Isäni kuoli eilen

AP, osanottoni. Tämä on ehkä klisee mutta jokainen suree omalla tavallaan ja siihen on jokaisella myös oikeus, sinulla myös. Et ole toisin sanoen selitysvelvollinen suremisesi tavoista kenellekään, et edes itsellesi(!). 

Ihmisen psyykehän suojaa toimintakykyä erilaisin alitajuisin keinoin, joista yhtenä voi kuulua tunteiden turtuminen tai tunne (heh) siitä, että niihin ei pääse käsiksi, "ei tunnu miltään".  Se on siis hyödyllistä juuri nyt, että pystyt ylipäänsä pysymään elossa ja toisaalta mahdollisesti hoitamaan käytännön järjestelyjä. Aivosi/kehosi suojelee itseään yllättävältä shokilta ja jatkaa toimintakykyä. 

Itse menetin isäni aikaisemmin tänä keväänä todella yllättäen ja nopeasti (kerkesi olla saattohoidossa vain pari vuorokautta eli lähti ns. saappaat jalassa). Yllätti eniten ihan tuo samanlainen reaktio itselläni ja muulla perheelläkin samoin, kunnes vähän lueskelin asiasta ja sain ylläolevaa tietoa. Helpotti omaa oloa ja surutyötä, ettei tarvitse olla niinku koko ajan hysteerisenä itku silmässä esittämässä surua ulospäin muiden takia. Ensivaiheen surun "oireet" olivat meillä kaikilla läheisillä muuten pelkästään fyysisiä shokkioireita: voimakasta palelua, liikkeen lamaantumista ja toisaalta käsien tärinää, ruokahalun totaali loppuminen päiväkausiksi, pahoinvointia yms. Pikku hiljaa ne helpottivat, mutta olivat voimakkuudessaan yllättäviä. Samoin totaalinen tunteiden menetys/turtuminen voi yhtä lailla yllättää, ja nämä ovat molemmat ihan normaaleja ja suht tavallisia reaktioita läheisen kuolemaan. 

TLDR: Meillä on kaikilla oikeus kantaa surua ihan sisällä tai syvällä mielessä ja ilmaista (tai olla ilmaisematta) sitä ihan sellaisella tavalla ja aikavälillä kuin itsestä tuntuu. <3

"Kotisairaala ei äidille aloita enää suonensisäistä nesteytystä. Äidille tarjotaan juotavaa, jos hän haluaa juoda. Vahvat kipulääkkeet kotisairaala toi sinne, jos äidille tulisi kipuja. Toistaiseksi äidillä ei ole ollut kipuja. 



Olen kans miettinyt isää sitten, kun äitiä ei enää ole. Mutta mä ajattelin nakittaa sen homman mun siskolleni. Mä olen ollut jo toista vuotta ihan uuvuksissa ädin ja isän tilanteen takia, joten seuraavaksi on mun siskoni vuoro :D Voin mä olla omalta osaltani isän tukena, mutta en yksin, kuten mä nyt olin yksin kaikesta vastuussa reilun vuoden ajan viime torstaihin asti."

Meille yksityislääkäri antoi (olikohan oxinorm, oxikodonia kuitenkin) nestemäistä kipulääkettä, jota voi ruiskuttaa suuhun, et tarvi niellä. Ei ole vielä onneksi tarvittu. Sitä samaa teilläkin vai? 

Onko muita lääkkeitä tai tarvikkeita kuoleman läheisyyttä ajatellen annettu tai neuvottu ostamaan? 

Sulla on hyvä, kun on se sisko. Itse olen ainoa. Kiitos sinulle, olet valtava vertaistuki minullekin j varmaan monelle muulle. 

Nro 42: "Meille yksityislääkäri antoi (olikohan oxinorm, oxikodonia kuitenkin) nestemäistä kipulääkettä, jota voi ruiskuttaa suuhun, et tarvi niellä. Ei ole vielä onneksi tarvittu. Sitä samaa teilläkin vai? 

Onko muita lääkkeitä tai tarvikkeita kuoleman läheisyyttä ajatellen annettu tai neuvottu ostamaan? 

