Miten rajattoman isovanhemman kanssa pitäisi toimia?
Luin jonkun matkaa toista ketjua, jossa aloittaja kertoi sanoneensa anopille ystävällisesti mutta selkeäsi, ettei hän voi päättää poikansa perheen asioista. Hän sai paljon kritiikkiä anopin loukkaamisesta. Mutta, miten siis pitäisi toimia? Jos anoppi/äiti marssii kotiisi sisutamaan sitä oman mielensä mukaan tai päättää aloittaa lapsenlapselleen kiinteät vastoin vanhempien tahtoa, miten siis pitäisi toimia?
Kommentit (450)
Ymmärrän anopin haukkumisen mutta että naiset halveksii ja pitää miestään ihan arvonsa alapuolella olevana, ihmettelen tuommoisen avioliiton toimivuutta.
Hyvä kysymys aloita oma ketju sata siellä vertaistukea.
Vierailija kirjoitti:
Kokeilkaa samaa toisinpäin ihan testimielessä. Ens kerralla kun anoppi pyytää apua, niin menkää vaihtamaan hänen verhot samalla. Vaikka niihin samoihin joihin vaihtoi teidän verhot. Tai sitten valitsette teille mieluisat ja sanotte että kyllä tällaiset värikkäät verhot pitää vanhuksen mielialan paljon paremmin koholla!
Tai kannatte kaikki puoli tusinaa anopin vitriiniä mäelle kippoineen kuppeineen. Sanotte ettei sellaisia enää nykyään pidä kukaan nurkissaan pölyttymässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeilkaa samaa toisinpäin ihan testimielessä. Ens kerralla kun anoppi pyytää apua, niin menkää vaihtamaan hänen verhot samalla. Vaikka niihin samoihin joihin vaihtoi teidän verhot. Tai sitten valitsette teille mieluisat ja sanotte että kyllä tällaiset värikkäät verhot pitää vanhuksen mielialan paljon paremmin koholla!
Minua huvittaa itseäni, 79 v , ( en voi jalkojeni takia kiivetä tikkaille) vaihtamassa lapsen kotona verhoja tai pyytämässä aiton avainta että voin käydä asentamassa vauvan istuimen sinne.
Toisaalta lapseni ovat taloudellisesti niin paljon paRemmassa asemassa kuin minä, koko avioliittojensa ajan jo.
Jotenkin ymmärrän jos anoppi näkee puutteet taloudessa, rahat hupenee perheeltä jonnekin turhuuteen, käy vielä alinomaa hoitamassa lapsia känni
Ei täällä puhuta rumasti vanhoista ihmisistä yleisesti tai kaikista anopeista. Vain niistä rajattomista, jotka piinaavat läheisiään monin tavoin. Normaaleista ihmisistä ei tule hirviöanoppeja. Sinäkin olet varmaan normaali, jolle ei tulisi mieleenkään mennä määräilemään lastesi perheisiin. Ei sinusta kukaan puhu rumasti.
Tousaalta pikkulapsiperheiden anopit eivät yleensä ole 80-vuotiaita, vaan ikänsä ja fyysisen kuntonsa puolesta hyvin jaksavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeilkaa samaa toisinpäin ihan testimielessä. Ens kerralla kun anoppi pyytää apua, niin menkää vaihtamaan hänen verhot samalla. Vaikka niihin samoihin joihin vaihtoi teidän verhot. Tai sitten valitsette teille mieluisat ja sanotte että kyllä tällaiset värikkäät verhot pitää vanhuksen mielialan paljon paremmin koholla!
Pyytävätkö anopit ihan oikeasti miniöitä apuun? Tuskin! Mutta kiva voimafantasia.
Ei pyytänyt miniää, mutta mies remppasi ja kunnosti vanhaa taloa sillä aikaa kun minä hoidin lapset ja kodin yksin useamman kesän. Oli ajatuksena että itse muuttaisimme vanhusten viereen asumaan jossain vaiheessa, ja siis vanhusten oma ehdotus, että rakentaisimme oman talomme samalle tontille ja näin pystyisimme auttamaan myös heitä kun heillä kunto heikkenee ja voisivat asua kotitalossaan loppuun asti. No, kun remppa alkoi olla valmis, niin vanhukset peruivat tämän että antaisivat meille tontista pätkän ikäänkuin ennakkoperintönä. Eivät yks kaks halunneetkaan antaa. Olen varma etteivät missään vaiheessa oikeasti edes aikoneet mitään antaa, kunhan lupailivat. Tällaisia samanlaisia lupauksia esim rahan ja ennakkoperinnön suhteen ollut monesti, vaikka ei olla siis mitään edes pyydetty! Sitten kun emme tottelekaan heitä jossain mielivaltaisessa jutussa tai olla samaa mieltä siitä että Pertsan vaimo on ihan kauhea tyyppi, niin peruvat nämä lupaukset.
