Lue keskustelun säännöt.
Ulkonäkökompleksit estää mua elämästä
05.05.2024 |
En voi tehdä monia asioita, koska oma ulkomuoto on niin vastenmielinen. Parisuhde on ihan mahdoton ajatus, samoin kuntosali ja uimarannat. Välillä jopa kotoa poistuminen tuntuu erittäin vaikealta.
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkään selkään kiinnittää lopulta aika vähän huomiota. Se on myös tosi tavallinen. Persoonallisen näköisiä ihmisiä ja huonoja mittasuhteita on maailma täynnä. Tuon pituutesi voisit kääntää vahvuudeksi. Moni tykkää pitkistä naisista. Osa tykkää myös persoonallisista kasvoista, sellaisiahan on malleinakin. Ongelmasi ei pohjimmiltaan ole siinä, että olisit jotenkin poikkeavan näköinen, vaan itsetunnossa. Sinulla on jonkinlainen kehonkuvanhäiriö.
Voisi myös kokeilla pukeutuvansa mekkoihin, niistä ei välttämättä näe mihin selkä loppuu.
Niin. Pitää vaan olla koko ajan seisaallaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkään selkään kiinnittää lopulta aika vähän huomiota. Se on myös tosi tavallinen. Persoonallisen näköisiä ihmisiä ja huonoja mittasuhteita on maailma täynnä. Tuon pituutesi voisit kääntää vahvuudeksi. Moni tykkää pitkistä naisista. Osa tykkää myös persoonallisista kasvoista, sellaisiahan on malleinakin. Ongelmasi ei pohjimmiltaan ole siinä, että olisit jotenkin poikkeavan näköinen, vaan itsetunnossa. Sinulla on jonkinlainen kehonkuvanhäiriö.
Mun selkään on kiinnitetty useastikin huomiota. On jopa kysytty, että "onko sulle kukaan sanonut, että sulla on tosi pitkä selkä??" Hän vielä toisti kysymyksen kuuluvammalla äänellä, kun en vastannut. Lopulta mutisin vaan häpeissäni, että oon varmaan sen itsekin huomannut.
Ap
Monia se ei kuitenkaan haittaa. Se on aivan sama miltä näyttäisit, niin voisit saada negatiivisia kommentteja ulkonäöstäsi. Jokainen on jonkun mielestä epäviehättävän näköinen. Lue vaikka keskustelupalstoilta miten kauniista julkkisnaisista kirjoitetaan.
Jos tuo selästä puhuja oli mies, se ehkä yritti pokata ap:ta negaamalla.
Vierailija kirjoitti:
Kehonkuvan häiriö on ihan oikea sairaus. Siihen auttaa terapia.
T: toinen kehonkuvan häiriöstä kärsivä keski-ikäinen täti. Ikä ei ole helpottanut asiaa.
Onko terapia helpottanut?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia vastenmielisyyksiä?
Vaikka kuinka paljon kaikkea, mutta suurin (kirjaimellisesti) ongelma on kehon mittasuhteet ja valtavan pitkä selkä, josta mulle on huomauteltu koko elämäni ajan. Mutta muutenkin olen todella oudosti rakennettu ja kasvotkin kummalliset. En halua lähteä listaamaan kaikkea, kun se vahvistaa vaan kehovihaani.
Ap
Vois luulla että olen sun siskosi. Minä olen täys persjalkanen. Raajat lyhkäset ja selkä on kun mäyräkoiralla. Siihen pitkä kaula. Aina on saanut lahkeita lyhentää.
Elin jos olisin niin suomenhevonen.
Varmasti matala painopiste on ollut hyvä kun esiäidit ja isät loikkinu suomättäältä suomättäälle.
Tätä kropanmallia löytyy paljo aasiasta, turkista.
Ristiselkä kipeytyy nykyään nopeasti. Hyvin olen kyllä muuten jaksanut fyysisesti. Teen fyysistä työtä mikä vaatii lihasta.
Pitkä parisuhde oli ja kolme lasta. Onneksi poikamme perivät isänsä vartalorakenteen.
