Vaativa persoonallisuus - kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Keskustele henkilön kanssa äläkä täällä pohdi toisen asioita. Se on tietty helppoa miettiä toisen vikoja 

Tämä. Tulee myös mieleen, että sellaiset, jotka tykkäävät itse tehdä esim. töissä "vähän sinnepäin" ja valikoivat, mitä ja milloin haluavat tehdä, pitävät tunnollisia ja paljon työtä tekeviä usein "vaativina" tms. Ehkä, ettei se oma hieman veltto ja mukavuudenhaluinen tahti näyttäytyisi niin selvästi siltä mitä se on.

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on tämä. Diagnosoitiin vasta, kun oli jo lapsia suhteessa. Erittäin rankkaa on, tuntuu etten tee mitään oikein ja mies ei ole tyytyväinen mihinkään. 

Mitä tahansa tehdään, pitää tehdä tietyllä tavalla. Jos ei tehdä, tulee valitusta, huomauttelua, pätemistä ja oman kannan paremmaksi selittelyä. Joudun koko ajan selittämään päätöksiäni pienissäkin toiminnoissani ja silti tapani toimia tulee yleensä lytätyksi.

Mies on tarkka siitä miten sosiaalisissa tilanteissa käyttäydytään. Hän miettii liikaakin sitä mitä muut sanovat.

Mies saattaa saada raivokohtauksen jos joku asia meni väärin hänen mielestään. Parhaimmillaankin hän hymyilee alentuneesti ja huokailee jotta huomaan että vi**ksi meni (mulla siis).

En itse tunne olevani hyväksytty suhteessa. Kuulen nykyään aina miehen käskyjä mielessäni ennen kuin ryhdyn mihinkään. Kävelen munankuorilla. Olen itse passivoitunut koska jatkuva

Itse olet valinnut jäädä suhteeseen jossa et viihdy. Oireita on taatusti ollut jo ennen lapsia, mutta silti niitä oli pakko tehdä.

Olen valinnut jäädä ainakin toistaiseksi suhteeseen, kyllä. En yhteisten lasten takia haluaisi rikkoa perhettä.

Ennen suhdetta merkkejä oli kyllä nähtävillä. Sekoitin ne huolehtivaisuuteen ja välittämiseen. Mies ei tuolloin vielä epäkunnioittavasti tuonut ajatuksiaan ilmi vaan saattoi vaan siivota perässäni jonkun asian, ripustaa pyykit pilkun tarkkaan tai antaa vinkin jonka avulla se tehdään siisteiten. En ottanut noita ollenkaan pahalla. 

Mies oli tuolloin myös tarkka siitä minkä kuvan antaa ulkopuolisille, oli sovinnainen. Ei se ollut eikä ole mulle vieläkään mikään dealbreaker. Epäkunnioittava puhe ja teot on..

-se jonka miehellä on vaativa persoonallisuushäiriö

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on tämä. Diagnosoitiin vasta, kun oli jo lapsia suhteessa. Erittäin rankkaa on, tuntuu etten tee mitään oikein ja mies ei ole tyytyväinen mihinkään. 

Mitä tahansa tehdään, pitää tehdä tietyllä tavalla. Jos ei tehdä, tulee valitusta, huomauttelua, pätemistä ja oman kannan paremmaksi selittelyä. Joudun koko ajan selittämään päätöksiäni pienissäkin toiminnoissani ja silti tapani toimia tulee yleensä lytätyksi.

Mies on tarkka siitä miten sosiaalisissa tilanteissa käyttäydytään. Hän miettii liikaakin sitä mitä muut sanovat.

Mies saattaa saada raivokohtauksen jos joku asia meni väärin hänen mielestään. Parhaimmillaankin hän hymyilee alentuneesti ja huokailee jotta huomaan että vi**ksi meni (mulla siis).

