Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Luovutanko, koska lapseni eivät hyväksy kumppaniani?
20.04.2024 |
Olemme olleet yli 4v yhdessä koko ajan erillään asuen. Teini-ikäiset eivät pidä kumppanistani, eivätkä osaa eritellä miksi mutta eivät ole sopeutuneet häneen. Mikään yhteinen ei siis onnistu, ja jos kumppani tulee meille menevät toisaalle. Mitään syytä miksi näin eivät osaa nimetä.
Mies on ystävällinen ja ottaa huomioon. Isänsä uuden kumppanin hyväksyy, ehkä kun tullut pari vuotta myöhemmin kuvioon, ja tekevät yhdessä uusperheenä vaikka mitä.
Rakastan kumppaniani, mutta tämä syö voimia ja haaveilen hyvästä yhteisestä olemisesta mikä tuntuu mahdottomalta.
Lapset eivät saisi määrätä tällaista, vaan pystyvät sen jo tavallaan tekemään kun kieltäytyvät kaikesta eikä luonteva yhteuselo toimi. Jos ehdotan lähtöä yhdessä reissuun, vastaus on ei. Jos pyydän puolison meille, menevät pois. Mies on tästä surullinen ja minä neuvoton.
Rehellisesti pohdin jo, lopettaako suhde ja antaa mahdollisuus tulevaisuudessa sellaiselle jonka lapsetkin hyväksyvät.
Kommentit (470)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ovat mustasukkaisia: sinä exälle, miehesi lapsillesi, lapset sinulle. Ei kuulosta hyvältä.
Se kertoo, että kaikki ovat epävarmoja. Lääkkeeksi ap tarjoaa lisää epäluuloa ja toiveajattelua ja päättämätöntä odottelua, ja vainoharhaiset ihmisvihaajat täällä ruokkivat. Hälyttävintä on, että jopa ylilautatrollit vaikuttavat olevan paremmin kartalla tilanteesta kuin nämä varautuneesti viisaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin jos eivät ihmisenä tykkää, niin mikäli asa ei tule muuttumaan: lapset eivät tule luokseni isompina, onko esim ikinä mahdollistakaan ajatella asuvan hänen kanssaan ja omat lapset vieraantuu. Tai vaikkei ikinä asuttaisi, tulee erillisyyttä kun eivät halua tehdä ja olla yhdessä kuten isän uuden perheen kanssa.
En lukenut koko ketjua, mutta tämä kommentti osui. Vanhempani erosivat, kun olin 12 ja äidillä oli kova kiire löytää uutta miestä. Jos ei seurustellut, kävi baarissa joka viikonloppu. Olin välillä kaverin luona yötä, usein yksin kotona ja vieläkin muistan, miten pelkäsin siellä. Tai sitten oli vaihtoehtona tulla myös miesystävän luo yöksi ja nukkua olohuoneen sohvalla, tai olla taas yksin kotona. Ollessani 15 äiti päättikin muuttaa toiseen kaupunkiin yhdessä uuden miesystävänsä kanssa, tuolloin muutin pois kotoa. Voin sanoa, että on vaikuttanut minuun huomattavan paljon nuo vuodet, eikä vain hyvällä tavalla.
Tästä on jo aikaa, ja äitini - hän asuu yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin jos eivät ihmisenä tykkää, niin mikäli asa ei tule muuttumaan: lapset eivät tule luokseni isompina, onko esim ikinä mahdollistakaan ajatella asuvan hänen kanssaan ja omat lapset vieraantuu. Tai vaikkei ikinä asuttaisi, tulee erillisyyttä kun eivät halua tehdä ja olla yhdessä kuten isän uuden perheen kanssa.
En lukenut koko ketjua, mutta tämä kommentti osui. Vanhempani erosivat, kun olin 12 ja äidillä oli kova kiire löytää uutta miestä. Jos ei seurustellut, kävi baarissa joka viikonloppu. Olin välillä kaverin luona yötä, usein yksin kotona ja vieläkin muistan, miten pelkäsin siellä. Tai sitten oli vaihtoehtona tulla myös miesystävän luo yöksi ja nukkua olohuoneen sohvalla, tai olla taas yksin kotona. Ollessani 15 äiti päättikin muuttaa toiseen kaupunkiin yhdessä uuden miesystävänsä kanssa, tuolloin muutin pois kotoa. Voin sanoa, että on vaikuttanut min
Se on monilla naisilla mahdotonta olla yksin hetkeäkään, kunnes on pakko kun ei ketään enää löydy.