Itse perin isäni vartalotyypin. Isäni ruukasi sanoa että meidän kropantyyppi on paras mahdollinen painonnostajalle.
Mulla on jo ikää 54 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia vastenmielisyyksiä?
Vaikka kuinka paljon kaikkea, mutta suurin (kirjaimellisesti) ongelma on kehon mittasuhteet ja valtavan pitkä selkä, josta mulle on huomauteltu koko elämäni ajan. Mutta muutenkin olen todella oudosti rakennettu ja kasvotkin kummalliset. En halua lähteä listaamaan kaikkea, kun se vahvistaa vaan kehovihaani.
Ap
Vois luulla että olen sun siskosi. Minä olen täys persjalkanen. Raajat lyhkäset ja selkä on kun mäyräkoiralla. Siihen pitkä kaula. Aina on saanut lahkeita lyhentää.
Elin jos olisin niin suomenhevonen.
Varmasti matala painopiste on ollut hyvä kun esiäidit ja isät loikkinu suomättäältä suomättäälle.
Tätä kropanmallia löytyy paljo aasiasta, turkista.
Ristiselkä kipeytyy nykyään nopeasti. Hyvin olen kyllä muuten jaksan
Koska vielä asun ruotsissa, jossa kantaväestö on pitkäraajaista ja lyhytselkäistä. Onneksi katukuvassa vilahtelee myös aasialaisia ja niitä persjalkasia t urkkilaisia.
Niin onhan siintä saanut kuulla kommentteja.
Eri tilanteissa.
Otan huumorilla.
Olen nyt ulkomailla ruotsalaisen ystävättäreni kanssa. Lomaa töistä.
Hällä on samat mitat housuissa vaikka on minua joku 15 cm lyhyempi.
Tsemppiä sulle ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pers jalkasuus on suht yleinen kropan malli itäsuomessa. Kaakkois.
Muutat sinne heimolaistes joukkoon.
Se Mäyräkoirasuomenhevonen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia vastenmielisyyksiä?
Vaikka kuinka paljon kaikkea, mutta suurin (kirjaimellisesti) ongelma on kehon mittasuhteet ja valtavan pitkä selkä, josta mulle on huomauteltu koko elämäni ajan. Mutta muutenkin olen todella oudosti rakennettu ja kasvotkin kummalliset. En halua lähteä listaamaan kaikkea, kun se vahvistaa vaan kehovihaani.
Ap
Täällä kehotetaan useissa viesteissä parantamaan itsetuntoa, ja totta kai jos asia johtuu huonosta itsetunnosta, sitä kannattaa alkaa hoitaa esimerkiksi terapiassa.
On kuitenkin hyvä huomioida myös se, että joissakin tapauksissa kyse voi olla BDD:sta eli dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä, joka kuuluu pakko-oireisen spektrin häiriöihin.
Itselläni on ollut jo lapsesta saakka vahvaa taipumusta erilaisiin pakko-oireisiin ja olen vasta hiljattain tajunnut, että minulla on selvästi myös BDD:ta. Ei niin vahvana kuin jotkut muut oireeni, mutta kuitenkin jonkinasteisena.
Olen esimerkiksi todella tarkka siitä, miten laitan hiukseni ja mihin vedän jakaukseni, jotta tietyt "epämuodostuneet/kummalliset/vialliset" kohdat peittyvät. Asiasta on tullut itselleni jo niin rutiininomainen, että en edes aina ajattele sitä, mutta tosiaan havahduin tässä vähän aikaa sitten siihen, että suhteeni noihin osiin kehossani ei ole ihan normaali - koska samalla tiedän, että ne vialliset kohdat eivät oikeasti ole mitään epänormaalin näköisiä - ja silti pakko-oire aina käskee laittamaan ne kohdat piiloon (tiedän, tän häiriön kanssa on välillä tosi kummallista elää).
Itsekin syyllistän usein itseäni, että mitä minä aikuinen ihminen mietin tällaisia asioita, mutta jos kyse on pakko-oireesta, järkiajattelu ei vain auta.
