Tunnetteko YHTÄKÄÄN työtöntä ns. lusmua joka vain valitsee maata kotona

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, itseni. Työssäkäynti vaatisi sitä että syön mielialalääkkeitä jolloin olisin kuollut täysin tunne-elämältäni. Lääkkeet jätti pysyvät vauriot ja kesti kauan lopetuksen jälkeen että pystyin jopa nauramaan jollekin. Lääkkeet vei tunne-elämän lisäksi ihmissuhteet koska ei kiinnostanut, yhtään mikään enää.

Tosin haen kyllä aidosti töitä, mutta kieltäydyn töistä joissa tiedän että pää ei kestä. Haen niitä töitä joissa sosiaaliset kontaktit ovat täysin minimissä + haen vain osa-aikatyötä.

Parempi tunne-elämältään köyhä ja mukana yhteiskunnassa kuin syrjäytynyt hullu.

Ja sanon tämän mielialalääkkeitä syövänä. Minullakin lääkkeet latistavat tunteita, mutta se voi olla välillä ihan hyväkin asia.

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa löytyy ketään, jolla asiat olis muilla alueilla elämässä menneet ihan putkeen ja sitten vaan päättäneet olla työttömiä. Kyllä ihmiset haluaa yleensä olla jotenkin osallisia yhteiskunnassa, jos vaan pystyy. Eli jotain moniongelmaisuutta on taustalla. 

Köyhyys periytyy tutkitustikin. Ja nimenomaan moniongelmaisista syistä.

Vierailija kirjoitti:

Jep tunnen. Ihan tuollaista ylen logged in tyylistä porukkaa. Biletys, kannabiksen polttelu ja pelaaminen kiinnostaa, "paskaduunit" ei. Äiti tekee ruoat ja pesee byykit. Asenne sellainen että kymppitonni kuussa vähintään pitäisi saada jotta jaksaisi aamulla nousta sängystä.

 

 

Onks nää jotain 20+vuotiaita? En tunne vanhemman väen joukosta yhtään tällaista.

Tunnen. Sanoi, että tehköön töitä ne jotka on sen keksinytkin.

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa löytyy ketään, jolla asiat olis muilla alueilla elämässä menneet ihan putkeen ja sitten vaan päättäneet olla työttömiä. Kyllä ihmiset haluaa yleensä olla jotenkin osallisia yhteiskunnassa, jos vaan pystyy. Eli jotain moniongelmaisuutta on taustalla. 

Jep, uskon että suurin osa ns. normaaleista ihmisistä haluaa tehdä muutakin kuin maata köyhänä kotona.

Jouduin joskus jättämään koulut toistaiseksi kesken mielenterveyden vuoksi enkä silloin työhönkään olisi pystynyt, eikä kukaan olisi ottanutkaan. Sitten kun sain itseni kerättyä, enemmän kuin mitään muuta halusin vain normaaliksi osaksi yhteiskuntaa, koulun kautta töihin ja tienaamaan rahaa että voisi tehdä muutakin kuin maata ahdistuneena ja rahattomana sängyn pohjalla miettien päivä päivältä hukkaan valuvaa elämää.

Olen tuntenut moniakin työttömiä joista suurin osa ei ainakaan silloisessa tilanteessaan olisi ollut työkykyisiä, mutta jotka olisivat halunneet kyetä normaaliin elämään.

Tunnen henkilön, joka ei ole palkkatöissä eikä myöskään hae niitä, ei ole sairauksia tai muutakaan. Mutta hän ei kyllä saa tai hae tukiakaan vaan elää omilla varoillaan. En välttämättä itsekään tekisi palkkatyötä hänen asemassaan. Yhtään tukien varassa huvikseen elävää en tunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, itseni. Työssäkäynti vaatisi sitä että syön mielialalääkkeitä jolloin olisin kuollut täysin tunne-elämältäni. Lääkkeet jätti pysyvät vauriot ja kesti kauan lopetuksen jälkeen että pystyin jopa nauramaan jollekin. Lääkkeet vei tunne-elämän lisäksi ihmissuhteet koska ei kiinnostanut, yhtään mikään enää.

Tosin haen kyllä aidosti töitä, mutta kieltäydyn töistä joissa tiedän että pää ei kestä. Haen niitä töitä joissa sosiaaliset kontaktit ovat täysin minimissä + haen vain osa-aikatyötä.

Parempi tunne-elämältään köyhä ja mukana yhteiskunnassa kuin syrjäytynyt hullu.

Ja mistähän revit tämän hullun? En ollut hullu alunperinkään. Mielialalääkkeet määrättiin sosiaalisiin jännitystiloihin. Työttömänä olen ollut terveempi kuin koskaan. Syrjäytynyt en todellakaan ole, vaikka en palkkatöissä käykään. Vapaaehtoistyötäkin teen, toki siitä en hiisku kenellekään sanaakaan koska työkkäri ei niihin oikein suhtaudu hyvin.