En itse tunne olevani hyväksytty suhteessa. Kuulen nykyään aina miehen käskyjä mielessäni ennen kuin ryhdyn mihinkään. Kävelen munankuorilla. Olen itse passivoitunut koska jatkuva

Ap tässä. Kuulostaa osittain tutulta, etenkin se että elämä oman läheiseni kanssa on myös munankuorilla kävelemistä ja itsetuntoa latistavaa.

Minua kiinnostaisi tietää, epäilikö miehesi itse, että jotain ei ole kohdillaan? Miten hän päätyi ammattiavun piiriin/sai diagnoosin? Mietin myös, että hänen käytöksensä on ilmeisesti pahentunut vuosien mittaan?

Oman läheiseni kohdalla ajattelin varmaan 20 vuotta, että hänen persoonaansa yksinkertaisesti kuuluu kunnianhimoisuus, kova työmoraali yms ja ne aiheuttivat ongelmia vain silloin tällöin. Lähinnä olin huolissani hänen jaksamisestaan. Nyt menneet vuodet kaikki tuntuu kuitenkin pahentuneen potenssiin kymmenen, ja vaativuus, joustamattomuus ja jonkinlainen säälimättömyys ulottuu todella paljon meihin lähimpiin ihmisiin. Selittäväksi tekijäksi muutokseen keksin lähinnä sen, että hänen on viime vuosina ollut todella vaikea hyväksyä joitakin elämän tapahtumia, joita hän ei voi kontrolloida. Kyse on kuitenkin "vain" sen tason vastoinkäymisistä, joita meistä jokainen kohtaa useitakin elämänsä aikana, ei mistään harvinaisuuksista.

Vierailija kirjoitti:

Olen valinnut jäädä ainakin toistaiseksi suhteeseen, kyllä. En yhteisten lasten takia haluaisi rikkoa perhettä.

Ennen suhdetta merkkejä oli kyllä nähtävillä. Sekoitin ne huolehtivaisuuteen ja välittämiseen. Mies ei tuolloin vielä epäkunnioittavasti tuonut ajatuksiaan ilmi vaan saattoi vaan siivota perässäni jonkun asian, ripustaa pyykit pilkun tarkkaan tai antaa vinkin jonka avulla se tehdään siisteiten. En ottanut noita ollenkaan pahalla. 

Mies oli tuolloin myös tarkka siitä minkä kuvan antaa ulkopuolisille, oli sovinnainen. Ei se ollut eikä ole mulle vieläkään mikään dealbreaker. Epäkunnioittava puhe ja teot on..

-se jonka miehellä on vaativa persoonallisuushäiriö

Ero ei ole sama kuin perheen rikkominen. Huono käytös läheisiä kohtaan on, koska se tekee perheestä sisäisesti rikkinäisen ja toimimattoman.

Perhe voi asua kahdessa asunnossa. Se voi muodostua myös toisesta vanhemmasta ja lapsista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustele henkilön kanssa äläkä täällä pohdi toisen asioita. Se on tietty helppoa miettiä toisen vikoja 

Tämä. Tulee myös mieleen, että sellaiset, jotka tykkäävät itse tehdä esim. töissä "vähän sinnepäin" ja valikoivat, mitä ja milloin haluavat tehdä, pitävät tunnollisia ja paljon työtä tekeviä usein "vaativina" tms. Ehkä, ettei se oma hieman veltto ja mukavuudenhaluinen tahti näyttäytyisi niin selvästi siltä mitä se on.

Ei tämä pidä edes paikkansa. Nämä tosiaan voivat olla todella "huonoja ja tehottomia" vaikka kovasti luulevat tekevänsä paremmin kun kaikki muut. Se ei ole objektiivisesti parempi tapa, vaan sen ihmisen oma käsitys "parhaimmasta ja hyvästä tavasta." 

Nämä saattavat myös tehdä yhtä asiaa 2h, jonka muut olisivat tehneet 5min, koska he tekevät sen "paremmin ja täydellisesti." 

Usein tämän tyyppiset ihmiset eivät siis ole niitä parhaimpia työmyyriä. Ei tietenkään, koska heiltä puutuu myös uskallus, luovuus ja itsevarmuus. 