Miehen käytös ei ole millään tasolla normaalia. Hänhän suorastaan vainoaa noita ap:n teinejä ja manipuloi aivan sairaalla tavalla ap:tä. Ja omia lapsiaan myös.
Pari ajatusta, miksi hyväksyy isän uusperheen mutta ei sinun. Tämä oman kokemuksen pohjalta. En lukenut kuin aloituksen.
- olet aloittanut suhteen ennen kuin lapset ovat toipuneet erosta
- te nipotatte enemmän kuin isän luona. Isä on siis rennompi, mutta teillä on enemmän näin-pitää-toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pari ajatusta, miksi hyväksyy isän uusperheen mutta ei sinun. Tämä oman kokemuksen pohjalta. En lukenut kuin aloituksen.
- olet aloittanut suhteen ennen kuin lapset ovat toipuneet erosta
- te nipotatte enemmän kuin isän luona. Isä on siis rennompi, mutta teillä on enemmän näin-pitää-toimia.
Plus se ap:n miesystävä päsmäröi, pakottaa, painostaa ja manipuloi, kun kaikki eivät heti toimi kuten hän haluaa.
Ylimalkaan teineille pitää antaa tilaa normaalissakin päälle, eikä vyöryä tuolla lailla aggressiivisesti päälle.
Vierailija kirjoitti:
Mies sanoo, että arvostaa ja rakastaa minua ja siksi haluaisi meidän olevan yhdessä ja jakavan asioita. Että hänen lapsensa myös haluaisivat ja kokee että syrjäytän heidät. Sanoo yrittäneensä antaa meille kaikkemme emmekä sitä arvosta. Että on siksi niin surullinen. Päivittää itselleen wa kuvaksi jonkin tummahenkisen kuvan esim.juhlapyhinä, koska me emme halua olla yhdessä heidän kanssaan.
siis ihan kauheaa! Ei ihme, että lapset boikotoivat häntä. Lapset tässä toimivat terveellä tavalla, kun eivät alistu manipulointiin ja painostukseen. Hyvä ap - olet kasvattanut rajojaansa puolustavia lapsia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis jos pyydän miehen mökillemme menevät toisaalle. Jos kotiin lähtevät ulos. Eivät puhu. Tuntuu äitinä että en voi pitää ihmissuhdetta jota lapset vieroksuu, ei tunnu kokonaiselta. Miehen lapset haluaisi tehdä ja olla, on noloakin kun omani kieltäytyvät. Esim jos ehdottavat lähdetään yöksi Turun Karibiaan, omani kieltäytyvät ja hänen ovat innoissaan. En voi jättää heitä yöksi kotiinkaan eli en lähde. Haluaisin suhteen jossa lapset osallisena olemisessa.
Mikset voi jättää teinejä yksin yöksi? Jos eivät halua osallistua, niin sitten eivät. Nyt annat lasten määritellä mitä sä teet elämässäsi ja sun seurustelusta alkaen. Et sä voi antaa lapsilles sellaista taakkaa tai vastuuta. Ymmärrän sen että joku tolkku näissä uusperhekuvioissa pitää olla, ja lapsiakin ajatella, mutta nyt teet ihan toista ääripäätä ja annat kaiken mennä niinku lapsesi haluaa. Tosta ei tule yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Niin mulle tosiaan ykkönen on lapset ja hyvät suhteet sekä aika heidän kanssa. Koen, että tämä suhde tuo siihen ristiriitaa ja etäännyttää lapsia minusta jos yritän miestä mukaan mihinkään mitä teemme.
Ja olen todellakin mustasukkainen kun isän puolison kanssa ovat läheisiä ja siellä koko iso uusperhe viettää hyvää aikaa yhdessä. Lähtevät matkoille, pitävät pitsailtoja koko jengillä...minun ja kumppanin kanssa ei mikään tällainen onnistuisi.