Se on semmonen juttu, että kaikkien nuorten pitäisi päästä töihin hetli valmistumisen jälkeen. Pitää vähän päästä rahan makuun, ja työn tekemisen rytmiinkin on helpompi päästä kiinni suoraan koulun penkiltä. Jos tuohon väliin jää aukko, ehtii tottua vapauteen nukkua pitkään ja hengailla päivät missä huvittaa, ja kun opiskelijanakaan ei ollut paljon rahaa, on helppoa sopeutua tukien varassa elämiseen. Jos heti pääsee töihin ja tienaamaan, on paljon pahempi pudotus jäädä sen jälkeen tukien varaan, ja silloin se kirpaisee jo sen verran, että todennäköisesti aktiivisemmin pyrkii pois tilanteesta. Siksi pitäisi kaikille nuorille taata työpaikka heti kun valmistuvat.

Vierailija kirjoitti:

Täällä köyhät tökkivät tosiaan ja samaan aikaan pääoman omistajat saavat rahan tekemättä mitään. 

Älä selitä. Se on kuules vaikea juttu päätellä kokoajan mihin sitä tänään rahansa laittaisi.

En ainakaan tietääkseni. Itse ehkä olin nuorempana vähän sellainen, mutta sekin riippuu siitä miten se määritellään. Veikkaan ettei ole olemassakaan sellaista työtöntä, joka kieltäytyisi mistä tahansa työstä. Eikä sellaista, joka suostuisi tekemään aivan mitä tahansa työtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, itseni. Työssäkäynti vaatisi sitä että syön mielialalääkkeitä jolloin olisin kuollut täysin tunne-elämältäni. Lääkkeet jätti pysyvät vauriot ja kesti kauan lopetuksen jälkeen että pystyin jopa nauramaan jollekin. Lääkkeet vei tunne-elämän lisäksi ihmissuhteet koska ei kiinnostanut, yhtään mikään enää.

Tosin haen kyllä aidosti töitä, mutta kieltäydyn töistä joissa tiedän että pää ei kestä. Haen niitä töitä joissa sosiaaliset kontaktit ovat täysin minimissä + haen vain osa-aikatyötä.

Parempi tunne-elämältään köyhä ja mukana yhteiskunnassa kuin syrjäytynyt hullu.

Ja sanon tämän mielialalääkkeitä syövänä. Minullakin lääkkeet latistavat tunteita, mutta se voi olla välillä ihan hyväkin asia.

Jos sinä olet ilman lääkkeitä hullu niin älä ajattele tämän pätevän jokaiseen ihmiseen. Mielialalääkkeetkään eivät sovi kaikille. Sinulle ilmeisesti sopii, minulle ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep tunnen. Ihan tuollaista ylen logged in tyylistä porukkaa. Biletys, kannabiksen polttelu ja pelaaminen kiinnostaa, "paskaduunit" ei. Äiti tekee ruoat ja pesee byykit. Asenne sellainen että kymppitonni kuussa vähintään pitäisi saada jotta jaksaisi aamulla nousta sängystä.

 

Tunsin myös joskus vastaavaa porukkaa, mutta eivät hekään kyllä olleet mitään "muuten normaaleja". Se syy miksi vain kannabis, biletys ja pelaaminen kiinnosti oli yleensä mielenterveyden heikko tila.

Ei ole ikävä, kaljalta haiseva pummi. Mutta työtä vieroksuva ja vapaa-aikaa arvostava. Naureskelee ja kehuu hakemillaan työpaikoilla, joihin ei ole mitään saumoja päästä. Välillä käy sen 6kk pakkotyöllistettynä ja jatkaa sitten leppoisaa elämäänsä. 

 

sukulainen, joten valitettavan hyvin pääsen hänen elämäänsä seuraamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Jep tunnen. Ihan tuollaista ylen logged in tyylistä porukkaa. Biletys, kannabiksen polttelu ja pelaaminen kiinnostaa, "paskaduunit" ei. Äiti tekee ruoat ja pesee byykit. Asenne sellainen että kymppitonni kuussa vähintään pitäisi saada jotta jaksaisi aamulla nousta sängystä.

 

Joo. Siitä se lähtee. Ensin ollaan tällaisia just, jotka ei vaan vitsi halea töitä koska ei nyt vaan nappaa, eikä jaksa nousta aikaisin aamulla. Kyllähän ne tietysti siitä vuosien saatossa muuttuu ihan oikeasti työkyvyttömiksi.

Tiedän montakin jotka syö, paskoo ja makkoo kaiket päivät

Joo ei todellakaan nuo SSRI lääkkeet ole kaikkien juttu. Perustuvat pääosin siihen että on serotoniinin vajausta, mutta tätähän ei millään mittauksilla voida todeta. Jos ihmisellä ei ole vajausta niin nuo lääkkeet ovat todella haitaksi. Vaikuttaa sitten niin että on täysin tunteeton. Normaalisti ne vain vie tunneHUIPUT pois. Jos on sosiaalista jännitystä niin suosittelen beetasalpaajia, ei SSRI lääkkeitä. 

