Puoliso kertoo terapiassa vain omat näkemyksensä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoit

Sä et tunnu ottavan neuvoja vastaan vaan jankkaat omaa tarinaasi. Se ei kuitenkaan johda mihinkään sen enempää tällä palstalla kuin oikeassa elämässäkään.

Voitteko sitten kertoa selväsanaisesti, mitä kannattaa tehdä tässä tilanteessa? Katsoa peiliin ja etsiä vikaa itsestään? Lakata kontrolloimasta miestä - miten minä sitä voin edes kontrolloida kun hän tekee ihan oman mielensä mukaan? Niin ja jotenkin piti rivien välistä ymmärtää että miten piti toimia jotta toimii oikein..

Siis eikö kukaan ole sitä mieltä, että miehessäkin voisi olla vikaa? Vähän tuli sellainen fiilis, että minä olen paha akka ja mies saa itkeä terapiassa ja kertoilla keksittyjä juttuja minun tekemisistäni.

Ja jankkaan täällä ihan niin paljon kuin huvittaa, ei minua kiinnosta pilaako jankkaamiseni iltasi vai ei. 

-ap

Me muut olemme ketjun tietojen pohjalta sitä mieltä, että miehesi on henkisesti väkivaltainen, ei tule muuttumaan. Emme ymmärrä, miksi roikut hänessä. Mielestämme sinun kannattaisi ottaa ero. Jos koet siitä huonoa omaatuntoa, niin ajattele niin, että nyt on juuri oikea ja täydellinen hetki, kun miehellä on terapiasuhde ja hän saa sieltä täydellistä tukea erosta selviäniseen. 

Niin minäkin tekisin jos olisi tarve mennä terapiaan. Kertoisin vain oman ja omat kokemukseni ja tunteeni. Ei siinä muuta pidä, eikä voikaan kertoa. Kukaan ei voi mennä toisen pään sisään joten on pysyttävä omassa subjektiivisessa kokemuksessa ja kokemuksissa, tunteissa jne. 

Minä komppaan tuota neuvoa lähteä ja hakeudu itsekin terapiaan, jotta saat purettua asiat ja ymmärrät, miksi sitouduit tuollaiseen mieheen. Vinkkinä: ota yhteys oikeusaputoimistoon, jos (ja kun) mies ei suostu lastenvalvojan määrittämään elatusmaksuun. Tsemppiä, olet arvokas ihminen ja ansaitset parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän ap:tä.

Oma puolisoni aloitti terapian, ja muuttui hyvin pian sen jälkeen väkivaltaiseksi ja avoimen valehtelevaksi. Kun hän pahoinpiteli minut, niin hänen oli kuulemma pakko tehdä niin. Ja toisaalta hän myös sanoi, ettei hän ole pahoinpidellyt.

Suhde tietenkin päättyi tuon jälkeen. Eikä puoliso ymmärtänyt miksi en enää halunnut sopia asioita. Toki kerroin hänelle, että minulla ei ole mitään aikomusta jatkaa suhteessa, johon on tullut mukaan väkivalta. Koska puoliso ei tuota ymmärtänyt, niin kerroin saman viestillä myös terapeutille.

Omituista on, että tuosta suhteen päättymisestä on jo pari vuotta aikaa. Eikä ex vieläkään ymmärrä miksi se päättyi. Eikä ilmeisesti terapeuttikaan. Tai sitten asiasta ei ole terapiassa puhuttu lainkaan. Joka tapauksessa uskoni terapiaan ja terapeutteihin on mennyt täysin. Minun kokemukseni on, että asiat vain pahenevat terapian myötä.

Kirjan Why does he do that kirjoittanut parisuhdeväkivaltaisten miesten terapeutti kirjoittaa siinä kirjassa, että nuo miehet usein pahenevat terapiassa, eivät parane. Koska heillä ongelmien alkusyy on ylikorostunut oikeutuksentunne ja itsekeskeisyys, niin sehän paisuu entisestään prosessissa, jossa mies on terapian keskipiste ja puhuu vain itsestään. Kuulemma osa heidän asiakkaistaan teki juuri niin, että puheli terapiassa innolla ja sitten menikin kotiin ja pahoinpiteli vaimon samantien. Ap lue se kirja.

