Kiusaajalla anteeksiantaminen auttaa kiusattua siirtymään eteenpäin elämässä

Kuten myös tapetun ihmisen omaisten anteeksi antaminen, tämähän on ihan selviö. Anteeksi antaminen auttaa vihan tunteeseen.

Ei anteeksiantoa voi pakottaa. Ei mitään järkeä. Jokainen omalla tahdillaan. 

Ei tarvi miettiä anteekseja. Riittää kun päästää irti.

"Letting go is the hardest asana"

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se menee. Ei sitä kiusaajaa hetkauta enää, vaikka se kiusattu velloisi kilometrin syvässä katkeruudessa ja itsesäälissä hautoen jotakin kostoa. Itseään kiusattu vain siinä raastaa. Parempi on päästää irti kitkeristä ajatuksista. Laumassa kun eletään, aina joku joutuu kiusatun asemaan. Niin se menee kana- ja apinalaumassakin. 

Ei tässä vellota missään vaan on hyvää elämää ansaitusti elätty. Silti en anna kiusaajilleni anteeksi tekojaan. Sinä taidat itse olla kiusaaja kun tuolla tavalla vain hyväksyt kiusaamisen.

Minulle anteeksi antamisessa on ensisijaisesti kyse oikeudellisesta prosessista, joka päättyy armahtamiseen: teon toteaminen vääräksi, syyllisen toteaminen vääryyden tekijäksi, ja lopuksi uhri valitsee armahtaa syyllisen antamalla tälle anteeksi. 

Vaikka se usein pitänee paikkansa, että anteeksi antamalla uhri tavallaan vapauttaa myös itseään ja että hänen oma hyvinvointinsa lisääntyy, en oikein pidä siitä, että tästä puhutaan niin kuin se olisi anteeksi antamisen ensisijainen merkitys. Anteeksianto ei ole mikään hyvinvointiteko. Parempi olo tulee lisäetuna, jos tulee.

Asia pitää toki käsitellä itselleen niin, että se on pois päiväjärjestyksestä ja siirtynyt menneisyyteen. Tämä ei edellytä mitään anteeksiantoa tekijöitä kohtaan vaan on ihan oma prosessinsa. Tekijöistä sopii ajatella mitä haluaa. Heidät voi sijoittaa vaikka ns. Ö-mappiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Soittaa kiusajaalle ja pyytää anteeks? Pyytää anteeksi mitä? Sitä, että tuli kiusatuksi?

Joskus se syyllinen löytyy kun katsoo syvälle peiliin ja lopettaa sen jatkuvan teennäisen uhriutumisen ihmisten edessä.

Kuule kiitos näistä voimauttavista sanoista! Soitanpa heti kiusaajalleni ja rukoilen anteeksiantoa siitä että hän itse koki kotonansa väkivaltaa ja purki sitä koulussa käymällä minuun fyysisesti käsiksi!

Onko muita viisaita ohjeita antaa?

Jos joku on tehnyt sinulle pahaa, ei sitä tarvitse hyväksyä, saa tuntea vihaa, katkeruutta ja mitä tahansa tunteita. Anteeksi antaminen kiusaajalle tuntuu minusta asian hyväksymiseltä, tuntuu että kiitos kun kiusasit, se oli minun syy. Mutta täytyy yrittää kiinnittää huomio nykyhetkeen ja tulevaisuuteen ja positiivisiin asioihin elämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvi miettiä anteekseja. Riittää kun päästää irti.

"Letting go is the hardest asana"

Miten se irti päästäminen tapahtuu?

Ikään kuin se asia koko ajan kauheasti yrittäisi lähteä pois ja unohtua, mutta ihminen ei vaan päästä sitä lähtemään, niinkö?

Minä ainakin toivottaisin koko muistonkin huut hiivattiin, mutta se vaan sopivassa käänteessä kuitenkin aina joskus palaa mieleen ja vituttaa.

Minäkö en vaan "päästä siitä irti?"

Lähtisikin!  Mutta sieltä se aina silloin tällöin pulpahtaa esiin.  Kovasti toivoisin, että ei pulpahtaisi.  Mutta kun se nyt vaan on tapahtunut tosiasia.  Eikä se todellakaan ole mikään yhdentekevä asia.  Sillä oli kauaskantoiset seuraukset.

"Unohda se ja anna anteeksi...". Nämä kiusantekijät ja toisille veemäisiä temppuja tehneetkö täällä haluaa puhdistaa mainettaan, vai mistä tässä on kyse.