Raskaana ja mies vaatii aborttia

että jos suostut miehesi vaatimukseen vastoin tahtoasi, niin voitko ikinä luottaa parisuhteeseesi niin, että uskot sen kestävän tilanteessa kuin tilanteessa, tai kuvitteletko saavasi tukea mieheltäsi elämän vastoinkäymisissä?



mun ja mieheni avioliitto perustuu vahvaan kumppanuuteen, luottamukseen ja luottamisen arvoisena olemiseen, puolison mielipiteiden kunnioittamiseen ja huomioon ottamiseen, ja molemmin puoliseen arvostamiseen. luotan, että elmämän suurissa kriiseissä puolisoni on se, joka toimii mulle ankkurina, ja luotan, että puolisoni kääntyy ensimmäiseksi mun puoleeni, kun elämä näyttää hänelle nurjaa puolta.



onko se sun parisuhteesi oikeasti sellainen, että siitä voisi tulla kestävää? miehesi käyttäytymisen perusteella epäilen ainakin hänen kunnioitusta, arvostusta, etenkin hänen halua ottaa sut ja tunteesi huomioon.. eikä tuosta tukea ainakaan ole..



tee oma ratkaisusi, parisuhde voi kaatua, teetpä sitten niin tai näin.



sun vartalo, sun päätös.

takkityhjä:

Olemme seurustelleet 2,5 vuotta ja asumme yhdessä.

Minä olen 32 ja mies 39. Eilen testasin positiivisen raskaustestin, yllätysraskaus. Lapsia on ollut tarkoitus hankkia joskus mutta ei vielä.

Järkytyin itse enkä ole asiaa vielä ymmärtänyt kunnolla mutta miehen reaktio järkytti minut totaalisesti.

Mies tokaisi välittömästi " No se on hoidettava pois. Eikö?"

Tuo kysymys lopussa oli enemmän toteavana kuin kysymyksenä.

Olin/olen ymmälläni. Olisin kaivannut mieheltä tukea ja keskustelua, toki ymmärrän ensijärkytyksen.. mutta hän jätti minut yksin asian kanssa ja pakeni itse television ääreen kun minä itkin makuuhuoneessa. Jossain välissä totesi minulle että turha sitä enää on itkeä, asia vaan pitää hoitaa nyt pois.

Kun menimme nukkumaan, totesin että mitä jos en siihen pysty (aborttiin) johon mies vastasti pontevasti " PAKKO" ja " pystyy siihen muutkin" .

Mitään keskustelua ei käyty. Tuo oli selkeästi ainoa vaihtoehto ja ratkaisu mikä minulle/meille on " tarjolla" .

Oliko tuo miehen ensijärkytyksen aiheuttama asian torjumisreaktio vai mitä voin päätellä?

Suhteemme on ihan ok, keskustelu tosin ajoittain vaikeaa kun mies sellaista taitavasti pakenee.

En todellakaan vielä tiedä itse mitä tehdä, mutta miehen " komentava" ja hetkessä valmis päätös järkyttää. Eikö tällaisen asian tulisi olla tarkan harkinnan jälkeinen ratkaisu eikä välittömästi valmiina oleva päätös? Kahdenkeskeinen päätös tämä nyt ei ainakaan vielä suinkaan ole.

vaikka kyse onkin molempien lapsesta, niin luulisin että nainen kokee sen vielä tuossa vaiheessa enemmän omakseen. ja oikeaksi lapseksi. siis psyykkisesti. eli vaikka miehesi pääsisi siitä yli, oletko varma että itse pääsisit? aiheeseen liittyy myös pitkä lista kaikenmoisia kysymyksiä, jotka kannattaa selvitellä: miten jatkat elämääsi katkeroitumatta, mikäli eteen tulee muita yllätyksiä, kuten parisuhteen päättyminen joko eroon tai kuolemaan? entäpä jos kärsit myöhemmin lapsettomuudesta, ja nyt sinulla olisi ollut tilaisuus saada lapsi, vaikkakin väärään aikaan? oletko varma, että juuri tämä mies on se, jonka tulevaisuudessa haluat lapsesi isäksi? muuttaako ajankohta hänen suhtautumistaan lapsiin niin paljon?

semmoisia tuli mieleen.. tsemppiä ratkaisuihisi, varmasti pärjäät elämässä ilman miestäkin, mikäli hän nyt oli tosissaan eikä tuo ollut vain tosi ajattelematon ensireaktio. tärkeää on nyt punnita se, miten itse jatkat elämääsi ja mitä asioita pidät tärkeinä.

