Raskaana ja mies vaatii aborttia

Kyllä se siitä! Miehet kasvavat isyyteen ihan eritavalla yllensä kuin naiset äitiyteen ja se täytyy heille suoda ja antaa nateeksi. Toki tässä miehesi on jo kypsä aikuinen (?) ja olisi olettanut häneltä alkujaan hieman erilaista suhtautumista mutta..mutta.. Tee miehellesi selväksi, että hän on yhtä rakastettu sinulle kuin ennenkin, hänen ei tarvitse harrastustaan missään nimessä jättää ja että teidän tulee vain tukea ja panostaa suhteeseenne niin kaikki menee hyvin, mitään erityis suunnitelmia ei tarvi tehdä vaikka lapsi tuleekin teille.

Toki lapsi mullistaa elämäänne, tuleehan teitä yksi lisää ja olette aina tiiviisti yhdessä olittepa sitten keskenänne läsnä taikka reissussa osa porukkaa mutta ymmärtänet mitä tarkoitan, vastuu on aina vanhemmilla, lopun elämää.



Omasta mielestäni lapsen tulo ei muuttanut elämäämme ainakaan negatiivisesti, päin vastoin. Yhden lapsen kanssa ei edes kovin suuria suunnitelmia tarvittu molempien menojen järjestämisessä mutta nyt kun lapsia on kohta jo se kolme niin toki tässä on ollut jo mietittävää mutta harrastukset on ja pysyy, ne on sellaisia joista ei edes saa luopua.. Täytyy muistaa, että jokainen meistä on kuitenkin yksilö ja kaipaa tervettä yksinoloakin kaiken vastuun vastapainoksi :) Näin parisuhdekin pysyy onnellisena kun on omaa tilaa, tunne siitä että sitä omaa tilaa on saatavilla siellä harrastuksen parissa :)



Jokainen meistä vanhemmista kasvaa oman perheensä näköiseksi ja mukaiseksi, kukin ajallaan :)



Toivon teille paljon kaikkea hyvää ja todella että miehesi pystyy pysymään sinun rinnallasi tässä päätöksessä ja tulemaan sinun tueksesi tulevina kuukausina ja vuosina!



Innaa

Ihanaa että sait puhuttua ja sonottua sen mitä ajattelet! Uskon että olosi on vahva kun olet oman päätöksesi tehnyt ja sen myös miehellesi sanonut. Nyt on sitten hänen vuoronsa sulatella asiaa.



Uskon että kovin monelle miehelle tuo on aika pelottava paikka kun vauva tulee yllättäin. Helppo on ajatella että sitten joskus, mutta kun se hetki onkin tässä, niin usein miehellä tulee juuri huoli taloudellisesta pärjäämisestä, isomman asunnon hankinnasta ym, ja usein juuri siitä " oman elämän menettämisestä" . Kai sitä kuvittelee että kun vauva tulee taloon niin kaikki muu katoaa, vaikka eihän se niin todellisuudessa mene. Tottakai jostain on luovuttava, mutta paljon paljon muuta tulee tilalle. Moni huoli kuitenkin on turha, isompaa asuntoa harvoin välttämättä tarvitsee, pieni lapsi ei oikeasti tilaa niin vaadi, pääasia että on rakastavat vanhemmat :)

Vanhempien ei myöskään tarvitse luopua kaikista omista jutuistaan kun se tehdään yhteisymmärryksessä, eli molemmille suodaan ne omat jutut. Meilläkin mies " himo" urheilee ja treenaa treenikaudella 5-6krt/viikossa 1-3tuntia kerrallaan, joka on minusta aivan suotavaa, koska se asia on hänelle tärkeä ja hänen henkireikänsä. Vastaavasti hän sitten hoitaa lapsia että minä saan myös välillä ihan omaa aikaa.



Toivottavasti kyse on vain miehesikin kohdalla alkujärkytyksestä. Nyt kun sinun päätös on hänelle selvillä niin toivotaan että hän osaa siihen suhteutua siihen oikein ja tarvitsee vain aikaa asian sulatteluun.



