Lue keskustelun säännöt.
Miten rajattoman isovanhemman kanssa pitäisi toimia?
04.05.2024 |
Luin jonkun matkaa toista ketjua, jossa aloittaja kertoi sanoneensa anopille ystävällisesti mutta selkeäsi, ettei hän voi päättää poikansa perheen asioista. Hän sai paljon kritiikkiä anopin loukkaamisesta. Mutta, miten siis pitäisi toimia? Jos anoppi/äiti marssii kotiisi sisutamaan sitä oman mielensä mukaan tai päättää aloittaa lapsenlapselleen kiinteät vastoin vanhempien tahtoa, miten siis pitäisi toimia?
Kommentit (450)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
94-vuotias sisareni laittaa ruokansa vielä itse ja kun käyn aina on jonkun keiton tehnyt.
Mutta jos hänen puheistaan ottaisin itseeni olisin aika lapsellinen. Olen pyylevähkö, hän latelee laihdutusohjeita, neuvoo minua käytännön asioissa, muista tilata nuohooja mökillesi jne, muistitko veroilmoituksesi hoitaa, siis kaikkee tuommoista.
Hän siis on tavallaan ihan terävä ja asioista perillä, mutta semmonen kontrolli puheissa puuttuu. Tiedän että reilun parikymppisen kummityttönsä asioita neuvoo vielä enemmän ja huolehtii.
Ja MITEN tämä liittyy ketjun aiheeseen?
Mutta oli kyllä ihan hyvä juttu.
Miten niin? Eri asia kun toinen on tahallaan ilkeä kuin se, että vanhus hieman höperyyttään lipsauttelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävällinen keskustelu toimii, mikäli molemmat osapuolet ovat riittävän aikuisia sisäisesti. Myös emotionaalisen kehityksen tulee olla kypsää ja toisen ihmisen asemaan asettumisen niin ikään. Usein näihin rajattomuuksiin kuitenkin sortuu aikuinen lapsi tai jopa persoonallisuushäiriöinen. Toki perusihmisellekin käy mokia, mutta ne osataan myös selvittää. Jos on kyse persoonallisuushäiriöistä, suosittelen, että menette puhumaan asioistanne kolmannen osapuolen kanssa. Perheterapeuteilla on monilla hyvä näkemys näistä ylisukupolvisista suhteista ja he osaavat neuvoa rajojen asettamisessa. Tämä ei välttämättä ratkaise ongelmaa, mutta oletpahan yrittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
94-vuotias sisareni laittaa ruokansa vielä itse ja kun käyn aina on jonkun keiton tehnyt.
Mutta jos hänen puheistaan ottaisin itseeni olisin aika lapsellinen. Olen pyylevähkö, hän latelee laihdutusohjeita, neuvoo minua käytännön asioissa, muista tilata nuohooja mökillesi jne, muistitko veroilmoituksesi hoitaa, siis kaikkee tuommoista.
Hän siis on tavallaan ihan terävä ja asioista perillä, mutta semmonen kontrolli puheissa puuttuu. Tiedän että reilun parikymppisen kummityttönsä asioita neuvoo vielä enemmän ja huolehtii.
Ja MITEN tämä liittyy ketjun aiheeseen?
Mutta oli kyllä ihan hyvä juttu.
Miten niin? Eri asia kun toinen on tahallaan ilkeä k
Noinhan vanhuus ilmenee. Olen siis hänen itsekin jo iäkäs sisarensa mutta aina silti pikkusisko. Isosisko lukee lehdet tarkkaan, kuuntelee uutiset , on toimintakelpoinen kaikin puolin, nuorempana hyvin tahdikas. Nyt huolehtii ja neuvoo.
Mutta kyllä te jokainen vanhenette, nyt jos nuorena olette jo täynnä vihaa ja katkeruutta, ette hillitse puheitanne , minkälaisia olettekaan vanhoina? Vai tuleeko teistä sitten herttaisia eikä ilkeytenne lisäänny? Rupeattekin tulemaan kaikkien kanssa toimeen?
Vierailija kirjoitti:
Ystävällinen keskustelu toimii, mikäli molemmat osapuolet ovat riittävän aikuisia sisäisesti. Myös emotionaalisen kehityksen tulee olla kypsää ja toisen ihmisen asemaan asettumisen niin ikään. Usein näihin rajattomuuksiin kuitenkin sortuu aikuinen lapsi tai jopa persoonallisuushäiriöinen. Toki perusihmisellekin käy mokia, mutta ne osataan myös selvittää. Jos on kyse persoonallisuushäiriöistä, suosittelen, että menette puhumaan asioistanne kolmannen osapuolen kanssa. Perheterapeuteilla on monilla hyvä näkemys näistä ylisukupolvisista suhteista ja he osaavat neuvoa rajojen asettamisessa. Tämä ei välttämättä ratkaise ongelmaa, mutta oletpahan yrittänyt.