Hei nim. takkityhjänä,



Olin itse samankaltaisessa tilanteessa viime keväänä. Tulin yllättäen raskaaksi. Raskaus ei ollut millään tavalla suunniteltu, mutta olimme olleet huolimattomia ehkäisyn kanssa ja näin ottaneet tietoisen riskin. Kerroin miehelle testin tehtyäni ja hänen ensimmäinen reaktionsa oli myös, että olisiko abortti vaihtoehto. Tein heti alkuun selväksi, etten pysty enkä halua tehdä aborttia ja sanoin miehelle, että miettii asiaa rauhassa. En pakota tulemaan isäksi, että saa valita jatkaako suhdetta ja odottaa kanssani yhteistä lastamme vai eroammeko. Mies tokeni järkytyksestä yllättävän nopeasti ja hänelle ero oli alusta asti mahdoton vaihtoehto. Alkuraskauden aikana raha-asioista väännettiin hieman kättä, mutta mitä pidemmälle raskaus on edennyt sitä paremmin kumpikin on sopeutunut ajatukseen vauvasta. Mies on aivan innoissaan nyt, kun laskettuun aikaan on n. kolme viikkoa. Hän on lukenut asiaa synnytyksestä ja ollut tukenani raskauden aikana. Eilen illalla juttelimme raskauden jälkeen käytettävästä ehkäisystä ja sanoin, että olin ajatellut laittaa kierukan. Hän sitten kyseli, että saako sen kesken kaiken pois, jos Koukkikselle tarvitsee sisarusta hommata. :) Odotellaan nyt tämä ensimmäinen maailmaan edes. Mutta kyllä mieskin voi vielä alkujärkytyksestään toeta ja innostua oman lapsen tulosta. Tsemppiä Sinulle ja ota vielä rauhallisesti. Mieti mitä todella itse haluat ja tee oma kantasi miehelle selväksi. Jos päätät pitää lapsen, pärjäät kyllä tavalla tai toisella. Iso tsemppihalaus Sinulle! Raskaus on elämän mullistava asia, mutta kestää 9 kuukautta usein ihan syystäkin. Siinä ajassa ehtii monta asiaa tapahtua ja kumpikin tulevista vanhemmista sopeutumaan uuteen tilanteeseen paremmin.



Jolanda + Koukkis rv 36+3

Ensinnäkin älä tee mitään mistä et ole itse varma! Jos sinusta tuntuu että haluat pitää lapsen niin sinun on se tehtävä. Jos keskeytät raskauden vasten tahtoasi, se ei varmasti teidän liittoa paranna vaan jää loppuelämäsi ajaksi kaivelemaan. Ja mitä jollet myöhemmin tulisikaan raskaaksi...

Vaikka lapsen hankintapäätös pitäisi toki olla yhteinen, niin tilanteessa jossa lapsi on jo tulossa ei kenelläkään ole oikeutta vaatia sinua lapsestasi luopumaan.



Sitä ei voi kukaan sanoa tai tietää mitä miehesi ajattelee asiasta jonkin ajan päästä, mutta lähipiiristäni tiedän useamman tapauksen jossa mies on alkujärkytyksessään sanoutunut irti koko hommasta. Eräässä tapauksessa muuttivat jopa erilleen, kun mies oli sitä mieltä että jos pidät lapsen niin hän lähtee...raskausajan asuivat erossa mutta kummasti mies kuitenkin haluais lopulta synnytykseen mukaan ja sen jälkeen muuttivat takaisin yhteen ja ovat asuneet vuosia onnellisesti yhdessä ja lapsi-katras on vuosien saatossa kasvanut.

Monella miehellä on varmasti sopeutumista tilanteeseen, jos on vaan ajatellut " että sitten joskus" , mutta kuten sanottua, on teillä molemmilla kuitenkin jo ikää sen verran että mikä se joskus sitten olisi?



Kyllä meilläkin kun ensimmäistä alettiin odottamaan, mies ensin vähän järkyttyi. Vaikka oli puhuttu että lapsi saa tulla kun on tullakseen, niin silti plussa-testi oli miehelle jotenkin järkytys. Ei missään vaiheessa aborttia vaatinut tai sanoikin ettei koskaan sitä voisi vaatia, mutta ei kokenut olevansa itse kuitenkaan valmis isäksi. Pikkuhiljaa kuitenkin sopeutui ajatukseen ja innolla raskaudessa mukana eli, ensimmäinen ultra taisi olla se jolloin viimeistään suli asialle kun näki oman lapsensa ruudulta ja asia tuli hänellekin todellisemmaksi.



