Hain amk:hon lähestulkoon toiselle puolelle Suomea poikaystäväni vuoksi ja nyt hän ei haluakaan enää seurustella.

Vierailija kirjoitti:

18v ikäsenä ei kirjoteta ylioppilaaksi. Olet trolli

No minä ainakin kirjoitin.



Tässähän nyt ei vielä tiedetä kai, pääsisikö tämä tyttö edes opiskelemaan sinne minne haki? Ehkä kannattaa miettiä asiaa sitten jos pääsee - ottaako paikan vastaan. MIkään ei myöskään takaa sitä, että vuoden kuluttua pääsisi opiskelemaan sinne omalle paikkakunnalle, minne oli vaikeampi päästä. Se ei ole mitenkään itsestään selvää eli sen varaan ei kannata laskea, ettei taas pety pahasti.

Jos nyt pääsee sinne minne haki niin minusta kannattaisi kyllä mennä ja aloittaa siellä opinnot ja sehän voi olla hyvä juttu, ei voi vielä tietää. Kivoja opiskelukavereita, itsenäistymistä, uusia tuttavuuksia jne. ja mahdollisesti siirtyminen kesken opintojen lähemmäs jatkamaan. Jos taas päättää ettei ota vastaan, kannustaisin lähtemään ulkomaille hommiin välivuodeksi. Oppimaan kieltä, itsenäistymään. Hotelliin, ravintolaan tai vaikka lastenhoitajaksi (au-pair). Välivuosi kannattaa käyttää hyödyksi.

Vierailija kirjoitti:

Älkää naiset ikinä tehkö tätä virhettä, että muokkaatte elämänne ( työpaikka, opiskelemanne ala, opiskelupaikka jne) miehen mukaan. Tässä on se lopputulos!

Tämä oli hyvin tyhjentävästi sanottu. Tällainen tapaus on ihan omassa lähipiirissä juuri tuoreeltaan. Itsellä pari kertaa tullut muinoin tehtyä se virhe, että olen muuttanut miehen asuntoon ja mies onkin sitten löytänyt uuden naisystävän. Nykyään kyllä seurustelen, mutta minulla on myös oma asunto, johon palata jos suhde loppuu, eli enää en jää ns. tyhjän päälle ja kodittomaksi sydän särkyneenä.

Vierailija kirjoitti:

Samoissa kommenteissa joissa sanotaan ettei pidä tehdä päätöksiään poikaystävän mukaan, kehotetaan olemaan menemättä jotta ei törmäisi ex-poikaystävään. Eikö tuossa vaiheessa varsinkin kannata jättää tuon henkilön vaikutus kokonaan päätöksen ulkopuolelle?

Itse menisin, jos kaupunki on yhtään kiinnostava ja vaikka ei olisikaan. Opiskeluista saa yleensä kavereita ja jos seuraavana keväänäkään en vielä viihtysi, hakisin muualle. Olisipa ainakin uusi kokemus uudesta paikasta. Jos ex-poikaystävä tulisi vastaan, niin eiköhän se olisi hän jonka pitäisi olla nolona ja piileskellä, en minä.

Ei sen takia, että törmäisi exään, vaan sen takia, että ap ei tunne sieltä ketään, kommentoitiin enempi. Omasta kokemuksesta tiedän, että ei ole mukavaa, jos ei ole tuttavan tuttavaa, kaverin kaveria.

Aplle poikkis oli sentään lupaillut yhteenmuuttoa. Tiedän naisen joka kaksikymppisenä teki saman mutta parin viikon seurustelun jälkeen ja ilman että olisi keskustellut asiasta tuoreen poikkiksen kanssa. Poikkis oli aina vaikeana kun näki naisen (poika oli vasta 17 -vuotias) eikä halunnut edes jutella, ja poikkiksen äiti huolehti naisesta säälistä tätä kohtaan. Se tosin oli vain vuoden opiskelu. 

Minkälainen asumiskuvio ja asumiskulubudjetti on? Jos ei ole tuloja, niin vaikeahan sun on maksaa vuokraakaan.

Miksi niin monet nuoret nykyään kärsii ahdistuksesta? Tuollaista sanaa en muista, että olisi koskaan käytetty omassa nuoruudessa. Mikä vanhemmilla on mennyt kasvatuksessa pieleen? Juuri sekö, ettei lapsi ole koskaan saanut tuntea pettymyksiä vaan aina siloitellaan tietä eteenpäin. Kun pettyy niin ahdistuu. Kun poikaystävä jättää, äiti nytkin syyttää tätä nuorta miestä ja haluaisi puhua asiasta hänen kanssaan, miksi äiti siihen sekoaa. Tuntuu käsittämättömältä.

Meille soitti erään kauppatieteiden maisterin äiti töihin ja kysyi, josko tyttärelle löytyisi töitä meiltä. O-ou. Ei todella löydy.





