Lapsen biologisten sukulaisten kanssa tekemisissä oleminen?
Lapsella on biologisen isänsä suvusta mummo ja täti sekä tädin lapset jotka siis on lapsen serkkuja. Heidän kanssaan on kuitenkin jatkuvasti jotain vääntöä ja erimielisyyttä. Tuntuu että he yrittää puuttua meidän elämään sellaisilla valtuuksilla mitä heillä ei ole. He esimerkiksi arvostelee meidän asuinpaikkaa, asutaan paikkakunnalla missä meillä on läheisiä ihmisiä ja turvaverkkoja sekä töitä, mutta kun se on niin kaukana heidän asuinpaikasta. He myös syyttää minua siitä että en aikoinaan puuttunut lapsen isän ongelmiin heidän mielestään tarpeeksi ja kävi niin kuin kävi. Yleensä eivät tietenkään sano tätä ihan suoraan, mutta kierrellen kyllä. Lapsen isä siis kuoli muutama vuosi sitten.
Lapsi on vielä niin pieni ettei pysty ihan itsenäisesti yhteydenpitoon näiden isänsä sukulaisten kanssa joten minun on tavallaan pakko osallistua. Mutta mietin sitä rajaa mitä kaikkea tarvii sietää yhteydenpidon eteen. Missä kohtaa voi todeta että ei onnistu?
Kommentit (29)
Ehkä sukulaiset haluaisivat nähdä teitä enemmän ja ikävöivät pientä sukulaislasta?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sukulaiset haluaisivat nähdä teitä enemmän ja ikävöivät pientä sukulaislasta?
Eikö siinä tapauksessa kannattaisi käyttäytyä asiallisesti lapsen perhettä kohtaan?
Biologisten? En tajua mitään. Jotain w t -touhua taas?
Kuulostaa hyvältä, ettette asu samalla paikkakunnalla. Jotain yhteyttä on toki hyvä pitää, mutta oman jaksamisen mukaan.
Onko sillä lapsella siis joku muukin isä kuin biologinen isä?
Kannattaa miettiä kokonaisuutta. Onko yhteydenpito hyväksi, välttämätöntä tai edes tarpeellista? Usein ulkopuoliset painostaa tähän yhteydenpitoon koska usein ajatellaan että "lapsella on oikeus" pitää yhteyttä sukuun. Joskus tosin se oikeus muuttuukin velvollisuudeksi. Te itse, sinä ja lapsesi, tiedätte parhaiten.
Isäni kuoli kun olin 1-vuotias ja isän vanhemmat syytti siitä äitiä. Omassa pojassaan he ei nähneet mitään vikaa vaikka tämä käytti alkoholia, lääkkeitä ja huumeita eikä käytännössä osallistunut lastenhoitoon. Toisaalta omalla kohdallani sana isä on vähän väärä, koska en oikeastaan pidä tätä ihmistä isänäni. Ymmärsin jo aika nuorena lapsena mitä isän suku tekee tai yrittää tehdä, enkä sitten itse halunnut pitää yhteyttä. Tästä on aikaa yli 20 vuotta ja asia on ollut ihan ok.
Jos ne huokailee että "voi kun ootte kaukana", niin ei kai siinä mitään vikaa ole. Jos yrittävät painostaa muuttamaan niin sitten on eri juttu.
Se mummo on jo menettänyt poikansa eikä haluaisi menettää myös lapsenlasta. Hyvin ymmärrettävää.
Uskon, että on myös lapsen etu tuntea mummonsa ja olla tämän kanssa tekemisissä, siis jos se mummo kuitenkin on ihan täyspäinen ihminen.
Joten jos vain suinkin jaksat (vaikka anoppi kuinka ärsyttäisi), olisi hyvä, että auttaisit tuossa yhteydenpidossa niin kauan, kunnes lapsi voi hoitaa sen itse.
Muut no voi kun asutte kaukana -huokailut ehkä menisi, mutta tämä: "He myös syyttää minua siitä että en aikoinaan puuttunut lapsen isän ongelmiin heidän mielestään tarpeeksi ja kävi niin kuin kävi." että syyttävät poikansa tekemisistä ei kävisi päinsä.
Vierailija kirjoitti:
Se mummo on jo menettänyt poikansa eikä haluaisi menettää myös lapsenlasta. Hyvin ymmärrettävää.
Uskon, että on myös lapsen etu tuntea mummonsa ja olla tämän kanssa tekemisissä, siis jos se mummo kuitenkin on ihan täyspäinen ihminen.
Joten jos vain suinkin jaksat (vaikka anoppi kuinka ärsyttäisi), olisi hyvä, että auttaisit tuossa yhteydenpidossa niin kauan, kunnes lapsi voi hoitaa sen itse.
Ei kukaan täyspäinen syytä lapsenlapsen äitiä oman aikuisen poikansa ongelmista.
Ette ilmeisesti ole läheisiä? Oman elämänkokemuksen mukaan ihmissuhteita ei kannata ylläpitää ihan hinnalla millä hyvänsä. Oma jaksaminen on tärkeintä. Kenelläkään ei ole velvollisuutta kuunnella turhaa syyllistämistä.
Vierailija kirjoitti:
Onko sillä lapsella siis joku muukin isä kuin biologinen isä?