Luulen että monelle miehelle asia ei ole kovin todellinen edes siinä vaiheessa kun sovitaan että nyt on lapsen aika. Nainen elää kokoajan kiertonsa mukaan, ja miettii onko hedelmöitys tapahtunut vai alkaako kuukautiset...miehelle ensimmäinen todellinen juttu on se raskaustesti kahden viivan kera, joka saattaa olla aika pelottava :) Ja onhan se totta että koko maailma sen myötä mullistuu.



Toivottavasti kyse on alkujärkytyksestä ja miehesi sopeutuu ajatukseen pikkuhiljaa. Mutta jos sinusta tuntuu että lapsen tahdot pitää niin tee se! Kerro miehellesi että sinä haluat tuon lapsen ja ja jollei hän halua, niin se on sitten hänen valintansa. Eli et häneltä mitään vaadi pakolla. On paljon mahdollista että kyse on vain alkujärkytyksestä ja miehesi tarvitsee vain aikaa sulatella asiaa. Ja sitten kun hän tietää että sinä pidät lapsen jokatapauksessa, niin hän voi alkaa sulatella sitä ja miettiä mitä itse todellisuudessa haluaa.



Onnea sinulle valtavasti,onhan tuo ihana asia jokatapauksessa, ajattele, sinun oma pieni esikoistyttösi tai poikasi kasvaa masun sisällä :)) Toivottavasti kaikki kääntyy parhainpäin. Halauksia ja voimia sinulle!

Keskustelua sanan varsinaisessa merkityksessä on vaikea saada aikaiseksi siten että osaisin ilmaista omat tunteeni kunnolla.

Miehelle asia on selvästi pinnallisempi ja ei niin konkreettinen oikea " uusi elämä" kuin minulle.

Kysyin eilen onko hän sillä kannalla että abortti on ainoa mahdollinen vaihtoehto ja hän vastasi asiallisen rauhallisesti että kyllä se taitaa niin olla. Hän perusteli asian siten että asiaan pitäisi valmistautua paremmin (tarkoittanee asuntoa ja käytännön asioita - sekä varmaan myös henkistä?) mutta mitään konkreettista " elämää suurempaa estettä" hän ei ole esittänyt - ilmeisesti on ainakin toistaiseksi sellaisella asenteella että tämä raskaus on " uusiutuva luonnonvara" tai jotenkin korvattavissa myöhemmin uudella - jotenkin tunnepuoli on jumissa ja varmaan kieltää asian kokonaan, siltä minusta tuntuu. Hän siis suhtautuu asiaan yli-järjellisesti (jos sitä nyt järjelliseksi voi sanoa.. toisaalta ei ollenkaan).

Hän kyllä halailee minua ja sen sellaista mutta kun tunteilen ja olen surkeana, hän sanoo " älä mieti sitä" .

Miten voin olla miettimättä, kun fyysisesti raskaus on minussa läsnä kokoajan? Ja pyörii mielessä joka hetki.

Epätodellinen minulle vielä, mutta samalla niin kovin todellinen.

Keskustelu varattu ylihuomiseksi perhesuunnitteluneuvolaan, en tiedä mikä sen keskustelun anti tulee olemaan.

Jotenkin toivon että ulkopuolinen henkilä osaisi tuoda sanoja ja asioita esille jotka saisivat mieheni ajatukset kunnolla liikkeelle eikä hän pyörisi tuossa ainoassa ratkaisussa jumittuneena. Itse en siihen kykene jostain syystä, kovaa kovaa vastaan en halua enkä mitään tahtojen taistelua.

Missään vaiheessa ei mieheni mistään lähtemisestä ole puhunut enkä usko että hän minut jättäisi vaikka en aborttiin suostuisi - pelkään vaan sellaista että hän sysää koko raskauden ja lapsen minun vastuukseni jos päätös jatkaa raskautta ei ole yhteinen päätöksemme.

Mietin myös kovasti suhteemme laatua ja hänen asennetta yleensä - en voi käsittää että hän olisi oikeasti noin kylmä miltä hän juuri tällä hetkellä vaikuttaa.

Teidän vastauksenne pistää ajatukset liikkumaan itselläni ja toivon että tähän jaksatte vielä kommentoida.

Haluan lapselleni hyvän tulevaisuuden kahden rakastavan vanhemman kanssa ja tunne että hän on tervetullut.

Haluaisin myös osata nauttia raskaudesta, kun se minulle jossain vaiheessa muuttuu vielä todellisemmaksi kuin mitä se nyt on.

Jollain tavalla mieleni on levollinen siten että uskon sisimmässäni päättäneeni jo että aborttiin en yksinkertaisesti vaan kykene.

