Raskaana ja mies vaatii aborttia

Sain eilen kirjoitettua miehelle sähköpostin jonka tärisevin käsin lähetin. Kerroin siinä vähän tunteistani ja miten asiaa on käsiteltävä nyt, harkiten ja myös toisesta näkökulmasta ennen kuin mitään päätöstä voi tehdä. Onnistuin viestissäni tarkastelemaan tilannetta useasta näkökulmasta ilman suurempia tunnekuohuja tai hyökkäävää asennetta, mutta varsin selväksi tein että en mihinkään tuhoisaan ratkaisuun taida kyetä eikä sellaisen pyytäminen ole kohtuullista..

Pyysin miestä kommentoimaan kirjoittamaani, jos ei heti niin ajan kanssa. Tiedän että hän postin luki eilen työpaikallaan mutta hän ei siihen vielä eilen vastannut.

Kotiin tullessaan, sekä nyt aamulla hän oli selvästi etäinen ja tiukka, asia varmaan painaa nyt mielessä. Torjuvasti hän ei kuitenkaan suhtaudu minuun, otti minut syliinsä nukkumaan ja halasi ja suuteli lähtiessä nyt aamulla..

Tämä lohduttaa sillä pelkäsin jopa täysin torjuvaa reaktiota.

Annan nyt hänen käsitellä asiaa omassa rauhassa, huomenna aamulla on keskusteluaika perhesuunnitteluneuvolassa. Siellä asiasta toivottavasti sitten saadan keskustelu käyntiin ulkopuolisen ihmisen avulla..



Kiitos valtavan hienoista kauniista ajatuksista ja viesteistä. On todella mahtavaa lukea täältä muiden ihmisten ajatuksia ja kannanottoja, se auttaa jaksamaan eteenpäin.

Olen myös kertonut tilanteesta yhdelle hyvälle miespuoliselle ystävälle joka tuntee sekä minut että mieheni. Hän on kannustavalla kannalla ja uskoo tilanteen johtuvan miehen järkytyksestä.

Voimia sinulle vielä.Tuo perhesuunitteluneuvola kuulostaa hyvältä=)

Toivottavasti siellä asiat selkiintyy=)

Monet on sanoneetkin että päätös on sinun. Niin kuin se viimekädessä onkin. Mutta jos itsestäsi tuntuu että haluat lapsen niin ei kannata missään nimessä päätyä keskeytykseen vain siksi että toinen ihminen ei halua lasta. Voin kertoa kokemuksesta että sitä katuu loppu elämänsä.



Mies ei varmasti heti osaa asettua sinun asemaan, eikä varmasti koskaan pystykkään. Ainakaan ennen kuin mies pystyy tulemaan raskaaksi ja kantamaan lasta sisällään.



Mies voi pelätä menettävänsä " vapautensa" , harrastuksensa. Muutos on suuri molemmille.



Mutta lapsihan ei ole heti syntymässä ja muutokseen tottumiseen on " varattu" aikaa se n 9kk.

Sain vastauksen lähettämääni postiin että mielipide ja kanta on ja pysyy samana eivätkä keskustelut tai " aivopesut" tule siihen vaikuttamaan. Että näin. Saa nähdä miten käy huomenna? Ja omaa kantaani en ole siis vielä suoraan esittänyt kun sitä ei minulta ole edes kysytty.

Vahinko, että miehesi reagoi viestiisi niin.

Anna hänelle aikaa, sitoutuminen on miehelle aivan eri asia kuin naiselle, meille se on luontaista, miehille ei. Tällä hetkellä raskaus ei ole konkreettinen asia miehellesi vaan jokin asia, joka on helppo lakaista maton alle.

Tärkeintä on että teen rauhan asian suhteen omassa päässäsi ja rohkeasti jatkat elämääsi. Kaikella on tarkoituksensa ja tämäkin tuskainen asia tällä hetkellä saa hyvän lopun jossain vaiheessa.

Rauhoittakaa tilanne ja antakaa ajan tehdä tehtävänsä.

Miehet inhoaa kun naiset painostaa keskustelemaan, ne mieluummin kytee itekseen kaljakupposeen nojaten, ainakin kaikki miehet kenet tunnen;) En halua puolustella miehesi tekoja, päinvastoin löytää keinon olla karkoittamatta häntä kokonaan, hänhän on kuitenkin lapsesi isä.

Voimarutistuksia kovasti.