Oma vaimoni oli aikoinaan terapeutilla riitojemme vuoksi. Itse kävin myös omalla tahollani. Vaimoni ei juuri puhunut omasta käytöksestään terapeutilleen; jatkuvaa uhkailua, haukkumista, hakkaamista, potkimista, vauvan ravistelua jne. Minä olin jatkuvasti se hullu paska tässä suhteessa, joka on ansainnut kaiken kohtelun. Itse puhuin kyllä avoimesti itsestäni ja käytöksestäni suhteessa terapeutille, mitä vaimo ei uskonut.

Ei mitään hyötyä, jos ei voi olla oikeasti rehellinen faktoista, vaikka osa toki on kokemuskohtaista asiaa myös. Meillä fyysinen väkivalta loppui vasta, kun tein lastensuojeluilmoituksen meistä. Ja sekin oli minun syy, kun jouduttiin sinne menemään. Näistä asioista ei kuulemma saisi ulkopuolisille puhua. No, väkivalta on loppunut ainakin. Ei uskalla enää sitä käyttää, koska tietää seuraukset.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies oli terapeuttinsa avustuksella löytänyt ongelmiinsa syyn: minut ja huonon parisuhteen, tästä olen ikuisesti kiitollinen, koska pääsin hänestä vihdoin irti ja elämä on sen jälkeen maistunut oikeasti hyvältä. Pakko kai kertoa myös, että miehen onneen se ei vaikuttanut, koska hänen persoonallisuushäiriönsä ja alkoholisminsa ei sitten kuitenkaan johtunut minusta.

Yleensä se meneekin näin.  Kovasti syytetään sitä vaimoa miehen alkoholismista ja muista ongelmista, mutta miksi ne ongelmat eivät sitten selviä, kun se "häiriötekijä" poistuu?  Yleensä ne vain pahenee ja sitten syytetäänkin jo sitä, että se vaimo lähti.  Eli kaikki alkoikin siitä, kun vaimo jätti.  

Minunkin exäni väitti, että hänen elämästään hävisi tukipilari, jonka vuoksi hän sitten alkoi juoda.  Joopa joo.  Ensinnäkin, kenenkään tehtävä ei ole olla aikuisen miehen tukipilari.  Taisin todella sitä yrittää, mutta sehän meni niin, että mitä enemmän yritin miestä tukea ja ymmärtää, antaa hänelle tilaa olla oma itsensä, tehdä hänelle koti hyväksi paikaksi niin, ettei sieltä tarvitsisi minnekään juomaan lähteä jne, sitä enemmän hän joi ja rälläsi ja kotona vain tuijotteli seiniin tai räyhäsi ja rikkoi tavaroita.

Sitten kun totesin tilanteen mahdottomaksi, ja myös sen, että olin vastuussa lapsemme elämästä myös enkä halunnut hänen joutuvan tätä seuraamaan ja isäänsä pelkäämään, niin otin ja lähdin.

Ja se olikin sitten kuulemma se viimeinen niitti, mikä pisti miehen elämän sekaisin ja teki hänen elämästään helvetin, niin ettei enää voinut mitään muuta kuin juoda.  Siihen hän sitten kuoli aikanaan.  Se oli hänen kohtalonsa.  Minä en halunnut olla juopon miehen vaimo, joka kuluttaa itsensä loppuun miestä hyysätessään ja tämän sotkuja selvitellessään.  Sitä olin lähipiirissä ehtinyt nähdä riittävästi.  Silti sain syyllisen leiman.  

Onneksi olin niin nuori silloin vielä, että kintaalla viittasin.  Jokainen on loppujen lopuksi vastuussa omasta elämästään itse, ainakin tällaisessa tapauksessa.  Alkoholistin raitistaminen on äärimmäisen epäkiitollista hommaa.  Oma mielenterveys siinä jo kärsii.  Tuttu mies oli sellaisessa vapaaehtoishommassa, jossa autettiin näitä sivuraiteille ajautuneita, yritettiin saada heitä oikeasti pääsemään irti alkoholista ja auttaa heitä saamaan elämälleen hyvät puitteet.  Hän lopetti kymmenen vuoden kuluttua ja sanoi, ettei enää jaksanut, kun se oli todella sitä, että pettymys seurasi toistaan.  Juuri kun kaikki näytti hyvältä, se olikin ilmeisesti liian hyvää ja taas alettiin alusta.  Eivät ne kaikki edes halua siitä viinasta eroon, kunhan pelleilevät.  Silloin on parempi vaikka vain antaa sen ihmisen elää elämänsä sellaisena kuin he sen haluavat elää, vaikka kuinka katkeria ja kaunaisia sitten olisivatkaan, "kun ei sitä ja kun ei tätä."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kenen muun näkemyksiä siellä pitäisi kertoa? :D

Vaimon tietenkin.

