Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te jotka olette pystyneet opiskelemaan akateemisen tutkinnon
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tahansa suunnilleen normaalilla järjellä varustettu pystyy opiskelemaan jonkin akateemisen tutkinnon. Jos ei viitsi tai jaksa, on se oma valinta.
Se, että ei jaksa, tarkoittaa nimenomaan sitä, että ei normaalijärjestään huolimatta pysty.
Moni jättää gradun tekemättä eli keskeyttää opintonsa loppusuoralla. Tekosyitä on paljon, mutta perimmiltään kyse on siitä, että eväät eivät riitä.
Älä lannista ihmisiä. Jos on päässyt sisään yliopistoon ja saanut kaikki edeltävät opinnot tehtyä, niin pystyy kyllä gradunkin tekemään. Se on tosin isompi kokonaisuus aiempiin opintoihin verrattuna, joten siihen saattaa tarvita enemmän ohjausta, mitä ei aina ole tarjolla riittävästi.
Opiskelijalla voi myös nousta sisäisiä, psykologisia esteitä, pelkoa ja itseluottamuksen puutetta, kynnys graduntekoon kasvaa. Mutta niitäkin pystyy käsittelemään.Tai on valittu liian laaja aihe tai ei ole riittävästi aiempaa tutkimusta, tällöin olisi ohjauksen paikka, jota kannattaa sinnikkäästi hakea sekä lukea monia, hyviä gradunteossa ohjaavia oppaita. Aina myös sanotaan, että jos ei aio tutkijaksi, niin gradun arvosanalla ei ole väliä, kunhan läpi menee. Työelämässä ko. arvosanaa harvoin kysytään. Eli kyse ei todellakaan ole eväiden riittämättömyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tässä mistään onnellisuudesta ole kyse, vaan siitä, että ei ole päässyt elämässään tekemään niitä asioita, mitä on toivonut. Ja mitä monet pitävät ihan perusasioina - käydä töissä ja kasvattaa perhettä. Epäonnistuneita kohtaan tulee ulkopuolisilta paljon julmaa pilkkaa ja halveksuntaa, tai sääliä. Yritä siinä sitten psyykata itseäsi, että olet arvokas sellaisena kun olet, vaikka et päässyt töihin tai vaikka et saanut perhettä.
ihmiset pyrkivät löytämään oman itsensä ulkopuolisen syyn negatiivisille asioille, ja muita on helppo syyttää.
Ei tässä mistään onnellisuudesta ole kyse, vaan siitä, että ei ole päässyt elämässään tekemään niitä asioita, mitä on toivonut. Ja mitä monet pitävät ihan perusasioina - käydä töissä ja kasvattaa perhettä. Epäonnistuneita kohtaan tulee ulkopuolisilta paljon julmaa pilkkaa ja halveksuntaa, tai sääliä. Yritä siinä sitten psyykata itseäsi, että olet arvokas sellaisena kun olet, vaikka et päässyt töihin tai vaikka et saanut perhettä.
Niinpä, ei ole niinkään kyse onnellisuudesta vaan merkityksen tunteesta. Tällaisena tuntuu elämä niin tyhjältä ja merkityksettömältä. Tietyllä tapaa sitä voisi jopa ajatella olevansa onnellinen, koska mielihyvää sinänsä on paljonkin, kun pystyy toteuttamaan mielihalujaan kun on rahaa ja aikaa. Mutta kaikki se tuntuu ontolta, koska taustalla on tunne että kukaan ei tarvitse, kaipaa tai rakasta minua, että turhaan täällä planeetalla kulutan resursseja.
- aiemmin kirjoittanut yksinäinen perheetön viisikymppinen
Minä olen valmistunut yliopistosta (Helsingistä). En ole erityisen älykäs, mutta sinnikkäällä lukemisella sain tutkinnon kasaan. Vaan töitäpä en saanut, en ole verkostoitunut, ulospäin suuntautunut enkä kauniskaan. Olen tehnyt määräaikaisia töitä huonolla palkalla ja välillä ollut työttömänä. Yliopistossa opiskelusta ei ole ollut mitään hyötyä minulle.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä mistään onnellisuudesta ole kyse, vaan siitä, että ei ole päässyt elämässään tekemään niitä asioita, mitä on toivonut. Ja mitä monet pitävät ihan perusasioina - käydä töissä ja kasvattaa perhettä. Epäonnistuneita kohtaan tulee ulkopuolisilta paljon julmaa pilkkaa ja halveksuntaa, tai sääliä. Yritä siinä sitten psyykata itseäsi, että olet arvokas sellaisena kun olet, vaikka et päässyt töihin tai vaikka et saanut perhettä.
ihmiset pyrkivät löytämään oman itsensä ulkopuolisen syyn negatiivisille asioille, ja muita on helppo syyttää.