Kuule, kuulostaa siltä että miehesi pelkää että joutuu lasta elättämään. Ettei hänellä olisi suhdetta toiseen naiseen??? Epäilyttävältä tää kyl vaikuttaa. Sitäpaitti oot onnellisessa asemassa, kun oot plussautunut!

Entä jos myöhemmin et tulekkaan raskaaksi. Ja mieskin kohta nelikymppinen. Millon hän muka on valmis lapsiin jos nyt meinaa että ei nyt!!! satavuotiaanako?

Olen seurannut tätä keskustelua pari päivää. Tarkoitukseni ei ole masentaa sinua entisestään, mutta pakko sanoa että miehesi on kylmä! Toisaalta, hänellä on oikeus olla haluamatta lasta. Jos suoraan sanon mielipiteeni, niin sinun ei tulisi tehdä aborttia. Kirjoituksistasi paistaa halu saada tämä lapsi. Jos teet abortin miehesi painostuksesta, se vaikuttaa suhteeseenne väjäämättä ja tulet katumaan sitä lopun elämäsi. Voihan olla, että tulevaisuudessa et tulekaan raskaaksi, tai miehesi mielipide ei tuosta koskaan muutu. Mies on jo kohta nelikymppinen, joten jos ei tuossa iässä halua isäksi ole herännyt, se voi jäädä kokonaan heräämättä. Tulee tuntu, että hänellä voi olla jotakin traumaattista käsittelemättä, kun suhtautuu noin tunteettomasti vauvaan. Vauva on jo olemassa sinun kohdussasi.



Halauksia ja voimia! Toivottavasti muistat tämän ahdistuksen keskellä, että olet saanut ihanan ihmeen elämääsi. Lapsi on parasta mitä voi tapahtua :-)



terv. paksusti tiineenä Niinu

Toivottavasti asiat ovat jo johonkin suuntaan järjestymässä. Tulin hyvin surulliseksi lukiessani kertomaasi. Sinun puolesta ja miehesikin. Tuntuu pahalle, että lapsen alku (oli sitten kaksi tahi monisoluisessa muodossa) on jotenkin pois hoidettavissa. Ikään kuin se voitaisiin pyyhkiä pois päiväjärjestystä pilaamasta yks kaks, noin vaan. Ikään kuin aikuiset ihmiset eivät tietäisi, että kun seksiä harrastetaan miehen ja naisen välillä, on AINA olemassa se mahdollisuus, että nainen tulee raskaaksi. Ja aikuisten ihmisten pitäisi aina muistaa ja tietää, että omilla toimilla ja teoilla on seurauksia, joista on kannettava vastuu. Tai pitäisi kantaa vastuu. En ole abortin vastustaja. Mutta kovin kypsältä ei miehesi suhtautuminen asiaan vaikuta. Tosin toivon kovasti, että miehesi tökerö käytös oli vain alkushokin aikaansaama reaktio. Toivottavasti pystytte keskustelemaan asiasta. Toivon, että sinulla olisi voimia ja tahtoa ratkaista asia niin kuin sinulle ja tulevalle lapsellesi olisi parasta. Ja jos miehesi kykenee tulemaan sinua vastaan ja keskustelemaan asiasta ja ehkä lopulta tukemaan päätöstäsi tai mikä olisi tietysti parasta, yhteistä päätöstänne, niin hyvä. Mutta mikäli miehesi ei kykene tässä tilanteessa kasvamaan ja olemaan aikuinen, pystyneeköhän siihen ikinä?



Voimia vastatuuleen!



Minni

Ikävä, että tilanne miehen suunnalta " junnaa paikallaan" .



Mietin, voisiko olla paras, että annat miehen nyt hetken sulatella omia ajatuksiaan ja koko tätä isoa asiaa. Sanot hänelle selvästi, mitä sinä haluat ja olet päättänyt ja sitten jätät asian " muhimaan" . Ihan oikeasti napakasti ja päättäväisesti, ettei miehelle jää sellaista kuvaa, että voit aborttia vielä harkita (siis jos et sitä enää harkitse). Sitten vähän ajan päästä otat asian taas puheeksi (esim. siellä perheneuvolassa) ja mies saa sitten kertoa omat päätöksenä. Ratkaisut teet sitten sen jälkeen. Kuten joku jo kirjoitti, miehet usein ahdistuvat, jos kokevat, että heitä pommitetaan koko ajan jonkin asian tiimoilta. Toivon, että miehesi, kun on asiaa saanut rauhassa miettiä, on kykenevämpi aikuismaisempiin ratkaisuihin.