Joo, ei olla enää väleissä. Jännä juttu!
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän anopin haukkumisen mutta että naiset halveksii ja pitää miestään ihan arvonsa alapuolella olevana, ihmettelen tuommoisen avioliiton toimivuutta.
Haukkuminen aina pelastaa suhteen kuin suhteen... tai sitte ei.
Vierailija kirjoitti:
Näin om hyvä. En soita lapsilleni, käyn kaksi kertaa vuodessa max 2 h kerrallaan lasten syntymäpäivillä. Ajan käyntiä varten 2 tuntia sivu. Puhun ilmoista. En mainitse vaikka näkisin jotain muutoksia kodeissaan.
Sopu on hyvä. Vastavuoroisesti hekään eivät puutu asioihini, ei heitäkään kiinnosta.
Kuulostaa mun painajaiselta tulevana mummona.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tätä sisustamisjuttua, että miten se käytännössä edes on mahdollista? Anoppi käy Ikeassa ostoksilla ja kuskaa pakulla uudet mööpelit pihaan, tulee omilla avaimilla sisään, kantaa ne sisään, riisuu pakkauksistaan ja laittaa paikoilleen? Vai miten?
En tiedä muista, mutta anoppini on himohamstraaja, ja hänellä on jo omasta takaa vaikka kuinka paljon tavaraa. Suuri osa ollut vuosikymmeniä ulkorakennuksessa säilössä. Meille on tuotu näitä, ja kauhean itkupotkuraivarin jälkeen vienyt ne takaisin kotiin. Sitten soitellut kaikki tuttavat, kun mulle ei mikään kelpaa. Jos en ole ollut kotona, mies konfliktin välttämiseksi antoi lahjusten jäädä
Yksi pahimmista oli, kun olin esikoista synnyttämässä. Anoppi oli mieheltäni kysynyt, että voisiko tehdä meillä jotain. Kun ei keksinyt muuta, niin sanoi että jos vaikka tekee pintasiivouksen keittiöön. Anoppi käytti tilaisuutensa vaihtoi verhot ja järjesti keittiön kaapit, kun mä olin järjestänyt ne "väärin", lisäksi keittiön pöytä oli jatkettuna, kun kyllä kaksi aikuista + vauva tarvitsee kuusi paikkaa? Olisi ollut edes ikeasta ne verhot, mutta ne oli jotkut ruskeat hirvitykset 60-luvulta, niissä oli reikä. Itku pääsi. Vaihtui ne verhot vielä samana iltana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tätä sisustamisjuttua, että miten se käytännössä edes on mahdollista? Anoppi käy Ikeassa ostoksilla ja kuskaa pakulla uudet mööpelit pihaan, tulee omilla avaimilla sisään, kantaa ne sisään, riisuu pakkauksistaan ja laittaa paikoilleen? Vai miten?
Kyllä näin juuri. Sen hetken kun tarvitaan sattumalta lapsenvahtia eli isovanhempi on yksin paikalla, on tehty jokin sisustusjuttu. Kerran olin itse iltavuorossa töissä niin sinä aikana oli menty kauppaan ja vaihdettu olohuoneen kattovalaisin.
Meillä on erittäin toimiva julkinen päivähoitojärjestelmä, joten miksi isovanhempien tulisi palkatta hoitaa lapsenlapsia? Normaaleissa aikuisissa perheissä vanhemmat vastaavat itse lastenhoidosta, isovanhe
Tiedätkö monet ihan haluaa hoitaa lapsenlapsiaan vaikka itsellesi se on selkeästi vastenmielistä.
Miksi niitä riitoja tai loukkaamista vältellään kaikin keinoin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten nää vanhukset on voineet elää elämänsä siten että ei ole koskaan tarvinut mennä itseensä ja muokata omaa käytöstään, jotta elämä muiden kanssa onnistuisi? Siksi koska muut ympärillä ovat aina alistuneet ja luovineet tuohon mielivaltaiseen käytökseen.
Eihän ne olekaan. Tosi rikkonainen työura esimerkiksi kun ei oikein ole pärjännyt missään toisten johdettavana/kollegana.
Ja koulutkin kenties loppunut kansalaiskouluun. Annetaan silti käsitys fiksusta kaikkitietävästä ihmisoletetusta.
