Te jotka olette pystyneet opiskelemaan akateemisen tutkinnon

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa suunnilleen normaalilla järjellä varustettu pystyy opiskelemaan jonkin akateemisen tutkinnon. Jos ei viitsi tai jaksa, on se oma valinta. 

Se, että ei jaksa, tarkoittaa nimenomaan sitä, että ei normaalijärjestään huolimatta pysty.

Moni jättää gradun tekemättä eli keskeyttää opintonsa loppusuoralla. Tekosyitä on paljon, mutta perimmiltään kyse on siitä, että eväät eivät riitä.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu täysin siitä, mitä on opiskellut. Eivät humanistit työllisty.

No ei nyt ihan näinkään: monesta humanistista tulee opettaja, eikä heitä juuri työttöminä ole. Itsekin olen tällaisesta esimerkki, ja kyllä kelpaa pitkiä lomia pitää, eikä palkassakaan ole moittimista.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisenlaisessa palkkatyöjärjestelmässä on pakko vaatia vuosikausien koulutus sellaisiinkin hommiin, jotka todellisuudessa oppisi parissa viikossa. Muuten kaikki pyrkisivät vain koko ajan suositumpiin hommiin eikä kukaan tekisi niitä paskatöitä. Tästä johtuu se, että lastenhoitajilta, anteeksi varhaiskasvatuksen opettajilta vaaditaan korkeakoulututkinto, mutta valintatalon kassaksi pääsee ilman mitään koulutusta.

Ylikouluttautuminen ei koske ainoastaan sellaisia hommia, joita jokainen pystyisi ilmiselvästi tekemään pelkän työhön ohjauksen perusteella. Myös sellaisiin töihin, jotka todella vaativat koulutusta on koulutusaika usein monta kertaa pidempi kuin olisi tarpeellista. Tämä käy huvittavan avoimesti ilmi siitä miten ammattikorkeakouluihin otetaan porukkaa sekä lukioista että ammattikouluista. Sähköteknikon ammattikorkeakoulututkinnon aloittavat samalta viivalta se, jolla on jo kolmen vuoden koulutus sähköalalta ja ylioppilas, joka ei tiedä mitä sähkö on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu täysin siitä, mitä on opiskellut. Eivät humanistit työllisty.

No ei nyt ihan näinkään: monesta humanistista tulee opettaja, eikä heitä juuri työttöminä ole. Itsekin olen tällaisesta esimerkki, ja kyllä kelpaa pitkiä lomia pitää, eikä palkassakaan ole moittimista.

Ainakin historian opettajista on ylitarjontaa. Työpaikka kyllä löytyy, jos on valmis muuttamaan kauas yliopistokaupungista, mutta kuinka moni haluaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa suunnilleen normaalilla järjellä varustettu pystyy opiskelemaan jonkin akateemisen tutkinnon. Jos ei viitsi tai jaksa, on se oma valinta. 

No ei todellakaan onnistu Suomen isoimmissa kaupungeissa, joissa yliopistotutkinnot eivät ole tasoa Jyväskylä tai Joensuu. Mitä maakuntayliopistosta saadulla vessapaperilla tekee?

Luuletko oikeasti, että tutkintojen vaativuudessa on tuollaisia eroja? Tai että työnantajaa kiinnostaa mikään muu kuin hakijan osaaminen? Meinaat että kun Helsingistä valmistunut saa professoriuden Joensuusta tai Jyväskylästä, hän tyhmistyy ja taantuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, on ollut. Opiskelin tutkintoni 80-luvulla opintolainalla. Jatkoin opintoja tohtoriksi asti, kävin hakemassa kokemusta ulkomailta ja palasin takaisin Suomeen kun lapset syntyivät, sen jälkeen vain lyhyempiä tutkimusvierailuja perheen kanssa ulkomailla.

Akateeminen koulutus on mahdollistanut asumisen useammassa maassa, ja työn jossa paljon vapautta, mahdollisuuden käyttää luovuutta ja omia kykyjäni. Palkkakin on riittävä. Olen hyvin tyytyväinen.

Juuri näin uskon sen elämän menevän.