Todella hienoa että uskalsit tehdä oman päätöksesi ja kertoa ajatuksesi ja päätöksesi myös miehellesi. Nyt sitten rentoudut ja alat nauttimaan raskaudestasi, ajattele: pieni oma lapsesi kasvaa masusi sisällä :))

Onnea sinulle odotukseen!!

Tärkeintä on nyt, että teet sydämesi mukaan. Olet jaksanut todella kärsivällisesti miehesi kanssa, vaikka varmasti pääsi on täynnä ahdistusta ja ajatuksia. Anna hänelle nyt tilaa, asiat alkavat varmasti lähiviikkoina aueta johonkin suuntaan. Nythän tuo kuulosti jo siltä, että miehesi " lukko" on aukeamassa ja hän todella miettii asiaa kuin aikuinen ihminen.



Tottahan se on, että lapsi muuttaa elämässä - jos ei kaiken - niin ison osan asioista. Sitä joutuu luopumaan itsekkyydestään monessakin tilanteessa, ja kun se tulee yhtäkkiä, sitä säikähtää. Näin tapahtuu, vaikka lapsi olisi kuinka suunniteltu. Uskon kuitenkin, että miehesi ottaa jossain määrin osaa lapsenne elämään. Parhaassa tapauksessa suhteenne jatkuu aivan uusissa ulottuvuuksissa ja opitte tuntemaan toiselle syvemmin tämän kriisin kautta.



Halaukset ja voimia.

Hyvä, että sait oman päätöksesi tehtyä ja puhuttua suusi puhtaaksi miehellesi! Varmasti helpotti mieltä :o) Nyt sitten vaan alat ajatella mukavampia asioita ja elää tätä raskautta, joka välillä on luultavasti sananmukaisesti raskasta, mutta kuitenkin vain välivaihe uuteen elämään ja uuteen rooliin itsellesi. Miehesi tehköön oman päätöksensä ja eläköön sen mukaisesti, oli se sitten suuntaan tai toiseen.



Jaksamista ja paljon onnen hetkiä!



A.A. rv 29+1

Ensiksikin, erittäin suuri myötätuntohalaus sinulle Takkityhjä! Kaikista viesteistäsi päätellen olet erittäin valmis tulevaan lapseen ja vahvuudellasi tulet pärjäämään!

Enkä sano ainoastaan näin siksi, että monissa kohtia tunnistin tarinanne kuin omasta elämästä lainatuksi. Minä tosin olin halunnut lasta jo pitkään ja mieheni oli ilmaissut hyvin selkeästi ettei halua - vielä, kun asiat eivät ole järjestyksessä ja hän ei ole valmis jne.Tavanomaiset syyt... Kun sitten tulin raskaaksi, hieman miehelle yllätykseksi (itsekäs teko myönnän), reaktio oli tuo sama, mutta olin jo päätökseni tehnyt. Nyt tai ei koskaan ja jos en tukea tule saamaan, niin lapsen haluan pitää. Alkushokista selvittyään, mies luopui aborttiin pakottamisesta ja kertoi jo innoissaan vanhemmilleen, veljelleen jne.tulevasta perheenlisäyksestä ja sitten raskaus keskeytyi. Se oli minulle tietysti aivan karmea järkytys, koska en saanutkaan mieheltäni tukea (hänhän ei ollut alunperin toivonutkaan lasta ja oli sitä mieltä, että näin oli tarkoitettu syystä. Että lapsi syntyy sitten kun molemmat vanhemmista häntä haluavat). Minä jäin siis yksin tuskani kanssa ja olin jo valmis luovuttamaan - kaikessa. Päätimme kuitenkin mieheni kanssa tuolloin jättää ehkäisyn pois ja turvautua vain ns.varmoihin päiviin - minä sillä ajatuksella, että ehkä vahinko uusiutuisi. Siis aivan epäkypsää ajattelua ja mitään asioita ei puitu läpi vaikka molemmille jäi koko prosessista paljon hampaan koloon. Näin vuosien jälkeen helppo sanoa, mistä kaikesta parisuhteessa pitäisi pystyä puhumaan..