Ja pakko sanoa, jos miehesi ei tätä lasta halua, hän tuskin haluaa lapsia ollenkaan. Ikää hänellä on jo sen verran, että nyt olisi jo aika... Ja jos ei halua lapsia ollenkaan, aika törkeää, että on sinulle uskotellut toista.



Voimia edelleen!

Ei ole ruusuinen tilanne edelleenkään sulla. Jaksamista ja voimia oman päätöksesi tekemiseen! Jos miehestäsi ei tukea ja keskustelukumppania löydy, etsi sitä muusta lähipiiristäsi. Taitaapa miehesi jäädä mielipiteineen vähemmistöön..



tsempaten, A.A.

- elämä ei ikävä kyllä mene aina niin kuin suunnittelee. Vaikka perheessä olisi isä ja äiti, se ei automaattisesti tee elämästä täydellistä. Voitte olla lapsesi kanssa kahdestaan maailman onnellisimmat ja ehdit vielä löytää rinnallesi lapsirakkaan ihmisen.

- tuo mies ei ole sinua varten. Kukaan tuon ikäinen normaali ihminen ei toimi noin ehdoitta. Koskaan ei ole " hyvää" aikaa saada lapsi ja aina on jotain, joka voisi olla vieläkin paremmin... joten miehesi ei todellisuudessa ole ehkä koskaan valmis. Varsinkin jos kuvittelee vauvan olevan joku tuote, joka tuotetaan elämään silloin itselle sopii.

- olette olleet yhdessä tuon kuuluisat 2,5 vuotta, jonka jälkeen moni pari pohtii erotako vaiko jatkaako. Juuri tuon ajan jälkeen voi olla, että se ihminen johon rakastui, onkin toisenlainen todellisuudessa. Jos hän on nyt paljastunut tunnekylmäksi (tällä tarkoitan sitä, että toimii vain omilla ehdoillaan ja manipulatiivisesti) on kyllä korkea aika huomata se. Se, että hän halailee ja pusuttelee voi olla juuri sellaista manipuloivaa paskaa - päätelen siitä, että samalla välttelee sinulle tärkeän asian käsittelelmistä.

- hän tulee olemaan kuitenkin lapsen isä. Joten hänelle tulee lukuisia mahdollisuuksia vielä halutessaan luoda kaunis suhde myös lapseensa. Jos hän ei sitä ajan kanssakaan pysty tekemään, hän on tosiaan sosiopaatti.

- onnea sinulle itsellesi oikeasta valinnasta, mikäli päätät, että lapsi on tärkeämpi kuin kylmä mies. miten jatkat miehen kanssa enää sen jälkeen jos abortin teet hänen vuoksensa? Sitten olet kyllä todella heikko.

- kyllä sä pärjäät!

Hei Takkityhjä! Olen lueskellut saamiasi vastauksia ja hyviä pointteja ja vinkkejä olet mielestäni saanut. Hyvä, kun kirjoitit viestin miehellesi, ainakin ajatuksesi tulivat hänelle selväksi. Mutta onko hän sanonut mitään MIKSI hän ei tule vaihtamaan kantaansa " aivopesun ja muun keskustelun" jälkeen? Ainakin olisit mielestäni ansainnut hyvän selityksen hänen jyrkkään kantaansa, kyllä tästä asiasta täytyy voida puhua eikä vain ilmoittaa lyhyesti " ei" . Mitkä ovat syyt tähän mielipiteeseen? Joku taloudellinen seikka ei oikein vakuuttavalta kuulosta. Ja jos ajatuksena on ollut joskus saada lapsia, niin nythän se lapsi on tulossa! Valitettavasti lapsia ei aina saa tilauksesta, kun niitä itselle sopivaan hetkeen haluaisi.



Kun olet itse selvittänyt itsellesi mitä haluat tehdä, sen jälkeen automaattisesti selviää muutkin asiat. Voitteko jatkaa yhdessä? Alatteko odottamaan yhdessä vauvaanne? Vai päätättekö luopua lapsesta? Jos itse olet jo päättänyt pitää lapsen, kysymys on enää siitä sopiiko se miehellesi vai jatkatteko eri teitä.



Toivottavasti saatte asian selvitettyä teille parhaimmalla mahdollisella tavalla. Vaikea tilanne kaiken kaikkiaan. Voimia ratkaisuun.



