"Lapsenne on päiväkotiryhmän haastavin lapsi"
Tällainen palaute saatiin päiväkodista.
Kohta 3 v lapselle siirtymätilanteet ovat raskaita. Saattaa lähteä eteisestä karkuun, kun ei jaksa odottaa, että koko ryhmä on puettu/riisuttu. Lapsi ei malta istua ruokapöydässä siihen saakka, kunnes kaikki ovat syöneet. Lapsi ei suostu nukkumaan päiväunia. Välillä lapsi saattaa kesken leikkien heittää hiekkaa hiekkalaatikolla toisen päälle, vaikka on kielletty. Näissä asioissa ei ole tapahtunut edistystä, vaikka lapsi on ollut päiväkodissa jo melko pitkään.
Onko tällainen lapsi todella päiväkodin haastavin lapsi? Järkyttää kuulla omasta lapsesta tällaista.
Kommentit (97)
"Onko ? Kaksi vanhempaa???"
Käsittääkseni Neitsyt Maria on ainut, kuka on saanut lapsensa yksin. Muilla lapsilla on kaksi vanhempaa. Lesket saavat lesken eläkettä, joten jos vanhempi on kuollut, taloustilanne järjestyy kyllä. Kaikilla muilla on kaksi vanhempaa, ihminen ei ole yksineuvoinen.
Kuulostaa siltä, että lapsi tarvitsisi valjaat esimerkiksi ruokailutilanteissa ja siirtymätilanteissa. Hanki lapsellesi sellaiset, niin päiväkotiarki rauhoittuu.
Kyllähän rehellinen tilanne päiväkodista on vanhemman hyvä tietää. Voit kysyä päiväkodista, että onko heillä ideoita, miten voisit helpottaa päiväkodissa olemista tai olisiko aihetta esim. neuvolaan olla yhteyksissä aiheesta. Kuvauksen perusteella lapsi nyt ei ihan kamalalta kuulosta, uhmakkaalta kyllä hieman. Lapset kasvavat ja kypsyvät välillä ihan yhtäkkiä, voi olla, että teillä tilanne on syksyllä jo ihan erilainen. Voi olla, että tuosta uhmakkuudesta on vain tullut tapa ja, jos päiväkodin aikuisillakin alkaa olla jo negatiivinen asenne lapseen, ne ruokkivat lisää huonoa käytöstä. Lomat usein katkaisevat pahimman kierteen, toivottavasti teilläkin on kesäloma tulossa.
Meillä oli vuositulot 22800 euroa, jolla elettiin pikkulapsiaika. Toinen kävi töissä ja toinen hoiti lapsia kotona. Asuimme vuokralla, saimme asumistukea. Autoa ei ollut. Että ei se ole rahasta kiinni. Se on valintoja. Pieni lapsi ei tarvitse omistusasuntoa tai autoa, vaan vanhempien aikaa ja huolenpitoa. Kyseessä on oikeasti muutama vuosi. Jos ei muutamaa vuotta voi omasta elämästään antaa toisen pienen eteen, niin kannattaa harkita uraelämää, ja jättää lasten hankkiminen muille.
Lukekaa pikkulapsiajan merkityksestä. Oikeasti. Valtava merkitys koko elämän ajalle. Kuvitteleeko joku oikeasti, että lapsi saa isossa päiväkotiryhmässä yksilöllistä aikaa ja huolenpitoa?
Epäiletkö päiväkodin työntekijöiden valehtelevan?
Miksi sitä lasta ei pidetä kotona jos hän ei ole päiväkotikypsä eikä sopeudu. Karkaileva ja jatkuvasti tottelematon omaehtoinen lapsi on isossa lapsilaumassa riski.
Ottaisitko itse moisen vastuulle ison lapsiryhmän lisäksi? Kasvattakaa lapsianne ja kertokaa kuinka päiväkodissa ollaan ja miksi täytyy totella aikuista.
Vierailija kirjoitti:
No onpas haastava🤣🤣
Kyllä karkaileva lapsi on haastava. Otatko itse vastuun sellaisesta koko päivän muiden lasten lisäksi?
Kuulostaa normi 3v joka ei jaksa odottaa ja odottaa joka käänteessä. Meillä ei tarvitse istua kunnes kaikki syöneet eikä odottaa kaikkien pukemista riisumista. Levolla ei tarvitse nukkua ja lepoaika on hyvin kohtuullinen. Kuulostaa siltä että aloittajan lapsen ryhmästä puuttuu pienryhmätoiminta ja ymmärrys siitä mikä on 3v . Ja mitä voi odottaa sellaiselta. Hiekanheittely on kyllä asia jota jokseenkin kaikki tekevät ja oppivat ettei niin saa tehdä.
