikuiset lapset ovat myös kirjolla enemmän tai vähemmän. Toistaiseksi ei ole tullut wa-viestiä keneltäkään. Tässä kohtaa päivää, en enää välitäkään. Koska jos eivät itse ymmärrä muistaa mitenkään, en arvosta semmoista, että lähettävät "pakosta" onnittelut, kun

a)jostain selvisi että on äitienpäivä, tai b)joku kyseli, miten ovat muistaneet äitiä. "Oho, ai jaa..."

Ja eihän tällä muuten olisi paskankaan väliä, mutta kun elän yksin eikä minulla ole juurikaan (positiivisia) ihmisyhteyksiä.

Ei kai sen viestin tarvitse tulla heti kun silmät saa aamulla auki? Itselläni on ollut tapana soitella tai laittaa viestiä omalle äidille aina iltapäivästä. Se on sellainen varma aikakin saada kiinni, aamulla yleensä menee jossain pihalla tai on lenkillä. 

Itse inhoan äitienpäivää, oma äitini valittaa, kun ei muisteta oikein ja itse en pidä juhlista. Onneksi on vain kerran vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen Asperger-äiti ja kaikki, nyt jo aikuiset lapset ovat myös kirjolla enemmän tai vähemmän. Toistaiseksi ei ole tullut wa-viestiä keneltäkään. Tässä kohtaa päivää, en enää välitäkään. Koska jos eivät itse ymmärrä muistaa mitenkään, en arvosta semmoista, että lähettävät "pakosta" onnittelut, kun

a)jostain selvisi että on äitienpäivä, tai b)joku kyseli, miten ovat muistaneet äitiä. "Oho, ai jaa..."

Ja eihän tällä muuten olisi paskankaan väliä, mutta kun elän yksin eikä minulla ole juurikaan (positiivisia) ihmisyhteyksiä.

Ei kai sen viestin tarvitse tulla heti kun silmät saa aamulla auki? Itselläni on ollut tapana soitella tai laittaa viestiä omalle äidille aina iltapäivästä. Se on sellainen varma aikakin saada kiinni, aamulla yleensä menee jossain pihalla tai on lenkillä. 

Viesti olisi kiva olla puhelimessa, kun sitä katsoo esim. puolenpäivän aikaan. Viestin voi lähettää vaikka edellisenä yönä, kun on valvonut illanvietossa, viisuja tai revontulia katsellen. Jos siis nukkuu iltapäivään asti. Viesti on just siitä hyvä, että sillä saa aina kiinni vastaanottajan, tämän aikatauluista riippumatta.

eri

Vierailija kirjoitti:

Eipä taida olla ketään tällaista äitiä. 

Minun äitini löi ja piti nälässä.

Tämä alkoi isäni t.apettua itsensä kun olin 14:sta.

Muutin kotoa opiskelijasoluun 16 v.

En tiedä elääkö p.illu josta verisenä tulin ulos.