Enkä näe että lapsen tulo tässä elämäntilanteessa olisi mitenkään ylitsepääsemätöntä kuitenkaan..? Hurjalta tuntuu sanoa tämä ja ilmeisesti naisena sopeutumiskyky on suuri, vaikuttavatkohan hormonit jo tässä vaiheessa? Alkupaniikki on minussa jo kadonnut ja nyt jäljellä on suru miehen asenteesta ja huono omatunto siitä että en osaa ilmaista omaa tahtoani selkeän rohkeasti.. ainakaan vielä.

Hienoa, että päätit hakea ulkopuolista apua tilanteeseen. Se on varmasti parasta tässä vaiheessa.



Miehesi kuulostaa todellakin olevan " shokissa" asiasta ja yrittää paeta tilannetta. Sen kertoo jo hänen kommenttinsa " älä mieti sitä" (selkeästi ei itse halua miettiä).



Vielä pitää lyödä lyttyyn nuo hänen perustelunsa " että asiaan pitäisi valmistautua paremmin (tarkoittanee asuntoa ja käytännön asioita - sekä varmaan myös henkistä?)" : Sitä varten on 9 kk:n odotusaika, että asiaan ehtii valmistautumaan ja juttuja järkkäilemään. Kyllä te varmaankin esim. asunnon ehditte tässä ajassa löytää, jos sille on tarve.



Kirjoituksestasi paistaa minun mielestä jo halu pitää tämä lapsi.

Onnea odotukseen!

sinänsä hyvä, että teillä ei kuitenkaan ole mikään tähtiensota meneillään kotona.



miehesi kyllä vähättelee tilannetta, ja etenkin sun kannaltasi, edelleen ihan törkeästi. ei tunnut edes haluavan tajuta, miten suuresta asiasta on kyse. ja sitä, että sä tuskin koskaan unohdat tätä raskautta, vaikka tekisitkin abortin..



tunnut jo olevan jokseenkin varma, että et halua keskeyttää raskautta.



on jo melkein puolimatka, että tiedät, mitä et halua, vaikkakin se mitä haluat ei olisikaan vielä ihan kirkastunut..



hyvä, että miehesi on ilmeisesti lähdössä mukaan sinne neuvolaan.

muistat vaan, että viimeistään siellä sun TÄYTYY uskaltaa sanoa mitä mieltä sä oikeasti olet, JA MITÄ SINÄ HALUAT. siitäkin huolimatta, että se saattaa olla eri mileipide kuin miehelläsi, ja miehesi voi siitä nostaa kierroksia.



jos epäilet, että sanat juuttuu kurkkuun, niin kirjoitappas yksin ollessasi lapulle mitä haluat, ja mitä et halua, etkä puhu lappusesta mitään miehellesi. sitten ojennat sen siellä neuvolassa sille tädille, ja sanot, että varmuuden vuoksi, jos sua alkaakin jänistää, etkä tohdikkaan sanoa asioita ääneen niin kuin haluaisit niiden olevan. tai jos hätäpäissään ja jännittyneenä unohtuu jotakin..

siitä voi syntyä totuudenmukaisempi keskustelu niin.



kuten sanottu jo aiemmin, aikuista ihmistä ei voi pakottaa haluamaan samoja asioita kuin joku toinen.

eli jos haluat pitää lapsen, miehesi ei voi sua vaatia tekemään aborttia.

ja, sinä et voi pakottaa miestäsi haluamaan olla isä, jos hän ei halua.



mutta, raskaus ei ole mikään postimyyntiartikkeli, että sen voi kätevästi palauttaa jos ei se ollutkaan sellainen kuin oli kuviteltu, ja tilata taas tarvittaessa uuden, jos sattuukin huvittamaan kokeilla perhe-elämää myöhemmin..



sana VASTUU... olisi ehkä se, mitä kannattaisi myös pohtia..



kaikki asunto-työ-raha yms akselilla liikkuvat aiat ehtii kyllä järjestellä ennen vauvan syntymää. ja ei kaikkea tarvitse olla etukäteen edes valmiina!!

teillä on elämä kuitenkin varmasti eri tolalla, kuin esimerkiksi nuorella perheellä, jossa molemmat opiskelevat vasta sitä ekaa ammattia ja on opintolainaa mutta ei mitään omaisuutta..



tassä päätöksessäsi, joka on mahdollisesti elämäsi tärkein/vaikein, sun pitää uskaltaa olla itsekäs.



ymmärrän kyllä unelmaasi ydinperheestä.

mutta vaikka lapsesi aikanaan syntyisikin ydinperheeseen, ei ole koskaan olemassa mitään takuuta, että lapsesi myös kasvaa aikuisikään ydinperheessä.. tämä avioerojen nykyinen määrä puhuu kieltään.. niin se vaan on, elämässä ei ole takuu-aikaa..

riskejä on pakko uskaltaa ottaa.



