Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tuloerot parisuhteessa

Vierailija
28.04.2024 |

Hei! Toivottavasti joku jaksaa lukea.

Asutaan miehen omistamassa talossa, jonka omisti siis jo ennen seurustelun alkua. Ollaan sovittu, että hän maksaa asunnon kulut ja minä maksan ruoka-ostokset yms ja lemmikit. Olen monesti kysynyt, voisiko järjestelmää muuttaa, koska hän kerää katkeruutta siitä etten maksa laskuja, ja minä kerään katkeruutta siitä, että hän syö noin 3x enemmän kuin minä, mutta hän aina sanoo, että tämä on ok näin. 

Mies tienaa n. 30 tuhatta euroa enemmän vuodessa kuin minä, olen kuukausipalkkalainen ja mahdollisuutta esim. ylityölisiin ei ole. Lisäksi hän on klassinen suomenruotsalainen, joka on saanut esim. ison perinnön, ja äidiltään käsirahan asuntoon, kun taas minä olen köyhästä perheestä ja elänyt aina palkasta palkkaan eikä mitään perintöjä ole tulossa. Mies on myös minua vanhempi, eli hänellä on ollut paljon enemmän aikaa kasvattaa omaisuuttaan. 

Eilen tilanne vähän eskaloitui. Koirallani (hankittu ennen seurustelun alkua eli minun vastuulla kulut) oli iso leikkaus tässä kuussa, mihin jouduin käyttämään kaikki pienet säästöni. Mies oli nyt työmatkalla viikon verran, enkä kertonut hänelle, että minulta on rahat loppu, vaan vein pulloja ja kaivelin säästöpossua, että sain syötyä. Kun mies tuli eilen kotiin, kysyin, voisiko hän laittaa minulle rahaa kauppakäyntiin, koska hän syö niin paljon eikä hänelle kelpaa köyhäilyruoka, jota voisin tässä nyt pari päivää tarjota ennen palkan tuloa. Mies raivostui tästä pyynnöstä ihan silmittömästi, että pidän häntä jonain sugardaddynä, ja että on valtava red flag että minulta on rahat loppu, eikä hän tiedä haluaako hän jatkaa parisuhdetta jossa on niin epävarmaa minun rahojen riittävyys, ja että minä en ymmärrä että rahaa ei tule seinästä.

Nyt on jotenkin tosi paska olo, koska minulla menee kaikki omat rahat yhteisen talouden kuluihin, en osta ikinä itselleni mitään, eikä mieskään ikinä osta minulle mitään mistä tuon sugardaddy-kommentin voisi edes keksiä. Todellisuudessa varmasti on fakta, että en pysty ylläpitämään sitä elintasoa, minkä meistä huomattavasti varakkaampi osapuoli asettaa. Lisäksi 50/50 ei meillä toteudu esim. kotitöissä, vaan minä teen kaiken, ja mielestäni tätäkin pitäisi hänen kompensoida rahallisesti. Jos maksetaan 50/50 ja minä teen 100% talon töistä, niin silloinhan osuus on 25/75 hänen hyväksi. 

Voiko tästä enää jatkaa? Onko vaan yksinkertaisesti mahdoton yhtälö elää kahdella eri tulotasolla? Onko ero ainoa vaihtoehto?

Kommentit (237)

Vierailija
101/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan eläisi suhteessa, jossa laskeskellaan euroja ja valvotaan ettei vain jompi kumpi osapuoli vain jää pari euroa voitolle. Aivan naurettavaa. Tuota harrastaa vain sairaalloiset kitupiikit joiden seura on ylipäänsäkin äärimmäisen raskasta.

Pitää vaan valita se varmasti varakkaampi mies niin voi sitten sille sanoa näin.

Ei pidä. Puoliso valitaan muilla perusteilla kuin varallisuuden tai tulojen, paitsi tietysti siellä kitupiikkileirissä.

Vierailija
102/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä miehen pitäisi kaikki kulut ja laskut maksaa ja antaa sinulle viikottaista käyttörahaa, jotta saat ostettua itsellesi jotain kivaa.