Pandariini

Oletpas joutunut ikävään tilanteen ja valinnan keskelle. Toisalta kaikesta kirjoituksestasi päätellen olet myös jo oman valintasi tehnyt. Itse olen suurin piirtein saman ikäinen kanssasi ja jo 2½ vuotta lasta yrittänyt siihen sisältyen 2 keskenmenoa ja nyt kolmannen kerran raskana esikoista odottaen pulleasti vkoilla 32+6. =) Yritän kai sanoa tässä sitä mitä muutama muukin, että jos nyt miehesi painostuksesta päätyisit aborttiin vaikka itse haluaisit vauvan pitää, niin voi tosiaan olla että seuraava raskaaksi tulo ei käykkään ihan tuosta vaan tai tulee muita ongelmia matkaan. Olen myös sitä mieltä, että jos miehesi ei vielä nytkään ole valmis isäksi, niin koskahan hän mahtaisi olla? Oma mieheni täyttää tänä vuonna 40 ja hänellä oli jo kova hätä ja halu tulla isäksi, ennenkö on liian vanha. Olemme olleet yhdessä itseasiassa tänään tasan 4v. jos tuo viimeiset 2½ vuotta esikoista yritetty. Valitettavasti se klisee on kovin usein kuultua mieheltä, että kyllä hän haluaa lapsia...sitten joskus. Nyt voi kyllä sanoa, että tuossa iässä kannattaa miehenkin oikeasti jo miettiä että jos ei nyt ole valmis sopeutumaan tulevaan lapseen, niin onko sitten koskaan. Ja joku jo mainitsikin, että jos nyt teet abortin, niin lapsi pitäisi kuitenkin saada teidänkin iässänne alulle jo muutaman vuoden sisään uudelleen ja onko tämän kokemuksen jälkeen miehesi siinäkään vaiheessa valmis isyyteen jos ei nytkään. Olet/tulet olemaan loppu elämäsi katkeroitunut miehellesi jos käykin niin, ettei uutta lasta syystä tai toisesta saakkaan enää alulle tai kestävää raskautta. Se olisi kamala tilanne. Ja näinhän se on, että miehiä tulee ja menee...eli vaikka tekisit nyt abortin miehesi mieliksi, niin voi olla että hän elämästäsi poistuisi jossain vaiheessa (en nyt sano, että niin kävisi...mutta meille kaikille voi niin käydä), niin siinä vaiheessa olet menettänyt sekä kauan kaipaamasi lapsen ja vielä miehenkin. Jos miehesi on niin kypsymätön ajattelemaan tätä tilannetta mahdollisuutena tulla isäksi ja sopeutua yhdessä tähän tulevaan elämän ihmeeseen, niin kannattaa ihan oikeasti miettiä minkä arvoinen teidän parisuhteenne hänelle on? Ilman selkeätä syytä miehelläsi ei ole mitään oikeutta vaatia sinua luopumaan sisälläsi kasvavasta elämästä.



Kaikkea hyvää Sinulle, mitä ikinä päätätkään ja voimia tulevaan!



Toivon, että päätät pitää lapsen (niitä kun ei kasva puun joka oksalla) mies joko seuraa mukana tai jos on vastuuntunnoton nyhvero, niin väistyy sivuun. Sinä pärjäät pikkuisen kanssa ihan varmasti ja tulet olemaan siitä pienestä ihmeestä erityisen onnellinen, sillä häneltä saat takuuvarmasti pyyteetöntä rakkautta ja voit sitä hänelle antaa, oli isä kuvioissa tai ei.



Onnea matkaan!



titi rv 32+6

vaikka olet saanut jo paljon kannanottoja ja rohkaisuja niin kerronpa vielä oman tarinani tähän.



Viime toukokuussa Olin 26-v ja mieheni 31-v, olimme seurustelleet 2 vuotta ja olimme ostaneet oman talon edellisenä syksyn. pihassa seisoi 3 hevosta, sisältä löytyi vielä kissa ja koira ja pari frettiä, eli hulinaa oli meidän talossa ja asuntolainaa 25 vuodeksi. Olin syönyt pillereitä koko ajan ja lapsistakin oli ollut puhetta että vuoden kuluttua ajateltaisiin ehkäisyn pois jättöä.



Tulinkin yllättäen raskaaksi pillereistä huolimatta. Kun kerroin asiasta miehelleni hänen ensi reaktionsa oli että abortti, hän ei olisi valmis. Itse olin heti päättänyt että aborttia en tee ja siihen en edes kykene. Asiasta yritettiin keskustella, mutta ne päättyivät aina minun itkuun kun mieheni oli niin järkkymätön. Jossakin vaiheessa hän ei suostunut edes puhumaan koko asiasta, vastaus oli " en tiedä, en ole" kun kysyin että onko hän tullut johonkin tulokseen asian suhteen.