T: se jolla on itsellään piirteitä. 

Vierailija kirjoitti:

Tyttärelläni on tämä, sekä itselläni myös piirteitä. Tyttären vaativuus yltää myös läheisiin, itse vaadin vain itseltäni liikaa. Mahdoton kombo. En pysty ikinä täyttämään tyttären vaatimuksia täydellisestä vanhemmuudesta. Syyllistyn ja syyllistän itseäni tästä, vaikka tiedän, että olen ollut riittävän hyvä vanhempi. Esimerkkinä tästä vaikkapa se, että ikinä, kertaakaan en ole tyttären mielestä onnistunut tekemään ruokaa, jossa ei ole huomautettavaa. Olen ammatiltani kokki. Tuo nyt vain yksi esimerkki. Olen elänyt tyttärelleni ja varmasti pahentanut tuota täydellisyydentavoittelua ja tunnen syyllisyyttä siitäkin. En tule ikinä kelpaamaan lapselleni.

Vedä jo rajat. Tuollainen ihminen hakee sitä. Hän on tyytyväinen vasta, kun joku uskaltaa tehdä sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustele henkilön kanssa äläkä täällä pohdi toisen asioita. Se on tietty helppoa miettiä toisen vikoja 

Tämä. Tulee myös mieleen, että sellaiset, jotka tykkäävät itse tehdä esim. töissä "vähän sinnepäin" ja valikoivat, mitä ja milloin haluavat tehdä, pitävät tunnollisia ja paljon työtä tekeviä usein "vaativina" tms. Ehkä, ettei se oma hieman veltto ja mukavuudenhaluinen tahti näyttäytyisi niin selvästi siltä mitä se on.

Ei tämä pidä edes paikkansa. Nämä tosiaan voivat olla todella "huonoja ja tehottomia" vaikka kovasti luulevat tekevänsä paremmin kun kaikki muut. Se ei ole objektiivisesti parempi tapa, vaan sen ihmisen oma käsitys "parhaimmasta ja hyvästä tavasta." 

Nämä saattavat myös tehdä yhtä asiaa 2h, jonka muut olisivat tehneet 5min, koska he tekevät sen

Sinä voit olla huono ja tehoton, mutta eihän sinulla edes ollut tuota diagnoosiakaan. Vain piirteitä. Yleistät omat lievät piirteesi muihin.

Vaativat persoonallisuudet ei luule tekevänsä vaan yrittävät ja tekevät parhaansa. Ja siksi ne voivat siten myös menestyä työssään tai harrastuksissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustele henkilön kanssa äläkä täällä pohdi toisen asioita. Se on tietty helppoa miettiä toisen vikoja 

Tämä. Tulee myös mieleen, että sellaiset, jotka tykkäävät itse tehdä esim. töissä "vähän sinnepäin" ja valikoivat, mitä ja milloin haluavat tehdä, pitävät tunnollisia ja paljon työtä tekeviä usein "vaativina" tms. Ehkä, ettei se oma hieman veltto ja mukavuudenhaluinen tahti näyttäytyisi niin selvästi siltä mitä se on.

Ei tämä pidä edes paikkansa. Nämä tosiaan voivat olla todella "huonoja ja tehottomia" vaikka kovasti luulevat tekevänsä paremmin kun kaikki muut. Se ei ole objektiivisesti parempi tapa, vaan sen ihmisen oma käsitys "parhaimmasta ja hyvästä tavasta." 

Nämä saattavat myös tehdä yhtä asiaa 2h, jonk

Miksi nillität vastaan ilmiselvää totuutta?

Eihän se takaa menestystä, että juuttuu hinkkaamaan tekemisen tapaa tai loputtomia yksityiskohtien yksityiskohtia. 

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on tämä. Diagnosoitiin vasta, kun oli jo lapsia suhteessa. Erittäin rankkaa on, tuntuu etten tee mitään oikein ja mies ei ole tyytyväinen mihinkään. 