Eräs toinen oireeni on pahentunut niin paljon, että olen menossa hoidattamaan sitä, ja ajattelin ottaa myös tuon asian samalla esille, koska olen niin selvästi tajunnut, että kyse on omalla kohdallani BDD:sta.
En siis osaa sanoa, onko sinulla juuri BDD, mutta varalta halusin tuoda tämänkin mahdollisuuden esille, koska viestisi perusteella hyvinkin kyse voisi olla myös kyseisestä häiriöstä (siihen liittyy juuri kokemus jonkin kehonosan vääristyneistä, oudoista ja epänormaaleista ominaisuuksista).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kehonkuvan häiriö on ihan oikea sairaus. Siihen auttaa terapia.
T: toinen kehonkuvan häiriöstä kärsivä keski-ikäinen täti. Ikä ei ole helpottanut asiaa.
Ahaa, oli täällä otettukin jo kyseinen häiriö esille. Minulla terapia on auttanut jonkinasteisesti, mutta pakko-oireeni vain ovat niin vahvat ja haittaavat niin paljon elämää, että terapia ei yksistään tunnu riittävän ja nyt on pakko kokeilla myös lääkitystä, todennäköisesti sertraliinia (kohta tulossa lääkäriaika ja alustavasti viime käynnillä puhuttiin asiasta. Olen nyt ajamassa edellistä lääkitystä alas).
Saisipa Bergenin mallilla toteutettavaa hoitoa pakko-oireisiin laajemmaltikin Suomessa, ilmeisesti edelleen sitä järjestetään toistaiseksi vain pk-seudulla. Se on todettu todella tehokkaaksi hoitokeinoksi kyseiseen häiriöön ja on vielä todella intensiivinenkin, muutamissa päivissä toteutettava. Jospa sitä olisi tarjolla joskus täällä muuallakin Suomessa.
Ymmärrän, ap! Olen 43v ja kärsin edelleen tuosta samasta ongelmasta kehonkuvan ongelmasta. Loogisesti ymmärrän, että olen ihan tavis, mutta sen ymmärtäminen ei auta, kun kyseessä on pakko-oireinen häiriö. Sama, jos sanoo anorektikolle, että senkus syöt vaan, ei se nyt niin vaikeeta ole.
Muutamia esimerkkejä:
- Rakastan uimista, mutta en voi mennä uimahalliin tai julkiselle uimarannalle. En ole uinut 25 vuoteen. Haaveilen lottovoitosta, että voin hankkia oman uima-altaan sisätiloihin.
- En välitä vaateostoista, pukeutumisesta, hiustenlaitosta tai meikkaamisesta, koska näytän kuitenkin aivan suohirviöltä riippumatta siitä, mitä puen päälleni, miten meikkaan tai kuinka laitan hiukseni. Joten ihan turhaa rahanmenoa ja ajantuhlausta laittautua ja yrittää näyttää nätille, kun ei se kuitenkaan auta (loogisestihan tämä ei pidä paikkaansa; jos laittautuu nätiksi, näyttää nätille, mutta edelleen, kyseessä on mielenterveyshäiriö). Pidän itseni puhtaana ja siistinä kuitenkin.
- En ole naimisissa, en ole koskaan ollutkaan. Toivon joskus vielä pääseväni naimisiin, mutta kamppailen hääajatuksen kanssa. Toisaalta olisi ihanaa järjestää juhlat läheisille, mutta toisaalta en tosiaankaan halua olla ns. parrasvaloissa tuijotettavana. Mitään kirkkohäitä alttarille pällisteltäväksi en halua. Hääkuva pitäisi ottaa muistoksi ja se stressaa jo nyt pelkkänä ajatuksena.
- En voi lähteä mukaan millekään ryhmäliikuntatunnille, en edes mummojumppaan, koska näytän kamalalle. Liikun yksin ja joogaan kotona itsekseni.