Ansaitset provider-miehen

 

Hölmö!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä tuttavapariskunnissa nähty. Kun kahvilassa pariskunta laskee pöydässä montako euroa tai senttiä toisen pitää maksaa toiselle jotta menee tasan, niin tietää, ettei tuo tule kestämään. Eikä ole kestänytkään, kertaakaan. Harmi vaan, että ennen kuin ymmärtävät sen itse, on yleensä ehditty vääntää mukulat ja ostaa se yhteinen rivariosake.

Nainenhan pääsee tuosta siten että hän hoitaa maksamisen ja tarjoaa miehelle.

Ai ei? Miksiköhän...

Miten niin ei? Teilläpäin ei ilmeisesti, mutta normaalien ihmisten keskuudessa tuo ei ole mitenkään poikkeuksellista.

Vierailija
104/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tienaa vaikka sen 4000 kuukaudessa (korkeakoulutettu, tasokas nainen)

Siitä jää 3000 käteen.

Koiraan menee 300€ (kymppi päivässä)

ruokaan 1500€ (30€ päivässä)

Mihin loput rahat häviää?

Todennäköisesti tuo hatusta reväisty summa, jonka otit esimerkiksi, ei ole lähelläkään totuutta. Varmaan on kyse aika pienipalkkaisesta ihmisestä. Miksi keksit päästäsi tuollaisia raflaavia lukuja ja alat sitten kysellä, mihin rahaa on tuhlattu?

Ap voi siis esittää omat lukunsa. 

Kiinnostaa erityisesti mitä tarkoittaa "mies syö 3x enemmän"

Mies ihan oikeasti syö 3x enemmän, minä olen 50-kiloinen ja hän on 90-kiloinen. Esim. jos on 4 pihviä päivällisellä, niin hän syö niist

 

Kilo perunoita maksaa ehkä euron. Viitsitkin tehdä asiaa tuollaisesta asiasta, kun itse asut ilmaiseksi.

 

Vierailija
105/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan eläisi suhteessa, jossa laskeskellaan euroja ja valvotaan ettei vain jompi kumpi osapuoli vain jää pari euroa voitolle. Aivan naurettavaa. Tuota harrastaa vain sairaalloiset kitupiikit joiden seura on ylipäänsäkin äärimmäisen raskasta.

Pitää vaan valita se varmasti varakkaampi mies niin voi sitten sille sanoa näin.

Ei pidä. Puoliso valitaan muilla perusteilla kuin varallisuuden tai tulojen, paitsi tietysti siellä kitupiikkileirissä.

Naiset valitsevat miehen juuri varallisuuden tai (potentiaalisten) tulojen perusteella, suhteessa omiin tuloihin tietysti.

Vierailija
106/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tienaa vaikka sen 4000 kuukaudessa (korkeakoulutettu, tasokas nainen)

Siitä jää 3000 käteen.

Koiraan menee 300€ (kymppi päivässä)

ruokaan 1500€ (30€ päivässä)

Mihin loput rahat häviää?

Olen korkeakoulutettu, mutta tienaan nettona vain n. 2000e/kk. Ruokakulut ja lemmikkien kulut kuukaudessa on suunnilleen nuo laskemasi (koiran lisäksi minulla on 1 kissa ja miehellä 1 kissa, mutta kyllä nuo kaikki elukat mahtuu tuohon 300 euroon).

Miksi olet hakeutunut matalapalkkaiselle alalle ja miksi olet parisuhteessa vanhemman, varakkaan miehen kanssa?

Pysyisit omassa kastissasi NL-vuokralähiössä.

 

 

Vähän vaikeaa, kun NL kuoli yli kolme vuosikymmentä sitten.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä tuttavapariskunnissa nähty. Kun kahvilassa pariskunta laskee pöydässä montako euroa tai senttiä toisen pitää maksaa toiselle jotta menee tasan, niin tietää, ettei tuo tule kestämään. Eikä ole kestänytkään, kertaakaan. Harmi vaan, että ennen kuin ymmärtävät sen itse, on yleensä ehditty vääntää mukulat ja ostaa se yhteinen rivariosake.

Nainenhan pääsee tuosta siten että hän hoitaa maksamisen ja tarjoaa miehelle.

Ai ei? Miksiköhän...

Miten niin ei? Teilläpäin ei ilmeisesti, mutta normaalien ihmisten keskuudessa tuo ei ole mitenkään poikkeuksellista.

eli alkuperäinen väite missä lasketaan euroja on valhe? Näin ajattelinkin. Kiitos.