Mitä tahansa tehdään, pitää tehdä tietyllä tavalla. Jos ei tehdä, tulee valitusta, huomauttelua, pätemistä ja oman kannan paremmaksi selittelyä. Joudun koko ajan selittämään päätöksiäni pienissäkin toiminnoissani ja silti tapani toimia tulee yleensä lytätyksi.

Mies on tarkka siitä miten sosiaalisissa tilanteissa käyttäydytään. Hän miettii liikaakin sitä mitä muut sanovat.

Mies saattaa saada raivokohtauksen jos joku asia meni väärin hänen mielestään. Parhaimmillaankin hän hymyilee alentuneesti ja huokailee jotta huomaan että vi**ksi meni (mulla siis).

En itse tunne olevani hyväksytty suhteessa. Kuulen nykyään aina miehen käskyjä mielessäni ennen kuin ryhdyn mihinkään. Kävelen munankuorilla. Olen itse passivoitunut koska jatkuva

Miehen täytyisi ymmärtää, että hänen persoonallisuushäiriönsä pyörittää häntä. Hän menettää sinut, jos hän ei saa sitä kuriin.  Minä olen perfektionisti, mutta koska en vaadi muilta mitään, olen vapaa ihailemaan miestäni erittäin paljon. 

Mieheni ex-vaimo. Kun tapasin nykyisen mieheni, hän kertoi heti ensimmäisinä viikkoina, ettei tiedä, pystyykö sitoutumaan enää kehenkään. Hänen entisellä vaimollaan oli todettu vaativa persoonallisuus.

Se pers..häiriö oli ilmestynyt jo opiskeluiässä, kun he seurustelivat. Tunnollisuus ja pikkutarkkuus, aina asiat järjestyksessä. Leivänmuruista pöydällä oli noussut iso riita. Kun heille syntyi esikoislapsi, mieheni ei saanut edes koskea vauvaan, koska vaimonsa oli väittänyt, ettei osaa. Yhdessä olivat käyneet neuvolassa ja mies oli ottanut asian puheeksi, että miten pieniä vauvoja muut isät käsittelee, koska heillä oli jo useamman kuukauden ikäinen ja lapsen äiti ei anna koskeakaan vauvaan. Neuvolasta oli sanottu, että isän on tärkeää pitää sylissä kiintymyssuhteen vuoksi. Rouva oli murjottanut monta päivää ja sitten syyllistänyt, kun sinä et koskaan pidä lastasi sylissä. Eli ensin vaati, että ei saa käsitellä vauvaa ja sitten syyllisti, kun ei pidä sylissä.

Rouva oli myös hankkiutunut raskaaksi toisella kertaa salaa. Aina vain hänen mielipiteellään on väliä ja vain hän on tärkeä ja osaa päättää asioita. Kun toinen lapsi oli syntynyt, oli alkanut ahdistuskohtaukset. Raivoamista, jos jokainen tavara ei pysy paikallaan kodissa. Raivoamista siitä, jos mies oli töissä ja oli ollut hankaluutta lasten hoidossa sillä aikaa. Olivat menneet jonnekin avioliittoneuvontaan, mistä olikin ohjattu hakeutumaan tutkimuksiin. Sitä kautta hän oli saanut diagnoosin,

Miten se meidän elämää vaikeuttaa, niin miehelläni on aina eron jälkeen ollut vaikeuksia sopia asioita lapsiin liittyen. En halua kovin yksityiskohtaisesti kertoa, mutta jos pitää joustaa ex-vaimon menojen ja mielihalujen mukaan, hän olettaa, että mieheni joustaa. Jos taas pitäisi joustaa siten, että se on mieheltäni päin tullut pyyntö, keksii kymmenen syytä, miksi ei sovi. Esim. jos lähdettäisiin viikonloppumatkalle tuntia aiemmin kuin yleensä on lasten tulo meille, se ei sovi.