" asioilla on tapana järjestyä" on motto, jonka joku viisas mulle joskus lausui, ja on paikkansa pitänyt.. vaikkakaan läheskään aina ei ole helpointa tietä menty.



toivon, että teistä tulee perhe, mutta jos ei, niin toivon että olet silti uskaltanut toimia omien tuntemustesi mukaan.



voimia, ja tule kertomaan tilannetietoja.



-ennis-

en tekisi aborttia mistään hinnasta, kun oli 17 koin kanssa järkytyksen olin raskaana,sillinen kumppani sano että ei sitten muuta kuin naimisiin elikkä otti vastuun asiasta.Kuukautta ennen häitä raskaus oli mennyt kesken rv 19 aikoihin no häät pidettiin silti ja päätimme yrittää lasta uudestaan mutta sekin meni kesken viikoilla 12.Puolivuotta keskemenon jälkeen testi oli jälleen positiivinen ja kova pelko oli päällä että jos sittenkin menee taas kesken mutta tuloksena oli terve tyttö joka on nyt jo 7V ja elämämme tärkein asia molemmille vanhemille ja nyt odotan toista lasta joka on kromosomitestien mukaan terve ennen tätä raskautta oli 2 keskenmenoa,niiden keskellä mieheni on oppinut ymmärtämään ettei lapsen saanti ole mikään läpi huuto juttu.ja kuten on sanottu on päätös abortista sinun,keskenmenotkin ovat tosi rankkoja joten tiedän mitä käyt läpi jos teet abortin ja mitä kysymyksiä päässäsi mahdollisesti sen jälkeen on ,siellä on ainakin kysymys " teinkö oikein?" .Mutta jaksamisia sinulle ja toivottavasti pääsette molempia tyydyttävään ratkaisuun.



heidiS23 rv 21+6

Kirjoitat aivan ihanasti ja erittäin omia tunteitasi ulos tuovasti. Voisitko kirjoittaa miehellesi kirjeen, hän lukisi sen rauhassa ja saisi sinun syvimmät ajatuksesi tietoonsa jos kun et kerta osaa ääneen niitä tuoda esille kuten tuossa sanoit ed. kirjoituksessasi.

Kirjoita tuosta mitä kirjoitit meille tänne, kirjoita mitä todella ajattelet ja pyydä häntä ajattelemaan asiaa oikeasti. Ei vauvan tuloon koskaan voi valmistautua ja alku tuntuu aina varmasti kaakokselta mutta kaikki järjestyy jos niin haluaa..



Itselläni on kolmas tulossa ja aina se uusi raskaus on ollut sellainen " uusi tilanne" ja aina on tuntunut että miten asunto, miten auto miten hoitojärjestelyt miten rahatilanne..miten sitten..miten sitten.. Aina kaikki on järjestynyt ja yhdestäkään lapsesta ei meillä luovuttaisi! Nyt kun kolmas ilmoitti tulostaan niin itku tuli ja viikon olin aika ihmeissäni vaikkakin tämä oli toivottu ja suunniteltu..oletin vain tulevani raskaaksi vasta yritysten jälkeen..ehkä kuukausien yrityksen jälkeen, mutta tulinkin heti ja se totaalisesti yllätti! Ihana asia nyt kun kuukausia on jo odotusta takana!



Menettehän yhdessä sinne perheneuvolaan? Kirjoita se kirje tänään niin ehkä se huominen vielä sitten herättelee ajatuksia.



Voimia!

Kuulostaa surulliselta miehesi ehdoton asenne. minun mieeni ei ollut vastaan lapsen saantia, mutta hän ei osannut olla raskaudessani läsnä ja itselleni jäi sellainen tunne ettei hän nauttinut tilanteesta.



Raskauden edetessä hän kuitenkin pikkuhiljaa alkoi muuttua ja ottaa myös huomioon sen että meitä olisi kohta 3. Hänkin on tuollainen hirveän järkipohjainen ihminen.



Loppuraskaudessa sainkin sanaisen arkkuni auki ja tivasin miehen asennetta ja sieltä paljastui huolet isommasta asunnosta, autosta ja siitä miten lapsen kanssa pärjätään jne. Tuon keskustelun jälkeen ainakin minun mieleni oli paljon kevyempi.



Ja olen ymmärtäny että näitä samoja asioita kaikki miehet käyvät läpi raskaudenaikana. Heille raskaus ei ole niin konkreettinen kuin naiselle.



Nyt meillä on yksi ihana touhuaja joka on kyllä ihan " iskän" poika. :D

Ja toisen pitäisi syntyä kesällä jos kaikki menee hyvin.