- Jouduin juuri irtisanotuksi, koska yritys meni konkurssiin. Työnhakeminen stressaa, koska olen aivan saletti, että vaikka miten hyvä ammattiosaaminen minulla olisikaan, työnantajat eivät palkkaa minua, kun näkevät minut haastattelussa. Loogisesti tässä ei ole mitään järkeä, koska olen ennenkin ollut työelämässä, mutta ei järkeily auta.
- En halua tulla valokuvatuksi tai videokuvatuksi. Jos joku välttämättä haluaa ottaa kuvan minusta, en halua nähdä sitä. En ole säästänyt mitään kuvia itsestäni enkä ota selfieitä. Joskus matkalla matkaseuralainen on halunnut ottaa minusta kuvan omalla puhelimellani. Olen suostunut siihen ja sen jälkeen salaa poistanut kuvan sitä katsomatta.
- Minun on melkein pakko katsoa itseäni kaikilta heijastavilta pinnoilta. En ihaillakseni itseäni vaan katsoakseni, että siinä se lyllertää, hyi tuoltako näytän?
- Näen itseni 3-4 kertaa isompana mitä olen. Siis fyysisesti näen, mikä on ollut järkyttävää huomata. Tiedän tämän siitä, että olen nähnyt mm ylioppilaskuvani 10 vuotta sen ottamisen jälkeen. Tämä toistuu jatkuvasti esim. olin joskus kokoa xs enkä halunnut näyttää kenellekään kuvaa itsestäni uusi mekko päällä, koska näin itseni fyysisesti koossa XL. Olen myöhemmin nähnyt saman kuvan vuosien päästä ja oikeasti näytti siltä, että joku on editoinut kuvani. En ole voinut olla noin pieni, olen ollut paikalla, kun tuo kuva otettiin, ja muistan näyttäneeni 3 kertaa isommalta. Tätä on vaikeaa selittää ja tajuta, että miten muka ei näe todellisuutta sellaisena kuin se on, mutta fyysisesti en tosiaankaan näe sitä, kun kyseessä on oma itse.
Ehkä vähän sama kuin skitsofreniassa ihminen voi kuulla ääniä kehonosistaan, että miten niin muka kuulet polven suhisevan tai käden nauravan, kun kukaan muu ei kuule niitä.
Koska olen jo 43v., en usko paranevani tästä koskaan. Minulla on erittäin traumaattinen tausta, jota kesti 23 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, ap! Olen 43v ja kärsin edelleen tuosta samasta ongelmasta kehonkuvan ongelmasta. Loogisesti ymmärrän, että olen ihan tavis, mutta sen ymmärtäminen ei auta, kun kyseessä on pakko-oireinen häiriö. Sama, jos sanoo anorektikolle, että senkus syöt vaan, ei se nyt niin vaikeeta ole.
Muutamia esimerkkejä:
- Rakastan uimista, mutta en voi mennä uimahalliin tai julkiselle uimarannalle. En ole uinut 25 vuoteen. Haaveilen lottovoitosta, että voin hankkia oman uima-altaan sisätiloihin.
- En välitä vaateostoista, pukeutumisesta, hiustenlaitosta tai meikkaamisesta, koska näytän kuitenkin aivan suohirviöltä riippumatta siitä, mitä puen päälleni, miten meikkaan tai kuinka laitan hiukseni. Joten ihan turhaa rahanmenoa ja ajantuhlausta laittautua ja yrittää näyttää nätille, kun ei se kuitenkaan auta (loogisestihan tämä ei pidä paikkaansa; jos laittautuu nätiksi, näyttää nätille, mutta edelleen, kyseessä on mielenterveys
Parhaitenhan asiaan auttaa netissä kauniiden julkkisten haukkuminen ja heistä vikojen etsiminen. Eikö?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, ap. Välillä ajattelen, että en ole oikeasti sen rumempi kuin muutkaan ihmiset noin keskimäärin. Sitten näen jonkun videopätkän tai valokuvan itsestäni ja huomaan, että todellakin olen. Olen silti aina liikkunut ihmisten ilmoilla. Toki välillä on ollut itku lähellä kun on saanut suoraan päin näköä esitettyjä kommentteja ulkonäöstä, mutta tästä huolimatta olen jopa hankkiutunut ammattiin, jossa tulee väkisinkin oltua ihmisten kanssa tekemisissä. Nuorempana harkitsin kauneusleikkaustakin, mutta korjattavaa olisi ollut niin paljon, etten tiennyt mistä olisi pitänyt aloittaa. Päätin sitten sijoittaa nekin rahat omaan asuntoon ja matkusteluun. En ole ihan varma oliko ratkaisu oikea. No, kauneus on joka tapauksessa katoavaista. Näin lähempänä eläkeikää ei itse asiassa tule enää ulkonäkökommentteja. Ne oman ikäluokkani kaunottaretkin rupeavat olemaan sen näköisiä, että heistä ainoastaan näkee heidän olleen nuoruudessaan kauniita.