Lapsuudessani Yleisradiosta tuli Urheiluruutu. Nyt Ylestä on tullut Uhreiluruutu. 80-luvulla kilpailtiin, kuka heittää keihästä pisimmälle. Uhreiluruudussa kilpaillaan, kuka heittää keihästä kaikkein lyhimmälle. Sen jälkeen etsitään syyllinen. Syyllinen on aina joku muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
33: No olipa todella älyllinen kommentti. En minä heidän kanssa vietä aika enempää kuin on pakko.
Vilkaise huviksesi sisäänpääsyrajoja ja tutkintojen peruskurssien tenttejä. Eivät todellakaan ole samalla viivalla eri yliopistojen kesken poislukien lääkis tai oikis. Teknisellä alalla erot ovat valtavia.
Meillä on töissä samalta alalta mutta eri yliopistoista valmistuneita, en ainakaan itse huomaa mitään systemaattisia eroja. Mutta sulla on tää yksi fyysikkokokemus
Mihin luokkaan muuten kuuluvat vaikka Turusta tai Tampereelta eri aloilta valmistuneet?
Turku ja Tampere ovat ihan oikeita yliopistoja. Näihin ei pääse sisälle pelkästään kirjoittamalla oman nimensä oikein hakupapereihin. Turkuun on tietyille aloille vaikeampi päästä sisään kuin Helsinkiin.
Ja on minulla muitakin kokemuksia, kuin tämä yksi fyysikko. Tietysti maakuntayliopistoista voi valmistua hyvinkin pätevää väkeä, mutta näen ison riskin palkkauksessa, ellei vankkaa työkokemusta ole pohjalla.
Täytyy muistaa se tosiasia, että yliopistot saavat rahaa valmistuneista opiskelijoista, joten houkutus päästää epäpätevä aines läpi on kohtalaisen suuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tahansa suunnilleen normaalilla järjellä varustettu pystyy opiskelemaan jonkin akateemisen tutkinnon. Jos ei viitsi tai jaksa, on se oma valinta.
Se, että ei jaksa, tarkoittaa nimenomaan sitä, että ei normaalijärjestään huolimatta pysty.
Moni jättää gradun tekemättä eli keskeyttää opintonsa loppusuoralla. Tekosyitä on paljon, mutta perimmiltään kyse on siitä, että eväät eivät riitä.
Tavallaan, mutta juuri koskaan kyse ei ole esim. liian alhaisesta älykkyysosamäärästä tai mistään pysyvästä. Usein puuttuu ihan vaan taitoja joita voi oppia. Esim. itse jätin aikoinaan gradun kesken, koska opiskelijana olin liian lyhytjännitteinen ja impulsiivinen jaksamaan jotain niin pitkäjänteistä ja tylsää. Kun vielä sain alan työn jo kesken opintojen, ei napannut sitä gradua tehdä loppuun. Kuitenkin tein sen gradun sitten nelikymppisenä ja valmistuin. Ei ollut mitään ongelmaa silloin tehdä sitä. Oli jo oppinut töissä tekemään tunnollisesti tylsiäkin hommia, keskittymään, etsimään tietoa tehokkaammin jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa pitää mielessä, että tällä palstalla yliopiston vaativuutta voidaan liioitella, koska monilla ihmisillä ei ole mitään muita saavutuksia.
Koko itsetunto pyörii yliopiston ympärillä ja sen suojeleminen voi vaatia liioittelua. On esimerkiki kerrottu, miten paljon vaativampia pakkoruotsin kurssit sun muut tilpehöörit ovat yliopistossa. Itselleni hyväksiluettiin kasvatusalan kielikurssit yliopistossa terveysalan AMK-kursseilla. Aloitin maisterikurssien käymisen jo ensimmäisenä lukukautena saatuani tutkinto-oikeuden ja arvosanat ovat samaa tasoa kuin kandipuolellakin.
Yliopistossa tieto ei välttämättä rakennu vanhan tiedon päälle muuten kuin juhlapuheissa tai tarkemmin sanottuna on nähtävissä ilmiö, missä tarvittavan kypsyyden voi saavuttaa elämänkokemuksella ja lukemisella. Tämän takia siis itse menestyn maisteriopinnoissa, vaikka kandiakaan ei vielä ole.
