Te hoitajat, jotka ette ole saaneet lääkelaskuja läpi, miten työnkuva muuttui?
Kommentit (86)
Miten pääsit koulun läpi, jos et pääse lääkelaskuja työelämässä läpi?
Miten kukaan voi saada hoitajaopintojaan päätökseen ja tutkintoa kasaan ellei perus lääkelaskut tule suoritettua hyväksytystii? Ikävä tilanne, jos lukihäiriö vaikeuttaa asioiden oppimista mutta kyse on muustakin kuin siitä kuin vain siitä saako joku lähihoitaja-opintonsa päätökseen vai ei. Tiedän, että on yliopistosta valmistuneita joiden lukihäiiriö on pitkittänyt opintojen suorittamista useamman vuoden ja varmasti osalla on saattanut opinnot jäädä lukihäiriön vuoksi kesken mutta se ei ole ratkaisu, että olennainen osa opinnoista voitaisiin jättää suorittamatta hyväksytysti ja tästä huolimatta saada kokoon loppututkinto; oli tuo tutkinto sitten ammattikoulututkinto tai yliopistotutkinto.
Uskovainen mies
Apukoululaisen tasolla olevaa ei pidä päästää töihin, joissa voi aiheuttaa suurta vahinkoa.
Siinä käy niin kuin kummitytölleni, että sai potkut töistä, kun sotki lääkkeiden kanssa.
Lukihäiriö on paskin tekosyy ikinä. Suoraan sanottuna raivostuttaa, kun jotkut heittäytyvät imbesilleiksi vain siksi että ovat lukihäiriöisiä. Tai ehkä he nimenomaan ovat imbesillejä, mutta haluavat syyttä ongelmistaan lukihäiriötä.
T. Yliopistosta valmistunut lukihäiriöinen ja tukevasti työelämässä
Vierailija kirjoitti:
Siinä käy niin kuin kummitytölleni, että sai potkut töistä, kun sotki lääkkeiden kanssa.
Miten se on voinut sotkea lääkkeiden kanssa jos ei ollut lääkelupia?
En vähättele lukihäiriötä, mutta tiedän lukihäiriöisiä yliopistosta valmistuneitakin. Mutta siis toisaalta, eihän se kyllä ole kenenkään etu, jos lääkkeitä annostelee henkilö, jolle on tuottaa valtavasti vaikeuksia saada laskettua määrät oikein. Varmasti oikein.
Näin sivusta, olisiko lyömisen asemesta viisaampaa alkaa ratkoa mallitehtäviä vaikka tällä palstalla? M57
Mikä hoitaja?!?!? Puutarhanhoitaja?! Kuolinpesän hoitaja????? Mistä koulusta valmistuu hoitajaksi??? Niin että todistuksessa lukee hoitaja.
Mistä?
Vierailija kirjoitti:
Lukihäiriö on paskin tekosyy ikinä. Suoraan sanottuna raivostuttaa, kun jotkut heittäytyvät imbesilleiksi vain siksi että ovat lukihäiriöisiä. Tai ehkä he nimenomaan ovat imbesillejä, mutta haluavat syyttä ongelmistaan lukihäiriötä.
T. Yliopistosta valmistunut lukihäiriöinen ja tukevasti työelämässä
Minulla ei olekaan lukihäiriötä vaan matikkaan liittyvä hahmotushäiriö. Enkä edes yritä, enkä varmaan pääsisikään alalle jossa tarvitsee muuta kuin perusmatikkaa.
Jos ei ala-aste tasoisia laskutehtäviä saa läpi niin on kyllä ihme.
Mikä on vastaus alkuperäiseen kysymykseen? Miten työnkuva muuttui?
No eikös lähärit yleensä vaan pese ja vaihda vaippoja, ei kai ne saa lääkkeisiin koskea?
Sote-ala on väärä paikka ihmiselle, joka ei osaa peruskoulun tasoista matematiikkaa. Kannattaa hakeutua toiselle alalle.
Vierailija kirjoitti:
En vähättele lukihäiriötä, mutta tiedän lukihäiriöisiä yliopistosta valmistuneitakin. Mutta siis toisaalta, eihän se kyllä ole kenenkään etu, jos lääkkeitä annostelee henkilö, jolle on tuottaa valtavasti vaikeuksia saada laskettua määrät oikein. Varmasti oikein.
Minäkin, useita sellaisia joilla matematiikka on vahvempaa ja ovat opiskelleet vaikka insinööreiksi.
Mutta ap:han sanoikin lukihäiriö tai hahmotusongelmaa. Aina puhutaan vain lukihäiriöstä mutta on muunkinlaisia hahmotushäiriöitä.
Vierailija kirjoitti:
Siinä käy niin kuin kummitytölleni, että sai potkut töistä, kun sotki lääkkeiden kanssa.
Virheitä ja vahinkoja voi sattua ja tapahtua kenelle vain. Mutta kyse on myös siitä, että kuinka paljon (tai vähn= voidaan odottaa, että henkilö, joka on suorittanut lähihoitajatutkinnon voidaan olettaa ja uskoa tietävän ja osaavan. - Itseäni, joka tunnen verraten huonosti lähihoitajaopintojen sisällön on välillä hämmentänyt kirjoitukset, joissa kirjoittaja onnistuu antamaan lujijalle mielikuvam, että lähihoitajaopinnoista selviää kuka vaan, vaikka silmät sidottuna ja kädet köytettynä. - Kuitenkin kyse on tutkinnosta, jonka suorittajista monet toimivat käsittääkseni usein kirjaimellisesti ihmisen iholla, jolloin toki vaaditaan paljon muutakin kuin ns. kirja ja luku vissautta ja osaamista mutta mitä kaikkea, niin siihen täytyy olla jokin johdonmukaisuus ja riittävä näytetty (teoreettinen)osaaminen ei niin, että hoitajatutkinnon saisi automaattisesti määräajan, jota kutsuttaan opintoajaksi jälkeen
Uskovainen mies
Vierailija kirjoitti:
No eikös lähärit yleensä vaan pese ja vaihda vaippoja, ei kai ne saa lääkkeisiin koskea?
Valitettavasti kyllä. Lähärit saavat annostella lääkkeitä lääkärin ohjeiden mukaan, mutta monen lääkärin on hankala hahmottaa lähäreiden tyhmyyden tasoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä käy niin kuin kummitytölleni, että sai potkut töistä, kun sotki lääkkeiden kanssa.
Miten se on voinut sotkea lääkkeiden kanssa jos ei ollut lääkelupia?
Hänellä oli, mutta oli juuri vaikeuksia noiden lääkelaskujen kanssa, pääsi ilmeisesti tuurilla läpi.
Vierailija kirjoitti:
Mikä hoitaja?!?!? Puutarhanhoitaja?! Kuolinpesän hoitaja????? Mistä koulusta valmistuu hoitajaksi??? Niin että todistuksessa lukee hoitaja.
Mistä?
Ei mistään valmistu myöskään puutarhan hoitajaksi. Se on puutarhuri. Ja ihan kaikki muut ymmärtää mistä puhutaan, kun puhutaan hoitajista. Veikkaanpa että sinäkin.
Aika onneton täytyy olla jos ei niitä tarpeeksi harjoittelemallakaan läpi saa.