Lapset on jo isoja, mutta silloin kun nuorempi lapsista oli alakoulussa, järkyttävää draamaa, jos jokin vaate vähän kului käytössä. Mieheni osti yleensä meille varavaatteita ja niitä käytettiin meidän kodissa ja pihalla touhutessa, ettei exän tarvitse suurennuslasin kanssa tutkia, onko nukkaa tai likatahraa tullut meillä ollessa. Ei pelkkään vaatteiden tutkimiseen jäänyt, vaan koulukirjat ja vihkot myös. Syyllistämistä ja vahtimista. Lisäksi heidän lapset oli tilivelvollisia äidilleen, mitä on minäkin päivänä meillä ollessa tehty. Siitä mieheni teki lopun, että se ei kuulu pätkän vertaa, ollaanko käyty uimahallissa vai kirjastossa. Nyt kun lapset jo isoja, osaavat käsitellä äitiään.

Aivan vääriä käsityksiä ihmisillä näkyy olevan tästä. Vaativa persoonallisuus on nimenomaan vaativuutta itseä, ei muita kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaativia ihmisiä, sairaan rankkaa olla koko ajan tyydyttämässä heidän mielihaluja. Siinä jää helposti omat asiat aivan sivuun. Jos on vielä ilkeitä niin kyllä kuolee jopa pystyyn hyvä ihminen.

Minulla on diagnoosi: vaativa persoonallisuus. Ilmenee siten, että olen erittäin vaativa itseäni kohtaan ja muilta (kuten perheeltä) en vaadi mitään. Teen kaiken toisten puolesta ja eteen, vaikka olisi esim 40 kuumeessa. 

Löytyykö myös marttyyrinviitta naulakosta roikkumasta? Meinaan vaan, että kun olet kaikkesi antanut toisten puolesta ja katkeruus alkaa nostaa päätään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustele henkilön kanssa äläkä täällä pohdi toisen asioita. Se on tietty helppoa miettiä toisen vikoja 

Tämä. Tulee myös mieleen, että sellaiset, jotka tykkäävät itse tehdä esim. töissä "vähän sinnepäin" ja valikoivat, mitä ja milloin haluavat tehdä, pitävät tunnollisia ja paljon työtä tekeviä usein "vaativina" tms. Ehkä, ettei se oma hieman veltto ja mukavuudenhaluinen tahti näyttäytyisi niin selvästi siltä mitä se on.

Ei tämä pidä edes paikkansa. Nämä tosiaan voivat olla todella "huonoja ja tehottomia" vaikka kovasti luulevat tekevänsä paremmin kun kaikki muut. Se ei ole objektiivisesti parempi tapa, vaan sen ihmisen oma käsitys "parhaimmasta ja hyvästä tavasta." 

<

 

Riippuu mikä se työ tai harrastus on. Joissakin tehtävissä juuri se yksityiskohtien hinkaaminen tuo tulosta. Tosin yksityiskohtiin juuttuminen ei varsinaisesti ole tämän p.häiriön oire, vaan se voisi viitata autismin kirjoon.

Vaativat persoonat haluaa täydellisyyttä. Ei riitä, että joku yksityiskohta on täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaativia ihmisiä, sairaan rankkaa olla koko ajan tyydyttämässä heidän mielihaluja. Siinä jää helposti omat asiat aivan sivuun. Jos on vielä ilkeitä niin kyllä kuolee jopa pystyyn hyvä ihminen.

Minulla on diagnoosi: vaativa persoonallisuus. Ilmenee siten, että olen erittäin vaativa itseäni kohtaan ja muilta (kuten perheeltä) en vaadi mitään. Teen kaiken toisten puolesta ja eteen, vaikka olisi esim 40 kuumeessa. 

Löytyykö myös marttyyrinviitta naulakosta roikkumasta? Meinaan vaan, että kun olet kaikkesi antanut toisten puolesta ja katkeruus alkaa nostaa päätään...

