Lue keskustelun säännöt.
Aloittaisitko suhteen henkilön kanssa, jolla on ADHD?
26.04.2024 |
Hei,
aloittaisitko suhteen henkilön kanssa, jolla on ADHD? Olen tavannut ihanan ihmisen, joka on valloittava. Hän kertoi heti, että hänellä on ADHD. Ja kyllä sen itsekin huomasin. Hän puhuu paljon ja välillä päälle. Innostuu herkästi, on hyvin ulospäin suuntautunut. Hän on vakitöissä, lapset on kasvatettu ja ulospäin kaikki näyttää olevan kunnossa. On kyllä melko levoton ja itse olen tosi rauhallinen. Toisaalta hän tuo paljon iloa ja naurua suhteeseen. Toisaalta pelkään, etten jaksa hänen kanssaan. Tämä on itselle ihan uutta. Olen ymmärtänyt, että tällaiset henkilöt voi olla helposti manipuloitavissa ja esim hyvin oikeudentajuisia, pitääkö tämä paikkansa?
Kertokaa te, kenellä on kokemusta, että mitä haasteita ja hyviä puolia ADHDssa on parisuhteessa?
Kommentit (76)
Adhd on yksi ominaisuus (ja vaikka on diagnoosi, ei ole sairaus). Sitten ihmisellä on valtavasti muita ominaisuuksia eivätkä ne todellakaan ole samoja kaikilla, joilla on adhd. Minulla on ja olen todella allerginen muuten sille, kun sanotaan, että olen adhd.
Minulla siis on ja todellakin voisin aloittaa suhteen ihmisen kanssa jolla on adhd. Paitsi että en aloita, koska olen useamman vuosikymmenen suhteessa.
Sitten stereotypioihin: En todellakaan ole helposti manipuloitavissa. Olen oikeudentuntoinen ja yleisesti puolustan heikompia. Muita kuvauksia minusta: Olen hauska, luova ja älykäs (useamman kerran testattu työtä hakiessa). Olen hyvin kekseliäs ja kuulemma hyvää seuraa ja sinun kysymykseesi liittyen: Olen ollut hyvin suosittu miesten keskuudessa. Oletan, että tämä liittyy noihin edellä mainittuihin. Elämä kanssani ei ole tylsää.
Toisaalta aikatauluissa pysyminen on minulle haastavaa, puhun paljon ja välillä kiihdyn herkästi, erityisesti vääryyksistä.
Mitä yleisesti ajattelen: Näe ihminen ihmisenä. Normaalia ei olekaan, joten tutustu ihmiseen ja mieti, pidätkö hänestä kokonaisuutena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Iän myötä myös ADHD-piirteisellä henkilöllä itsetuntemus ja itsensä säätelykyky vahvistuvat. Nelikymppinen adhd-nainen voi olla aika kiva kumppani kun on jo sinut itsensä kanssa. Tuntee itsensä ja on pystynyt kehittään toimivia tapoja toimia elämässä. Lisäksi erilaisten aivojensa vuoksi on luonnonlapsi ja hänessä on voi olla vielä paljon innostusta ja aurinkoisuutta jäljellä. Se jos mikä valaisee elämässä.
Tästäkö se johtuukin? Perhe ja muissa juhlissa tulee hakauduttua nuorten aikuisten seuraan. Jostain kolmesta kympistä ylöspäin tuntuu olevan niin tylsä meininki,
Itse en todennäköisesti varmaan päätyisi edes miettimään tai harkitsemaan asiaa, koska kokemukseni mukaan en yleensä ole riittävän samalla aaltopituudella adhd-ihmisten kanssa. Kyllä he sellaisina etäisempinä kavereina tai bileseurana voivat olla varsin hauskoja, mutta läheissuhteessa tuskin jaksaisin mitään jatkuvaa tempoilua ja ylenpalttista energisyyttä, ja just se päälle puhuminen ja muu vastaava tekisi toivomastani kanssakäymisestä käytännössä hankalaa. Tykkään syvällisistä, rauhallisista keskusteluista ja haluan, että toinen myös jaksaa kuunnella, ja en jaksa mitään jatkuvaa kaahaamista.
Voisin aloittaa ja yleensä kiinnostunkin ADHD-tyyppisistä ihmisistä. Itse olen rauhallisuuden perikuva.
Minua ei add haittaisi. Tunnen useita mukavia add-ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En enää. Yksi on koettu ja se riitti.
Vierailija kirjoitti:
Itse en todennäköisesti varmaan päätyisi edes miettimään tai harkitsemaan asiaa, koska kokemukseni mukaan en yleensä ole riittävän samalla aaltopituudella adhd-ihmisten kanssa. Kyllä he sellaisina etäisempinä kavereina tai bileseurana voivat olla varsin hauskoja, mutta läheissuhteessa tuskin jaksaisin mitään jatkuvaa tempoilua ja ylenpalttista energisyyttä, ja just se päälle puhuminen ja muu vastaava tekisi toivomastani kanssakäymisestä käytännössä hankalaa. Tykkään syvällisistä, rauhallisista keskusteluista ja haluan, että toinen myös jaksaa kuunnella, ja en jaksa mitään jatkuvaa kaahaamista.