Vierailija
108/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan eläisi suhteessa, jossa laskeskellaan euroja ja valvotaan ettei vain jompi kumpi osapuoli vain jää pari euroa voitolle. Aivan naurettavaa. Tuota harrastaa vain sairaalloiset kitupiikit joiden seura on ylipäänsäkin äärimmäisen raskasta.

Pitää vaan valita se varmasti varakkaampi mies niin voi sitten sille sanoa näin.

Ei pidä. Puoliso valitaan muilla perusteilla kuin varallisuuden tai tulojen, paitsi tietysti siellä kitupiikkileirissä.

Naiset valitsevat miehen juuri varallisuuden tai (potentiaalisten) tulojen perusteella, suhteessa omiin tuloihin tietysti.

Niinhän sinä luulet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tienaa vaikka sen 4000 kuukaudessa (korkeakoulutettu, tasokas nainen)

Siitä jää 3000 käteen.

Koiraan menee 300€ (kymppi päivässä)

ruokaan 1500€ (30€ päivässä)

Mihin loput rahat häviää?

Olen korkeakoulutettu, mutta tienaan nettona vain n. 2000e/kk. Ruokakulut ja lemmikkien kulut kuukaudessa on suunnilleen nuo laskemasi (koiran lisäksi minulla on 1 kissa ja miehellä 1 kissa, mutta kyllä nuo kaikki elukat mahtuu tuohon 300 euroon).

Miksi olet hakeutunut matalapalkkaiselle alalle ja miksi olet parisuhteessa vanhemman, varakkaan miehen kanssa?

Pysyisit omassa kastissasi NL-vuokralähiössä.

 

 

Vähän vaikeaa, kun NL kuoli yli kolme vuosikymmentä sitten.<

Ei sellaiset neukku-betonikuutiot mihinkään hävinneet.

Vierailija
110/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä tuttavapariskunnissa nähty. Kun kahvilassa pariskunta laskee pöydässä montako euroa tai senttiä toisen pitää maksaa toiselle jotta menee tasan, niin tietää, ettei tuo tule kestämään. Eikä ole kestänytkään, kertaakaan. Harmi vaan, että ennen kuin ymmärtävät sen itse, on yleensä ehditty vääntää mukulat ja ostaa se yhteinen rivariosake.

Nainenhan pääsee tuosta siten että hän hoitaa maksamisen ja tarjoaa miehelle.

Ai ei? Miksiköhän...

Miten niin ei? Teilläpäin ei ilmeisesti, mutta normaalien ihmisten keskuudessa tuo ei ole mitenkään poikkeuksellista.

eli alkuperäinen väite missä lasketaan euroja on valhe? Näin ajattelinkin. Kiitos.

Nyt en ihan pysy penninvenyttäjä-kitupiikin ajatuksenjuoksun mukana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arvostatko aloittaja itseäsi ollenkaan?! Lähde välittömästi suhteesta tai sanot että teidän suhde voi jatkua sillä ehdolla että annat asumisesta rahaa 200€/kk ja mies ostakoon omat ruokansa! Sulle ei jää tosta MITÄÄN käteen kun eroatte ja mies vaan kartuttaa onnellisena omaisuuttaan. 

Vierailija
112/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehen kuppaamista.  Olet alemmantason nainen ja elät miehen siivellä.  Jos olet köyhä niin silloin koiralle piikki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan eläisi suhteessa, jossa laskeskellaan euroja ja valvotaan ettei vain jompi kumpi osapuoli vain jää pari euroa voitolle. Aivan naurettavaa. Tuota harrastaa vain sairaalloiset kitupiikit joiden seura on ylipäänsäkin äärimmäisen raskasta.

Pitää vaan valita se varmasti varakkaampi mies niin voi sitten sille sanoa näin.

Ei pidä. Puoliso valitaan muilla perusteilla kuin varallisuuden tai tulojen, paitsi tietysti siellä kitupiikkileirissä.

Naiset valitsevat miehen juuri varallisuuden tai (potentiaalisten) tulojen perusteella, suhteessa omiin tuloihin tietysti.