Silti lapsenlapset annetaan tällaisen osaamattoman tumpelon hoitoon jopa päiväkausiksi? Ettekö yhtään mieti lapsianne, nehän kärsivät, kun heillä on seuranaan idiootti?
Idiootti joka osaa tarvittaessa näytellä vaikka ja mitä. Ja voihan se olla ilmainen hoitaja, tosin selän takana saattaa märistä miten ollaan kiittämättömiä vaikka teen sitä ja tätä.
Keskustelussa tuotiin esiin että n 70-vuotiaat anopit ovat vain kansalaiskoulun käyneitä. Sehän on totta, olemme tyhmiä ja tietämättömiä tumpeloita.
Omatkin miniäni ja vävyni ovat kaikki akateemisia, hyväpalkkaisissa hommissa. Kyllä sen aistii väleissä ja siksi en itseäni tuputa , sen käyn mitä harvoin kutsutaan ja he 2 * vuosi pikaisesti pistäytyvät.
Ikävä näille heidän puolisoilleen etteivät löytäneet akateemisen suvun puolisoa itselleen vaan haksahtivat ensimmäisen polven koulutettuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeilkaa samaa toisinpäin ihan testimielessä. Ens kerralla kun anoppi pyytää apua, niin menkää vaihtamaan hänen verhot samalla. Vaikka niihin samoihin joihin vaihtoi teidän verhot. Tai sitten valitsette teille mieluisat ja sanotte että kyllä tällaiset värikkäät verhot pitää vanhuksen mielialan paljon paremmin koholla!
Pyytävätkö anopit ihan oikeasti miniöitä apuun? Tuskin! Mutta kiva voimafantasia.
Kyllä vaan. Omakotitalossa kun on kaikenlaista hommaa ja remppaa, jonka lapset (puolisoineen) ovat velvollisia hoitamaan.
Jos lähtökohta on se että on velvollisuuksia puolin ja toisin niin lähtökohdat on melko huonot. Jos taas kanssakyminen perustuu ihan normaalin vuorovaikutukseen ja keskusteluun siitä tarvitaanko apua ja pystytää
Sitä tuollaviestilläni tarkoitinkin osoittaa, ettei ole normaalia ajatella, että on jonkun toisen velvollisuus hoitaa minun asiani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten toimia rajattoman miniän kanssa? Siis sellaisen, joka haluaa isovanhempien sisustavan kotinsa lapsimyönteiseksi (pois kukat, koriste-esineet jne.), hankkivan kotiinsa matkasängyn, hoitopöydän, potan ja syöttötuolin (vaikka ei ole tilaa näitä varastoida) ja joka tonkii kaikki mahdolliset ala- ja yläkaapit sekä ullakon etsien "aarteita", joita haluaa myydä kirppiksellä tai käyttää rekvisiittana somekuvissaa? Ja joka tietenkin joka käynnillä selittää, että pitäisi teidänkin jo tehdä kuolinsiivous, ettei jää meidän vaivoiksemme. Ja joka lisäksi ilmoittaa, että heidän perhe tarvitsee mökin heinäkuuksi, sinne ei silloin sovi tulla.
Että miten tälläisen kanssa pitäisi olla ja elää?
Sanoa ystävällisen rauhallisesti ja napakasti että kuule, tämä on minun(meidän) kotimme ja tavaramme, et voi vain tulla tänne penkomaan paikkoja. Ja mökki on myös meidän, e
Entä jos miniä ei kuuntele vaan kielloista huolimatta omii mökin itselleen? Tai ottaa ullakolta löytämänsä aarteet salaa mukaansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten toimia rajattoman miniän kanssa? Siis sellaisen, joka haluaa isovanhempien sisustavan kotinsa lapsimyönteiseksi (pois kukat, koriste-esineet jne.), hankkivan kotiinsa matkasängyn, hoitopöydän, potan ja syöttötuolin (vaikka ei ole tilaa näitä varastoida) ja joka tonkii kaikki mahdolliset ala- ja yläkaapit sekä ullakon etsien "aarteita", joita haluaa myydä kirppiksellä tai käyttää rekvisiittana somekuvissaa? Ja joka tietenkin joka käynnillä selittää, että pitäisi teidänkin jo tehdä kuolinsiivous, ettei jää meidän vaivoiksemme. Ja joka lisäksi ilmoittaa, että heidän perhe tarvitsee mökin heinäkuuksi, sinne ei silloin sovi tulla.
Että miten tälläisen kanssa pitäisi olla ja elää?