Ei ole ihan asiallista sanoa noin mielestäni. Ja samaa mieltä, helppo ryhmä jos tuollainen vilkas 3v on pahin.
Jos yhtään lohduttaa niin 99% päiväkotihenkilökunnasta ottaa mieluummin haastavat lapset ja kivat vanhemmat kuin toisin päin. Parhaat muistot on tulleet muutamista perheistä joiden lapsi on ollut älyttömän vaikea/raskas/suuritarpeinen, mutta vanhemmat ihan oikeasti tehneet töitä lapsen eteen, halunneet tehdä yhteistyötä lapsen parhaaksi ja kyenneet näkemään myös ne haasteet vahvuuksien lisäksi.
Siinä taas viety lapsi liian aikaisin päiväkotiympäristöön mihin ei sopeudu.
Osa näistä pienten lasten äideistä ilmoittautuu myös työttömäksi ja saa tällä tavalla siis edes vähän enemmän rahaa. Todellisuudessa siis hoitaa lastaan kotona, mutta eipä pienen lapsen äidillä juuri ole pelkoa joutua tahtomattaan töihin varsinkin kun tekee huonon hakemuksen.
Lapsiaines on vuosivuodelta haastavampaa, miksi? Hoitajat vaihtuu kun ei ne jaksa lapsia jotka ei kuuntele mitään.
"Osa näistä pienten lasten äideistä ilmoittautuu myös työttömäksi ja saa tällä tavalla siis edes vähän enemmän rahaa. Todellisuudessa siis hoitaa lastaan kotona, mutta eipä pienen lapsen äidillä juuri ole pelkoa joutua tahtomattaan töihin varsinkin kun tekee huonon hakemuksen."
Työhakemuksessa kannattaa mainita, että on pieni lapsi, ja vielä lapsen ikä. Harva työnantaja haluaa ehdoin tahdoin palkata pienen lapsen vanhemman, kun tietää, että sairaspoissaoloja tulee paljon. Päivähoidossa aloittavat pienet lapset sairastavat paljon, ja vanhemmalla on oikeus olla palkallisesti hoitamassa.
Vierailija kirjoitti:
Olin töissä päiväkodissa ja lapset lähti sitä mukaan ulos kun olivat vaatteissa, yksi hoitaja lähti heti ulos ettei lasten pidä odotella. Ruoka pöydästä sai nousta kun oli syönyt, näin siis ole 80- luvun lopulla ja omilla lapsilla myös 90- luvulla ja vuosituhannen alussa. En ymmärrä miksi nykyisin pitää odottaa muita, voi jokainen kokeilla ulkovaatteissa seisoskelua sisällä kuuma siinä tulee. Oma lapseni oli myös "silmätikku" päiväkodissa
Mihin se ruoka siitä pöydästä lähti kun sai nousta?
Oi että oli vastenmielistä kun joku lasten kaveri, joka oli kylässä leikkimässä, haettaessa lähti vanhemmiltaan karkuun ja häntä sai houkutella ja maanitella lähtemään. En yhtään ymmärtänyt moista käyttäytymistä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiaines on vuosivuodelta haastavampaa, miksi? Hoitajat vaihtuu kun ei ne jaksa lapsia jotka ei kuuntele mitään.
Hoitajien työ on vaikeaa kun ainoa sallittu kasvatuskeino on sanoitus. Vielä 10 vuotta sitten sai käyttää jäähypenkkiä jos lapsi ei totellut.
Mun mielestä olis kiva kun lapset sais tehdä jokainen päiväkodissa niinku haluu. Ei rajoteta sitä lasta, katio se ahdistuu eli ei oo pakko syödä, ei oo pakko rauhoittua lepohetkelle, ei oo pakko pukea jos ei haluu, ei oo pakko totella, saa karkailla pihalle vaikka sukkasilla koska se on kivaa (kyllä siellä hoitajat voi vahtia ulkona 24h tai aidata pihaa ), saavat lapset tapella keskenään ja kiroilla ja hyppiä aidan yli.
Eiks sitte niin jee?
Todella asiattomasti sanottu päiväkodin henkilöstöltä. Haasteet tulee tuoda esiin, mutta ei tuohon sävyyn. En olisi teinä huolissanne, kuulostaa ihan tavalliselta 3 vuotiaan käyttäytymiseltä. Kysykää päiväkodista, millaista konkreettista tukea noissa tilanteissa ovat lapsellenne antaneet ja onko jotain, miten te voisitte tukea tilannetta.
T. Varhaiskasvatuksen erityisope
Kun vanhemmat on pakkoverotettu töihin, kuuluu tapaus yhteiskunnalle.
Kysy siltä tätiltä, mitä se aikoo asialle tehdä.