Tulin raskaaksi uudelleen n.vuoden kuluttua tästä keskenmenosta ja tuolloin mieheni oli jo valmiimpi lasta varten, mutta odotusaikana en saanut sellaista tukea kuin olisin kaivannut ja koin paljon olevani yksin, myös silloin kun tyttäremme oli pieni. Isä oli kyllä tytöstään ylpeä, muttei täysillä mukana. Hän ei tuolloin vielä ymmärtänyt kuinka arvokas lahja lapsi on. Nyt kun tyttäremme on 3,5v ja toinen lapsemme on pian syntyvä, hän osaa arvostaa tätä elämänlahjaa sekä minua, perhettään aivan uudella tavalla. Tosin yhteiselomme on vaatinut valtavan kriisin ja sen läpikäymisen terapian kautta, ja paljon keskustelua, vanhojen asioiden kaivelua jotta tähän pisteeseen on tultu. Mutta kaikesta kokemastamme huolimatta olen ylpeä ja niin onnellinen siitä, että nyt meillä on se ydinperhe josta haaveilin, aivan kuten sinäkin.



Sen mitä haluan tällä tarinallani kertoa on se, että elämässä aina kaikki ei kulje sen onnellisen peruskaavan mukaan, vaan välillä se koettelee meitä eri tavoin. Kaikki nämä kokemukset kasvattavat meitä, mutta on luotettava myös oman sydämensä ääneen ja uskottava siihen, että kaikki kyllä järjestyy parhain päin. Ja usein vasta jälkikäteen näkee asioiden oikean laidan ja huomaa, että näinhän se oli tarkoituskin mennä. Kuten moni muukin sinulle on sanonut - et tule koskaan katumaan synnyttämääsi lasta, vain suremaan sellaisia, jotka olet menettänyt (minulle on tehty raskaudenkeskeytys nuorena).



Erittäin paljon voimia ja jaksamista sinulle Takkityhjä! Ja muista, että asioilla on tapana järjestyä - ennen pitkää!

sekä kotona, että neuvolassa.



päätöksesi on siis tulla äidiksi. on hyvä että annat miehellesi mahdollisuuden jäädä ja osallistua 100% perhe-elämään, tai sitten vaihtoehtona 100% poikamieselämää.



uskon toisaalta, että miehellesi menee nämä asiat kuitenkin jakeluun jonain päivänä, ja ehkäpä tajuaa senkin, kuinka ison kolon hän nakersikaan tällä reaktiollaan sinun luottamukseesi häneen sekä parisuhteenne laatuun ..

kyllä te saatte tän jutun vielä hyvin pelaamaan, jos molemmat oikeasti haluatte!



meillä vapaa-ajankäyttö on ratkaistu siten, että miehen jalis-treenit on parina tiettynä iltana viikossa, ja on ok, että menee. (paitsi jos on joku erityistilanne, kuten minä sairaana, tms, sitten perhe menee edelle)

lapsen nukkumaan menon jälkeen (noin 20.30 etiäppäin) hän saa kirmata lenkillä vaikka joka hiivatin päivä, koiran kanssa tai ilman, jos haluaa.

minä voin valita (halutessani) parina iltana viikossa jotain itselle tärkeää menoa, kuten kansalaisopiston kurssin, uimista, kuntosalia, jumppaa, tyttöjen kanssa pizzalla käymistä tms, kunhan ne ei satu niille jalkapallopäiville, ja aika on kohtuullinen, noin 2-3h kerrallaan.

baarissa meistä ei kumpikaan rieku, ja työjutut hoidetaan työaikaan.



jokainen perhe löytää varmasti halutessaan oikean ratkaisun harrastusten ja perhe-elämän välille, niin että se on tasapuolinen kaikkia kohtaan. edellyttää kyllä molemmin puolista joustoa.



ilmoittele itsestäsi ja tilanteestasi palstalla välillä.