Sulla on hyvä, kun on se sisko. Itse olen ainoa. Kiitos sinulle, olet valtava vertaistuki minullekin j varmaan monelle muulle."

Sama kipulääke äidilläkin. Muita lääkkeitä ei ole ohjeistettu antamaan eikä edes hankkimaan, mutta koska on nyt se kotisairaala, niin eiköhän sieltä saa esimerkiksi pahoinvointilääkettä, jos tulee tarvis. Ja sieltä tosiaan tulee vaikka lääkärikin keskellä yötä paikalle, jos tarvitaan. 

Mulla tosiaan onneksi on siskokin, joskin isä ei ole tottunut siihen, että pyytäisi mun siskoltani jotain. Vaikka siskollani on autokin, niin just aamupäivällä isä taas soitti mulle, että voisinko lähteä kauppaan hakemaan lisää simaa. Heille ostokset tulee kotiinkuljetuksella vasta huomenna ja sima on loppu. Sanoin vaan isälle, että soittaa mun siskolleni, niin hän voi tuoda töistä tullessaan, kun kuitenkin käy silloin kaupassa. Ja mun siskoni lähtee taas tänään mökille ja tulee vasta sunnuntaina illalla, joten mitä tahansa tässä nyt tuleekin, mihin tarvitaan läheisiä, se olen sitten taas minä. Välillä isä soittaa mulle, kun ei saa itse eikä kotihoitokaan saa äitiä hereille. En mäkään joka kerta saa, mutta joskus onnistun. Mutta ei soita koskaan vastaavassa asiassa mun siskolleni ja pyydä sitä herättelemään äitiä. Ja tosiaan mun siskoni on puolet viikosta aina mökillä 300 km päässä. 

Mulla on tosiaan ollut jo yli vuosi aikaa sopeutua ja sanottakoon, että kyllä siitä mun vanhasta sairaanhoitajan koulutuksesta on ollut tässä hommassa paljonkin apua. Riippuen tilanteesta en ole mennyt vanhempieni luokse heidän tyttärenään vaan hoitajana. Osaan "laittaa sairaanhoitajan lakin päähäni" eli siirtää omat tunteeni sivuun ja toimia kuten hoitaja potilaan kohdalla toimii. Kuitenkin kaikki tunteet tulee esille sitten, kun taas avaan kotioven. Että ei tämä mullekaan helppoa ole ollut. 

Lämmin osanotto. 

Kaikki onnistui toiselta paikkakunnalta hoidettunakin. Pankki hankalin, koska sinne piti ensimmäisenä toimittaa virkatodistus, josta näkyy kaikki kuolinpesän osakkaat sekä allekirjoitettu valtakirja kaikilta osakkailta. HUOM: kun kuolinpesän laskuja lähettää pankkiin maksettavaksi, nyhtävät kuluja jokaisesta laskusta n. 5€/kpl normaalien pankkikulujen lisäksi.

Kuolintodistus ja hautauslupa menivät automaattisesti seurakuntaan, hautaustoimiston kilpailutin (niin, siis niissäkin hinnoissa on reilusti ilmaa!) puhelimitse/sähköpostilla. Suhteellisen yksinkertaisen perunkirjoituksen hoidin itse (jälleen säästöä reilut 500€). Muut hautajaisjärjestelyt tilasin puhelimitse. Kuolinkellojen soiton pyysin hautaustoimistoa videoimaan ja he tekivät sen mielellään ja kauniisti. Kaikki sujui hyvin, eikä mikään instanssi vaatinut paikalla käyntiä henkilökohtaisesti (lukuunottamatta uurnan noutoa krematoriosta). 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet palstalla? Eikö sinun pitäisi alkaa huolehtia velvollisuuksistasi?

Mistä velvollisuuksista?

No mitä nyt kuolemaan liittyy sellaisia pikkujuttuja kuin vaikkapa hautaaminen ja kuolinpesän tyhjennys.

 

Ap ei ole kertonut, että isänsä olisi ollut sinkku/leski. Hänen isällään voi ihan hyvin olla puoliso, joka hoitaa nuo mainitsemasi asiat. 

Lapsille kuuluu asioiden hoito vaikka naimisissa oleva vainaja. Ei niitä nyt tänään tarvi tehdä, kun eilen  kuollut. . 