Tämä on sinänsä "hauska" kommentti, koska en ole koskaan tavannut adhd-ihmistä, joka kaahaisi jatkuvasti ja olisi ylenpalttisen energinen. Kyseessähän on aktiivisuuden säätelyn häiriö, joten usein sitä energiaa joko on tai sitten ei. Tasapainottelu sen kanssa on vaikeaa. Ja toki osataan myös kuunnella ja keskustella, tosin en tiedä itsekään, että haluaisinko olla suhteessaan kaltaiseni kanssa. Riippuu monesta asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai.
Mutta en sellaisen jolla on H-D.
Mun kokemuksen mukaan ADD on raskaampi. HD:t ovat ihan viihdyttäviä ja hauskoja ainaisessa sinkoilussaan, sen sijaan ADD voi olla omiin maailmoihinsa sulkeutunut, usein henkisesti poissaoleva tyyppi. Vähän kuin ne jotka seurassakin ovat uppoutuneeta kännyköihinsä, paitsi että nämä ei tarvi siihen edes kännykkää, uppoutuvat omiin mielensisältöihinsä ja sitten tuntuu kuin puhuisit seinälle.
Mulla on varmaan ADD tämän perusteella 😳
Vierailija kirjoitti:
Päävastuu perheessä siirtyy useasti sille jolla järki toimii paremmin. Se saattaa olla lopuksi rasite.
Juuri tämä meillä. Puolisolla ei ole todettu adhd (mutta hänen pojallaan on). Puolisolla on paljon näitä piirteitä myös. Hän on täysin huithapeli esim raha-asioissa. Iso osa asioista ei etene eikä tule valmista. Esim talon rakentaminen on projekti jota puuhasi 10 vuotta sitten, ei mennyt alkua pidemmälle (arvasin ettei etene joten en mitenkään ole muistutellut - ei hänen kanssa tuollaiseen uskalla lähteä). Siis juuri sitä että aloittaa, haalii tehtäviä, jättää kesken jne. Ei tahdo muistaa mitä on sovittu ym. Pahin on tuo raha-asioissa keskittymättömyys.
Pojallaan on sitten vaikeampi muoto ja olen välillä miettinyt että mitenköhän puolison löytää tai kenenkään kanssa yhdessä pysyy. Oikeasti. Kaaosvana jäljessä, impulsiivinen ihmissuhteissa, sanomisissa, tekemisissä jne. Koulussa ei pärjää itsenäisesti.
Joillakin varmaan se adhd on "supervoima" mutta silloin oireiden täytyy olla lieviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sinällään ole esteenä, mutta tasaisena ihmistyyppinä olisin todnäk liian tylsä ihminen adhd-henkilöille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päävastuu perheessä siirtyy useasti sille jolla järki toimii paremmin. Se saattaa olla lopuksi rasite.
Juuri tämä meillä. Puolisolla ei ole todettu adhd (mutta hänen pojallaan on). Puolisolla on paljon näitä piirteitä myös. Hän on täysin huithapeli esim raha-asioissa. Iso osa asioista ei etene eikä tule valmista. Esim talon rakentaminen on projekti jota puuhasi 10 vuotta sitten, ei mennyt alkua pidemmälle (arvasin ettei etene joten en mitenkään ole muistutellut - ei hänen kanssa tuollaiseen uskalla lähteä). Siis juuri sitä että aloittaa, haalii tehtäviä, jättää kesken jne. Ei tahdo muistaa mitä on sovittu ym. Pahin on tuo raha-asioissa keskittymättömyys.
Pojallaan on sitten vaikeampi muoto ja olen välillä miettinyt että mitenköhän puolison löytää tai kenenkään kanssa yhdessä pysyy. Oikeasti. Kaaosvana jäljessä, impulsiiv
Minusta taas tuntuu, että yleisesti ottaen moni mies jättää mielellään päävastuun puolisolle, jos puoliso sen kantaakseen ottaa. Olipa ADHD tai ei. Minulle ADHD on tuottanut suunnattoman paljon haittaa elämässä. Toisaalta, nyt lääkittynä se on siinä mielessä supervoima, että olen töissä erittäin aikaansaava, innovatiivinen, tartun toimeen jne. Hoidan myös pääsääntöisesti lasten asiat, olen meillä se, joka säästää jne. Tosin jätän myös asioita kesken, esimerkiksi remontteja on tullut aloitettua ja lopetettua. Mutta kokonaisuuden handlaaminen on toisinaan suunnattoman raskasta. Minulla on muistilaput, hälytykset jne päivittäisessä käytössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en todennäköisesti varmaan päätyisi edes miettimään tai harkitsemaan asiaa, koska kokemukseni mukaan en yleensä ole riittävän samalla aaltopituudella adhd-ihmisten kanssa. Kyllä he sellaisina etäisempinä kavereina tai bileseurana voivat olla varsin hauskoja, mutta läheissuhteessa tuskin jaksaisin mitään jatkuvaa tempoilua ja ylenpalttista energisyyttä, ja just se päälle puhuminen ja muu vastaava tekisi toivomastani kanssakäymisestä käytännössä hankalaa. Tykkään syvällisistä, rauhallisista keskusteluista ja haluan, että toinen myös jaksaa kuunnella, ja en jaksa mitään jatkuvaa kaahaamista.