Minä voin melkein veikata hänen puolestaan, että ei, koska hän ei ole tehnyt tarpeeksi. Näin se nimittäin toimii, ei voi pukea ylleen marttyyrinviittaakaan, koska sitäkin varten pitäisi vielä piirun verran parantaa, että sen ansaitsisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustele henkilön kanssa äläkä täällä pohdi toisen asioita. Se on tietty helppoa miettiä toisen vikoja 

Tämä. Tulee myös mieleen, että sellaiset, jotka tykkäävät itse tehdä esim. töissä "vähän sinnepäin" ja valikoivat, mitä ja milloin haluavat tehdä, pitävät tunnollisia ja paljon työtä tekeviä usein "vaativina" tms. Ehkä, ettei se oma hieman veltto ja mukavuudenhaluinen tahti näyttäytyisi niin selvästi siltä mitä se on.

Ap tässä. Ensimmäiselle kommentoijalle voin vakuuttaa, että puhun läheiseni kanssa viikoittain. En niin että ruotisin hänen vikojaan, vaan niin että yritän kannustaa muutoksiin ja hakemaan apua esimerkiksi ahdistuksen ja työuupumuksen kanssa.  Valitettavasti hän pitää esimerkiksi terapiaa huuhaana, joten uupumus ja ahdistusaoireilu sekä tukeminen kaatuu täysin meidän läheisten päälle.

Eräs kommentoija epäili minua myös laiskaksi työntekijäksi, joka sekoittaisi tunnollisuuden vaativuuteen. Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Olen itse ylitunnollinen työntekijä, jonka on vaikea sanoa ei ja joka on todella huono vetämään rajoja työn ja vapaa-ajan välille. Läheiseni tilanne on kuitenkin erilainen: hän tekee yli 12 tunnin työpäiviä niin arkena kuin viikonloppuisin. Keskinkertainen ei kelpaa koskaan, vaan hän skippaa vaikka koko kesäloman hioakseen työprojektia omalla ajalla. Jos kyseessä olisi ns. elämäntapa tai intohimo, en huolestuisi. Tilanne on kuitenkin se, että samaan aikaan, kun läheiseni käyttää liki kaiken hereilläoloaikansa työntekoon, hän on jatkuvasti burn outin rajamailla eikä työ tuota hänelle paljonkaan mielihyvää.

Vierailija kirjoitti:

Aivan vääriä käsityksiä ihmisillä näkyy olevan tästä. Vaativa persoonallisuus on nimenomaan vaativuutta itseä, ei muita kohtaan.

Kyllä se vaativuus näkyy pahiten siinä, että vaatii muita noudattamaan kehittämiään sääntöjä. Kerroin esimerkkinä mieheni ex-vaimon käytöksestä, kun heille syntyi vauva. Isä ei saanut pitää lasta sylissään eikä hoitaa, koska rouva oli luonut sellaisen joustamattoman mallin, että se on äiti, joka hoitaa pientä vauvaa. Ihan väkisinkin se heijastuu myös siihen lapsen isään! Ihan samoin kuin se että kotona on kaiken oltava tip top. Jos ei ole, niin menee elämä sekaisin ja vaikka keskellä yötä pitää rouvan alkaa siivota. Ei sellainen kosketa ainoastaan sitä itseltään täydellisyyttä vaativaa ihmistä, vaan koko perhettä. Lasten kasvatuksessa ulottuu myös lapsiin se sääntöjen pilkuntarkka noudattaminen, olen huomannut. Jos joku toinen ehdottaa jotain, ensimmäinen vastaus on aina ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan vääriä käsityksiä ihmisillä näkyy olevan tästä. Vaativa persoonallisuus on nimenomaan vaativuutta itseä, ei muita kohtaan.

