Ulkonäkökompleksit estää mua elämästä

Nyt kannattaa kaikkien, joilla on kehokuvaan kanssa ongelmia, mennä reippaasti vaikka sinne uimahalliin, tai uimarannalle. Kun meitä on tarpeeksi monta, kukaan ei enää ihmettele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, ap! Olen 43v ja kärsin edelleen tuosta samasta ongelmasta kehonkuvan ongelmasta. Loogisesti ymmärrän, että olen ihan tavis, mutta sen ymmärtäminen ei auta, kun kyseessä on pakko-oireinen häiriö. Sama, jos sanoo anorektikolle, että senkus syöt vaan, ei se nyt niin vaikeeta ole.

Muutamia esimerkkejä:

- Rakastan uimista, mutta en voi mennä uimahalliin tai julkiselle uimarannalle. En ole uinut 25 vuoteen. Haaveilen lottovoitosta, että voin hankkia oman uima-altaan sisätiloihin.

- En välitä vaateostoista, pukeutumisesta, hiustenlaitosta tai meikkaamisesta, koska näytän kuitenkin aivan suohirviöltä riippumatta siitä, mitä puen päälleni, miten meikkaan tai kuinka laitan hiukseni. Joten ihan turhaa rahanmenoa ja ajantuhlausta laittautua ja yrittää näyttää nätille, k

Perustelut alapeukuille kiinnostaisivat.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, ap! Olen 43v ja kärsin edelleen tuosta samasta ongelmasta kehonkuvan ongelmasta. Loogisesti ymmärrän, että olen ihan tavis, mutta sen ymmärtäminen ei auta, kun kyseessä on pakko-oireinen häiriö. Sama, jos sanoo anorektikolle, että senkus syöt vaan, ei se nyt niin vaikeeta ole.

Muutamia esimerkkejä:

- Rakastan uimista, mutta en voi mennä uimahalliin tai julkiselle uimarannalle. En ole uinut 25 vuoteen. Haaveilen lottovoitosta, että voin hankkia oman uima-altaan sisätiloihin.

- En välitä vaateostoista, pukeutumisesta, hiustenlaitosta tai meikkaamisesta, koska näytän kuitenkin aivan suohirviöltä riippumatta siitä, mitä puen päälleni, miten meikkaan tai kuinka laitan hiukseni. Joten ihan turhaa rahanmenoa ja ajantuhlausta laittautua ja yrittää näyttää nätille, k

"Tuossa paljastui hyvin se ajatusvääristymä mikä tuota kaikkea ruokkii. Olet jäänyt jumiin ajattelemaan että jos olisit hyvin kaunis/täydellinen ulkoisesti se suojaisi sinua maailman pahuudelta (ja se on myös ainoa asia millä voisit tulla hyväksytyksi.) -eri"

Olen eri kuin jolle kommentoit, mutta jos on puhe pakko-oireesta, ei se välttämättä selity juuri tuolla tavalla. Ihmisillä on erilaisia syitä sen taustalla ja osaa niistä voi olla hyvin hankala, mahdotonkin selvittää.

Itse koen omien pakkomielteideni kohdalla, että en pysty mitenkään "selittämään" miksi koen jonkin asian kuten koen. Siinä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä. En pyri jotenkin tekemään itsestäni "täydellisempää" vaan ennen kaikkea "normaalin".

Olen komea. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, ap! Olen 43v ja kärsin edelleen tuosta samasta ongelmasta kehonkuvan ongelmasta. Loogisesti ymmärrän, että olen ihan tavis, mutta sen ymmärtäminen ei auta, kun kyseessä on pakko-oireinen häiriö. Sama, jos sanoo anorektikolle, että senkus syöt vaan, ei se nyt niin vaikeeta ole.

Muutamia esimerkkejä:

- Rakastan uimista, mutta en voi mennä uimahalliin tai julkiselle uimarannalle. En ole uinut 25 vuoteen. Haaveilen lottovoitosta, että voin hankkia oman uima-altaan sisätiloihin.