Välillä olimme päiviäkin puhumatta asiasta tai yleensäkään keskustelematta, muistan vain kulkeneeni kuin sumussa ja saavani hysteerisiä itkukohtauksia keskellä yötä. Olin todella ahdistunut ja salaa jopa toivoin keskenmenoa, että asia ratkeaisi itsestään.



Taisi mennä 3 viikkoa ennen kuin painostin mieheni asiasta uudestaan keskustelemaan. Itse olin päätökseni lapsen pitämisestä tehnyt ja sanoin miehelleni että aborttiin en pysty, en sitä pystyisi milloinkaan itselleni anteeksi antamaan ja millä oikeudella me yrittäisimme lasta vuoden kuluttua jos emme nyt tätä ihmettä pitäisi, se olisi itsekkäin teko mitä ikinä voisimme tehdä, emmekä tulisi olemaan sen valmiimpia vuodenkaan kuluttua. Silloin mieheni taisi ensi kerran sanoa että hänen mielensä on muuttunut, asian sulatus vain kesti niin kauan.



Raskaus eteni hyvin ja miehenikin pääsi hommaan ajallaan kiinni.Vaikka hän oli jo hyvin innoissaan tulevasta ja sitä mieltä että teimme ainoan oikean päätösen (laski leikkiä että hänelläpä on niin hyvää tavaraa ettei edes pillerit pidä...) niin silti minua välillä mietitytti että onko hän varmasti innoissaan ja epäilin hänen tunteitaan.



Pieni poikamme syntyi 26.12 ja sai isänsä kyyneliin heti -onnenkyyneliin. Ja poika on hänelle tällä hetkellä se elämän kohokohta!



Poikamme täyttää huomenna 1kk ja on kietonut isänsä (ja minut) täysin pikkusormensa ympäri. Ja tiedän etten olisi koskaan asiaa itselleni anteeksi antanut jos olisin aborttiin suostunut.



Voimia sinulle ja muista että päädyit mihin ratkaisuun tahansa niin sen pitää olla sinun ja vain sinun päätöksesi, ei miehesi! Ja pakko vielä sanoa että teillä kuitenkin on ikää eli tämä saattaa hyvinkin olla teidän " ainut ja viimeinen" mahdollisuutenne. Vai onkohan miehesi laskenut juuri sen varaan,eikä ole uskaltanut sinulle sanoa ettei halua lapsia, kun hän sinulle sanoo että ei vielä ja ei vielä niin pian onkin liian myöhäistä?

Parhaan ystäväni lausetta lainatakseni kun hänelle kerroin " vahingostamme" että jos vauva on ehkäisystä huolimatta päättänyt tähän mailmaan tulla niin hän on sen ansainnut.

Olet saanut aikamoisen määrän viestejä muilta odottavilta. Pikkuisen, uuden elämän kyseenalaistettu mahdollisuus koskettaa monia meistä.



Alkava elämä on aina niin mullistavaa ja odotettunakin odottamatonta. Todellisuuden ymmärtää silloin, kun kuulee ensimmäiset sydämen äänet -se on USKOMATON TUNNE! Siitä hetkestä lähtien vain rakastaa..

Kannattaa tosiaan miettiä -kenellä on oikeus vaimentaa nämä pienen sydämen äänet. Siihen ei varmaankaan ole valmis lapsen isä, jos hän todella sisäistäisi asian.

Onko hänellä oikeus päättää orastava elämä, vai onko se kuitenkin korkeemman voiman kädessä? Onhan hänenkin annettu syntyä.



Haluan tuoda esille vielä yhden näkökulman asiaan, vaikka ehkä olet tätä jo itsekin miettinyt.

Jos miehesi ei ole syvempää ajatusta asialle lainannut, olisiko hänestä sinua kantamaan ja tukemaan, jos mahdollisen abortin jälkeen kun käsittelisit asiaa vuosia eteenpäin. Abortin jälkeenhän sitä keskusteluapua juuri kaipaakin. Ja voiko sellaista asiaa yksin kantaa? Silloin voi olla elämänilo aika vähissä.

Toisaalta, jos raskaus sujuu onnellisesti loppuun asti, lapsesta tulee varmasti isin silmäterä, tuleehan hänellä ajoittain mieleen tämä hetki.



Toivottavast et pahastu kirjoituksestani, mutta nämä asiat ovat myös niitä, joita on ikävä pohtia kun on jo myöhäistä.