Kunhan vaan selvensin. Lapsi itse ei kutsu isäänsä, sitä biologista, isäksi vaan etunimellä.
Ap
Tavallaan ymmärrän kyllä että haluaisivat tavata lasta enemmän, mutta kun ne tapaamiset aina sisältää jonkinasteista draama. Esimerkiksi he alkavat tapaamisen aikana keskenään voivotella miten ikävää on että lapsen isä ei saanut nähdä tätä ja tätä asiaa ja sitten voivottelevat miten kukaan (siis minä) ei puuttunut masennuksen oireisiin enempää, ollut läsnä tapahtumapäivänä ja sitten lapsen isä teki itsemurhan. Tätä voivottelua tapahtuu myös lapsen kuullen.
Toki tilanne on nyt parempi kuin alussa, silloin syyttivät ihan suoraan minua lapsen isän itsemurhasta.
Ap
Kannttaisi varata aika 'perheneuvolaan' tmv.
Ulkopuolisen ammattilaisen läsnäollessa kaikki voisivat puhua ns. 'suunsa puhtaaksi' ja jatkoa ajatellen asiat olisi käsitelty.
Tarkoitan sitä, että AP voisi sanoa että haluaa lapsensa tuntevat isän puolen suvun, mutta ei halua kuulla itseensä kohdistuvaa arvostelua.
Mahdollisesti noilla sukulaisillakin voi olla väärää tietoa (jos isä on esim. syyttänyt AP:ta ongelmistaan heille, AP:n tietämättä) niin kuulisivat asian toisen puolenkin.
Joskus elämänhallinnan kadottanut voi salailla tilaansa. On vaikka henkilö X:n papan 85-v juhlat sunnuntaina, X lähtee perjantaina radalle ja vetää kaksin käsin kaiken minkä saa käsiinsä ja darrassa herää soittoon sununtaina, ja syyttä puolisoa tmv. siitä ettei pääse paikalle syystä se tai tämä, vaikka oikea syy kohmelo ja ajokunnottomuus.
..Sitten suku ihmettelee miten sen puolison piti juuri tänään ottaa auto omaan käyttöön ja ajella kesäkukkia,ostamaan, eikä X parka sitten päässyt papan synttäreille..
Miksi puhut "biologisista sukulaisista"? Onko lapsella siis myös adoption kautta tulleita sukulaisia?
Vierailija kirjoitti:
Kannttaisi varata aika 'perheneuvolaan' tmv.
Ulkopuolisen ammattilaisen läsnäollessa kaikki voisivat puhua ns. 'suunsa puhtaaksi' ja jatkoa ajatellen asiat olisi käsitelty.
Tarkoitan sitä, että AP voisi sanoa että haluaa lapsensa tuntevat isän puolen suvun, mutta ei halua kuulla itseensä kohdistuvaa arvostelua.
Mahdollisesti noilla sukulaisillakin voi olla väärää tietoa (jos isä on esim. syyttänyt AP:ta ongelmistaan heille, AP:n tietämättä) niin kuulisivat asian toisen puolenkin.
Joskus elämänhallinnan kadottanut voi salailla tilaansa. On vaikka henkilö X:n papan 85-v juhlat sunnuntaina, X lähtee perjantaina radalle ja vetää kaksin käsin kaiken minkä saa käsiinsä ja darrassa herää soittoon sununtaina, ja syyttä puolisoa tmv. siitä ettei pääse paikalle syystä se tai tämä, vaikka oikea syy kohmelo ja ajokunnottomuus.
..Sitten suku ihmettelee miten sen puolison piti juuri tänään ottaa a
Perheneuvola ei taida olla tuohon oikea osoite.
En olisi tekemisissä ihmisten kanssa jotka syyttäisi minua puolisona poikansa itsemurhasta.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä kokonaisuutta. Onko yhteydenpito hyväksi, välttämätöntä tai edes tarpeellista? Usein ulkopuoliset painostaa tähän yhteydenpitoon koska usein ajatellaan että "lapsella on oikeus" pitää yhteyttä sukuun. Joskus tosin se oikeus muuttuukin velvollisuudeksi. Te itse, sinä ja lapsesi, tiedätte parhaiten.
Isäni kuoli kun olin 1-vuotias ja isän vanhemmat syytti siitä äitiä. Omassa pojassaan he ei nähneet mitään vikaa vaikka tämä käytti alkoholia, lääkkeitä ja huumeita eikä käytännössä osallistunut lastenhoitoon. Toisaalta omalla kohdallani sana isä on vähän väärä, koska en oikeastaan pidä tätä ihmistä isänäni. Ymmärsin jo aika nuorena lapsena mitä isän suku tekee tai yrittää tehdä, enkä sitten itse halunnut pitää yhteyttä. Tästä on aikaa yli 20 vuotta ja asia on ollut ihan ok.
Veri on vettä sakeampaa. Kun sinulle tulee ikää huomaat kaipaavasi isääsi ja sukua jotta löytäisit yhteisön mihin kuulut.
Onko teillä mitään kivaa niiden ihmisten kanssa, vai onko kanssakäyminen vain tuollasta arvostelua?
Ei teillä ole mitään velvollisuus pitää yhteyttä sellaisten ihmisten kanssa kenen kanssa tekemisissä olemisesta ei seuraa mitään positiivista.