Kyllähän sellaisiakin on olemassa, toki jos itse on aina käynyt töissä, ei sillä tavalla ajaudu heidän piireihinsä, ihan samoin kuin me työssäkäyvät ei ajauduta ökyrikkaiden piireihin. Ellei ole joku silari töröhuuli, mutta eihän hekään ole normaaleja työssäkäyviä vaan ihan oma lukunsa, eikä heitäkään kaikki rikkaat huoli, ainakaan pysyväksi kumppaniksi. 

Olin nuorena jossain vaiheessa kapinallinen yhteiskuntaa vastaan. Olin ollut jo töissä, mutta sitten päätin että paljon kivempi vaan vetelehtiä, kuin pyöriä lampaana tuolla piip rataksissa riistettävänä, hyi. Mutta ne porukat mihin ajauduin sinä aikana, sai mieleni muuttumaan. Ei ne OIKEAT elämäntapatyöttömät oikeasti ole "työttöminä." Kyllä heistä todella moni tekee joko pimeitä hommia, rikollisia hommia, myy you know what, tai kasvattelee jotain huumepuskia kotonaan. Se kaikki tuli nähtyä.

Mulla meni pupu pöksyyn, ehkä johtuen siitä, että olin kuitenkin ihan ok duunari perheestä, jossa rahaa ei ollut paljoa, mutta arvopohja kristillinen. Tajusin, ettei mun ole PAKKO valita tuollaista tietä. Kannattaa mennä töihin, vaikka pienelläkin palkalla kuten vanhempanikin, kun kovin kunninhimoisia opiskeluhaluja ei heillä eikä mullakaan koskaan ollut. Saisin kuitenkin aikanani pienehkön perinnön.

Ja niin tein. Menin töihin, sain asuntolainan yksiööni ja nyt olen siinä elämänvaiheessa, että vanhempani on kuolleet, olen saanut pienen perinnön ja olen nyt täysin velaton. Mulla on ollut aika tylsä, tasainen ja yksinäinen elämä, en koskaan löytänyt hyvää miestä, mutta muuten asiani on hyvin. Enkä kadu päätöstäni. Epävarma raikulielämä ailahtelevine miehineen ei vaan ollut mun juttu. Onneksi tajusin ajoissa sen. Nyt olisi myöhäistä kääntää kurssi ja nukkuisin varmaan tälläkin hetkellä jonkun linnakundin kainalossa. 

Oikeistolaiset pohtii että onko työnteosta saatava taloudellisesti kannattavaa vs vapaa-aika tukien parissa.

He miettivät tarkkaan työnteon kannattavuutta. Vassari menee aina töihin.

Vierailija kirjoitti:

Se on semmonen juttu, että kaikkien nuorten pitäisi päästä töihin hetli valmistumisen jälkeen. Pitää vähän päästä rahan makuun, ja työn tekemisen rytmiinkin on helpompi päästä kiinni suoraan koulun penkiltä. Jos tuohon väliin jää aukko, ehtii tottua vapauteen nukkua pitkään ja hengailla päivät missä huvittaa, ja kun opiskelijanakaan ei ollut paljon rahaa, on helppoa sopeutua tukien varassa elämiseen. Jos heti pääsee töihin ja tienaamaan, on paljon pahempi pudotus jäädä sen jälkeen tukien varaan, ja silloin se kirpaisee jo sen verran, että todennäköisesti aktiivisemmin pyrkii pois tilanteesta. Siksi pitäisi kaikille nuorille taata työpaikka heti kun valmistuvat.

Niinhän se vähän on. Halusin kovasti töitä ja aluksi hain niitä innolla juuri siksi että pääsisi pian tienaamaan. No, kun ei niitä töitä vain alkanut tippua niin aina vain hakee vähemmän innokkaasti ja toivo on hiipunut. Haluan tietenkin edelleen tienata rahaa mutta toisaalta, saan ainakin vähän enemmän työttömänä kuin opiskelijana eikä sentään tarvitse elää lainalla. Passivoituu kyllä kun ei ole varaa tehdä mitään tai mennä mihinkään eikä ole enää opiskelijajuttuja.

Vierailija kirjoitti:

En ainakaan tietääkseni. Itse ehkä olin nuorempana vähän sellainen, mutta sekin riippuu siitä miten se määritellään. Veikkaan ettei ole olemassakaan sellaista työtöntä, joka kieltäytyisi mistä tahansa työstä. Eikä sellaista, joka suostuisi tekemään aivan mitä tahansa työtä.

Niin, valintahan riippuu aina siitä mikä se toinen vaihtoehto on.