Minä olen 56 v kaunotar
Kuin pippa laukka, mutta pitkä ja tanssijan siro kroppa.
Ei me rupsahdeta, sori siitä:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, ap! Olen 43v ja kärsin edelleen tuosta samasta ongelmasta kehonkuvan ongelmasta. Loogisesti ymmärrän, että olen ihan tavis, mutta sen ymmärtäminen ei auta, kun kyseessä on pakko-oireinen häiriö. Sama, jos sanoo anorektikolle, että senkus syöt vaan, ei se nyt niin vaikeeta ole.
Muutamia esimerkkejä:
- Rakastan uimista, mutta en voi mennä uimahalliin tai julkiselle uimarannalle. En ole uinut 25 vuoteen. Haaveilen lottovoitosta, että voin hankkia oman uima-altaan sisätiloihin.
- En välitä vaateostoista, pukeutumisesta, hiustenlaitosta tai meikkaamisesta, koska näytän kuitenkin aivan suohirviöltä riippumatta siitä, mitä puen päälleni, miten meikkaan tai kuinka laitan hiukseni. Joten ihan turhaa rahanmenoa ja ajantuhlausta laittautua ja yrittää näyttää nätille, kun ei se kuitenkaan auta (loogisestihan tämä ei pidä paikkaansa; jos laittautuu nätiksi, näyttää nätille, mutta edelleen, kyseessä on mielenterveys
Ja siis tämä ei nyt ole mikään humblebrag että "oijoi, näin itseni lihavana mutta olinkin tosi söpö ja pieni!". Tämä on ihan sama siihen, että näen fyysisesti itselläni yhdessä kädessä 9 sormea. Muut eivät sitä näe. Minäkään en näe sitä enää, jos kädestäni otetaan valokuva ja näytetään sitä minulle 5 vuotta myöhemmin. Katson kuvaa ja siinä on 5 sormea, mutta kun katson omaa kättäni, joka pitää sitä kuvaa, näen 9 sormea.
Koko elämä menee siinä, että suunnittelee elämäänsä ja arkeaan sen ympärille, että molemmissa käsissä on 9 sormea, jotka kaikki näkevät ja haluaisit vain näyttää normaalille kuten muut. Loogisesti ymmärrät, että sormia on vain 10 yhteensä, eikä 18, mutta aivot näkevät 18 sormea.
Hirveän vaikeaa selittää, enkä tiedä, ymmärtäisikö edes kehonkuvaan perehtynyt terapeutti tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, ap! Olen 43v ja kärsin edelleen tuosta samasta ongelmasta kehonkuvan ongelmasta. Loogisesti ymmärrän, että olen ihan tavis, mutta sen ymmärtäminen ei auta, kun kyseessä on pakko-oireinen häiriö. Sama, jos sanoo anorektikolle, että senkus syöt vaan, ei se nyt niin vaikeeta ole.
Muutamia esimerkkejä:
- Rakastan uimista, mutta en voi mennä uimahalliin tai julkiselle uimarannalle. En ole uinut 25 vuoteen. Haaveilen lottovoitosta, että voin hankkia oman uima-altaan sisätiloihin.