Miehen pitää ymmärtää, että kaikki keskustelu pitää peilata vaimon kautta. Ei miehellä saa olla omia ajatuksia tai toiveita. Yhteisen hyvän vuoksi tällaiset taipumukset pitää unohtaa.

Oletko tuota mieltä? Kukaan muu ei ole tuollaista väittänyt. Ei edes vihjannut. Sinulla on kyllä erikoinen mielipide.

Sarkasmia aloittajan valitukseen siitä, että mies kertoo omista tuntemuksistaan ja asioista omasta näkökulmastaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulle on sanottu jo monesta suusta, että tuo on toksista käytöstä, jota esim. narsistit harrastavat. On ihan todellla utuinen haavekuva, että mies havahtuisi terapiassa siihen, että hänen koko persoonallisuutensa on perseestä ja alkaisi työstää sitä. 

Sinä roikut siinä vielä siksi, että toivot/kuvittelet miehen muuttuvan terapian myötä ei-räyhääväksi? Minä taas kuvittelen, että parhain, mitä mies voi tai aikoo tehdä, on se, että hän etsii terapiasta keinoja muuttaa sinut sellaiseksi, "ettei sinulle tarvitse huutaa". Väkivallantekijä näkee aina syyn kohteessaan. Eihän hän, muuten, mutta kun se kohde...

Sun miehellä on niin paljon tehtävää itsensä kanssa ja niin pitkällä siitä ja motivaatiokin taitaa puuttua, että sinuna alkaisin ihan oikeasti miettiä eroa. 

Ei ole normaalia, että joutuu miettimään tuollaisia asioita, joita sinä mietit. Tuollaiset

Jos muutos tapahtui 0-10v sisään alusta, oli se alun mukava mies vain esitystä. Moni voi esittää vuosikausia. Jos mies taas aidosti muuttui vasta hyvin yllättäen 20 vuoden jälkeen, selvittäisin hänen neurologisen terveydentilansa. Esim dementiamuodot voivat oireilla alussa mitä moninaisimmin, samoin aivokasvain. Jos siis miehen persoona on täysin muuttunut siitä millainen hän oli vuosikymmeniä. 

Ja ei se terapeutti ole välttämättä sanonut sinusta AP yhtään mitään, miksi ihmeessä uskot siinä miestä joka kertomasi mukaan valehtelee jatkuvasti? Ihan turha kenenkään tarttua kuulopuheisiin jotka tulevat epäluotettavaksi todetusta lähteestä eli mieheltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisellä on oikeus valehdella niin paljon kuin haluaa eikä siitä joudu pakkohoitoon. Miehen pitää itse haluta hoitaa valehteluaan. Ei puoliso voi raitistuakaan toisen puolesta.

Yleensä noilla tyypeillä ei ole mitään halua parantua.

Tämä on kyllä juuri näin.

Lisäisin tuohon kuitenkin senkin näkökulman, että terapeutilla pitäisi olla oikeus tietää, että häntä vedätetään, jotta hän ei kannustaisi miestä valehtelemaan, kuten nyt tietämättään tekee.

T. Se, jota lainasit

Mistä terapeutti tietäisi, että tämä ihminen, jota hän ei ole tavannut, ei ole psykopaatti, joka yrittää tulla sabotoimaan terapian?

Mistä se terapeutti nyt tietää, että ap:n puoliso ei ole psykopaatti, joka yrittää sabotoida ap:n elämän?

Ihan yhtä heikoilla ja turvattomassa tilanteessa se terapeutti nyt jo on.

Tavallinen ihminen tunnistaa psykopaatin vaistomaisesti ja haluaa vaistomaisesti vältellä häntä. Miksi terapeutin olisi sen vaikeampi tunnistaa psykopaattia?

Kysymys kuuluu; haluatko olla suhteessa, jossa sinulle läheisimmän ihmisen subjektiivinen kokemus elämästänne on tämä?

Sillä ei ole väliä onko kokemus totta vai ei, tämä tarina on kuitenkin se, jota puolisosi jostain syystä haluaa kertoa ulkopuoliselle. Elätte tavallaan yhteistä elämää, johon on nyt kehittynyt kaksi täysin erilaista todellisuutta, riippumatta siitä kumpi on oikea.