On ihana asia, että itse olet elämän kannalla. Toivottavasti miehesi -asiaa mietittyään ymmärtää sen syvyyden. Sen rinnalla ovat tosiaankin pientä asunnot ja autot yms. Lapsi tuo leivän tullessaan.



Toivotan sinulle voimia ja onnea lämpöisen rutistuksen kera!

eli toisin sanoen, jos olet kiltti tyttö ja olet asiasta hiljaa ja teet niin kuin HÄN sanoo, mukisematta, niin saat suukkoja ja haleja, mutta jos kuvittelet voivasi ajatella itse, niin oletkin aivopesevä ja manipuloiva ilkeä ämmä!



hänen omasta mielestään mitä ilmeisemmin hän on parisuhteessa jotenkin sun yläpuolella, hänellä on enemmän määräysvaltaa, hänen tunteensa ja mielipiteensä ovat oikeita kun sun tunteesi ja mielipiteesi ovat vääränlaisia jos ovat eilaisia kuin hänen.

sun tunteillasi ei ole mitään väliä.

sulla ei ole mitään arvoa, jos et tee niin kuin hän sanoo.

sun ei tarvitse tietää mitä han ajattelee ja tuntee, kunhan vaan olet kiltisti ja teet niin kuin hän sanoo..



seuraavaksi hän varmaan kokeilee jos-rakastat-mua oikeasti-taktiikkaa, eli yrittää kiristää sua sun omilla tunteillasi tekemään hänen mieleisen ratkaisun.



kerronpa ex-miehestäni.. hän osasi olla hurmaaa ja huomioon ottava, mutta ainoastaan silloin, kun " tottelin" .

normaali ihminen kykenee elämän pienissä, ja vähän isommissakin asioissa kompromisseihin, ja ymmärtää, että parisuhteessa täytyy asiat ajatella molempien kantilta.

ex:äni oli sitä mieltä, että jos asia ei mennyt pilkulleen niin kuin hän halusi, niin minä olin saanut tahtoni läpi, vaikka olisin yrittänyt ajaa läpi kompromissiä jossain asiassa, ja tinkinyt omasta näkökulmastani jo enemmän kuin puoliväliin kiistasta.

jos mulla oli parisuhteessa jostain syystä paha olla, sekin oli ainoastaan mun syyni.

kaikki mistä tuli ikinä riitaa, oli aina jollain tavalla mun vikani, ja hän oli niin taitava käyttämään tuota mairittelu-hellittely-syyttely-kiristys-tekniikkaa, että minä hölmö vielä uskoin.

harkitsin eroa pitkään, toivoin asioiden sujuvan, oli talo ja uusi auto..

mun paha oloni kasvoi kasvamistaan, mutta minuuteni ja tilani suhteessa/kodissa kapeni kapenemistaan.

hänellä oli omasta mielestään oikeus loukata mua tahallaan.

aina yrittäessäni selviä tilannetta, vastaus oli, että ei ole hänen ongelmansa. ei hän jaksa puhua, tai muuten vaan ei ollut sopiva aika, tai aihe.

ajattelin, että yritän vielä oikein loppurutistuksen, ja keskustellaan, mainitsin eron olevan vaihtoehto, mutta, ei keskustelua.

eräänä päivänä ilmoitin tehneeni vuokrasopimuksen, ja muuttavani pois parin viikon kuluttua. hänen kommenttinsa oli sana tarkasti, mun mielestä siinä ei ole mitään järkeä. ..ja äijä lähti kaverilleen niin kuin en olisi sanonut mitään erikoista.

asiasta ei siis keskusteltu sen enempää sillä erää. hänen mielestään asia oli loppuun käsitelty ihan sillä, että hän vaan sanoi, ettei siinä ollut mitään järkeä!!

parin viikon aikana se melkein ihmetteli kun pakkailin tavaroitani, ja tuhahteli, että et sä minneen kuitenkaan ole menossa jne.



olisi ollut kivaa olla kärpäsenä katossa, kun äijä tuli töistä, ja havaitsi mun tosiaan muuttaneen pois!



lähtö oli vaikea, koska olin toivonut suhteelta paljon. päivääkään en ole katunut, että lähdin.



jos, takkityhjä, et saa arvostusta osaksesi puolisoltasi edes sen vertaa, että hän olisi kiinnostunut tällaisessa tilanteessa sun tunteistasi ja mielipiteistäsi, et saa sitä koskaan tuossa parisuhteessa.

tämä kaikki tapahtuu sinun vartalossasi, sinä elät tätä 100% 24h/vrk, etkä sinä voi sysätä tätä syrjään. sun sisälläsi kasvaa elämä, pieni ihminen on tulossa. oikea pieni ihminen.

ja hän asettaa itsensä sun ja syntymättömän lapsenne edelle.. kokematta että asiasta tarvitsee edes keskustella.