Tuollako selität itsellesi sen, ettei sinua kukaan valinnut? 😂

Vierailija
114/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tienaa vaikka sen 4000 kuukaudessa (korkeakoulutettu, tasokas nainen)

Siitä jää 3000 käteen.

Koiraan menee 300€ (kymppi päivässä)

ruokaan 1500€ (30€ päivässä)

Mihin loput rahat häviää?

Todennäköisesti tuo hatusta reväisty summa, jonka otit esimerkiksi, ei ole lähelläkään totuutta. Varmaan on kyse aika pienipalkkaisesta ihmisestä. Miksi keksit päästäsi tuollaisia raflaavia lukuja ja alat sitten kysellä, mihin rahaa on tuhlattu?

Ap voi siis esittää omat lukunsa. 

Kiinnostaa erityisesti mitä tarkoittaa "mies syö 3x enemmän"

Mies ihan oikeasti syö 3x enemmän, minä olen 50-kiloinen ja hän on 90-kiloinen. Esim. jos on 4 pihviä päivällisellä, niin hän syö niist

 

 

Teet lounaan?!?! EI ole todellista, ukko kävelee työpöydän ääreen vaimoäitylin laittama eväsboksi mukanaan, söpöä. Miksei se mene työkavereiden kanssa syömään, niin kuin normaalit ihmiset?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaaa taas huomataan se, että pitäisi naida ihan siitä omasta kastistaan. Ei korkeammasta tai matalammasta. Nyt on jo niin eri lähtökohdat parisuhteelle että ei tuo tule toimimaan. 30 000 euroa vuodessa ei ole paljon, mutta riittävästi tekemään ratkaisevan eron.

kotityöt on yksi asia, jonka tappelusta en ymmärrä. Mun mies on räjähtänyt mulle tasan kaksi kertaa kotitöistä. Ensimmäinen kerta oli kun en automaattisesti siivonnut hänen pitkän viikonlopun jälkiä vaan potkin tiellä olevat rojut ja roskat sivuun. Totesin, että en tästä asunnosta omista siivuakaan ja teknisesti ottaen olen itse myös vieraana ja näin vieraan näkökulmasta mietin, että missä saastassa ihmiset elävät. Toisella kerralla hän räjähti viime viikonloppuna kun hän teki ruokaa ja hänellä ei ole tarvittavia välineitä ja lisäksi hänen piti pestä omat vaatteensa. Kysyin, että eikö Suomessa ole enää kauppoja ja niitä kamalia hypermarketteja, joista saa kaiken? Ja vaatehuoltoon en osaa ottaa kantaa. Mä olen pessyt viisi koneellista vaatetta muutama päivä ennen. Jos kyselee joidenkin tavaroidensa perään niin kohauttelen vain olkapäitäni, koska ei mua kiinnosta missä hänen tavaransa ovat. 

 

ruokakuluissa ostetaan sitä, mitä ollaan sovittu. Mä ostan omalla budjetillani ja mies omallaan. Jos mun sen kuun ruokakulut on budjetoitu 500 euroon niin sillä mennään. En tiedä, millä mies on liikkeellä. 

 

mun hälläväliä asenne meidän elämiseen tulee siitä, että olen tyttöystävä ja luultavasti sellaiseksi jään. Avovaimoksi en ikinä, missään tilanteessa ryhdy. Avioliitossa onkin sitten aivan eri sävel. Mies ei halua avioliittoon. Itse totesin, että mä en ala jakamaan talouttani kuin avioliitossa ja siihenkin on todella tiukat kriteerit. Avoliitto käsitteenä voisi mielestäni romuttaa täysin, koska se ei ole virallista sitoutumista toiseen ihmiseen ja siihen pääsee ja siitä pääsee helposti. En todellakaan ota sellaista riskiä omassa elämässäni, että laitan tuollaiseen heppoiseen sitoutumiseen kaikkea peliin. Mies tietää tämän ja hän ei voi käsittää sitä. Hän on aina kuulemma ajatunut siihen, että muutetaan yhteen ja ollaan kimpassa. Totesin, että siinä vaiheessa jos alan vähänkään miettimään/katselemaan muita niin lopetan suhteen.