Se oli totta, mutta 90-luvulla järjestelmän järjettömimmät piirteet ovat kuitenkin kasvaneet uusiin mittoihin. Peruskouluhan on aina ollut vähintään yhtä paljon lasten säilytyspaikka kuin näiden sivistämispaikka. Lapset on työnnettävä jonnekin siksi aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Massatyöttömyys on tuo

Yliopistoon pyrkijöiden määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Johonkinhan sitä täytyy pyrkiä kun ei töitä saa; varsinkaan ilman koulutusta. Juuri työelämää vartenhan ihmiset maleksivat kahdeksan vuotta yliopistossa lukemassa sellaisia asioita kuin että Mona Lisa on Freudin mukaan mytologisen, arkkityyppisen, androgyynin korppikotkan kuva?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu täysin siitä, mitä on opiskellut. Eivät humanistit työllisty.

No ei nyt ihan näinkään: monesta humanistista tulee opettaja, eikä heitä juuri työttöminä ole. Itsekin olen tällaisesta esimerkki, ja kyllä kelpaa pitkiä lomia pitää, eikä palkassakaan ole moittimista.

Ainakin historian opettajista on ylitarjontaa. Työpaikka kyllä löytyy, jos on valmis muuttamaan kauas yliopistokaupungista, mutta kuinka moni haluaa?

Jos ei halua muuttaa työn perässä, sitten se on voi voi. Aika moni kuitenkin muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa suunnilleen normaalilla järjellä varustettu pystyy opiskelemaan jonkin akateemisen tutkinnon. Jos ei viitsi tai jaksa, on se oma valinta. 

No ei todellakaan onnistu Suomen isoimmissa kaupungeissa, joissa yliopistotutkinnot eivät ole tasoa Jyväskylä tai Joensuu. Mitä maakuntayliopistosta saadulla vessapaperilla tekee?

Luuletko oikeasti, että tutkintojen vaativuudessa on tuollaisia eroja? Tai että työnantajaa kiinnostaa mikään muu kuin hakijan osaaminen? Meinaat että kun Helsingistä valmistunut saa professoriuden Joensuusta tai Jyväskylästä, hän tyhmistyy ja taantuu?

Ei ole luulo. Tiedän useita maakuntayliopistosta valmistuneita ihmisiä, jotka eivät pärjää työelämässä eivätkä jatko-opinnoissa mm. Helsingin ylipistossa tai Aallossa. Eräskin ns. fyysikko ei pärjännyt lainkaan Aallon perusopinnoissa, kun halusi DI:n tutkinnon. Lopetti kesken, koska ei päässyt läpi edes kanditason kursseja. Mistä tämä kertoo?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on akateeminen tutkinto hyväpalkkaiselta ja hyvin työllistävältä alalta, ja työelämässä onkin mennyt ihan ok. Mutta en minä nyt omaa elettyä elämääni näin viisikymppisenä kovin ilolla katso. Loputonta yksinäisyyttä, en saanut perhettä enkä lapsia vaikka halusin, sitten jossain vaiheessa kuviin tuli yksinäisyyden lääkitseminen viinillä iltaisin. Ei siitä rahastakaan jotenkin niin paljoa mieti kun on niin yksinäinen. Esim. matkat ei ole kivoja yksin minusta, eikä ravintoloissakaan huvita juuri istua yksikseen, eikä käytä vaikka konserteissa. Niinpä sitä istuu kotona yksin ja pelaa tietokoneella ja juo viiniä.

Minä en pystynyt nuorena opiskelemaan, koska diagnosoimaton ADHD. Viisikymppisenä sain diagnoosin ja nyt opiskelen yliopistossa. Vaikka on hienoa, että minulla on ylipäätään mahdollisuus opiskella lääkityksen ja muun tuen (olen käyttänyt terapeuttia ja nepsyvalmentajaa) myötä ja opinnot sujuvat hienosti, niin kyllä minä olen itkenyt silmät päästäni sitä, että tähän ei ollut mahdollisuutta 30 vuotta aiemmin. Ei minulla taida olla paljonkaan toivoa työllistymisestä, saati mistään uran tapaisesta.

Sain kyllä puolison ja lapsen, mistä olen todella iloinen. Heidän kautta olen tuntenut olevani edes jotenkin mukana tässä yhteiskunnassa, vaikka työelämään minua ei juuri ole huolittu.

Viisikymppisillä pitäisi olla jotain vertaistukiryhmiä, missä voisi tehdä surutyötä yhdessä ja työstää niitä omia menetyksiä ja saavuttamattomia unelmia. Vaikka monilla elämänalueilla asiat olisivat hyvin, niin tuollaiset suuret menetykset ovat kuitenkin hyvin kipeitä. Ja tässä pitäisi jaksaa vielä 30+ vuotta ennen kuin pääsee haudan lepoon. Tässä kohtaa pitäisi päästä jonkinlaiseen sovintoon sen kanssa, että ei tämä elämä mennyt ollenkaan niin kuin oli toivoinut. Että voisi edes ne jäljellä olevat vuodet jatkaa vähän kevyemmällä mielellä, kiitollisena niistä asioista, jotka vielä ovat hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu täysin siitä, mitä on opiskellut. Eivät humanistit työllisty.