älä rakenna elämääsi tuollaisen ihmisen sanelun mukaan.



sulla on ystäviä, sukulaisia, ja muita ihmisiä, jotka varmasti arvostavat sua enemmän kuin tuo ns. mies.



tulehan taas kertomaan, miten meni perheneuvolassa..



mulla on niin hemmetin paha mieli puolestasi, ja mä olen niin sanoinkuvaamattoman kiukkuinen itsekeskeiselle miehellesi, että oksat pois!





-ennis-

En tiedä, mitä sanoa, mutta haluan kuitenkin sanoa sinulle jotakin ja olla tukenasi. Olen törmännyt muiltakin tahoilta tähän ajatukseen, että alkanut raskaus olisi vaan jotakin, mikä helposti hoidetaan pois. Esim. oma EX-avomieheni oli tätä mieltä, että jos vahinko käy, niin pikavisiitti vaan klinikalle ja kaikki on sillä selvää. No jos äitikin on täysin tunnekylmä niin mikäs siinä sitten, mutta sinä vaikutat ihan normaalilta ja täysjärkiseltä ihmiseltä. Jos hyvin käy, niin sinun sisälläsi olevasta alusta tulee vielä ihana pieni poika tai tyttö, ihan oma ainutlaatuinen persoonansa, jolla on oma elämänsä elettävänä, jonakin päivänä hän on vanha mummo tai pappa kiikkustuolissa ja muistelee elämäänsä. Ja tämä siis jos hyvin käy, kaikki raskaudet eivät pääty terveen lapsen syntymään.



Lapsi on lahja, pidä hänet ja ole kiitollinen siitä, että hänet on sinulle annettu! Tunteeton äijä voi jäädä tai lähteä, ihan niinkuin hänelle nyt sattuu sopimaan. Voimia ja rohkeutta sinulle!



P.S. Itse olen kahden lapsen äiti ja äitiys on parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Yhden kaavinnan olen kokenut keskenmenon seurauksena ja sitä en toivo kenellekään.

luettuani kaikki viestit ei ole enää just lisäämistä, mutta jotain sanon silti.



Kamala tilanne kyllä. Ymmärsin, että abortti ei sinulle ole vaihtoehto. Sen ei tulisikaan olla, jollei se itsellekin tule ekana mieleen ja pysy siellä. Jos asiaa joutuu yhtään miettimään se on jo oikeasti päätetty syvällä. Onnea siis odotukseesi! toivottavasti se muuttuu yhteiseksi odotukseksenne :)



Jatka vaan kirjeiden kirjoittelua kunnes olet saanut kaiken selkeästi esille ja miehesi tietoisuuteen. Hänen vastailuunsa anna aikaa ja omalta osaltasi ala valmistautumaan odotukseen ja vauvan tuloon. Anna ajan kulua. voi olla, että miehesi tahtoo itse palata asiaan esim. kun rv 13 lähestyy etkä olekaan varannu aikaa aborttiin (kysy olisiko hän todella valmis ottamaan vastuun oman lapsensa sydämen pysäyttämisestä?). Soita neuvolaan, tilaa eka käyntiaika ja kysy mieheltäsi haluaako hän tulla mukaan. Jos hän tivaa edelleen aborttia, sano että olet jo asian päättänyt, lapsi tulee ja olisit iloinen jos hänkin asian hyväksyisi ja siitä keskusteltaisiin. pistä käsi masulle ja totea, että täällä se kasvaa, meidän lapsemme :)



rauhoittele materialistisia huolia: aikaa on kyllä järjestää asunto tms, jos tarvis on. Kun ihan oikeasti vauva ei tarvitse kuin paikan sylissä ja sydämessä! kaikki muu on aikuisten vaatimuksia. vauva vaatii vain lämpöä ja ruokaa ja ne ei oikeesti ole kalliita (ja sitä varten on mm. lapsilisä ja äitiyspakkaus).



samaa mieltä olen muiden kanssa siitä, että ikää teillä on jo sen verran, ettei lasten hankkiminen ole mikään itsestäänselvyys (kun ei se ole meille 10v nuoremmillekaan!) " sit myöhemmin" ja abortin jälkeen ainakaan. teille olis lapsi tulossa NYT ja sellaisen pikkuisen ihmeen kanssa ei kannata kuin kiittää ja toivoa parasta! Lapsi on lahja.