olisi kiva tietää voinnistasi, laskettu aikasi, ja miehesi ja parisuhteesi tilanne jonkin ajan päästä, että mihin olette loppujen lopuksi päätyneet.



hyvää vointia loppuraskauteesi, ja uskoa huomiseen! =)



-e-

Tavalla tai toisella!!! Todella hienoa että pystyt pitämään oman pääsi ja kertomaan miehellesi myös. Myös minä olen sitä mieltä että kyllä voit odottaa mieheltäsi vielä enemmän selityksi ja anteeksipyyntojä.. Mutta toisaalta taas jos miehesi nyt alkaa käyttäytymään ihmisiksi ei häntä ikuisuuksia kannata " rangaista" . Alkushokki saattoi olla hyvinkin suuri ja kaikki me välillä päästämme suustamme sammakoita. Toki tuon laatuisia ei saisi koskaan tulla.. Mutta ehkä miehesiksin on nyt ehtinyt miettimään asiaa..

Oikein íhanaa odotusaikaa sinulle ja jaksamista. Pidän peukkuja että asiat selviävät pian myös miehesi kanssa!

Mulle ei ikipäivänä olisi tullut mieleen mieheltäni tollanen vastaanotto elämän suurimmasta ihmeestä minkä kukaan voi saada aikaan.. Kuitenkaan ole kyseessä mikään teini... Uskomatonta. Mun yhdelle ystävälle kävi samoin. Tosin heitti ukon pihalle ja elelee nyt onnellisena 3v tyttären kanssa ja uuden miehen joka todella rakastaa tuotakin tyttöä kuin omaansa. Mieti tarkkaan mitä teet.. Voimia sulle, ja pidä pintas.

Eiköhän asiat järjesty parhain päin. Pistä viestiä, miten menee. Ja tsemppiä!

Heippa, täällä myös yksi joka on seurannut tilannettasi. On tuntunut sinun puolestasi todella pahalta ja tekisi mieli halata sinua ja osata lohduttaa tilanteessasi. Tarinasi on koskettanut meistä monia ja me kaikki odottajat toivomme sinulle ja pienelle vauvallesi kaikkea hyvää. Tuli oikein hyvä olo kun luin viimeisen viestisi:) Tosi hienoa kun olet saanut ajatuksesi ulos suustasi. Tiedän kokemuksesta kuinka vaikeata se on, niin paljon olisi välillä sanottavaa, mutta liian monesti ne pitää sisällään. Haluan vain toivottaa sinulle voimia ja sylikaupalla onnea päätökseesi. Koita pitää ne positiiviset ajatukeset rinnallasi, tämä on ihanaa aikaa ja oma lapsi on parasta mitä elämältä voit saada:)

ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen.Aivan ihanaa että olet saanut kerrottua kantasi perustellusti miehellesi ja oma olosi on levollinen, se on tärkeitä. olen itkeä pillittänyt kun olen tätä viestiketjua lukenut ja muistellut omaa tilannettani noin 2v sitten. Olimme seurustelleet 3kk(ikää meillä nyt 36v ja 33v) kun tein positiivisen raskaustestin ja se oli kyllä aluksi järkytys, mutta sisimmässäni tiesin sen olevan hyvä juttu. Abortista meillä ei keskusteltu sanaakaan(molemmilla meillä lapsettomuustausta expuolisoiden kanssa) mutta nämä klassiset " miten asunto, auto, rahat" asuimme nimittäin eripaikkakunnilla, miesystäväni oli sillä hetkellä työtön,minulla oli vakituinen työpaikka(välimatkaa 120km). Raskaus eteni vaihtelevin mielialoin,mutta kuitenkin niin että oltiin molemmat varmoja että vauva on tervetullut. nyt olemme 1v2kk ikäisen pikkumiehen onnelliset vanhemmat. Asumme miehen alkuperäisasuinpaikkakunnalla, hänellä on vakituinen työpaikka samoin minä olen juuri aloittanut täällä uudessa paikassa vakituisessa työsuhteessa, nykyinen asunto on myyty ja alamme rakentamaan. Toista pikkuihmettä ollaan nyt yritetty 8kk ja sitä ei vain kuulu ei näy. Asiat ovat järjestyneet enemmänkuin hienosti ja olemme todella tyytyväisiä elämäämme ja varsnkin tuohon ihmeeseen joak meille suotiin. todellakin lapsia saadaan ei tehdä silloinkun " aikatauluihin" sopii. työni puolesta tapaan viikottain keskeytykseen tulevia naisia ja suurin osa keskeytykseen tulijoista kokee tilanteen vaikeana ja pohtivat asian oikeudellisuutta. Surullisia tilanteita kun näkee että pikkusydän siellä sykkii ja seuraavan päivänä sitä ihmettä ei enää ole. Mutta jokainen tekee valintoja sen hetkisen tilanteen mukaan, kunhan se valinta on sellainen että sen kanssa voi elää myös jatkossa.