- En välitä vaateostoista, pukeutumisesta, hiustenlaitosta tai meikkaamisesta, koska näytän kuitenkin aivan suohirviöltä riippumatta siitä, mitä puen päälleni, miten meikkaan tai kuinka laitan hiukseni. Joten ihan turhaa rahanmenoa ja ajantuhlausta laittautua ja yrittää näyttää nätille, kun ei se kuitenkaan auta (loogisestihan tämä ei pidä paikkaansa; jos laittautuu nätiksi, näyttää nätille, mutta edelleen, kyseessä on mielenterveys

Muuten kovin tuttua settiä, mutta itse onnistuin itseinhostani huolimatta näkemään itseni peilistä todellista hoikempana, vaikkakaan en tosiaan hoikkana, ja vasta valokuva (johon jouduin vasten tahtoani enkä päässyt millään konstilla luistelemaan tilanteesta veks) paljasti ällöttävyyteni todellisen mittaluokan. 

Suurin osa ihmisistä ei kiinnitä sinuun mitään huomiota. Ihan turhaa stressata ulkonäöstä.

Vierailija kirjoitti:

Nyt kannattaa kaikkien, joilla on kehokuvaan kanssa ongelmia, mennä reippaasti vaikka sinne uimahalliin, tai uimarannalle. Kun meitä on tarpeeksi monta, kukaan ei enää ihmettele.

Uimahallithan on täynnä mitä kummallisimman näköisiä ihmisiä. Ei siellä todellakaan kukaan erotu nykypäivänä.

Vierailija kirjoitti:

Nyt kannattaa kaikkien, joilla on kehokuvaan kanssa ongelmia, mennä reippaasti vaikka sinne uimahalliin, tai uimarannalle. Kun meitä on tarpeeksi monta, kukaan ei enää ihmettele.

Kyllä, niiden joilla kyse ei ole psykiatrisesta häiriöstä. Jos on BDD:ta, tuollainen ei useinkaan riitä ratkaisuksi vaikka jonkin verran saattaisi helpottaakin. BDD (ja pakko-oireinen häiriö yleensäkin) on vakava psykiatrinen häiriö ja sen hallitsevuutta voi olla ulkopuolisen vaikea käsittää. 

Vierailija kirjoitti:

Totta, ulkona pyörii vaikka mitä muumeja ja menninkäisiä. Musta se on ihan sama ja ok. Ihmisiä on monenmuotoisia, sekaan mahtuu. Jos joku ihmettelee, hänessä on vika itsessään, muitten ulkomuoto ei ole hänen asiansa. 

Minua ei edes kiinnosta muiden mielipiteet ulkomuodostani vaan ainoastaan omani. Eikä siinäkään varsinaisesti tai ainakaan ensisijaisesti vain se miltä näytän vaan mua ärsyttää se miten hankalalta tässä kropassa on olla ja kuinka hankalalta tämä tuntuu. Näissä nahoissa ei ole tosiaan hyvä olla ja erityisesti ärsyttää se, että olen nykyisin jo kauhean kömpelökin ja tuntuu kuin koko kroppa olisi valahtanut parikymmentä senttiä alaspäin ihan hetkessä eikä mikään ruumiinosa olisi enää omalla oikealla paikallaan.

Eikä tämä ilmene vain ulkona/ihmisten ilmoilla vaan ihan yhtä hankala itseään/kroppaansa on sietää yksin kotonakin. Ei tosiaan tule fiilistä, että lähdenpä sinne tai tänne vaikka mieli sinällään kyllä tekisi mieli tehdä yhtä ja toista sekä vihdoin kokea elämässään niitäkin asioita joista vain haaveilee.

/s

Vierailija kirjoitti:

Kehonkuvan häiriö on ihan oikea sairaus. Siihen auttaa terapia.

T: toinen kehonkuvan häiriöstä kärsivä keski-ikäinen täti. Ikä ei ole helpottanut asiaa.

Minusta tämä ainakin itselläni vain pahenee iän myötä.

/s

Olen nainen jolla on rumat kasvot (läskit ja muodottomat ja niissä ei ole mitään kaunista kuten vaikka joillakin on kauniit huulet tai kauniit silmät tai luusto). Tähän kun lisää vartalon mallin, jossa vyötärö ei erotu ollenkaan, käsivarret on luonnostaan paksut ja lantiokin aika suora pötkö niin eipä kauheasti innosta kuviaan mihinkään tinderiin tai instagramiin ladata. Opin jo lapsena välttelemään valokuvauksia. 