Sen sijaan jos haluaisin opiskella kansalaisopistossa venäjää tai japania, olisi kylmää kyytiä tiedossa, jos menisin ilman taitoja 4. vuoden kurssille. Elämänkokemus ja hyvä kirjoitustaito valmistavat yliopistossa pitkälle (lukien pois jotkut nippelialat, jotka perustuvat hyvin kapeisiin teemoihin), mutta kansalaisopistossa tai ylipäänsä sellaisten taitojen opettelussa ei, joissa tietotaito ei kerty aktiivisen elämän kautta. Jokainen ihminen on esim. osittain psykologi, koska hänellä on elämänkokemuksen myötä kertynyt rikas käsitys siitä, miten ihmisten ajattelu ja käyttäytyminen toimii, mutta yksikään suomalainen ei puolivahingossa esim. opi tuota japania.
En tällä halua myöskään vähätellä koulutusta ja yliopistoja. Raaka tosiasia on se, että tutkinnot merkitsevät vähintään yhtä paljon ja usein paljon enemmän kuin taidot ellei rupea yrittäjäksi ja silloinkin tutkinto voi tulla vastaan. Mitä nopeammin pystyy hyväksymään nykysysteemin jäykkyyden, sitä nopeammin pääsee kaatamaan näitä työelämään pääsemiselle keksittyjä esteitä.
-kasvatustieteen ylioppilas-
Vierailija kirjoitti:
Ja on minulla muitakin kokemuksia, kuin tämä yksi fyysikko. Tietysti maakuntayliopistoista voi valmistua hyvinkin pätevää väkeä, mutta näen ison riskin palkkauksessa, ellei vankkaa työkokemusta ole pohjalla.
Täytyy muistaa se tosiasia, että yliopistot saavat rahaa valmistuneista opiskelijoista, joten houkutus päästää epäpätevä aines läpi on kohtalaisen suuri.
Itse yliopistolla (Turun) töissä olleena ja opinto-ohjaustakin tehneenä en kyllä huomannut tällaista ollenkaan, kun esim. opiskelijoita vaihtoi yliopistosta toiseen, tai tuli jatko-opiskelijoiksi maakuntayliopistojen pohjalta.
Työelämä taas, yliopisto ei ole ammattikoulu, ja se huonosti yleensäkään valmistaa työelämään. Yleensä työ pitää oppia työssä, olipa valmistunut ihan mistä tahansa, korkeintaan jotkut tietyt DI-tutkinnot ehkä valmistaa enemmän myös alan työhön, mutta jo jos opiskelet vaikka tietojenkäsittelytieteen maisteriksi, niin se on melko teoreettinen koulutus eikä siitä ole kovin paljon hyötyä töissä. Mutta skarpit ja ahkerat oppii ne työt kyllä nopeasti siellä töissä, jopa ilman mitään tutkintoa (ala on tunnettu siitä että samoja hommia tekee sekaisin kaikenlaista jengiä peruskoulun käyneestä itseoppineesta tohtoreihin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä mistään onnellisuudesta ole kyse, vaan siitä, että ei ole päässyt elämässään tekemään niitä asioita, mitä on toivonut. Ja mitä monet pitävät ihan perusasioina - käydä töissä ja kasvattaa perhettä. Epäonnistuneita kohtaan tulee ulkopuolisilta paljon julmaa pilkkaa ja halveksuntaa, tai sääliä. Yritä siinä sitten psyykata itseäsi, että olet arvokas sellaisena kun olet, vaikka et päässyt töihin tai vaikka et saanut perhettä.
Niinpä, ei ole niinkään kyse onnellisuudesta vaan merkityksen tunteesta. Tällaisena tuntuu elämä niin tyhjältä ja merkityksettömältä. Tietyllä tapaa sitä voisi jopa ajatella olevansa onnellinen, koska mielihyvää sinänsä on paljonkin, kun pystyy toteuttamaan mielihalujaan kun on rahaa ja aikaa. Mutta kaikki se tuntuu ontolta, koska taustalla on tunne että kukaan ei tarvitse, kaipaa tai rakasta minua, että turhaan täällä planeetalla kulutan resursseja.
- aiemmin
Aikuisuus ei ole toivelista siitä, kuinka muut kohtelevat juuri minua. Aikuisuus on vastuuta. Omien yläkoulutraumojen, yms jankkaamisen asemesta jokaisen meistä pitäisi miettiä, miten itse kohtelemme ja autamme muita. Kun peilin sijaan katseleekin ympärilleen, saattaa jopa rikastua. Markkinataloudessa rikastuu toisten tarpeiden täyttämisestä. Ei sillä, että odottaa muiden täyttävän juuri minun narsistiset ja nirsot tarpeeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tahansa suunnilleen normaalilla järjellä varustettu pystyy opiskelemaan jonkin akateemisen tutkinnon. Jos ei viitsi tai jaksa, on se oma valinta.