Vaikka terapeutti komppaisikin miestä (joka on hänen asiakkaansa) olennaista on kuitenkin se, että puolisosi myös sallii tämän kehityssuunnan. Fiksu ihminen ymmärtää yleensä itsekin, että terapia rakentuu ja etenee lopulta oman kertomuksen pohjalta.

Vaikka siis pääsisit kertomaan oman näkökulmasi terapeutille, et pysty silti vaikuttamaan puolisosi ajatuksenjuoksuun saati muuttamaan sitä. Aika raadollinen ajatus eikö?

Toivon ap kovasti tsemppiä tilanteeseen, myös ero on joskus oikea ratkaisu.

Miehesi lapsuus ja suhde vanhempiin, vanhempien mahdolliset persoonallisuushäiriöt, alkoholismi ym. selvittelyn alle. Hänhän projisoi jotakin sinuun itsestään, vanhemmistaan tai opittuna tapana mitä on kuullut kotonaan tehtävän.

Tätähän ap toivoisi, mutta hänellä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen mitä terapiassa käsitellään. Vai onko sinulla jonkin vinkki miten tuo ehdotuksesi toteutetaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisellä on oikeus valehdella niin paljon kuin haluaa eikä siitä joudu pakkohoitoon. Miehen pitää itse haluta hoitaa valehteluaan. Ei puoliso voi raitistuakaan toisen puolesta.

Yleensä noilla tyypeillä ei ole mitään halua parantua.

Tämä on kyllä juuri näin.

Lisäisin tuohon kuitenkin senkin näkökulman, että terapeutilla pitäisi olla oikeus tietää, että häntä vedätetään, jotta hän ei kannustaisi miestä valehtelemaan, kuten nyt tietämättään tekee.

T. Se, jota lainasit

Mistä terapeutti tietäisi, että tämä ihminen, jota hän ei ole tavannut, ei ole psykopaatti, joka yrittää tulla sabotoimaan terapian?

Mistä se terapeutti nyt tietää, että ap:n puoliso ei ole psykopaatti, joka yrittää sabotoida ap:n elämän?

Ihan yhtä heikoi

Siinä on se ero, että mies on hänen potilaansa, joten keskushenkilö ja ap taas ulkopuolinen. Tuolle terapiasuhteelle on jotain eettisiä periaatteita. 

Vierailija kirjoitti:

Terapeuttia on helppo manipuloida. Minulla oli tarina miten hirveä isäni oli. Tajusi totuuden, kun näytin valokuvan hänestä. 

Oliko sinulla siis keksitty tarina, missä isä oli pahis? Mutta valokuvasta näki, että tarinasi ei ollut totta?

Vierailija kirjoitti:

"Joku kirjoitti äitisuhteesta ja näiden tunteiden heijastamisesta omaan vaimoon. Miehellä ollut melko kurinalainen lapsuus, mm kotiintuloaika vielä 18-vuotiaana. Vieläkin lähtee vaikka kääntämään kasvimaata jos äitinsä pyytää - kotonahan ei minun pyynnöstäni vie edes roskapussia. Ja vieläkin, vaikka mies 45-vuotias, ostaa äitinsä hänelle välillä vaatteita. Ilmeisesti 20 vuotta meni vaimon kanssa ihan ok, mutta sitten alkoi vihaisuus vaimoa kohtaan..lapsuuden traumoja?

-ap"

Kuulostaa siltä, että miehesi on liian kiinni äidissään ja suhteessa on todellakin kontrollointia, jota hän ei myönnä vieläkään, vaan projisoi sinuun. Lisäksi äitinsä todennäköisesti vaikuttaa häneen asioissa, jotka liittyvät sinuun, koska olet tullut äidin tontille "viemään pojan ja kontrollimahdollisuutta". Tilanteesi on siten surkea, koska olet sekä äidin että terapeutin vaikutusvallan alla ja miehesi hyödyntää tilannetta silkkaa tyhmyyttää

Voi olla noin. Ja mies saa terapiasta lisää aseita ap:tä vastaan. Nythän hän voi sanoa, että sekä terapeutti että äiti ovat sitä mieltä, että vika on ap:ssä. Tuon jälkeen ei ole mitään merkitystä sillä mitä ap sanoo, sillä mies kokee olevansa ylivoimaisen oikeassa, sillä "kaikki" sanovat hänelle niin.

Onko kuvioissa minkäänlaista uskottomuutta tai riippuvuutta (esim. nettiporno). Selittäisi paljon käytöstä, myös tuon äiti-suhteen pohjalta.