 

Olet niin nuori ettei yhdellä välivuodella ole loppupeleissä juuri merkitystä, mutta yksi vaihtoehto, joskin kallis sellainen enkä tiedä rahatilannettasi, on opiskella ensimmäisen vuoden opinnot avoimessa amk:ssa.

Aloittajalla on vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin ja kärsii ahdistuksesta. Yksinäisenä vieraalla paikkakunnalle tilanne ei tule korjaantumaan, vaan vaikeutuu entisestäänkin. Kotiin on pitkä matka sieltä toiselta puolelta Suomea, ja matkustaminen on kallista. Reissut kotiin tulisivat vähentymään reilusti.

Onko tuossa mitään järkeä lähteä näillä tiedoin omalta paikkakunnalta jonnekin kauas?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoissa kommenteissa joissa sanotaan ettei pidä tehdä päätöksiään poikaystävän mukaan, kehotetaan olemaan menemättä jotta ei törmäisi ex-poikaystävään. Eikö tuossa vaiheessa varsinkin kannata jättää tuon henkilön vaikutus kokonaan päätöksen ulkopuolelle?

Itse menisin, jos kaupunki on yhtään kiinnostava ja vaikka ei olisikaan. Opiskeluista saa yleensä kavereita ja jos seuraavana keväänäkään en vielä viihtysi, hakisin muualle. Olisipa ainakin uusi kokemus uudesta paikasta. Jos ex-poikaystävä tulisi vastaan, niin eiköhän se olisi hän jonka pitäisi olla nolona ja piileskellä, en minä.

Ei sen takia, että törmäisi exään, vaan sen takia, että ap ei tunne sieltä ketään, kommentoitiin enempi. Omasta kokemuksesta tiedän, että ei ole mukavaa, jos ei ole tuttavan tuttavaa, kaverin kaveria.

 

Eikö tämä ole ihan normaalia opiskelijoille? Samassa tilanteessa on varmaan suurin osa heistä, tulevat täysin uudelle paikkakunnalle. Eihän se ole mukavaa mutta sitten vaan pitää totutella ja kyllä opiskelijapiireissä kavereita löytyy jos itse vaan on aktiivinen. Mun lukiokaverit lähtivät aikanaan Hämeenlinnasta kuka Vaasaan kuka Turkuun kuka Kuopioon ihan ilman tutun tuttua tai kaverian kaveria. Silloin ollaan kuitenkin yleensä aikuisia ja useimmat haluavat itsenäistyä siinä iässä, se on ihan normaalia. Nykyään on kännyt ja somet, voi pitää yhteyttä kotiin ja ystäviin ja matkustaminen on edullista.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalla on vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin ja kärsii ahdistuksesta. Yksinäisenä vieraalla paikkakunnalle tilanne ei tule korjaantumaan, vaan vaikeutuu entisestäänkin. Kotiin on pitkä matka sieltä toiselta puolelta Suomea, ja matkustaminen on kallista. Reissut kotiin tulisivat vähentymään reilusti.

Onko tuossa mitään järkeä lähteä näillä tiedoin omalta paikkakunnalta jonnekin kauas?

 

Matkustaminen ei ole todellakaan kallista, kuka voi väittää. Pitää vaan ostaa lippu etukäteen ja eikö opiskelija-alennukset ole edelleen olemassa? 

Vierailija kirjoitti:

Minkälainen asumiskuvio ja asumiskulubudjetti on? Jos ei ole tuloja, niin vaikeahan sun on maksaa vuokraakaan.

Millä muut opiskelijat elää? Opintotuella, asumistuella, opintolainalla, vanhempien avustuksella,tekemällä töitä?

10.29 sulle: ajattelitko niin, että aloittaja, joka kärsii ujoudesta, ahdistuneisuudesta ja hänellä on vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin, tekisi jonkun taikatempun tässä vaiheessa ja muuttuisi aktiiviseksi seuran hakijaksi?

Oma luonne on se mikä on. Toiselta puolelta Suomea ei ole edullista matkustaa millään kulkuvälineellä viikonloppuisin vaikkapa toiselle puolelle Suomea tapaamaan perhettä ja vanhoja ystäviä. Eihän tämä aloittaja ole kokopäivätyössä tai työssä.

Sulla on nyt yltiöpositiivinen näkökulma hänen tilanteeseensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoissa kommenteissa joissa sanotaan ettei pidä tehdä päätöksiään poikaystävän mukaan, kehotetaan olemaan menemättä jotta ei törmäisi ex-poikaystävään. Eikö tuossa vaiheessa varsinkin kannata jättää tuon henkilön vaikutus kokonaan päätöksen ulkopuolelle?