Kyllä se vaativuus näkyy pahiten siinä, että vaatii muita noudattamaan kehittämiään sääntöjä. Kerroin esimerkkinä mieheni ex-vaimon käytöksestä, kun heille syntyi vauva. Isä ei saanut pitää lasta sylissään eikä hoitaa, koska rouva oli luonut sellaisen joustamattoman mallin, että se on äiti, joka hoitaa pientä vauvaa. Ihan väkisinkin se heijastuu myös siihen lapsen isään! Ihan samoin kuin se että kotona on kaiken oltava tip top. Jos ei ole, niin menee elämä sekaisin ja vaikka keskellä yötä pitää rouvan alkaa siivota. Ei sellainen kosketa ainoastaan sitä itseltään täydellisyyttä vaativaa ihmistä, vaan koko perhettä. Lasten kasvatuksessa ulottuu myös lapsiin se sääntöjen pilkuntarkka noudattaminen, olen huomannut. Jos joku toin

Tuo on vain yhden ihmisen tarina. Meillä taas lasten isä hoiti lapsia vauvasta asti ja hoiti monet asiat eri tavalla kuin minä. Lapset olivat aina turvassa, vatsat olivat täynnä, kuivaa oli päällä ja isä oli lähellä. Se riitti oikein hyvin. Nyt hän on isoisä ja hoitaa lapsenlastamme. En ikinä ottaisi häneltä sitä mahdollisuutta pois, se on hänelle suuri ilo ja onni. Itse murehdin välillä olenko riittävän hyvä isoäiti, teenkö oikein ja teenkö riittävästi. Isoisä taas nauraa lapsenlapsi sylissään ja suukottele tätä rauhallisena miettimättä tuollaisia. On hyvä, että tunnistaa, että toisen tapa tuo jotain sellaista lapselle, mitä itse ei osaa antaa, kuten rentoutta. Se, että on persoonallisuushäiriö, ei tarkoita, etteikö osaisi ajatella. Kyllä ne omat kompastuskivet oppii vuosien mittaan tunnistamaan, kun niihin riittävän monta kertaa lyö varpaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustele henkilön kanssa äläkä täällä pohdi toisen asioita. Se on tietty helppoa miettiä toisen vikoja 

Tämä. Tulee myös mieleen, että sellaiset, jotka tykkäävät itse tehdä esim. töissä "vähän sinnepäin" ja valikoivat, mitä ja milloin haluavat tehdä, pitävät tunnollisia ja paljon työtä tekeviä usein "vaativina" tms. Ehkä, ettei se oma hieman veltto ja mukavuudenhaluinen tahti näyttäytyisi niin selvästi siltä mitä se on.

Ei tämä pidä edes paikkansa. Nämä tosiaan voivat olla todella "huonoja ja tehottomia" vaikka kovasti luulevat tekevänsä paremmin kun kaikki muut. Se ei ole objektiivisesti parempi tapa, vaan sen ihmisen oma käsitys

Tällaisia ammatteja ei ole kovin montaa. ainoa jonka olen keksinyt on kultaseppä yrittäjä joka saa tehdä omalla aikataululla tarkkaa työtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaativa persoonallisuus tai vaativa persoonallisuushäiriö tai pakko-oireinen persoonallisuushäiriö (ICD-10-luokituksessa koodi F60.5, englanniksi obsessive-compulsive personality disorder eli OCPD eli pakko-oireinen persoonallisuushäiriö) on persoonallisuushäiriö, johon saattaa kuulua muun muassa liiallista täydellisyyden tavoittelua, sovinnaisuutta, ylenmääräistä tunnontarkkuutta, huolehtimista ja työkeskeisyyttä tai itsepäisyyttä

 

Toisin sanoen tuo häiriö ei välttämättä ilmene noilla oireilla. Herää kysymys, millä muilla oireilla se ilmenee silloin?

 

Tarkoittaa, että on jotain noista oireista. Kaikilla ei ole kaikkea.

 

Vaativan persoonallisuushäiriön piirteitä on lukui

Eihän tarkoita. Ilmaisu "johon saattaa" Eli tarkoittaa että siinä sairaudessa on noita oireita tai sitten ei ole.

Ylimitotettu moraali? Mihin verrattuna? Moraalihan muuttuu ajansaatossa. Toisin sanoen henkilön moraali ei ole ylimitotettu vaan muiden mielestä henkilö omaa hyvän moraalin ja se häiritsee heidän moraalittomuutta.