Miten riippuvuudet selittävät tuota käytöstä?

En ole ap, mutta minulla on täysin identtinen tilanne ap:n kanssa. Ja puolisolla todellakin oli riippuvuuksia, myös tuo mainitsemasi.

Vierailija kirjoitti:

Juu mun suhde kun veteli viimeisiään, niin miehellä alkoi terapia ja se oli kyllä naula arkkuun.

Mies esim. kertoi siellä, että hän on väsynyt ja naisystävä vaatii kokoajan tukea johonkin omiin ongelmiinsa. Terapeutti oli sanonut, että "sinun pitää rajata naisystävää ja sanoa esimerkiksi, että nyt pariin kuukauteen et pysty antamaan itsestäsi juuri mitään extraa".

Mies tuli kotiin ja sanoi, että "seuraavaan kahteen kuukauteen en puhu kanssasi sanaakaan keskenmenostasi, sitten se voidaan 2kk kuluttua puhua kerralla läpi ja siihen asti esitetään, että sitä ei olisi ollutkaan".

Terapiasta ei mun mielestä ole hyötyä parisuhteen asioihin, jos siellä vain toinen osapuoli kertoo osatotuuksia.

Terapiassa kehotetaan tähän rajojen vetämiseen. En tiedä mikä on motiivina sille, että asiakkaalle ei kerrota, että sillä rajojen vetämisellä rajataan ihmisiä pois omasta elämästä.

Näin se meni meilläkin. Mies sanoi, että terapeutin mukaan hänen ei tarvitse puhua minulle, jos hän ei halua. Minä sanoin miehelle, että ilman puhumista meillä ei ole mitään suhdetta. Suhde sitten päättyi, ja mies ihmetteli, että miksi tein niin, kun hänhän vain veti rajoja.

Me muut olemme ketjun tietojen pohjalta sitä mieltä, että miehesi on henkisesti väkivaltainen, ei tule muuttumaan. Emme ymmärrä, miksi roikut hänessä. Mielestämme sinun kannattaisi ottaa ero. Jos koet siitä huonoa omaatuntoa, niin ajattele niin, että nyt on juuri oikea ja täydellinen hetki, kun miehellä on terapiasuhde ja hän saa sieltä täydellistä tukea erosta selviäniseen.

Allekirjoitan tämän.

Vierailija kirjoitti:

Niin minäkin tekisin jos olisi tarve mennä terapiaan. Kertoisin vain oman ja omat kokemukseni ja tunteeni. Ei siinä muuta pidä, eikä voikaan kertoa. Kukaan ei voi mennä toisen pään sisään joten on pysyttävä omassa subjektiivisessa kokemuksessa ja kokemuksissa, tunteissa jne. 

Ja tämänhän ap:kin sanoi olevan aivan luonnollista ja ok.

Se mikä ei ole ok, on että mies tuo terapian heidän olohuoneeseen ja lyö ap:tä terapiassa keskustelluilla asioilla.

Terapia kuuluu terapiaan. Sitä ei tuoda kotiin eikä sitä käytetä aseena toista vastaan. Ei kumpaankaan suuntaan.

Asiasta en paljoa tiedä, mutta uskoisin, että terapian perusidea on kertoa omia näkemyksiään terapeutille.

Kirjan Why does he do that kirjoittanut parisuhdeväkivaltaisten miesten terapeutti kirjoittaa siinä kirjassa, että nuo miehet usein pahenevat terapiassa, eivät parane. Koska heillä ongelmien alkusyy on ylikorostunut oikeutuksentunne ja itsekeskeisyys, niin sehän paisuu entisestään prosessissa, jossa mies on terapian keskipiste ja puhuu vain itsestään. Kuulemma osa heidän asiakkaistaan teki juuri niin, että puheli terapiassa innolla ja sitten menikin kotiin ja pahoinpiteli vaimon samantien. Ap lue se kirja.

Juuri tämän olen kantapään kautta oppinut. Ja se muutos pahempaan alkoi heti terapian alkamisen jälkeen. Kyllä huomasi, että nyt toinen löysi ihmisen, jonka vastaanotolla hän saa loistaa. Ja että terapeutti uskoo sinisilmäisesti kaiken sen mitä toinen sinne keksii kertoa. Ja yhtäkkiä toisella alkoi olla pelkkiä oikeuksia eikä mitään velvollisuuksia.