Vierailija kirjoitti:

Lämmin osanotto. 

Kaikki onnistui toiselta paikkakunnalta hoidettunakin. Pankki hankalin, koska sinne piti ensimmäisenä toimittaa virkatodistus, josta näkyy kaikki kuolinpesän osakkaat sekä allekirjoitettu valtakirja kaikilta osakkailta. HUOM: kun kuolinpesän laskuja lähettää pankkiin maksettavaksi, nyhtävät kuluja jokaisesta laskusta n. 5€/kpl normaalien pankkikulujen lisäksi.

Nordeassa ei tarvittu kumpaakaan vainajan laskujen ja hautajaiskulujen maksamiseen. Sitten olisi varmaan tarvittu, jos rahoja olisi pitänyt siirtää vainajan tililtä toiselle laskujen maksamista varten. Pankki tosin otti 3,40 € jokaisesta maksetusta laskusta (tämä viime syksynä), joten muutaman kympin pikkulaskut maksoin omalta tililtäni ja sain rahat niistä perunkirjoituksen jälkeen. Isot laskut maksoin vainajan tililtä.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet palstalla? Eikö sinun pitäisi alkaa huolehtia velvollisuuksistasi?

Mistä velvollisuuksista?

No mitä nyt kuolemaan liittyy sellaisia pikkujuttuja kuin vaikkapa hautaaminen ja kuolinpesän tyhjennys.

 

Ap ei ole kertonut, että isänsä olisi ollut sinkku/leski. Hänen isällään voi ihan hyvin olla puoliso, joka hoitaa nuo mainitsemasi asiat. 

Lapsille kuuluu asioiden hoito vaikka naimisissa oleva vainaja. Ei niitä nyt tänään tarvi tehdä, kun eilen  kuollut. . 

Millä tavalla kuuluu? Mä olen ihan varma, ettei mun isäni edes suostuisi siihen, että me  siskoni kanssa alettaisiin hänen ja äidin rahajuttuja yms hoitelemaan. Tai hoitamaan mitään perunkirjoituksia, hautajaisia tms. Tai hankkimaan arvioita heidän kotinsa ja sijoitusasuntonsa arvosta yms yms. Isä haluaa hoitaa ne ihan itse. Toki siinä tapauksessa kuuluu lapsille, jos leski ei halua tai kykene niitä hoitamaan. Ei mulla eikä siskollani ole edes valtuuksia hoitaa mun vanhempieni asioita. Ei edes äidin kuoleman jälkeen, kun isä kerran on vielä elossa ja kykenee hoitamaan ne. 

Isäni kuoli pari kuukautta sitten, ensimmäinen läheisen menetys. Olin aluksi täysin tyyni ja aloin epäillä itseäni tunnevammaiseksi. Suru iski vasta seuraavana päivänä ja tunteet olivat ailahtelevia. Joskus oli parempia päiviä ja välillä vaikeampia, oli surua ja suuttumusta.

Reippaalle ja tunnolliselle lampaalle:

Tuo on kyllä hyvä, että saatte kotisairaalasta lääkärin vaikka yölläkin. 

Me ei saatu edes kotisairaanhoitoa, kun on omaishoitajuus eikä tarvita koko ajan käyntejä. Silti täällä on minun kontollani hyvin iäkäs, joka ei ilmeisesti elä kovin pitkään. Hyvinvointialue säästää siis kohdallamme. Valituskaan ei auttanut. 

Saatan kyllä saada tästä vielä jonkun mt-ongelman, kun mulla ei ole mitään koulutusta alaan enkä osaa kaikkea. Jos tulee tuollainen vaihe, että ei ehkä saa hereillekään, niin en tiedä, miten kestän. Sulla on se etuus, että on se hoitajamoodi koulutuksesi vuoksi saatavilla. Eli pystyt tavallaan irrottautumaan siihen rooliin. 

Mulla on jo unilääkkeet käytössä, kun en muuten saisi nukuttua. 

Harmittaa puolestasi, kun siskosi ei kanna karttaan kekoon siinä määrin kuin sinä. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet palstalla? Eikö sinun pitäisi alkaa huolehtia velvollisuuksistasi?