Toivottavasti tästä on sinulle jotain apua. Miehillä vain kestää hitusen pidempään sopeutua noin totaalisiin muutoksiin, koska lapsi kyllä muuttaa monia asioita. Ja ennen kaikkea tuo niin paljon iloa ja onnea. Tietenkään unohtamatta vastuuta.



Voimia teille ja yhteiselle vauvallenne. Ja tulevaisuutta on turha murehtia etukäteen. Vaikka sitähän me jokainen tehdään.



" Älä murehdi mennyttä, sillä se on ollut. Älä murehdi tulevaa, sillä se ei ole vielä tullut. Elä tätä hetkeä ja ole onnellinen, sillä vain sillä on merkitystä tällehetkelle."



Marikki

Hei, kurja tuo sinun tilanne, itse tein lähes vastaavassa tilanteessa abortin, ja voin sanoa että se oli 100%:sti väärä valinta.



Eli, tästä on aikaa jo lähes 5 vuotta, kun tulin raskaaksi ja mies vaati keskeytystä, tai sitten hän lähtisi. Meillä oli silloin 2v yhteinen lapsi ja mies oli sitä mieltä että yksi lapsi riittää, että hänen voimat ei ei riitä toiseen lapseen. Tähän väliin täytyy sanoa että poikamme on ollut koko ajan tosi ihana ja helppo lapsi, rauhallinen eikä sairastellut paljoa... Joka tapauksessa, olin siis raskaana, " ehkäisynä" oli käytetty varmoja päiviä, joten ihan vahingosta ei ollu kyse.



Meillä oli parisuhteessa silloin vaikeampi vaihe menossa, ollut esim masennusta ja uskottomuutta miehen puolelta. Ja hän siis sanoi että ero tulee jos en aborttia tee. Tilanne oli ihan kauhea, olisin halunnu pitää vauvan enemmän kuin mitään muuta, mut toisaalta pelkäsin että jään yksin kahden lapsen kanssa ja olin muutoinkin silloin aika tarrautunut mieheen ja meidän suhteeseen, ehkä sen pettämisen takia?



Hain siis aborttia, itkin lääkärissä isoon ääneen, ja lääkäri ei meinannut ensin kirjoittaa lähetettä, sanoi että en tosiaankaan taida itse haluta keskeytystä, ja kehotti puhumaan miehen kanssa. Kysyi myös, haluanko todella olla sellaisen ihmisen kanssa joka painostaa noin. Sain kuitenkin lähetteen ja abortti tehtiin, ja se oli hirveintä mitä olen koskaan käyny läpi. No, mies jäi ja suhde jatkui, mutta itse en päässy asiasta todellakaan helposti yli.



Meni ehkä vuosi ja ihastuin toiseen mieheen ja (katkerana, halusin kostaa) aloitin suhteen hänen kanssaan. Mieheni tiesi jollain tavalla asiasta, mutta ei olisi halunnut erota ja puhui jopa toisen lapsen hankkimisesta, mikä siihen asti ei ollut tullut kysymykseenkään. Kun suhdetta oli kestänyt yli puoli vuotta, sanoin haluavani erota, ja vasta siina vaiheessa aloimme puhua kaikkia yhteisten vuosien aikana (silloin olimme olleet yhdessä yli 5 vuotta) vastaan tulleita kriisejä, lähinnä juuri pettämisiä ja tuota aborttiin pakottamista.



Monta viikkoa puhimme ja itkimme ja päätimme vielä jatkaa yhdessä, koska kaikesta huolimatta rakkautta löytyi edelleen. Siitä lähtien kaikki on mennyt hyvin ja olemme edelleen yhdessä. Ja kolmas lapsi on tulossa keväällä. Meidän tapauksessa loppu hyvin, mutta silti minusta tuntuu että abortti oli väärä ratkaisu. Myös silloin ja siinä tilanteessa. Ja vaikka tämä on vähemmän merkityksellistä, välillä pohdin olisiko tuo abortoitu sikiö ollut tyttö. Meille nimittäin todennäköisesti on kolmas poika tulossa...



Mieti siis todella tarkkaan mitä teet! Silloin jälkeenpäin mieheni sanoi, ettei ymmärrä miten on voinut olla niin julma ja kiristää ja painostaa kuten teki, sanoi myös että tuskin olisi oikeasti lähtenyt, vaikka olisin päättänyt pitää lapsen! Mitä on tiestysti ihan turha näin jälkeenpäin jossitella...