Itse menisin, jos kaupunki on yhtään kiinnostava ja vaikka ei olisikaan. Opiskeluista saa yleensä kavereita ja jos seuraavana keväänäkään en vielä viihtysi, hakisin muualle. Olisipa ainakin uusi kokemus uudesta paikasta. Jos ex-poikaystävä tulisi vastaan, niin eiköhän se olisi hän jonka pitäisi olla nolona ja piileskellä, en minä.

Ei sen takia, että törmäisi exään, vaan sen takia, että ap ei tunne sieltä ketään, kommentoitiin enempi. Omasta kokemuksesta tiedän, että ei ole mukavaa, jos ei ole tuttavan tuttavaa, kaverin kaveria.

Mä olin nuorena ujo ja arka tyttö, mutta olen silti muuttanut opintojen tai työn perässä viisi kertaa uudelle paikkakunnalle mistä en ole tuntenut ketään. Jokaisessa olen onnistunut jonkinlaisen tuttava- tai jopa kaveripiirin luomaan, joissain tiiviinkin. Ikävää että sulla on tuollainen kokemus mutta mielestäni yksin jäämistä ei kannata etukäteen pelätä ja antaa sen pelon rajoittaa valintojaan. Muuten elämässä ei uskalla tehdä mitään jos aina pitää olla kaverit valmiina.

Jos niin käy, niin pitää yhteyttä vanhoihin kavereihin ja keskittyy opintoihin sen aikaa kun siellä on. Loppuikäkseen ei tarvitse jäädä minnekään ja vuosi kuluu nopeasti. Sittenpähän ainakin tietää millaista oli eikä ennakkopelon takia jättänyt kokeilematta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalla on vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin ja kärsii ahdistuksesta. Yksinäisenä vieraalla paikkakunnalle tilanne ei tule korjaantumaan, vaan vaikeutuu entisestäänkin. Kotiin on pitkä matka sieltä toiselta puolelta Suomea, ja matkustaminen on kallista. Reissut kotiin tulisivat vähentymään reilusti.

Onko tuossa mitään järkeä lähteä näillä tiedoin omalta paikkakunnalta jonnekin kauas?

 

Matkustaminen ei ole todellakaan kallista, kuka voi väittää. Pitää vaan ostaa lippu etukäteen ja eikö opiskelija-alennukset ole edelleen olemassa? 

Tukien varassa elävälle matkustaminen on kallista, mikäli haluaa matkustaa useamman kerran kuukaudessa toiselle puolelle Suomea.

Tätä tekee monet tytöt ja naiset koko ajan tänäpäivänäkin! Siis, että mennään miehen perässä ja rakennetaan elämä miehen varaan. Inhottavaa miehelle alistumista ja oman itsensä pienentämistä. Tästäkään ei paljon puhuta... Tällaiseenkin sitä feminismiä tarvitaan.

Et ole ainoa, joka noin typerän virheen tekee. Itselläni ei käynyt mielessäkään, että poikaystävän vuoksi olisin valinnut opiskelupaikkaa 1980-luvun alussa. Onko tässä joku sukupolviero, kun nyt nuoret naiset roikkuvat miehissä , tai siis poikaystävissä?

Ongelmasi johtuu siitä, että et osaa lyhentää sanaa "ammattikorkeakouluun".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää naiset ikinä tehkö tätä virhettä, että muokkaatte elämänne ( työpaikka, opiskelemanne ala, opiskelupaikka jne) miehen mukaan. Tässä on se lopputulos!

Tämä oli hyvin tyhjentävästi sanottu. Tällainen tapaus on ihan omassa lähipiirissä juuri tuoreeltaan. Itsellä pari kertaa tullut muinoin tehtyä se virhe, että olen muuttanut miehen asuntoon ja mies onkin sitten löytänyt uuden naisystävän. Nykyään kyllä seurustelen, mutta minulla on myös oma asunto, johon palata jos suhde loppuu, eli enää en jää ns. tyhjän päälle ja kodittomaksi sydän särkyneenä.

 

Mutta miten nainen enää uskaltaa vakiintua ja perustaa perheen, jos aina pitää olla niin varuillaan että ei uskalla muuttaa yhteen, joutuu pitämään omaa asuntoa varalla jne?

Mitäs läksis, kikkeliskokkelis.

Ei exälläs ole mitään velvollisuutta kanssasi seurustella vaikka kuuhun muuttaisit sen perässä.

Vierailija kirjoitti:

Et ole ainoa, joka noin typerän virheen tekee. Itselläni ei käynyt mielessäkään, että poikaystävän vuoksi olisin valinnut opiskelupaikkaa 1980-luvun alussa. Onko tässä joku sukupolviero, kun nyt nuoret naiset roikkuvat miehissä , tai siis poikaystävissä?

Kyllä "ennen vanhaankin" näin oli. Silloin ehkä enemmänkin, kun ei naiset niin hirveästi opiskelleet... Ei toki miehetkään, mutta heillä oli "aina" se parempipalkkainen työpaikka.