Sanoa ystävällisen rauhallisesti ja napakasti että kuule, tämä on minun(meidän) kotimme ja tavaramme, et voi vain tulla tän
Avaimet pois ja piiloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten toimia rajattoman miniän kanssa? Siis sellaisen, joka haluaa isovanhempien sisustavan kotinsa lapsimyönteiseksi (pois kukat, koriste-esineet jne.), hankkivan kotiinsa matkasängyn, hoitopöydän, potan ja syöttötuolin (vaikka ei ole tilaa näitä varastoida) ja joka tonkii kaikki mahdolliset ala- ja yläkaapit sekä ullakon etsien "aarteita", joita haluaa myydä kirppiksellä tai käyttää rekvisiittana somekuvissaa? Ja joka tietenkin joka käynnillä selittää, että pitäisi teidänkin jo tehdä kuolinsiivous, ettei jää meidän vaivoiksemme. Ja joka lisäksi ilmoittaa, että heidän perhe tarvitsee mökin heinäkuuksi, sinne ei silloin sovi tulla.
Että miten tälläisen kanssa pitäisi olla ja elää?
Sanoa ystävällisen rauhallisesti ja napakasti että kuule, tämä on minun(meidän) kotimme ja tavaramme, et voi vain tulla tän
Sitten järeämmät keinot käyttöön. Rikosilmoitus vaikka, jos muu ei auta. Ei kuulosta ihan terveeltä tuo miniä. Kai mökki on lukossa? Ei kai sinne ilman avainta pääse?
Vierailija kirjoitti:
Keskustelussa tuotiin esiin että n 70-vuotiaat anopit ovat vain kansalaiskoulun käyneitä. Sehän on totta, olemme tyhmiä ja tietämättömiä tumpeloita.
Omatkin miniäni ja vävyni ovat kaikki akateemisia, hyväpalkkaisissa hommissa. Kyllä sen aistii väleissä ja siksi en itseäni tuputa , sen käyn mitä harvoin kutsutaan ja he 2 * vuosi pikaisesti pistäytyvät.
Ikävä näille heidän puolisoilleen etteivät löytäneet akateemisen suvun puolisoa itselleen vaan haksahtivat ensimmäisen polven koulutettuihin.
Ei siinä mitään vaikka vain kansalaiskoulu mutta kun/jos kehutaan erinomaisuudellaan ja kaikkitietävänä, nostetaan itsensä jalustalle jne. Ja esim juhlissa etsitään seuraksi aina ne rkkaimmat, fiksuimmat, menestyneimmät ja esitetään samanarvoista. Tekevät itsestään naurunalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tätä sisustamisjuttua, että miten se käytännössä edes on mahdollista? Anoppi käy Ikeassa ostoksilla ja kuskaa pakulla uudet mööpelit pihaan, tulee omilla avaimilla sisään, kantaa ne sisään, riisuu pakkauksistaan ja laittaa paikoilleen? Vai miten?
Kyllä näin juuri. Sen hetken kun tarvitaan sattumalta lapsenvahtia eli isovanhempi on yksin paikalla, on tehty jokin sisustusjuttu. Kerran olin itse iltavuorossa töissä niin sinä aikana oli menty kauppaan ja vaihdettu olohuoneen kattovalaisin.
Niin tuttua. Eikö tätä saa kriminalisoitua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tätä sisustamisjuttua, että miten se käytännössä edes on mahdollista? Anoppi käy Ikeassa ostoksilla ja kuskaa pakulla uudet mööpelit pihaan, tulee omilla avaimilla sisään, kantaa ne sisään, riisuu pakkauksistaan ja laittaa paikoilleen? Vai miten?
Kyllä näin juuri. Sen hetken kun tarvitaan sattumalta lapsenvahtia eli isovanhempi on yksin paikalla, on tehty jokin sisustusjuttu. Kerran olin itse iltavuorossa töissä niin sinä aikana oli menty kauppaan ja vaihdettu olohuoneen kattovalaisin.
Niin tuttua. Eikö tätä saa kriminalisoitua?
Kriminalisoitua sitä että kutsuu ihmisiä kotiinsa?
Jos lähtökohta on se että on velvollisuuksia puolin ja toisin niin lähtökohdat on melko huonot. Jos taas kanssakyminen perustuu ihan normaalin vuorovaikutukseen ja keskusteluun siitä tarvitaanko apua ja pystytäänkö apua antamaan niin molemminpuolinen apu toimii huomattavasti paremmin. Sama muuten parisuhteessa velvollisuudet näivettää suhteen.