Lue keskustelun säännöt.
Pitkä liitto, rakkaus loppuu
22.04.2024 |
Haluan vaan avautua tänne anonyyminä, vaikka tiedän että tätä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä ja tuun saamaan tästä negaa.
Oon ollut mun miehen kanssa yhdessä yli 20 vuotta. Meidän liitto on ollut hyvä. Mies on ihana, rakastava, hyvä isä ja kaikin puolin täydellinen. Hän rakastaa minua ja sanoo sen päivittäin ääneen. Me annetaan toisillemme tilaa ja mahdollisuus harrastaa ja tehdä mieleisiä asioita. Me ei juuri koskaan riidellä. Kotityöt ja vastuut jakautuu tasapuolisesti. Kaikki on hyvin. Hän kohtelee mua hyvin ja mä kohtelen häntä hyvin. Meillä on melkein täydellinen liitto.
Juuri sen vuoksi mua surettaa kun tuntuu että en vaan enää rakasta häntä. Tai rakastan ja kunnioitan, mutta en enää romanttisessa mielessä. Meillä on monta lasta, ja ollaan varmaan ajauduttu erilleen osin siitä syystä että lasten asiat on olleet niin sitovia. Siis vaikeat vauva-ajat, nepsyhaasteet, nykyään jo teinien ongelmat. Ollaan molemmat omistautuvia ja hyviä vanhempia, toimitaan yhdessä lasten hyväksi. Ja mä niin haluaisin olla onnellinen tässä hetkessä ja rakastaa tuota miestä. Rakastinkin palavasti aina viime vuosiin saakka, nyt rakastan eri tavalla, ehkä kaverillisesti.
En tietenkään tee hätiköityjä päätöksiä, mutta mieleen on tullut ajatuksia erosta. Yksin olemisesta. Yhteisvanhemmuudesta. Me saatais se kaikki toimimaan, me pystyttäis eroamaan sovussa ja toimimaan lasten parhaaksi jatkossakin, niin ihana ja hyvä mies tuo on. Kuka tahansa nainen olisi onnekas saadessaan hänet, ja mä vaan suren sitä että miksen mä ymmärrä sitä.
Ootteko te jääneet hyvään suhteeseen jossa ette koe rakastavanne toista, vai ootteko lähteneet?
Jos musta nyt tuntuu ahdistavalta ajatella että lapset kasvaa ja meille tulee tilaa olla taas kahdestaan ja ajattelen vaan että en halua sitä, voiko tätä suhdetta vielä korjata? En haluaisi erota ja tehdä sitä miehelle, mutta tuntuu etten kestä tässä liitossa enkä haluaisi myöskään tehdä itselleni sitä, että elän vaan vuosia tän ahdistuksen kanssa.
Voiko rakkaudella olla parasta ennen -päivä? Onkohan meillä tullut se täyteen?
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Oletko esivaihdevuosissa? Tsekkaapa oma hormonitasapainosi ennen eroa.
Kiitos vinkistä, ikää on jo sen verran että tuo voisi olla mahdollista. Tarkistetaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitten kun otat eron niin parin yksinäisen vuoden jälkeen kadut ja itket eroa ja sitä miksi jätit hyvän miehen. Usko pois, et tule koskaan yhtä hyvää miestä löytämään. Miehesi löytää kyllä tuollaisella luonteella uuden
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko esivaihdevuosissa? Tsekkaapa oma hormonitasapainosi ennen eroa.
Kiitos vinkistä, ikää on jo sen verran että tuo voisi olla mahdollista. Tarkistetaan. Ap
Androgyynilla?
Mä rakastuin uudelleen ja syvemmin, mutta en kyllä mitenkään intohimoisesti vaan jotenkin ... sellainen paras ystävä potenssiin kymmenen fiilis on nyt. Kumppanuus. Se pitää sitten tehdä valinta, että vaaliko sitä syvää kumppanuutta vai lähteekö vielä uudelle intohimorundille. Jokaisen oma valinta.
Ja jatkan vielä, että en oikein usko noihin kipinän uudelleen lämmittelyihin. En tiedä ketään tervejärkistä jolla 20v+ parisuhde olisi yhä intohimoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tarttee kunnon vuoristorataa ja draamaa. Joku epävakaa sarjapettäjä voisi sopia hänelle.
Rakkaudella on tapana haihtua, niin se vaan on. Minä olen jo aikaa sitten antanut periksi sen, ettei rakkaus ole ikuista kahden aikuisen välillä. Helpottaa paljon, kun sen hoksaa. Lapsiani rakastan taas ikuisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on parisuhde, missä en koe oikeastaan yhtään himoa. En näe miestäni sen ihmeempänä tai hän ei aiheuta itsessäni mitään väreitä noin intohimoisissa määrin.
Kuitenkin hän on mulle todella rakas, hyvä kumppani. Tahdon olla hänen kanssaan ja vaalin suhdetta hänen kanssaan. Minulla on hauskaa ja hyvä olla. Saan olla mikä olen. Hän on minulle juuri sopiva, empaattinen ja kiltti.