Voimia sinulle takkityhjä ja toivon sydämmestäni että miehesi ymmärtää millainen onni teitä on kohdannut*hali*

Kannattaa siis miettiä tarkkaan.

" Lapsia ei tehdä, niitä saadaan" .



Mutta itse sinun pitää tehdä tämä vaikea päätös.

Joten voimia!!!



Äläkä anna miehesi päättää puolestasi.

Ehkä hänkin tajuaa jossain vaiheessa että lapsi on ihana asia,

luultavasti tuo uutinen tuli vaan niin yllättäen, että ensireaktio oli että siitä on päästävä eroon.



Koita jaksaa!!



Zimppu ja typy 2,5kk (jota tehtiin ja toivottiin melkein 8-vuotta)

.. on tainnut tapahtua.

Mies tuli eilen illalla kotiin, rutisti minut syliinsä ja pyysi anteeksi.

Sanoi minun olevan hänelle tärkein asia maailmassa. Kysyin tarkentavasti että kaikissa tilanteissako, johon hän vastasi kyllä.

Voiko tosiaan ajatus kääntyä noin nopeasti, en oikein osaa todeksi uskoa mutta siltähän se vaikuttaisi. Olen hämilläni, mutta tietysti helpottunut ja onnellinen.

Tahtoisin kiittää teitä kaikkia ihanista viesteistänne, niistä on ollut enemmän tukea kuin kukaan pystyy ymmärtämään.. tämä palsta on ollut henkireikäni viimeisen 3-4 päivän aikana. Palaan vielä takaisin kertomaan lisää, kunhan lopullinen tilanne selviää. Tällä hetkellä tuntuu melkein liian hyvältä ollakseen totta. Ja kyllä, tottakai olen vielä katkera mieheni sanoista mutta en nyt tällä hetkellä näe syytä pitää negatiivisuudesta kiinni vaan keskityn enemmän työstämään vilpittömältä vaikuttavaa anteeksipyyntöä.

Kiva juttu että miehesi " on tullut järkiinsä" . Luultavasti hän tarvitsi vain aikaa ja varmasti tarvitsee sitä vieläkin. Miehelle raskaus konkretisoituu ehkä vasta kun vauvan potkut voi mahan läpi tuntea yms. Ja ehkä miehesi alkaa myös ymmärtämään sen, että lapsia ei automaattisesti tule silloin kun niitä haluaa eli että asiaa ei kannata tuossa iässä enää lykätä. Mielestäni siitä noin yleisesti julkisuudessa puhutaan aivan liian vähän ja monilla (erityisesti miehillä) voi olla sellainen käsitys, että lapsia vain tehdään silloin kuin se sopii muuhun elämäntilanteeseen. Tsemppiä sinulle ja miehellesi myös (hänenkin voi olla vaikea myöhemmin ymmärtää omaa käytöstään)!

