Hankala ihminen työyhteisössä, miten suhtautua?
-Hän kokee, että hänellä on eritysoikeuksia esimerkiksi lomien ja työtehtävien suhteen
-Hän huomauttelee toisten tekemistä virheistä
-Hän vaatii että muut tekevät työt samalla tavalla kuin hän, vaikka tapoja olisi useita (ei ole työnjohtoasemassa)
-Hän korostaa itselleen tulleita positiivisia palautteita
-Hän ei siedä yhtään sitä, että asiat eivät mene hänen mielensä mukaan, vaan tällöin raivostuu ja kiukuttelee kuin lapsi
-Esimiehen puhuttelu auttaa hetkeksi, mutta käytös palautuu aina ennalleen
Miten tämmöisen kanssa voi tehdä töitä? On lähin ja ainut samaa työtä tekevä kollega
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Näin esimiehen näkökulmasta tilanne on hankala. Tuollaiseen on todella vaikea puuttua, ellei tyyppi riko lakia / työehtosopimusta.
Tai käyttäydy sillä tavoin asiattomasti, että voisi antaa varoituksen. Tai laiminlyö tehtäviään.
Minulla on omassa tiimissäni vähän vastaava tapaus, joudun vähän väliä käymään tilannetta hänen kanssaan läpi mutta palaa aina vanhaan käytökseen. Ei ole kuitenkaan mitään sellaista, joiden perusteella voisi tehdä muita toimenpiteitä kuin keskustella jälleen asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi uhrata energiaansa tuollaiseen. Keskittyy vain olennaiseen ja vähät välittää muusta. Aina työpaikalla on joku, jonka kanssa ei tule kovin hyvin toimeen.
Koska mun on pakko tämän kanssa asioida. Esimerkiksi lomat pitää hänen kanssaan sopia. Mulle sopisi ihan hyvin, että esihenkilö määrää lomat, mutta esihenkilö on määrännyt meidät sopimaan keskenämme.
ap
Pyydä esihenkilöäsi määräämän teidän lomanne.
Jotkut ihmiset eivät kykene kehittymään, koska eivät pysty itsereflektointiin. Nämä ihmiset eivät ymmärrä, eivätkä koskaan tulekaan ymmärtämään. Viisainta on suhtautua vähän kuten typerykseen ja mielellään puolivakavasti.
Harkitsisin työpaikan vaihtamista tai ilmoitus liittoon. Ei tuollaista jatka pitkään.
Kuulostaapa ikävältä ja kuormittavalta tuo sinun tilanteessi, ja ikävä kyllä myös tutulta. Olen itse ollut kahdesti samassa tilanteessa ja molemmilla kerroilla tilanne on päättynyt työpaikan vaihtoon. Kerran minä vaihdoin työpaikkaa ja kerran vaihtoi tuo hankala ihminen.
Vaihoehtoja miten voit toimia ovat ainakin seuraavat;
- Käsittelet asiaa esihenkilön kanssa, ja sen jälkeen hän päättää miten toimii asian suhteen, vai toimiiko mitenkään.
- Kun minun työpaikkani hankala ihminen päätti vaihtaa työpaikkaa, johtui se siitä, että esihenkilö puuttui hänen tekemisiinsä ja tuki muuta työyhteisöä kertomalla, että tätä henkilöä koskee samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muitakin. Työtä voi ja pitää tehdä omalla persoonalla, mutta yhteisiä linjauksia ja sääntöjä pitää noudattaa. Tämä johti siihen, että hankala ihminen päätti vaihtaa työpaikkaa.
- Ikävä kyllä esihenkilöt ovat usein huonoja/laiskoja henkilöstöjohtaja, vaikka tämä hankala ihminen työyhteisössä on nimen omaan heidän ongelmansa. Esihenkilö vähättelee ja välttelee asiaa, koska hankala ihminen ei ole hänen päivittäinen työkaverinsa. Hankala ihminen on hankala myös esihenkilölle ja esihenkilö pelkää rajoittaa tai ohjata hankalaa ihmistä. Esihenkilöä ei kiinnosta työyhteisön hyvinvointi ja heille on han sama kuka töitä tekee, jos hankala ihminen karkottaa muita pois ja tilalle tulee aina joku uusi.
- Useimmiten tapahtuu tuo edellä mainittu ja silloin sinun kannattaa hakeutua työpaikassasasi toiseen tiimiin/työtehtävään jos mahdollista, tai vaihtaa työpaikkaa mahdollisimman pian.