Ihastun toisinaan muihin, ja se on ihan ok, kun ei tee asian eteen mitään. Kaikkeenhan sitä kyllästyy ja jos etsisin uuden miehen, kyllästyisin kuitenkin joskus taas.
Olen luonteeltani varmaan sellainen muutenkin, etten ole kovin intohimoinen mihinkään suuntaan ja ihan hyvä kelpaa mulle erittäin hyvin.
Ihmiset on erilaisia, mulle käy näin ja toiselle varmaan ei.
Vierailija kirjoitti:
Mä rakastuin uudelleen ja syvemmin, mutta en kyllä mitenkään intohimoisesti vaan jotenkin ... sellainen paras ystävä potenssiin kymmenen fiilis on nyt. Kumppanuus. Se pitää sitten tehdä valinta, että vaaliko sitä syvää kumppanuutta vai lähteekö vielä uudelle intohimorundille. Jokaisen oma valinta.
Helppo ja halpa kokeilla etukäteen!
Eli nyt sinne aikuisten vaippakauppaan mars.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avaus on kuin epävakaan näppikseltä.
Tätä olen pohtinut, kun lasteni isä ja puolisoni vuosikymmenten ajalta vaihtoi lennosta uuteen, ja teki sen erittäin julmalla tavalla. Niin miten se rakkaus niin vain loppuu (seksiä oli koko ajan, jopa sen uuden kanssa samaan aikaan, kun en vielä tiennyt...). En voisi kuvitella, että rakkaus lapsiini, lemmikkiin, ystäviin, sukulaisiin niin vain loppuisi. Iso mysteeri. Tietysti kaikki ihmiset ja asiat voivat esim. ottaa välillä päähän, ja kupruja on kaikenlaisia, mutta se pohjalla oleva tunne, bling, sinne meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap tarttee kunnon vuoristorataa ja draamaa. Joku epävakaa sarjapettäjä voisi sopia hänelle.
Joo, koska yli 20 vuotta saman ihmisen kanssa ollut on selkeästi epävakaa vuoristorataihminen 👍👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus löytyy uudelleen syvältä anaalista.
Ei kun sinä se siellä olet.
Etkö ymmärrä huumoria?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lakkaa nyt mamma se haihattelu. Pidä valasi.
Tuolla tavalla loppu viimein Heikki Silvennoisen kohtalo. Yksinäinen vanhuus kissojen ja koirien kanssa.
Ei ihmisen elo ole vakaata oloa. Välillä toista rakastaa ja välillä siihen samaan ihmiseen väsähtää. Meillä tuli kolmas osapuoli sellaiseen hetkeen juuri kun 20v yhdessä. Nyt siitä yli kymmenen vuotta. Yhdessä on nyt kivaa ja ihanaa, lapset on omillaan, rakkaus on enemmän ja parempaa kun nuorena, nyt osaa jo olla itsensä ja seistä kuten haluaa ja antaa toisenkin seistä kuten toinen haluaa. Puolisoa ei tarvitse, jotta olisi rakastunut ja onnellinen; olen tajunnut, kuinka kiitollinen olen, että olen kulkenut juuri tuon toisen kanssa hyvät, pahat, väsyneet ja kyllästyneet päivät läpi.
Vältä piti, ettei lähdetty eri suuntiin. Nut jälkiviisaana sanon, että olisi ollut virhe.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on parisuhde, missä en koe oikeastaan yhtään himoa. En näe miestäni sen ihmeempänä tai hän ei aiheuta itsessäni mitään väreitä noin intohimoisissa määrin.
Kuitenkin hän on mulle todella rakas, hyvä kumppani. Tahdon olla hänen kanssaan ja vaalin suhdetta hänen kanssaan. Minulla on hauskaa ja hyvä olla. Saan olla mikä olen. Hän on minulle juuri sopiva, empaattinen ja kiltti.
Ihastun toisinaan muihin, ja se on ihan ok, kun ei tee asian eteen mitään. Kaikkeenhan sitä kyllästyy ja jos etsisin uuden miehen, kyllästyisin kuitenkin joskus taas.
Olen luonteeltani varmaan sellainen muutenkin, etten ole kovin intohimoinen mihinkään suuntaan ja ihan hyvä kelpaa mulle erittäin hyvin.
Ihmiset on erilaisia, mulle käy näin ja toiselle varmaan ei.
Miten teidän kumppanille käy että seksi loppuu? Vai harrastatteko sitä hampaat irvessä kuitenkin ilman mitään haluja?
Onko jotain mitä voisitte vielä kokeilla? Yhteinen loma? Treffit joka viikko? Yhteinen kurssi? Ylipäätään asiat joita tehdään kun rakastutaan? Yleensä ihmiset sanovat ettei heillä ole aikaa ja voihan se olla niin, mutta parempi kokeilla ensin sitä kuin suoraan kokeilla eroa.