- En välitä vaateostoista, pukeutumisesta, hiustenlaitosta tai meikkaamisesta, koska näytän kuitenkin aivan suohirviöltä riippumatta siitä, mitä puen päälleni, miten meikkaan tai kuinka laitan hiukseni. Joten ihan turhaa rahanmenoa ja ajantuhlausta laittautua ja yrittää näyttää nätille, kun ei se kuitenkaan auta (loogisestihan tämä ei pidä paikkaansa; jos laittautuu nätiksi, näyttää
En kyllä ymmärrä millä lukemisenymmärtämisellä löysit tuosta listasta kauniiden julkkisten haukkumista tai siihen kehottamista. Minä ja kehonkuvan ongelmista kärsivät ihmiset emme yleensä morkkaa muita kuin itseämme ja armottomalla ruoskalla. Olisi ihanaa pystyä näkemään itsensä samalla tavalla kauniina kuin jonkun kauniin julkkiksen, olipa tuo kauneus synnynnäistä tai henkilön itsensä hankkimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, ap! Olen 43v ja kärsin edelleen tuosta samasta ongelmasta kehonkuvan ongelmasta. Loogisesti ymmärrän, että olen ihan tavis, mutta sen ymmärtäminen ei auta, kun kyseessä on pakko-oireinen häiriö. Sama, jos sanoo anorektikolle, että senkus syöt vaan, ei se nyt niin vaikeeta ole.
Muutamia esimerkkejä:
- Rakastan uimista, mutta en voi mennä uimahalliin tai julkiselle uimarannalle. En ole uinut 25 vuoteen. Haaveilen lottovoitosta, että voin hankkia oman uima-altaan sisätiloihin.
- En välitä vaateostoista, pukeutumisesta, hiustenlaitosta tai meikkaamisesta, koska näytän kuitenkin aivan suohirviöltä riippumatta siitä, mitä puen päälleni, miten meikkaan tai kuinka laitan hiukseni. Joten ihan turhaa rahanmenoa ja ajantuhlausta laittautua ja yrittää näyttää nätille, kun ei se kuitenkaan auta (loogisestihan tämä ei pidä paikkaansa; jos laittautuu nätiksi, näyttää nätille, mutta edelleen, kyseessä on mielenterveys
Voi tiedätkö, moni kuvailemasi asia on kuin suoraan omasta elämästäni. On ihan hullua, kuinka paljon pakonomaisuus jotakin asiaa kohtaan voi rajoittaa elämää. Aina sitä ei edes itse hoksaa, kun on ehkä jo kymmeniäkin vuosia vain elänyt sen tietyn oireen kanssa, mutta sitten joskus yhtäkkiä havahtuu että minulla on tuollainenkin asia, joka hankaloittaa arkea (ja juhlaa) ja saattaa viedä myös aikaa itse asiassa todella paljonkin.
-se äsköinen omaa BDD:ta hieman avannut kirjoittaja
Asian voi joko hyväksyä tai murehtia koko elämänsä. Itse päädyin ensimmäiseen. Vanhemmiten olen myös tullut siihen tulokseen, että pääsen helpommalla, kun peitän ristiin rastiin leikellyn kroppani. Pois silmistä on pois mielestä niin itselläni kuin muillakin. Toki löytyy ihmisiä, joille sekin on ongelma, mutta heidän ilokseen minulla on mahdollisuus vähentää vaatetta ja antaa nauttia näystä. Yksi kehtasi jopa pyytää peittämään itseni, vaikka ensin valitti vaatetuksestani. Osan tyhmyyttä ei paranna mikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, ap! Olen 43v ja kärsin edelleen tuosta samasta ongelmasta kehonkuvan ongelmasta. Loogisesti ymmärrän, että olen ihan tavis, mutta sen ymmärtäminen ei auta, kun kyseessä on pakko-oireinen häiriö. Sama, jos sanoo anorektikolle, että senkus syöt vaan, ei se nyt niin vaikeeta ole.