Se, että ei jaksa, tarkoittaa nimenomaan sitä, että ei normaalijärjestään huolimatta pysty.
Moni jättää gradun tekemättä eli keskeyttää opintonsa loppusuoralla. Tekosyitä on paljon, mutta perimmiltään kyse on siitä, että eväät eivät riitä.
Älä lannista ihmisiä. Jos on päässyt sisään yliopistoon ja saanut kaikki edeltävät opinnot tehtyä, niin pystyy kyllä gradunkin tekemään. Se on tosin isompi kokonaisuus aiempiin opintoihin verrattuna, joten siihen saattaa tarvita enemmän ohjausta, mitä ei aina ole tarjolla riittävästi.
Opiskelijalla voi myös nousta sisäisiä, psykologisia esteitä, pelkoa ja itselu
Ohjauksesta ja sinnittelystä huolimatta graduja jää tekemättä. Gradu on opinnäytetyö, jolla osoitetaan riittävät taidot ja viimeistellään tutkinto. Jollei gradua saa kasaan, ei vain ole riittävän hyvä.
Eivät kaikki maratonille lähtijätkään pääse maaliin asti, vaikka miten olisi kaksi jalkaa alla ja sopivat tankkauspisteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minun akateeminen tutkinto vaikuta kaikkiin mahdollisuuksiini elämässä. Akateemisella tutkinnolla tosin voin hakea sellaisia töitä, joita en voisi hakea ilman tutkintoani. Keskimäärin akateemisesti koulutettu saa myös paremmin palkkaa. Silti se akateemisesti koulutettukin joutuu kärsimään palkkaorjuudesta. Työ on vain työtä. Elämän tärkeimmät asiat ovat ihan muualla, eikä koulutus niihin vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
33: No olipa todella älyllinen kommentti. En minä heidän kanssa vietä aika enempää kuin on pakko.
Vilkaise huviksesi sisäänpääsyrajoja ja tutkintojen peruskurssien tenttejä. Eivät todellakaan ole samalla viivalla eri yliopistojen kesken poislukien lääkis tai oikis. Teknisellä alalla erot ovat valtavia.
Meillä on töissä samalta alalta mutta eri yliopistoista valmistuneita, en ainakaan itse huomaa mitään systemaattisia eroja. Mutta sulla on tää yksi fyysikkokokemus
Mihin luokkaan muuten kuuluvat vaikka Turusta tai Tampereelta eri aloilta valmistuneet?
Turku ja Tampere ovat ihan oikeita yliopistoja. Näihin ei pääse sisälle pelkästään kirjoittamalla oman nimensä oikein hakupapereihin. Turkuun on tietyille aloille vaikeampi päästä sisään kuin Helsinkiin.
"Täytyy muistaa se tosiasia, että yliopistot saavat rahaa valmistuneista opiskelijoista, joten houkutus päästää epäpätevä aines läpi on kohtalaisen suuri."
Niin eikös juuri Helsingin yliopistossa joku vuosi sitten päätetty helpottaa pro gradu -vaatimuksia, kun ei opiskelijoista ollut sitä oikeaa gradua tekemään? Muissa yliopistoissa tätä kauhisteltiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tahansa suunnilleen normaalilla järjellä varustettu pystyy opiskelemaan jonkin akateemisen tutkinnon. Jos ei viitsi tai jaksa, on se oma valinta.
Se, että ei jaksa, tarkoittaa nimenomaan sitä, että ei normaalijärjestään huolimatta pysty.
Moni jättää gradun tekemättä eli keskeyttää opintonsa loppusuoralla. Tekosyitä on paljon, mutta perimmiltään kyse on siitä, että eväät eivät riitä.
Tavallaan, mutta juuri koskaan kyse ei ole esim. liian alhaisesta älykkyysosamäärästä tai mistään pysyvästä. Usein puuttuu ihan vaan taitoja joita voi oppia. Esim. itse jätin aikoinaan gradun kesken, koska opiskelijana olin liian lyhytjännitteinen ja impulsiivinen jaksamaan jotain niin pitkäjänteistä ja tylsää. Kun vielä sain alan työn jo kesken opintojen, ei napannut sitä
Juuri näin! Kyse on opittavissa olevasta taidosta. Gradussa esim. teorian ja empirian kytkemisestä yhteen, voivat helposti jäädä erillisiksi. Oma pohdintaosuus.