Minulle ja miehelleni kävi samanlain samassa iässä ja yhtä pitkän seurustelun jälkeen. Mieheni perusteli päätöstään taloudellisella tilanteella. Minusta se oli silloin ja nyttenkin ihan hyvä peruste. Odotamme nyt lähes nelikymppisenä vauvaa joka on toivottu ja harkittu. Jos silloin olisin pitänyt pääni niin joko olisin yksin lapsen kanssa tai kituuttaisimme taloudellisesti huonossa asemassa joka rassaisi parisuhdetta kovasti. Sekä tuskin olisimme nauttineet niin vauvasta kuin nyt sitä odottaessa, kumpikin on täysillä mukana.

Mieti tosiaan rauhassa asiaa, mutta tee miehelle kuitenkin melko pian selväksi oma kantasi asiaan. Kukaan ei voi sinua aborttiin painostaa! Miehet menevät helposti shokkiin kuullessaan raskaudesta, vaikka se olisi ihan suunniteltu ja yhdessä yritettykin. Alkujärkytys kuitenkin hälvenee jossain vaiheessa. Sinun miehesi olisi vain tärkeä saada ajattelemaan asiaa muultakin kantilta kuin vain pelkän abortin. Päätöstä ei voi tehdä miettimättä kaikkia vaihtoehtoja. Miehet antavat usein syiksi taloudelliset tai sen että ajankohta ei ole oikea tai että he eivät ole vielä valmiita, ehkä parin vuoden päästä. Mutta voin luvata sinulle, että melko suurella todennäköisyydellä raskausuutinen olisi järkytys yhtälailla silloin parin vuoden päästä.



Taloudelliset asiat ja muut ajankohtaan liittyvät ongelmat ratkeavat kyllä kukin tavallaan. Mies ehtii kyllä aivan varmasti siinä 9 kuukauden aikana sopeutua ajatukseen lapsesta. Miehille raskausuutinen on vain aluksi usein todella pelottava asia käsitellä. Älä tee ratkaisuasi mistään muusta kuin omasta halustasi. Tsemppiä ja paljon onnea raskaudesta! Ihana asia se kuitenkin on, vaikka aluksi pelottaakin niin hemmetisti.



Suosittelen myös kirjoittamaan ajatuksiasi ylös ja antamaan vaikka kirjallisen version miehellesi. Minun on myös usein helpompi jäsennellä omia ajatuksiani kirjoittamalla niitä ensin ylös ja usein on myös helpompi ilmaista itseään korrektisti vaikeassa tilanteessa kirjoittamalla. Hyvä, että menette juttelemaan asiasta ulkopuolisen ihmisen kanssa.



*halaus*



Jolanda

onhan se totta, että lapsi on joka perheelle iso muutos, ja monilla tulee raskausaikana eteen kysymykset asunnon tai auton vaihdosta ja muista jutuista. ainakin meillä kumpikin asia tuli kumminkin tehtyä raskausajan aluksi lähinnä sattumalta... tai no, kyllähän odotukseni ehkä nopeutti päätöstä, että tehdään tarjous juuri tästä talosta jne, mutta oli ollut harkinnassa jo aiemmin " sitten joskus" ostaa omakotitalo yms.



eli järjestelyjäkin sulla on 9 kk aikaa tehdä ja miettiä, eikä sen kodin valmis tarvitse olla kun vauva syntyy! pikkuinen tarvitsee tilaa sylissä, ja nukkumispaikan, jonka saa aluksi vaikka äitiyspakkauksesta ellei ole ehtinyt muuta hankkia. eli ei semmoisia kannata stressata! omaa huonetta se ei kaipaa vielä johonkin aikaan.



ja etenkin tulevat isovanhemmat ja tädit ja sedät on alkanu roudata meille vauvakamaa siitä asti kun kerroimme odotuksesta. tämä lienee varsin yleinen kuvio. eli hyvin todennäköisesti ei tarvitse hirveästi erilaisia hankintoja vauvaperheen itsensä edes tehdä:) jos ajatellaan todellisia kuluja (ellei lasketa " kertaluontoisia" ostoksia kuten vaunut, lastenhuoneen huonekalut jne), niin lapsilisällä makselee kyllä vaipat ja purkkisafkat.



kaikki tulevat vanhemmat, vaikka olisi miten toivottu raskaus, varmaan jossain vaiheessa raskautta on epävarmoja kyvyistään vanhempina tai taloudellisista huolista tms. mutta usko pois, asioilla on tapana järjestyä!



en tunne miestäsi, mutta tuli mieleen että saisitteko aikaan aiheesta kunnon, rauhallisen keskustelun jos näyttäisit tätä viestiketjua hänelle? tai kirjoittaisit itse tunteesi paperille? paperilla joskus on helpompi jäsennellä asioita, eikä ala ääni väristä tai pinna pamahda kesken lausetta. hän voisi lukea rauhassa tekstisi, ja sitten saisitte paremmin availtua tätä juttua?

innaa:

Kirjoitat aivan ihanasti ja erittäin omia tunteitasi ulos tuovasti. Voisitko kirjoittaa miehellesi kirjeen, hän lukisi sen rauhassa ja saisi sinun syvimmät ajatuksesi tietoonsa jos kun et kerta osaa ääneen niitä tuoda esille kuten tuossa sanoit ed. kirjoituksessasi.

