Hs: Iisalmelaisella naisella on 25-vuotiaana valmis elämä. Hän on ikäluokassaan harvinaisuus.

Mikä hiton valmis elämä? Kuulostaa siltä, että siinä vaiheessa on valmis kuolemaan. Valmista tuli, kaikki nähty ja koettu. 

Ja isovanhemmat nuoria ja kunnossa, voivat auttaa paljon.

Niin aikuista ja kypsää.

Mä halusin opiskella. Lapset syntyi opintojen aikana. En tiedä miten pärjättiin ilman lainaa ottamalla, mutta selvittiin. Ei tiedetty paremmasta. Nyt on talo täynnä lapsia, iso asuntolaina ja aikataulutettu elämä. Valintojahan nämä on, enkä valintoja kadu. Mutta voi olla toisin olisin valinnut, jos ei olisi ollut niitä ruusunpunaisia aurinkolaseja

Valmis elämä? Ei mitään unelmia?

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli 25v kaikki muut nuo samat paitsi ei vielä yhtään lasta. 30v jo nekin, 3 lasta. Nyt 43v edelleen kaikki samat, vain auto vaihtunut. 

Suurimmalla osalla 70-80-luvuilla syntyneillä on näin. Koulutus ja sieltä kumppani opiskelutoverista tai baarista tms. Valmistuminen ja vakityöpaikka- kaikki ennenkuin täyttää 30 v. Siihen 2-3 lasta ennen kun täyttää 35 v.

Lasten ja perheen hankkimista ei silloin kyseenalaistettu. Se vaan kuului asiaan.

Aika pimeää, että elämän "valmius" mitataan tuollaisella ostoslistan tyyppisellä. Onnellisuus ei tule mistään puitteista.

Näissä käy valitettavan usein niin, että se puoliso on lopulliseksi isähahmoksi liian nuori ja kun hän lähtee, siinä lähtee talot ja autot sun muut, koska niihin ei yh-n palkalla olekaan enää varaa ja velkaakin oli aivan liikaa jäljellä.

Ei tietenkään ole valmis elämä, vaan hieman vuosia kuluu, niin lapset ovat isoja ja alkaa uusi elämä! Eihän me hänen haaveistaan tiedetä mitään. Mutta se sitova pikkulapsiaika on pian ohi. Sitten koittaa aikuisten oma elämä, ehkä isovanhemmuus... kaikkea ehtii ja jaksaa vielä kun on itsekin nuori.

Olisi ihan painajainen olla jumissa jossain Iisalmessa omakotitalossa, sanonpahan vaan

Haaveileeko kukaan nykyään enää isovanhemmuudesta? Siitä että voisi hoidella lapsenlapsiaan aina välillä? Onkohan se kenellekään enää mahdollista?

Rankkaa on tällä lähihoitajalla. Pitää herätä aikaisin aamulla, vaihtaa 1-vuotiaalle vaipat. Panna kaikki kolme autoon, ajaa maalta Iisalmeen, tiputtaa lapset kolmeen eri päiväkotiin. Mennä kehitysvammaisten luo töihin. Ja sama toisin päin. 

Kolme lasta ja vakkariduuni. Sellaista. Iisalmessa näköjään kuka vaan otetaan töihin. Pääkaupunkiseudulla kuka vaan alle 40-vuotias nainen on raskausriski, joten ei palkata, ja yli 40-vuotias nainen on liian vanha, joten ei palkata. Tasan 40-vuotiasta naista ei palkata noiden kombinaationa.

Vierailija kirjoitti:

Näissä käy valitettavan usein niin, että se puoliso on lopulliseksi isähahmoksi liian nuori ja kun hän lähtee, siinä lähtee talot ja autot sun muut, koska niihin ei yh-n palkalla olekaan enää varaa ja velkaakin oli aivan liikaa jäljellä.

Johan se vanhimman lapsen isä lähti ja Jenni jäi yksinhuoltajaksi. Onneksi tinderistä löytyi uusi mies.

Mulla oli tuollainen "valmis" elämä maisteritutkintoineen, hyvä vakiduuni, omistusasunto, parisuhde. Olin tosi onneton. 

Parisuhde meni romukoppaan, asunto meni vuokralle ja muutin ulkomaille asumaan ja töihin 😍 Olen onnellisempi kuin koskaan Suomessa ollessani.

Kannattaa unohtaa tuollaiset ostoslistat ja keskittyä siihen mitä itse haluaa.

Musta kyllä tuntuu, että maaseudulla on yleisempää, että perhe perustetaan nuorena, jos perustetaan. Muutenkin näyttää, että elämä menee paljon nopeampaa monessa mielessä, vaikka ympärillä onkin vähemmän kaikkea.

Oon itse siis 37 ja tuntuu, että elän ihan samanlaista elämää kuin 20-vuotiaanakin kaupungissa. Kotipaikkakunnalla käydessä törmännyt joskus vanhoihin koulukavereihin, joista kummallakin lapsia ja kummallakin sairauksia ja eläkkeellä jo alle 40-vuotiaina. Tuntuu, että se elämän kaari menee maalla nopeammin, osin varmaan sosiaalisesta syystä, osin sattumankin.

Arvostan kyllä tuossa artikkelin naisessa sellaista positiivista elämänasennetta ja tekeväisyyttä, jota monelta puuttuu nykyisin. On ihmisen itsensä kannalta myös helpottavaa, kun tietää mitä haluaa. Monilla nuorilla aikuisilla juuri se ongelma, ettei tiedetä millaisia ollaan ja mitä halutaan elämältä.

Uskon että moni haluaa tuollaista mutta ei uskalla ottaa riskejä. Liian vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko hänellä talo Helsingissä vai Iisalmessa? Ehkä niissä on hitusen eroa. 

No Iisalmessa tietenkin. Surkeassa peräkylässä on halpa asua, mutta ei hänen elämässään ole mitään kadehdittavaa.

Itse pienessä maalaiskaupungissa kolmen lapsen kanssa asuneena olisin kyllä eri mieltä. ( ja myös Helsingissä asuneena).

Yleensä pienestäkin kaupungista löytyy kaikki ne palvelut, mitä pikkulapsiperhe tarvitsee.

Välimatkat yleensä myös pienemmät ja lasten on helpompi päästä erilaisiin harrasteryhmiin. Asuminen kuitenkin on halvempaa, joten rahaa jää muuhunkin.

En keksi oikeastaan mitään mitä olisi puuttunut verrattuna pk-seutuun.

Vierailija kirjoitti:

Näissä käy valitettavan usein niin, että se puoliso on lopulliseksi isähahmoksi liian nuori ja kun hän lähtee, siinä lähtee talot ja autot sun muut, koska niihin ei yh-n palkalla olekaan enää varaa ja velkaakin oli aivan liikaa jäljellä.

Kyllä niitä eroja tulee silloinkin, vaikka puoliso olisi löytynyt vasta yli 30 vuotiaana.

Hyi hit*o en minä ikinä haluaisi lapsia tai kumppania. 

N.21

Vierailija kirjoitti:

Olisi ihan painajainen olla jumissa jossain Iisalmessa omakotitalossa, sanonpahan vaan

Aika moni kokee sen Iisalmen kotiseudukseen eikä pakotettunakaan lähtisi asumaan minnekään pk-seudun betoniviidakkoon.

Näin erilaisia me ollaan.