Mistä velvollisuuksista?

No mitä nyt kuolemaan liittyy sellaisia pikkujuttuja kuin vaikkapa hautaaminen ja kuolinpesän tyhjennys.

 

Ap ei ole kertonut, että isänsä olisi ollut sinkku/leski. Hänen isällään voi ihan hyvin olla puoliso, joka hoitaa nuo mainitsemasi asiat. 

Tai tyhjennykset on hoidettu jo aikaa sitten hoitolaitokseen mentyä ja se vähäinen mitä siellä on, on samantien otettu mukaan. Muuta varten pitää saada papereita ensin.

Nro 49: Tuo omaishoitajuus voi olla todellinen rasite. En siis tarkoita pelkästään omaishoitajan tehtäviä omaisensa hoidossa vaan sitä, että silloin on paljon vaikeampaa saada mitään muita palveluita. Mun isäni on äidin omaishoitaja virallisesti, mutta koska isäkin täyttää tänä vuonna jo 95 vuotta ja liikkuu huonosti, ei hänen edes oleteta kykenevän esimerkiksi vaihtamaan äidin vaippoja. Hyvä kun pysyy itse pystyssä :D Muistan kyllä, että reilu vuosi sitten kovasti olisivat halunneet minusta äidin omaishoitajan. Siis mun vanhempani olisivat halunneet. Mutta sanoin heti silloin, että JOS mä voisin tehdä vielä hoitajan hommia, olisin jossain sairaanhoitajana enkä naputtelisi tietokonetta it-alalla. Hyvinvointialueen puolelta mulle ei ole omaishoitajuutta edes ehdotettu, kun sanoin ekalla tapaamisella tuon saman asian heillekin. 

Oletko liittynyt mihinkään vertaistukiryhmään? Esimerkiksi Facebookissa? Sieltä saa vinkkejä, neuvoja ja tsemppiä jaksaa omaishoitajana. Ja myös henkistä tukea sitten, kun hoidettava on poissa. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tunnu missään, mutta halusit kuitenkin avautua asiasta. Hieman ristiriitaista.

Voihan juuri se, ettei tunnu miltään, hämmästyttää itseäänkin.



AP:lle: Otan osaa. Mä tässä elän päivä kerrallaan ja odottelen, milloin mun äitini kuolee. On jo saattohoidossa kotona. Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitit. Mäkin olen käsitellyt asian ja tehnyt surutyöni jo ajat sitten. Miettinyt välillä itsekin, mahtaako musta tuntua yhtään miltään sitten, kun äidin h-hetki koittaa. 

Voi, miten surullista. Miten äitisi on tuohon tilanteeseen joutunut, kun jotain vuosi sitten vielä asui jopa ilman kotiapua. Sinä vain menit apuun  jos karkasi.

Mulla on isä hyvin iäkäs ja hänellä on ilmeisesti sydämen vajaatoimintaa. Nes

Ihanaa kun saa kuolla kotona. Meidän muistisairas ei saanut. Vaikka siis muisti oikean kotinsa (ei lapsuuden kotia) ja sinne kaipasi. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet palstalla? Eikö sinun pitäisi alkaa huolehtia velvollisuuksistasi?

Mistä velvollisuuksista?

No mitä nyt kuolemaan liittyy sellaisia pikkujuttuja kuin vaikkapa hautaaminen ja kuolinpesän tyhjennys.

 

Ap ei ole kertonut, että isänsä olisi ollut sinkku/leski. Hänen isällään voi ihan hyvin olla puoliso, joka hoitaa nuo mainitsemasi asiat. 

Lapsille kuuluu asioiden hoito vaikka naimisissa oleva vainaja. Ei niitä nyt tänään tarvi tehdä, kun eilen  kuollut. . 