Vierailija kirjoitti:
Kaverilla vastaava narsistinen työkaveri, suuri stressin aihe. Esihenkilön ohje on lopulta ollut että viestintä hänen kautta, ei suoraan tuolle hankalalle. Ilmeisesti ei esihenkilö ei osaa/halua käyttää varoitusmenettelyä.
Olen ehdottanut työpaikan vaihtoa mutta ei halua vaihtaa kun on vakipaikka. Ei kai se aina niin helppoa ole löytääkään uutta työtä tai sitten ei ole jaksamista. Huolettaa hänen jaksamisensa. Mieti ap myös onko toisen työn hakeminen vaihtoehto.
Meillä esihenkilöt eivät saa kuulemma antaa varoituksia, vaan ne annetaan HR:stä (eli ei anneta). Kummallinen systeemi. Työpaikan vaihto on vaihtoehto, mutta tykkään nykyisestä työn sisällöstä, palkasta ja muista eduista. Vain tämä yhteistyö hiertää ikävästi.
ap
Sinun täytyy kertoa esimiehelle, että toistuvista puhutteluista huolimatta koet ongelman (ilkeyden, häirinnän, tai muun, kokonaisuudessaan työntekoa häiritsevän epäasiallisen käytöksen) jatkuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverilla vastaava narsistinen työkaveri, suuri stressin aihe. Esihenkilön ohje on lopulta ollut että viestintä hänen kautta, ei suoraan tuolle hankalalle. Ilmeisesti ei esihenkilö ei osaa/halua käyttää varoitusmenettelyä.
Olen ehdottanut työpaikan vaihtoa mutta ei halua vaihtaa kun on vakipaikka. Ei kai se aina niin helppoa ole löytääkään uutta työtä tai sitten ei ole jaksamista. Huolettaa hänen jaksamisensa. Mieti ap myös onko toisen työn hakeminen vaihtoehto.
Meillä esihenkilöt eivät saa kuulemma antaa varoituksia, vaan ne annetaan HR:stä (eli ei anneta). Kummallinen systeemi. Työpaikan vaihto on vaihtoehto, mutta tykkään nykyisestä työn sisällöstä, palkasta ja muista eduista. Vain tämä yhteistyö hiertää ikävästi.
ap
Jos koet, että esimiehelläsi ei oikeasti ole valtuuksia tai kykyä hoitaa tehtäväänsä, työpaikan vaihto ei ole vaihtoehto vaan välttämättömyys. Ja siis siinäkin tapauksessa, että toimenkuvanne on "epätasa-arvoinen" esim. kollegalla enemmän kokemusta, suhteita tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverilla vastaava narsistinen työkaveri, suuri stressin aihe. Esihenkilön ohje on lopulta ollut että viestintä hänen kautta, ei suoraan tuolle hankalalle. Ilmeisesti ei esihenkilö ei osaa/halua käyttää varoitusmenettelyä.
Olen ehdottanut työpaikan vaihtoa mutta ei halua vaihtaa kun on vakipaikka. Ei kai se aina niin helppoa ole löytääkään uutta työtä tai sitten ei ole jaksamista. Huolettaa hänen jaksamisensa. Mieti ap myös onko toisen työn hakeminen vaihtoehto.
Meillä esihenkilöt eivät saa kuulemma antaa varoituksia, vaan ne annetaan HR:stä (eli ei anneta). Kummallinen systeemi. Työpaikan vaihto on vaihtoehto, mutta tykkään nykyisestä työn sisällöstä, palkasta ja muista eduista. Vain tämä yhteistyö hiertää ikävästi.
ap
Jos koet, että esimiehelläsi ei oikeasti ole
Kyllä mua haittaisi eniten se, ettei kukaan johdossa hoitaisi tehtäväänsä.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset eivät kykene kehittymään, koska eivät pysty itsereflektointiin. Nämä ihmiset eivät ymmärrä, eivätkä koskaan tulekaan ymmärtämään. Viisainta on suhtautua vähän kuten typerykseen ja mielellään puolivakavasti.
Joo, dumille on hyvä olla dumi, silleen vilpittömällä tavalla.
Et ole valmis vaihtamaan työtehtävää/toimipistettä, miksi kollegasikaan olisi?
Vierailija kirjoitti:
Näin esimiehen näkökulmasta tilanne on hankala. Tuollaiseen on todella vaikea puuttua, ellei tyyppi riko lakia / työehtosopimusta.
Kyllä ihmiset ryhdistäytyvät, jos asiasta huomautetaan uskottavasti. Häirintä tms. on vakavasti otettava asia.