Kuulostaa että käsityksesi ADHD:sta on liian suppea ja kuvaa lähinnä yliaktiivinen/impulsiivinen esiintymismuotoa. Tarkkaamaton esiintymismuoto on yleisin ja itsekin kuulun siihen ryhmään. En usko olevani tarkoittamallasi tavalla hauskaa bileseuraa ja keskustelujen kanssani on sanottu menevän helposti syvällisiksi. Kuten on jo aiemminkin sanottu niin hajonta on niin suuri että joudut tutustumaan henkilöön ennen kuin tiedät mitä ADHD kenenkin kohdalla tarkoittaa.
Nykyisin adhd jaetaan kolmeen esiintymismuotoon:
yhdistetty esiintymismuoto
pääasiassa tarkkaamaton esiintymismuoto (entinen add)
pääasiassa yliaktiivinen/impulsiivinen esiintymismuoto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päävastuu perheessä siirtyy useasti sille jolla järki toimii paremmin. Se saattaa olla lopuksi rasite.
Juuri tämä meillä. Puolisolla ei ole todettu adhd (mutta hänen pojallaan on). Puolisolla on paljon näitä piirteitä myös. Hän on täysin huithapeli esim raha-asioissa. Iso osa asioista ei etene eikä tule valmista. Esim talon rakentaminen on projekti jota puuhasi 10 vuotta sitten, ei mennyt alkua pidemmälle (arvasin ettei etene joten en mitenkään ole muistutellut - ei hänen kanssa tuollaiseen uskalla lähteä). Siis juuri sitä että aloittaa, haalii tehtäviä, jättää kesken jne. Ei tahdo muistaa mitä on sovittu ym. Pahin on tuo raha-asioissa keskittymättömyys.
Pojallaan on sitten vaikeampi muoto ja olen välillä miettinyt että mitenköhän puolison löytää tai kenenkään kanssa yhdes
Minusta taas tuntuu, että yleisesti ottaen moni mies jättää mielellään päävastuun puolisolle, jos puoliso sen kantaakseen ottaa. Olipa ADHD tai ei.
Kotitöiden kohdalla ehkä. Mutta jos sössii omia raha-asioitaan, oma tilinsä ylittyy, unohtaa laskuja, unohtaa oman autonsa vakuutuksia yms niin miten vaimolle vastuun jättäminen tähän liittyy. Näihin ei vaimolla ole mitään pääsyä tai mahdollisuuttakaan hoitaa.
Hän myös unohtelee ja jättää puolitiehen myös työhön liittyviä asioita, ja sitten viime tipassa (tai määräajan jälkeen) juoksee hoitamassa niitä unohtuneita työjuttuja, koska niitä ei nyt vaan saisi unohtaa (potkujen pelossa).
Ihan kaikki oirehtiminen ei mene sen piikkiin että "haluaa jättää vaimon vastuulle".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En luultavasti.
Tämä yksi kerta riittää yhdelle elämälle. Tai ainakaan ei saman katon alle.
Eikä ainakaan lapsia!
en jos tietäisin että naisella on piirteitä suunnilleenkaan diagnoosiin asti. parisuhde kärsisi perhe kaikki. ottakaa selvää muiden mielipiteistä ellette usko. itse saat muuttua ja toinen ei muutu.
Olin adhd miehen kanssa. Olimme nuoria n. 20 v. En tiennyt adhd:sta mitään ja mieskin sai diagnoosin meidän aikana.
Olin aina varpaillani. Hän oli impulsiivinen, teki asioita miettimättä yhtään, kannattaako. Ei kyennyt istumaan hiljaa paikallaan, kun halusi että parturoin hänet.
Alkoholia käytettiin, nykyään itse täysin absolutisti, hän sitten käytti myös muita aineita.
Kaksi lasta sain. Hän teki itsemurhan.
Toinen lapsista on saanut teini-iässä myös adhd-diagnoosin. Nykyään onneksi ymmärretään paremmin näitä.