No ei nyt ihan näinkään: monesta humanistista tulee opettaja, eikä heitä juuri työttöminä ole. Itsekin olen tällaisesta esimerkki, ja kyllä kelpaa pitkiä lomia pitää, eikä palkassakaan ole moittimista.

Ainakin historian opettajista on ylitarjontaa. Työpaikka kyllä löytyy, jos on valmis muuttamaan kauas yliopistokaupungista, mutta kuinka moni haluaa?

Koulutusinflaatio. Opettajia on koulutettu liikaa, eikä varsinkaan aineenopettajille riitä tarpeeksi töitä. Kun monella on saman arvoinen tutkinto myös tutkinnon arvo alenee ja se laskee palkkoja. 

Eikä ole. Tutkinto on mutta olen työkyvyttömyyseläkkeellä enkä tehnyt päivääkään alan töitä. Psykoosisairaus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on akateeminen tutkinto hyväpalkkaiselta ja hyvin työllistävältä alalta, ja työelämässä onkin mennyt ihan ok. Mutta en minä nyt omaa elettyä elämääni näin viisikymppisenä kovin ilolla katso. Loputonta yksinäisyyttä, en saanut perhettä enkä lapsia vaikka halusin, sitten jossain vaiheessa kuviin tuli yksinäisyyden lääkitseminen viinillä iltaisin. Ei siitä rahastakaan jotenkin niin paljoa mieti kun on niin yksinäinen. Esim. matkat ei ole kivoja yksin minusta, eikä ravintoloissakaan huvita juuri istua yksikseen, eikä käytä vaikka konserteissa. Niinpä sitä istuu kotona yksin ja pelaa tietokoneella ja juo viiniä.

Minä en pystynyt nuorena opiskelemaan, koska diagnosoimaton ADHD. Viisikymppisenä sain diagnoosin ja nyt opiskelen yliopistossa. Vaikka on hienoa, että minulla on ylipäätään mahdollisuus opiskella lääkityksen ja muun tuen (olen käyttänyt terapeuttia ja ne

Kerron nyt surullisen faktan. Onnea ei valitettavasti kukaan meille anna. Ei valtio, eikä toinen ihminen. Kukaan ei ole sitä meille velkaa. Se on löydettävä itse. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa suunnilleen normaalilla järjellä varustettu pystyy opiskelemaan jonkin akateemisen tutkinnon. Jos ei viitsi tai jaksa, on se oma valinta. 

No ei todellakaan onnistu Suomen isoimmissa kaupungeissa, joissa yliopistotutkinnot eivät ole tasoa Jyväskylä tai Joensuu. Mitä maakuntayliopistosta saadulla vessapaperilla tekee?

Luuletko oikeasti, että tutkintojen vaativuudessa on tuollaisia eroja? Tai että työnantajaa kiinnostaa mikään muu kuin hakijan osaaminen? Meinaat että kun Helsingistä valmistunut saa professoriuden Joensuusta tai Jyväskylästä, hän tyhmistyy ja taantuu?

Ei ole luulo. Tiedän useita maakuntayliopistosta valmistuneita ihmisiä, jotka eivät pärjää työelämässä eivätkä jatko-opinnoissa mm. Helsingin ylipi

Kertoo millaisten ihmisten seurassa liikut. Seura tekee kaltaisekseen. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu täysin siitä, mitä on opiskellut. Eivät humanistit työllisty.

Humanisteja on tosi erilaisia. Esimerkiksi viestintään työllistyy hyvin ihan tilastojenkin mukaan. Moni humanisti ei panosta työkokemuksen ja suhteiden kerryttämiseen opiskeluaikana, tai valitsee vääriä sivuaineita, siksi ei työllisty. 

33: No olipa todella älyllinen kommentti. En minä heidän kanssa vietä aika enempää kuin on pakko. 

Vilkaise huviksesi sisäänpääsyrajoja ja tutkintojen peruskurssien tenttejä. Eivät todellakaan ole samalla viivalla eri yliopistojen kesken poislukien lääkis tai oikis. Teknisellä alalla erot ovat valtavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa suunnilleen normaalilla järjellä varustettu pystyy opiskelemaan jonkin akateemisen tutkinnon. Jos ei viitsi tai jaksa, on se oma valinta. 