joku jo ehdottikin, että tekisit pienen " muistilapun" huomiseen(?) keskusteluun. kannatan ajatusta. voi hyvinkin olla, että et osaisi asioita selittää mahdollisissa tunnekuohuissa selkeästi ilman että täti/setä hiukan osaa johdatella. ja muutenkin omien ajatusten tiivistäminen ja kirjaaminen paperille on terveellistä tälläisessä tilanteessa.



uskon, että asianne selviävät kyllä vaikka nyt onkin hankalaa! ehkä vuoden kuluttua tämä on jo kaukaista menneisyyttä ja voit suukottaa ja sylitellä omaa lastasi! se on jotain niin ihmeellistä, ettei sitä ole mahdollista etukäteen ymmärtää :)



Kaikkea hyvää teille ja mielenrauhaa sinulle! Kirjoittele taas kun tarvit tukea :)

Huh. Sain eilen illalla vihdoinkin puhuttua miehelle niin että hän kuunteli, sen jälkeen kun hän pahoitellen sanoi ettei pääsisi työesteiden takia lähtemään mukaan neuvolakäynnille.

Kysyin hänen esteitä mahdolliselle raskauden jatkumiselle ja sieltähän paljastui ne klassiset asunto- ja autoasiat jne, sekä intohimo omaan harrastukseen jossa kilpailee (tämän arvasin). Henkisen valmistautumisen hän mainitsi myös. Miehen kanta oli yhä keskeytys mutta alkukeskustelun jälkeen hän ei paljoa sanonut, kuunteli vaan.

Sain sitten sanottua kaikki omat mielipiteeni, paljon asiaa mitä näissä vastauksissanne ja kannanotoissanne on ollut joista olen samaa mieltä ja kaikkea muuta vielä lisää. Ilmoitin että voi vapaasti lähteä nyt menemään jos haluaa tilanteesta karata mutta on tervetullut jäämään jos haluaa käyttäytyä kuin aikuinen ja lisäsin että tässähän se rakkaus mitataan - vastoinkäymisissä ja yllätystilanteissa, ei helppoina ja taisisina hetkinä.

Sain mielestäni sanottua kaikki mitä oli mielessä ja menin tämän jälkeen erittäin levollisin mielin nukkumaan - oli niin helpottavaa saada kaikki sanottua. Mies jäi yksikseen hetkeksi telkkaria katsomaan (pohtimaan). Ilmeestä kyllä näkyi että sanoma meni perille.

Tänään aamulla mies lähti töihin niin että minä jäin vielä nukkumaan kun hän lähti. Juuri kun olin neuvolaan suuntaamassa tuli tekstiviesti jossa hän pyysi anteeksi eilistä.

En vielä tiedä mitä tarkoitti, se jää nähtäväksi.. Oma olo on nyt vahva. Aion tehdä selväksi että mukana ollaan joko 100% tai ei ollenkaan, kunhan hän on hetken saanut sanomisiani sulatella.

Neuvolakäynnillä juteltiin näitä samoja asioita eikä oikeastaan mitään uutta erikoista tullut esille.

Nyt aion varata ajan omaan äitiysneuvolaan ja ehkä uskaltaisin jo alkaa kääntää tilannetta mielessäni positiiviseksi. Mutta tiukkana aion pysyä sillä mieheni on mielestäni vielä useamman anteeksipyynnön ja keskustelutuokion velkaa, kaiken tämän jälkeen. Jos hän päättää kanssani jatkaa, niin luottamus on ansaittava takaisin. Sen verran suuren palan hän siitä nyt lohkaisi. Toivottavasti ei pysyvästi.

Ja se on selvä että paremmin pärjään omillani kuin heikon miehen kanssa.

Olen lueskellut tätä pinoa päivittäin, ja sympatiani ovat puolellasi takkityhjä! Nyt haluan vain onnitella vahvuudestasi! Hienoa! Olet selvästikin oman mielipiteesi päättänyt, pidä siitä kiinni. Jokainen raskaana oleva nainen ansaitsisi vahvan miehen rinnalleen tukemaan ja huolehtimaan, elämä ei aina vaan mene niin kuin " pitäisi" .



Mutta yksinkin pärjää. Pidä itsestäsi hyvää huolta! Asioilla on tapana järjestyä. Onnea matkaan!