Kyseessä on miesten kanssa niin usein vaan sen luokan alkushokki, että suusta tulee mitä vaan. Mutta todella ihanaa, että niinkin jyrkältä kuulostanut miehesi on nyt saanut ajateltua asiaa omassa päässään ja se ei ehkä enää tunnukaan ihan niin pelottavalta. Yhdeksän kuukautta on todellakin tarpeeksi pitkä aika kummallekin, tulevalle äidille ja isälle, valmistautua elämänmuutokseen. Ja on aivan luonnollista, että välillä pelottaa ja epäröi. Minullakin on viellä välillä pelkoja tulevan suhteen, mutta olemme mieheni kanssa onnellisia tulevasta vauvasta ja vahinko onkin muuttunut odotetuksi ihmeeksi. Tsemppiä teille molemmille ja ihanaa odotusaikaa! :)



Jolanda + Koukkis rv 37

Tsemppiä sinulle ja miehellesi ja teidän yhteisille askeleille kohti isompaa perhettä ja vanhemmuutta.



Mielestäni laitoit hienosti, että jätät negatiivisuuden taka-alalle. Teillä on vielä hyvää aikaa käydä läpi tätä alkua ja sinun mielipahaa ja katkeruuden tunteita, mutta kun miehesi on nyt alkusokin jälkeen " mukana jutussa" , nauttikaa siitä yhdessä ja iloitkaa perheenlisäyksestä!!!! (Niin, tarkoitan tosiaan sitä, että _käykää_ myöhemmin läpi se, mitä nyt tapahtui viime päivinä, ettei se jää kaihertamaan.)

ja aivan oikein, puhukaa NYT miten tästä eteenpäin, mitä ajatuksia vauvan tulo saa aikaiseksi, mutta käsitelkää myöhemmässä vaiheessa myöskin tämä alkutilanne. Ja yritä ymmärtää myöski miestäsi jos hän on todellakin ollut shokkivaiheessa ja sen vuoksi reagoinut noin jyrkästi. Nyt kun hän on mielensä muuttanut, niin usko myös sitä ja unohtakaa sitten tämä ikävämpi aloitus odotukselle ja alkakaa ihmettelemään sitä ihmettä mikä masussasi kasvaa. Kieltämättä iteäkin vaivasi hyvin hyvin pitkään se ettei mieheni voinut sillon heti alkuun kantaa ruusuja syliini ja olla 100% mukana, mutta nykyisin kun näen kuinka tärkeitä me kaikki hänelle olemme se riittää, ja olen unohtanut sen alkujärkytyksen minkä koimme pari vuotta sitten.



Onnellista odotusta!!

onnea teille kaikille kolmelle ja nauttikaa nyt joka päivästä :)



eihän tämä ahdistusvaihe niin vaan mielistä häviä, mutta ainakin se nyt olisi jo jäämässä taa ja hyvä niin. nyt katse tulevaan :)



täällä on ihan tälläset ventovieraatkin olleet sydän syrjällään tilanteenne vuoksi ja nyt on kyllä helpottunut olo :) ja on mukava kuulla, että on voinu olla hyödyksikin ja auttaa omalta pieneltä osaltaan. tämä on varmaan hyvä esimerkki keskustelupalstojen olemassaolon tärkeydestä.



onnea vaan vielä ja kaikkea hyvää teille!

raskaudesta kuullessaan ja reaktiotkin täsmäsi. Meillä läpikäytiin varsinainen kiirastuli ja kriisi asian tiimoilta mutta meilläkin loppu hyvin kaikki hyvin sillä saatuaan hautoa asiaa aikansa alkoimies löytämään tulevasta vauvasta ja raskaudesta hyviäkin puolia. Eli jotkut ihmiset vaan tarvitsevat aikaa jatella kun elämä yhtäkkiä mullistuu. Sanat olivat ikävät mutta niitä on täysin turha jäädä murehtimaan vaan katse sinne tulevaan niin kaikki menee hyvin.

Olen vain sivusta lukenut tätä ketjua, aluksi tuntui todella pahalta, mutta onneksi tilanne alkaa näyttää valoisalta. Toivottavasti raskaus sujuu ongelmitta ja toivon teille, teidän suhteelle/perheelle kaikkea hyvää. Olet todella vahva ja hyvä sydäminen!! Paljon onnea!



Asioilla on aina tapana järjestyä.

-F@iry-