Nuo nyt on ihan sovittavissa olevia asioita kenelle minkäkin asian hoitaminen kuuluu. Ei siihen tarvitse automaattisesti olla edes lähiomainen joka niitä käytännön asioita hoitaa. Tosin silloin ehkä joihin asioihin tarvitaan esim. kuolinpesän osakkailta valtakirjat.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 49: Tuo omaishoitajuus voi olla todellinen rasite. En siis tarkoita pelkästään omaishoitajan tehtäviä omaisensa hoidossa vaan sitä, että silloin on paljon vaikeampaa saada mitään muita palveluita. Mun isäni on äidin omaishoitaja virallisesti, mutta koska isäkin täyttää tänä vuonna jo 95 vuotta ja liikkuu huonosti, ei hänen edes oleteta kykenevän esimerkiksi vaihtamaan äidin vaippoja. Hyvä kun pysyy itse pystyssä :D Muistan kyllä, että reilu vuosi sitten kovasti olisivat halunneet minusta äidin omaishoitajan. Siis mun vanhempani olisivat halunneet. Mutta sanoin heti silloin, että JOS mä voisin tehdä vielä hoitajan hommia, olisin jossain sairaanhoitajana enkä naputtelisi tietokonetta it-alalla. Hyvinvointialueen puolelta mulle ei ole omaishoitajuutta edes ehdotettu, kun sanoin ekalla tapaamisella tuon saman asian heillekin. 

Oletko liittynyt mihinkään vertaistukiryhmään? Esimerkiksi Facebookissa? Sieltä saa vinkkejä, neuvoja ja tsemp

Kiitos viestistäsi. En ole missään vertaistukiryhmässä. Kiitos vinkistä!

Kyllä se tosiaan varmaan on niin, että isäsi omaishoitajuus ei häiritse palvelujen saantia, kun hän itsekin on iäkäs. 

Nuoremmalta vaaditaan näemmä enemmän. 

Valtavan hyvässä kunnossa isäsi on henkisesti, kun aikoo hoitaa "paperiasiat" itsenäisesti. Siis ei mitään muistisairauden alkuakaan varmaan. 

On kyllä monenlaista muistettavaa, pankit, vakuutukset, asiakkuudet. Mutta käytännön asiat ei ole tunneasioita. Tunteet tulee ajallaan, kukin tuntee tavallaan.

Otan osaa. Ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa surra tai käsitellä kuolemaa. Muutenkin kaikki riippuu niin paljon tilanteesta. Sinulla on oikeus surra niin kuin suret. Tee asioita mitkä tuntuu sinusta hyvältä, ihan oman jaksamisen mukaan.

Nro 54: Suosittelen liittymään johonkin vertaistukiryhmään. Moni ainakin Facebookin ryhmässä hoitaa puolisoaan, omaa lastaan tai omaa vanhempaansa. Monenlaista kokemusta siis siellä. Osa hoitaa oman työnsä ohessa, osa taas kokopäiväisesti. 

Ei tunnu miltään. Erikoista. Vaikka olisi jo "valmistautunut" tai tietoinen lähestyvästä poismenosta, ei normaalilla ihmisellä pitäisi olla ei tunnu miltään -tunnetta. Taisi olla pelkästään sympatioidenhaku tämä aloitus?

Onhan siinä aina hommaa kun pitää hoitaa vainajan asiat kuntoon. Isäni oli minulle kuin vieras ihminen niin alkuun pääseminen kesti hetken. Mutta kävin kaikki paperit läpi mitkä löysin ja tein listan. Mihinkään ei tarvinnut itse mennä vaan kaikki hoitui puhelimella ja netissä. Paitsi asuntoon piti tietysti itse mennä etsimään paperit ja lopuksi tyhjentää se. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tunnu missään, mutta halusit kuitenkin avautua asiasta. Hieman ristiriitaista.

Voihan juuri se, ettei tunnu miltään, hämmästyttää itseäänkin.

N

AP:lle: Otan osaa. Mä tässä elän päivä kerrallaan ja odottelen, milloin mun äitini kuolee. On jo saattohoidossa kotona. Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitit. Mäkin olen käsitellyt asian ja tehnyt surutyöni jo ajat sitten. Miettinyt välillä itsekin, mahtaako musta tuntua yhtään miltään sitten, kun äidin h-hetki koittaa. 

Erikoista että ns surutyön, tympeä ilmaisu, olet tehnyt etukäteen. Tulet huomaamaan että sitä jäi vielä pohdittavaksi kuoleman jälkeen.