Vierailija
116/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan eläisi suhteessa, jossa laskeskellaan euroja ja valvotaan ettei vain jompi kumpi osapuoli vain jää pari euroa voitolle. Aivan naurettavaa. Tuota harrastaa vain sairaalloiset kitupiikit joiden seura on ylipäänsäkin äärimmäisen raskasta.

Pitää vaan valita se varmasti varakkaampi mies niin voi sitten sille sanoa näin.

Ei pidä. Puoliso valitaan muilla perusteilla kuin varallisuuden tai tulojen, paitsi tietysti siellä kitupiikkileirissä.

Naiset valitsevat miehen juuri varallisuuden tai (potentiaalisten) tulojen perusteella, suhteessa omiin tuloihin tietysti.

Niinhän sinä luulet.

Tilastot ja yhteiskuntatieteilijät tietävät totuuden, riippumatta siitä mitä sinä vänkäät.

Vierailija
117/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

harvemmin täällä mies valittaa että hyvätuloisempi nainen pihtaa rahaa

naisilla lompsa siellä jalkovälissä

Karvainen luottokortti <3

Vierailija
118/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä tuttavapariskunnissa nähty. Kun kahvilassa pariskunta laskee pöydässä montako euroa tai senttiä toisen pitää maksaa toiselle jotta menee tasan, niin tietää, ettei tuo tule kestämään. Eikä ole kestänytkään, kertaakaan. Harmi vaan, että ennen kuin ymmärtävät sen itse, on yleensä ehditty vääntää mukulat ja ostaa se yhteinen rivariosake.

Nainenhan pääsee tuosta siten että hän hoitaa maksamisen ja tarjoaa miehelle.

Ai ei? Miksiköhän...

Miten niin ei? Teilläpäin ei ilmeisesti, mutta normaalien ihmisten keskuudessa tuo ei ole mitenkään poikkeuksellista.

eli alkuperäinen väite missä lasketaan euroja on valhe? Näin ajattelinkin. Kiitos.

Nyt en ihan pysy penninvenyttäjä-kitupiikin ajatuksenjuoksun mukana.

Ymmärrän, olethan pelkkä nainen.

Katso mihin viestiin alunperin vastattiin. Se missä kahvilassa pariskunta laskee pöydässä euroja jotta menee tasan.

119/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toisaalta, AP säästää nyt kaiken vuokran, joka olisi varmaan joku 500-900€/kk kaupungista ja asunnon koosta riippuen eikä tarvii maksaa vesimaksua, sähköä eikä vakuutuksia vaan ainoastaan omien ruokakulujen lisäksi miehen ruokakulut. Jos niihin miehen ruokaostoksiin menee vaikka 400€/kk, niin minusta tuo on silti ihan ok diili.

Vierailija
120/237 |
28.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jaaa taas huomataan se, että pitäisi naida ihan siitä omasta kastistaan. Ei korkeammasta tai matalammasta. Nyt on jo niin eri lähtökohdat parisuhteelle että ei tuo tule toimimaan. 30 000 euroa vuodessa ei ole paljon, mutta riittävästi tekemään ratkaisevan eron.

kotityöt on yksi asia, jonka tappelusta en ymmärrä. Mun mies on räjähtänyt mulle tasan kaksi kertaa kotitöistä. Ensimmäinen kerta oli kun en automaattisesti siivonnut hänen pitkän viikonlopun jälkiä vaan potkin tiellä olevat rojut ja roskat sivuun. Totesin, että en tästä asunnosta omista siivuakaan ja teknisesti ottaen olen itse myös vieraana ja näin vieraan näkökulmasta mietin, että missä saastassa ihmiset elävät. Toisella kerralla hän räjähti viime viikonloppuna kun hän teki ruokaa ja hänellä ei ole tarvittavia välineitä ja lisäksi hänen piti pestä omat vaatteensa. Kysyin, että eikö Suomessa ole enää kauppoja ja niitä kamalia hypermarketteja, joista saa kaiken? Ja

Otan kantaa vain kommenttiisi avoliitosta: Kyllä avioliittoonkin pääsee ja siitä pääsee eroon ihan helposti. Ja avoliitto on täysin vapaaehtoinen. Itse en haluaisi naimisiin, mutta yhdessä voisin asua kumppanin kanssa. On hyvä olla vaihtoehtoja, koska kaikki eivät halua samaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi yksi