No ei todellakaan onnistu Suomen isoimmissa kaupungeissa, joissa yliopistotutkinnot eivät ole tasoa Jyväskylä tai Joensuu. Mitä maakuntayliopistosta saadulla vessapaperilla tekee?

Luuletko oikeasti, että tutkintojen vaativuudessa on tuollaisia eroja? Tai että työnantajaa kiinnostaa mikään muu kuin hakijan osaaminen? Meinaat että kun Helsingistä valmistunut saa professoriuden Joensuusta tai Jyväskylästä, hän tyhmistyy ja taantuu?

Työnantajille riittää, että on tutkinto. Mistä ja millä arvosanoilla on valmistunut ei ole mitään merkitystä enää siinä vaiheessa kun hakee töitä. Ehkä voi olla muutama hifistelijä työnantaja, jotka noita katsoo mutta loput 90% vaativat vain tutkinnon ja silloin on työhön vaadittava koulutuskriteeri täyttynyt. Ja koulutus on vain yksi kriteeri ja sehän ei ole tae, että saadaan hyvä työntekijä firmaan. No sitten on erilaisia psykologisia testejä, joilla vielä pystytään ihan ääripäät erottamaan pois valittavista. Mutta se sitten miten töitä tekee onko tehokas ja oma-aloitteinen on sitten vähän tuuria. Mutta kyllähän tietty koulutus jo näyttää sen, että tämä henkilö on sen suorittanut loppuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa suunnilleen normaalilla järjellä varustettu pystyy opiskelemaan jonkin akateemisen tutkinnon. Jos ei viitsi tai jaksa, on se oma valinta. 

Se, että ei jaksa, tarkoittaa nimenomaan sitä, että ei normaalijärjestään huolimatta pysty.

Moni jättää gradun tekemättä eli keskeyttää opintonsa loppusuoralla. Tekosyitä on paljon, mutta perimmiltään kyse on siitä, että eväät eivät riitä.

 

Ja se on oma valinta, jos ei viitsi nähdä vaivaa oman tulevaisuutensa eteen. Jaksaminen on valinta. Jos mieluummin makaa sohvalla, niin ei silloin tarvitse valittaa ettei päässyt elämässään mihinkään. 

Akateeminen tutkinto on eri kuin akateeminen tutkinto. Kun sinä mennä akateeminen tutkinto sinä tarkistaa palkka ja sinä tarkistaa työttömyys. Sinä tarkastaa onko duunis kivaa.

Sitten sinä aloitat tutkinnon suorittamisen ja suoritat sen.  sitten olet tyytyväinen.

Btw nyt loukataan eläkeläisiä. Niitä jotka valmistuivat 90 luvulla,  omaisuus meni ja Vanhanen leikkasi eläkkeitä. Mutta hanki kiva duuni äläkä järkkää lisuria tai tohtoria  , wc paperia työtorilla, ei palkata yksityisille

"Kerron nyt surullisen faktan. Onnea ei valitettavasti kukaan meille anna. Ei valtio, eikä toinen ihminen. Kukaan ei ole sitä meille velkaa. Se on löydettävä itse. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa."

Ei tässä mistään onnellisuudesta ole kyse, vaan siitä, että ei ole päässyt elämässään tekemään niitä asioita, mitä on toivonut. Ja mitä monet pitävät ihan perusasioina - käydä töissä ja kasvattaa perhettä. Epäonnistuneita kohtaan tulee ulkopuolisilta paljon julmaa pilkkaa ja halveksuntaa, tai sääliä. Yritä siinä sitten psyykata itseäsi, että olet arvokas sellaisena kun olet, vaikka et päässyt töihin tai vaikka et saanut perhettä. 

Vierailija kirjoitti:

33: No olipa todella älyllinen kommentti. En minä heidän kanssa vietä aika enempää kuin on pakko. 

Vilkaise huviksesi sisäänpääsyrajoja ja tutkintojen peruskurssien tenttejä. Eivät todellakaan ole samalla viivalla eri yliopistojen kesken poislukien lääkis tai oikis. Teknisellä alalla erot ovat valtavia.

Meillä on töissä samalta alalta mutta eri yliopistoista valmistuneita, en ainakaan itse huomaa mitään systemaattisia eroja. Mutta sulla on tää yksi fyysikkokokemus

Mihin luokkaan muuten kuuluvat vaikka Turusta tai Tampereelta eri aloilta valmistuneet?