Muutamia esimerkkejä:
- Rakastan uimista, mutta en voi mennä uimahalliin tai julkiselle uimarannalle. En ole uinut 25 vuoteen. Haaveilen lottovoitosta, että voin hankkia oman uima-altaan sisätiloihin.
- En välitä vaateostoista, pukeutumisesta, hiustenlaitosta tai meikkaamisesta, koska näytän kuitenkin aivan suohirviöltä riippumatta siitä, mitä puen päälleni, miten meikkaan tai kuinka laitan hiukseni. Joten ihan turhaa rahanmenoa ja ajantuhlausta laittautua ja yrittää näyttää nätille, kun ei se kuitenkaan auta (loogisestihan tämä ei pi
Tuossa paljastui hyvin se ajatusvääristymä mikä tuota kaikkea ruokkii. Olet jäänyt jumiin ajattelemaan että jos olisit hyvin kaunis/täydellinen ulkoisesti se suojaisi sinua maailman pahuudelta (ja se on myös ainoa asia millä voisit tulla hyväksytyksi.) -eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, ap! Olen 43v ja kärsin edelleen tuosta samasta ongelmasta kehonkuvan ongelmasta. Loogisesti ymmärrän, että olen ihan tavis, mutta sen ymmärtäminen ei auta, kun kyseessä on pakko-oireinen häiriö. Sama, jos sanoo anorektikolle, että senkus syöt vaan, ei se nyt niin vaikeeta ole.
Muutamia esimerkkejä:
- Rakastan uimista, mutta en voi mennä uimahalliin tai julkiselle uimarannalle. En ole uinut 25 vuoteen. Haaveilen lottovoitosta, että voin hankkia oman uima-altaan sisätiloihin.
- En välitä vaateostoista, pukeutumisesta, hiustenlaitosta tai meikkaamisesta, koska näytän kuitenkin aivan suohirviöltä riippumatta siitä, mitä puen päälleni, miten meikkaan tai kuinka laitan hiukseni. Joten ihan turhaa rahanmenoa ja ajantuhlausta laittautua ja yrittää näyttää nätille, kun ei se kuitenkaan auta (loogisestihan tämä ei pidä paikkaansa; jos laittautuu nätiksi, näyttää
No niin, täällä taas tämä toinen BDD-kirjoittaja kommentoi viestiisi. Onpa ihanaa vertaistukea! Tiedän täysin, mitä tarkoitat. Minulla on myös muun muassa triko- ja dermatillomaniaa ja saatan kokea, että jokin yksittäinen tietynlainen hius tai kohta ihossa on jotenkin epänormaali ja se pitää poistaa. Ja järki sanoo koko ajan että ei siinä ole mitään epänormaalia ja anna olla, teet vain vahinkoa itsellesi. Mutta pakko-oire ei meinaa uskoa sitä ja mihinkään muuhun ei voi keskittyä, kun päässä takoo että se viallinen juttu on poistettava kehosta.
Olen löytänyt vuosien varrella keinoja hallita oireitani ja esim. trikotillomaniaa minulla ei käytännössä enää ole. Tiedän kuitenkin, että jos antaisin sille pikkusormen hiukkasenkin, se olisi menoa taas. Ei saa alkaa yhtään tunnustelemaan hiuksia ja päänahkaa.
Vierailija kirjoitti:
No lähdetään siitä, että et ehkä juuri tällä hetkellä tähtää parisuhteen etsimiseen, siinä tapauksessa sillä mitä muut sinusta ajattelevat ulkoisesti ei pitäisi olla mitään väliä.
Ketä oikeasti yrität miellyttää? Kelpaatko itsellesikin vain neljän seinän sisällä? Kannattaa ehkä alkaa miettiä itsetunnon parantamista, siihen löytyy apua terapiasta tai vaikka kirjastosta.
En ole ap, mutta en mä ainakaan kelpaa itselleni edes täällä neljän seinän sisällä.
entä sitten?? Mitä väliä jos kuvaa? Sullahan on vaatteetkin päällä ja naaman voi kääntää toiseen suuntaan. Kuvaa vaikka takaisin!