Kirjoita tuosta mitä kirjoitit meille tänne, kirjoita mitä todella ajattelet ja pyydä häntä ajattelemaan asiaa oikeasti. Ei vauvan tuloon koskaan voi valmistautua ja alku tuntuu aina varmasti kaakokselta mutta kaikki järjestyy jos niin haluaa..

Vaikka nyt kuinka vatvoisit asiaa, uskallan vakuuttaa että jos pidät lapsen, hänen synnyttyään et tosissasi kadu päätöstäsi ikinä. Vaikka olisi kuinka vaikeaa ja synkkiäkin hetkiä, se oma lapsi on niin rakas ja tärkeä, että kaikki muu tuntuu toissijaiselta.



Sullahan se äitiyteen valmistautuminen on alkanut heti hedelmöittymisen tapahduttua kun hormonit ryöppyävät, mutta miehelläsi isyys alkaa vasta lapsen synnyttyä. Jos vaan uskallat synnyttää lapsen tällä hetkellä vihamielisesti ja torjuvasti suhtautuvalle isälle, saatat huomata että pikku paketti tekee tehtävänsä ja mies kiintyy häneen väkisinkin.

Olen ollut vastaavassa tilanteessa. Olin aivan raunioina mutta lopulta päätin omalta osaltani että lapsi saa tulla jos on tullakseen, kävi miten kävi. Ja kyllä mieskin sitten tottui ajatukseen. Hän tosin oli meistä kahdesta ensimmäisenä ylipäänsä alkanut lapsista aikoinaan puhua (meillä on sattumalta tismalleen sama ikäerokin kuin teillä).



Suhteemme oli niihin aikoihin kriisissä eikä aina ole ollut helppoa sen jälkeenkään. Jos jostain kuitenkin olemme nyt yhtä mieltä niin siitä, että poikamme on ylivoimaisesti paras asia mitä kummallekaan meistä on ikinä tapahtunut.



Yritä jaksaa, ja " bamsekram"



t Joululahja

Tämä on tosiaan minun mielipiteeni, mutta jos miehesi ei jo tuossa iässä sitä vauvaa halua hankkia niin koska sitten?

Olen itse juuri raskaana viikolla 29+3, ja olen 18! Kihlattuni on täyttämässä 21 ja hän ehdotti itse vauvan hankkimista kun olimme puhuneet siitä jonkin aikaa ja minun vauvakuumeeni ansiosta.



Vauvan saaminen on sinun itsesi päätös. Jos itse haluat, niin pidä lapsi. Luulisi miehen innostuvan kun huomaa sinun rakkautesi tulevaa vauvaa kohtaan sekä kun sinä muutut.

Lisäisin vielä näihin kaikkiin vastauksiin tämän näkökulman:

Moni on sanonut, että kyseessä on sinun vartalosi ja itse päätät mitä sillä teet.

Mutta sanoisin toisin: vartalosi on kyllä sinun, mutta se ei ole ensisijaisesti kyseessä, vaan toisen ihmisen " vartalo" ja koko elämä, nimittäin oman tyttäresi / poikasi.

Eikö sen arvo ole vielä suurempi kuin sinun vartalosi arvo vain 9 kk ajalta?

Äitiäni painostettiin aborttiin hänen odottaessaan minua (sekä isäni että lääkärit). hän ei suostunut. voit varmaan kuvitella mitä mieltä minä itse olen asiasta :) -samoin omat lapseni!

tiedän, ettet itse aborttia tekisikään, mutta jos voisit välittää miehellesi tämänkin näkökulman...

terveisin

elämästään kiitollinen 33-vuotias äiti

:)

Luin vasta juttusi ja ajattelin kertoa oman näkökulmani asiaan. En usko, että (tämä on nyt yleistäen =) kukaan katuu lapsen saamista sitten, kun lapsi on maailmassa. Itse olen tosi onnellinen parivuotiaasta pojastani, enkä voisi enää kuvitellakaan elämääni ilman häntä.



Jaksamisia sinne sinulle! Raskausaika on toivotussakin odotuksessa yhtä tunteiden vuoristorataa, joten osa tunnemyllerryksestäsi kuuluu ihan varmasti asiaan muutenkin =).



Terveisin Kashmir