"No niin, täällä taas tämä toinen BDD-kirjoittaja kommentoi viestiisi. Onpa ihanaa vertaistukea! Tiedän täysin, mitä tarkoitat. Minulla on myös muun muassa triko- ja dermatillomaniaa ja saatan kokea, että jokin yksittäinen tietynlainen hius tai kohta ihossa on jotenkin epänormaali ja se pitää poistaa. Ja järki sanoo koko ajan että ei siinä ole mitään epänormaalia ja anna olla, teet vain vahinkoa itsellesi. Mutta pakko-oire ei meinaa uskoa sitä ja mihinkään muuhun ei voi keskittyä, kun päässä takoo että se viallinen juttu on poistettava kehosta.

Olen löytänyt vuosien varrella keinoja hallita oireitani ja esim. trikotillomaniaa minulla ei käytännössä enää ole. Tiedän kuitenkin, että jos antaisin sille pikkusormen hiukkasenkin, se olisi menoa taas. Ei saa alkaa yhtään tunnustelemaan hiuksia ja päänahkaa. "

Hei! Mä olen eri mutta mullakin on trikotillomania, dermatillomania, muita mt-ongelmia ja BDD!!

Trikotillomania on hallussa nyt. Aikoinaan nypin itseni kaljuksi ja ainut tapa estää nyppimistä olikin pitää itseni kaljuna. Käytin peruukkia. Voin nyppiä nyt vaikka leukakarvan, mutta jos alan nyppiä hiuksia, lähtee käsistä. Itsellä tuntuu kutinaa ja ainut tapa poistaa se, on nyppiä tai repiä tuppoina. Ajatus hiustupesta ällöttää myös, haluisin ne pois ihon alta. Samasta syystä dermatillomania. Ihossani tai sen alla on sinne kuulumatonta ja haluan ne pois. Tästä seuraa jatkuvia tulehduksia.

Olen varmaan ihan normaalin näköinen mutta näen itseni rumana ja ehkä noin 10-20kg isompana. Inhoan tulla kuvattavaksi. Inhoan, kun minua katsotaan. Inhoan, kun pitää katsoa peiliin ja joku toinen katsoo vierestä. Näen itseni kuvistakin isompana ja rumana. Jopa lapsuuden kuvissa olen mielestäni ruma ja vääränlainen. Koska näen itseni isompana, on minulla ollut syömishäiriöitäkin ja olen välillä ollut sairaalloisen laiha. Näin itseni silloinkin ylipainoisena.

Ilahduin ensin kun luin teidän viestejä ja kohtasin kohtalotovereita, mutta ensireaktion jälkeen ei enää hymyilytä. En toivo näitä kenellekään.

Niin samaistuttavaa tekstiä monelta! Minäkin olen oikeastaan lapsesta asti pitänyt itseäni rumana, ja minulle on aina tuntunut käsittämättömältä, että itseensä voisi olla myös tyytyväinen. Muista ihmisistä en vikoja niinkään löydä, mutta itsessäni en oikein muuta näekään. 

Valokuvissa oleminen on sekin ihan kamalaa, ja jos kuvattavaksi joudun, kuvien katsominen aiheuttaa usein ihan fyysisiä oireita, sykkeen nousua, hikoilua jne. En osaa enkä pysty yleensä olemaan kuvissa "normaalisti", mikä ei tietenkään edesauta niissä onnistumista. Monet lähipiiriin kuuluvat puolestaan ovat niitä, jotka onnistuvat kuvissa aina ja näyttävät ihan itseltään, minulla on  vähintään  joku todella outo ilme. 

Olen vasta aikuisena miettinyt, olisiko edes osa tästä rumuudestani kehonkuvan häiriötä. Ocd:ta on perheessä ja itsekin olen kärsinyt pakkoajatuksista, joten ei se mahdotonta liene. Psykalla olen käynyt aikoinaan muista syistä, mutta tätä ei ole koskaan käsitelty.

Olisi ihana voida elää niin, ettei omasta ulkonäöstä  ahdistuminen saisi näin suurta roolia. Olen kuitenkin jo 40+ ja elämässä on niin paljon muutakin. Siitäkin huolimatta hätkähdän välillä edelleen itseäni. Monesti mietin, miltä tuntuisi näyttää joltain muulta, ja hetkeksi tulee aina helpottunut olo tyyliin "niin, jos olisinkin tuon näköinen". No todellisuus iskee kyllä saman tien, tässä kehossa elän enkä muuta voi. Jos olisi reilusti ylimääräistä rahaa, saattaisin korjailla kasvojani, mutta tavallaan sekin tuntuisi huijaukselta.