Monilla nimenomaan työelämään meno ja ehkä perhekuviot aiheuttavat sen, että gradu jää ns. roikkumaan, kyse ei ole kykenemättömyydestä tehdä sitä. Aikaa on vähän pienten lasten kanssa, perheen tai sinkun talous (esim. mahdolliset asuntolainat) ei kestä opintovapaan ottamista pelkästään graduntekoa varten. Ns. elämä tulee väliin.
Tiedättehän, että kun puhutaan koulutuksen hyödyistä, verrataan kahta samalla tasolla muuten, mutta eri koulutuksen omaavan työllisyysmahdollisuuksia. Otetaan Matti, juro, vähän jollain kirjolla oleva mies kasvuoloista ilman verkostoja ja esikuvia. Ajatellaan Mattia ilman amk-inssin tutkintoa ja sen kanssa. Matti tutkinnolla työllistyy todennäköisemmin kuin Matti ilman tutkintoa.
Se, että Matti on välillä työtön kun taas ylemmän keskiluokan perheestä tullut kaveri diplomi-insinöörin tutkinnolla, hyvällä kielitaidolla ja erinonmaisilla sosiaalisilla taidoilla ja kansainvälisellä kokemuksella ei ole koskaan työtön, EI tarkoita, että amk-tutkinnot ovat hyödyttömiä ja humanistialan erityisosaaminen olisi koulutusinflaatiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tahansa suunnilleen normaalilla järjellä varustettu pystyy opiskelemaan jonkin akateemisen tutkinnon. Jos ei viitsi tai jaksa, on se oma valinta.
No ei todellakaan onnistu Suomen isoimmissa kaupungeissa, joissa yliopistotutkinnot eivät ole tasoa Jyväskylä tai Joensuu. Mitä maakuntayliopistosta saadulla vessapaperilla tekee?
Mitä sä nyt sössötät? Suomessa ei todellakaan ole mitään väliä sillä, mistä oppilaitoksesta olet paperisi saanut. Tai no, saattaa tällä jossain wannabe-"yläluokkaisessa"-juristipuljussa merkitä jotain, onko se juristin paperi Stadista vai Keppananvaarasta, mutta nämä edustaa 0,01% paikoista.
Työllistymisen esteeksi muodostuu paljon enemmän se henkilön oma persoona. Täysi mu*kero on täysi mu*kero, riippumatta siitä millainen tutkinto on saatu, ja mistä.
Minulla on FM-tutkinto, sen alaan liittyvä oma yritys, mikä mahdollistaa vapaan työajan ja mahdollisuuden kaikin puolin päättää omista töistään. Olen tehnyt työtäni myös ulkomailta, jolloin perhearki on hetkeksi siirretty sinne.
Työtäni voisi periaatteessa tehdä ilman tutkintoakin, mutta tutkinto on antanut minulle ammatillista itsevarmuutta ja rohkeuden kulkea tätä itsenäistä tietä.
Yliopistoilla ei ole intressiä vähentää esim aineenopettajakoulutusta. Opiskelijoiden myöhemmästä sijoittumisesta ei tarvitse huolta kantaa. Valtiolla ei juuri ole keinoja puuttua autonomisten yliopistojen politiikkaan. Mikään koulu ei mielellään luovu suositusta oppiaineesta ja sen tuottamasta rahasta, oli turhan opettajakoulutuksen ylläpitäminen kansantaloudellisesti kuinka tyhmää tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on akateeminen tutkinto hyväpalkkaiselta ja hyvin työllistävältä alalta, ja työelämässä onkin mennyt ihan ok. Mutta en minä nyt omaa elettyä elämääni näin viisikymppisenä kovin ilolla katso. Loputonta yksinäisyyttä, en saanut perhettä enkä lapsia vaikka halusin, sitten jossain vaiheessa kuviin tuli yksinäisyyden lääkitseminen viinillä iltaisin. Ei siitä rahastakaan jotenkin niin paljoa mieti kun on niin yksinäinen. Esim. matkat ei ole kivoja yksin minusta, eikä ravintoloissakaan huvita juuri istua yksikseen, eikä käytä vaikka konserteissa. Niinpä sitä istuu kotona yksin ja pelaa tietokoneella ja juo viiniä.
Minä ottaisin mielelläni tutkintosi, niin sinä saisit minulta sen mitä sinä kaipaat. Itse kaipaan hyväpalkkaista työtä ja viihdyn yksin jopa liian hyvin.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä vaan, riippuu aineesta onko työpaikkoja vai ei. Historia on niitä huonoimpia työn saannin kannalta, sitten taas erityisopettajista ja pätevistä luokanopettajista on esim. Uudellamaalla paha pula, samoin lastentarhanopettajista. Englanninopettajilla tilanne on melko hyvä, samoin matematiikan.