Ne on pahimpia jotka on esimiehen kanssa kuin paita ja peppu. Raportoidaan joka hemmetin asia, mutta kumma kyllä ne omat mokat peitellään.
Vierailija kirjoitti:
Näin esimiehen näkökulmasta tilanne on hankala. Tuollaiseen on todella vaikea puuttua, ellei tyyppi riko lakia / työehtosopimusta.
Hankalalta se tuntuu, ellei ole tahtoa ottaa vastuuta hyvinvoinnin edistämiseen ilman lakipykälän tuomaa turvaa? On eri asia ohjeistaa, kuin käskeä.
Vierailija kirjoitti:
Ne on pahimpia jotka on esimiehen kanssa kuin paita ja peppu. Raportoidaan joka hemmetin asia, mutta kumma kyllä ne omat mokat peitellään.
tämäpä hyvinkin.
Vierailija kirjoitti:
Ne on pahimpia jotka on esimiehen kanssa kuin paita ja peppu. Raportoidaan joka hemmetin asia, mutta kumma kyllä ne omat mokat peitellään.
Tämän vuoksi on hyvä keskittyä omaan motivaatioonsa tehdä työnsä hyvin, olla mukava ja avulias, sekä tarvittaessa avoin. Turha miettiä "mokilla kilpailua" tai sitä, mitä joku peittelee.
Vierailija kirjoitti:
Vähän samanlaisesta työkaverista kokemusta. Hän tosin osasi halutessaan esittää hyvinkin mukavaa, ennen kuin todella pimeä puoli paljastui. Kaiken piti tapahtua hänen mielen mukaan, oikeasti suuttui jos joku kertasi esittää vastakkaisen mielipiteen. Yritti kaikin keinoin saada kaikki etuudet itselleen, ja nuoli esimiesten takamuksia. Mestari manipuloimaan ihmisiä.
Oli vielä hyvin kateellinen ihminen, ja puhui muista pahaa minkä kerkesi. Sitten kun ihmiset alkoivat vältellä hänen seuraansa, uhriutui, ja itki esimiehelle,että hänet jätetään ulkopuolelle. Välttelystrategiakaan ei siis toiminut, vaan käänsi senkin päinvastoin.
Kuulin, että hän oli ollut edellisessäkin työpaikassaan ihan samanlainen, joten ei tule tuosta muuttumaan.
Kyllä ihmisten todellinen luonne aina lopulta paljastuu. Ratkaisevaa on, ovatko esimies ja pomokin samanhenkisiä? Jos ovat, mieti uudelleen, millä hinnalla aikasi myyt. Jos diili on mielestäsi hyvä, konflikti mielestäsi sisältyy siihen eli on pienempi haitta.
Kyykyttäminen on osa Suomalaista työkulttuuria
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin esimiehen näkökulmasta tilanne on hankala. Tuollaiseen on todella vaikea puuttua, ellei tyyppi riko lakia / työehtosopimusta.
Itsekin olen ollut esihenkilönä aiemmassa työpaikassa ja tiedän, että hänen vastuullaan olisi taata meille tiimiläisille henkisesti turvallinen työpaikka. Ei ole helppo homma todellakaan esihenkilölläni.
ap
Turhaan mietit hänen puolestaan, mikä on helppoa työtä ja mikä ei. Mieti sitä, että jos haluat muutoksen, ota keskusteluun mukaan koko tiimi. Kertokaa vilpittömästi heikkoudestanne sietää kollegan asennetta.
Suosittelen tutustumaan Ben Furmanin kirjaan Tuplatähti. Ostakaa se vaikka pomolle kimpassa lahjaksi.
Siinä työyhteisön ongelmia lähestytään positiivisten ja rakentavien asioiden vahvistamisen kautta (4 sakaraa) sekä haasteiden kohtaamisen kautta (4 sakaraa). Ihan käytännön esimerkit niiden haasteiden kohdalla auttavat, mutta vähintään yhtä iso vaikutus on sillä, että keskitytään vahvistamaan niitä toivottuja toimintatapoja.
Teillä isompi ongelma on nimittäin yksittäisen työkaverin sijaan se, että hänen käytöksensä sallitaan. Esihenkilö ei siis ole tehtäviensä tasalla eikä uskalla johtaa ja ottaa vastuuta konfliktista. Jos tämä nykyinen pösilö lähtisikin pois, voisi tilalle tulla toinen perseilijä, jota ei myöskään saataisi toimimaan rakentavasti.