Näissä jutuissa monesti tuntuu että tasapainoton miniä on saanut samanlaisen anopin. Meno on kuin jossain psykiatrian raivo-osastolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällinen keskustelu toimii, mikäli molemmat osapuolet ovat riittävän aikuisia sisäisesti. Myös emotionaalisen kehityksen tulee olla kypsää ja toisen ihmisen asemaan asettumisen niin ikään. Usein näihin rajattomuuksiin kuitenkin sortuu aikuinen lapsi tai jopa persoonallisuushäiriöinen. Toki perusihmisellekin käy mokia, mutta ne osataan myös selvittää. Jos on kyse persoonallisuushäiriöistä, suosittelen, että menette puhumaan asioistanne kolmannen osapuolen kanssa. Perheterapeuteilla on monilla hyvä näkemys näistä ylisukupolvisista suhteista ja he osaavat neuvoa rajojen asettamisessa. Tämä ei välttämättä ratkaise ongelmaa, mutta oletpahan yrittänyt.
Näissä jutuissa monesti tuntuu että tasapainoton miniä on saanut samanlaisen anopin. Meno on kuin jossain psykiatrian raivo-osastolla.
Blaablaablaa... Täällä se vain jatkuu uhrin solvaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein näissä keskusteluissa nähdään vain yksi puoli, mutta kätevästi unohdetaan mainita, että se rajaton anoppi tmv. hoitaa tarvittaessa niitä lapsenlapsia.
Jos kokee että isovanhempi puuttuu liikaa, silloin pitää ottaa etäisyyttä molemminpuolisesti. Anoppi ei voi kävellä sisään koska tahansa sisustamaan, mutta toisaalta anoppi ei ole myöskään se henkilö, jolle lapset työnnetään hoitoon vartin varoitusajalla, kun on tarvis saada "omaa aikaa" tai laatuaikaa puolison kanssa.
Napanuora poikki puolin ja toisin.
Mä ja moni muu rajattomasta lapsen isovanhemmasta kärsivä ei vie edes suuressa hädässä lapsiaan sen rajattoman hoidettavaksi. Sen lapsen tuvallisuuden vuoksi.
Tämä. Meillä on esikoinen jo parikymppinen eli lapsiperhe-elämää on eletty jo tovi. Tasan KERRAN on rajaton mummo ollut lastenhoitoapuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällinen keskustelu toimii, mikäli molemmat osapuolet ovat riittävän aikuisia sisäisesti. Myös emotionaalisen kehityksen tulee olla kypsää ja toisen ihmisen asemaan asettumisen niin ikään. Usein näihin rajattomuuksiin kuitenkin sortuu aikuinen lapsi tai jopa persoonallisuushäiriöinen. Toki perusihmisellekin käy mokia, mutta ne osataan myös selvittää. Jos on kyse persoonallisuushäiriöistä, suosittelen, että menette puhumaan asioistanne kolmannen osapuolen kanssa. Perheterapeuteilla on monilla hyvä näkemys näistä ylisukupolvisista suhteista ja he osaavat neuvoa rajojen asettamisessa. Tämä ei välttämättä ratkaise ongelmaa, mutta oletpahan yrittänyt.
Näissä jutuissa monesti tuntuu että tasapainoton miniä on saanut samanlaisen anopin. Meno on kuin jossa
Uhri? Mikä uhri on aikuinen, itsenäinen nainen joka tuntee olevansa fiksumpi kuin miehensä ja anoppinsa? Vai eikö oke kykyä lähteä huonosta liitosta?
Uhriutuminen ei enää ole tervettä jos joku vaikka tuotu kirpputorivaate aikuisen saa vuoskausua kirjoittelemaan someen.
Jos miniä on kehitysvammainen tai muuten avuttomassa tilassa, taloudellisesti riippuvainen anopista, silloin voidaan ehkä puhua uhrista, ihmiskaupan uhri.
Aikuinen ihminen joka pystyy nalkuttamaan takaisin tai laittamaan välit poikki, ei ole uhri.
Kyllä olen niin iloimen että.pojat ovat pesänsä tehneet kauas minusta. Toki vielä minullakin tolkku päässä, en puutu heidön asiohinsa. Olenhan kasvattanut heille siivet ja heidän vaimoillaan myös siivet, itsenäiseen elämään.. Minun puheeni heille hyttysen surinaa, ei sen enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo vanha mutta elämäni sisältö ei ole 20 vuotta tai 50 vuotta sitten ( esikoinen) tapahtuneissa asioissa. Kai jos olisin sentyyppinen että vatvoisin ja kalvaisin vanhoja asioita, aina joku on joskus sanonut pahasti ja esim kaikki hoitotädit eivät olleet hyviä , mutta nehän on vanhoja asioita.
Nukuttaakin hyvin, kun ei kipeät ajatukset pyöri päässä. Yritän löytää mielenkiintousia asioita elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Olen jo vanha mutta elämäni sisältö ei ole 20 vuotta tai 50 vuotta sitten ( esikoinen) tapahtuneissa asioissa. Kai jos olisin sentyyppinen että vatvoisin ja kalvaisin vanhoja asioita, aina joku on joskus sanonut pahasti ja esim kaikki hoitotädit eivät olleet hyviä , mutta nehän on vanhoja asioita.
Nukuttaakin hyvin, kun ei kipeät ajatukset pyöri päässä. Yritän löytää mielenkiintousia asioita elämääni.
Niin?
Mutta oli kyllä ihan hyvä juttu.