Tämä myös tuo jatkuvaa ristiriitaa kumppanini kanssa, koska hän kokee että toimimme loukkaavasti häntä kohtaan pitämällä sivussa. Ja hänen mielestä teini-ikäisiltä tulisi jo odottaa hyviä käytöstapoja häntä kohtaan ja minun vaatia että hyväksyvät miehen. Mies kun ystävällinen ja huomioiva lapsilleni. Mm.synttäreinä antaa lahjat, eikä saa kuin hiljaisuuden vastaan. Sanoo, että minun pitäisi vaatia heiltä ja mennä käsittelemään näitä vaikka perheneuvolaan. Ett
Tässähän se ongelma on. Lapset on sulle ykkönen tarkoittaa sitä että annat heidän pompotella ja samalla asetat heidät vastuuseen sun tunteista ja onnellisuudesta. Lopeta heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnellista uusperhettä ei ole. Muistakaa se.
PS. Jos lapset ei tuohon ikään mennessä ole uutta kumppania hyväksyneet, niin eivät tule hyväksymään edes viiskymppisinä. Usko huviksesi tai kokeile itse.
Jos sun lapset ei osaa käyttäytyä niin voit katsoa peiliin. Olet huonosti kasvattanut lapsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis jos pyydän miehen mökillemme menevät toisaalle. Jos kotiin lähtevät ulos. Eivät puhu. Tuntuu äitinä että en voi pitää ihmissuhdetta jota lapset vieroksuu, ei tunnu kokonaiselta. Miehen lapset haluaisi tehdä ja olla, on noloakin kun omani kieltäytyvät. Esim jos ehdottavat lähdetään yöksi Turun Karibiaan, omani kieltäytyvät ja hänen ovat innoissaan. En voi jättää heitä yöksi kotiinkaan eli en lähde. Haluaisin suhteen jossa lapset osallisena olemisessa.
Mikset voi jättää teinejä yksin yöksi? Jos eivät halua osallistua, niin sitten eivät. Nyt annat lasten määritellä mitä sä teet elämässäsi ja sun seurustelusta alkaen. Et sä voi antaa lapsilles sellaista taakkaa tai vastuuta. Ymmärrän sen että joku tolkku näissä uusperhekuvioissa pitää olla, ja lapsiakin ajatella, mutta nyt teet ihan toista ääripäätä ja annat kaiken mennä niinku lapsesi haluaa. Tosta e
Kirjoitin kommentin 343. Minusta tuo olisi äärimmäisen lyhytnäköistä ja ajattelematonta varsinkin herkässä teini-iässä oleville lapsille. Nuo neuvot jättää lapst vaan yksin yöksi, kun lähtee omiin, olevinaan hauskempiin/tärkeämpiin menoihin luo lapselle koko elämään sellaisen turvattomuuden tunteen, ensin vanhemmat eronneet ja sitten se, jonka pitäisi olla se ainoa turva hylkää. Ei ole tärkeä, ei arvokas, ei sen arvoinen, että hänen kanssa haluttaisiin olla, jos parempaa seuraa sattuu löytymään.
Ja teinille myös aika ikävä asetelma, että on vaan hyväksyttävä, että kotona pyörii joku outo äijä, vaikka on tuonut esille useasti, että ei vaan pidä asetelmaa hyvänä. Vaihtoehdot just kuten minullekin, muuta leikkimään uusperhettä tai olet omillasi. No, minä kävin 15-vuotiaasta välillä kahdessa-kolmessa työssä samaan aikaan lukion ohella ja asuin yksin, äitiä näin välillä.
Ap, vaikutat että välität lapsistasi ja en halua loukata, mutta tältä se helposti voi lapsista tuntua. Minä olin kiltti enkä valittanut, sanoin että pärjään vaikken olisikaan.
Ei sen takia pidä kumppanista luopua, varsinkaan kun lapset on jo teinejä ja siis pian lähtökuopissa pois kotoa. Mutta olen myös sitä mieltä, ettei hyvänen aika teineille enää tarvi mitään uusperhekuviota naamaan hieroa eikä erityisen läheistä suhdetta puolisoon mitenkään pakottaa. Eikä teinit välttämättä halua mitään perhematkailua yms. enää vaikkei edes olisi uusperhe kyseessä, ja se on ihan ok.
Itse olin suhteessa mieheen jolla oli meidän parisuhteen aikana 13-16-vuotias tytär. En koskaan yrittänyt leikkiä mitään varaäitiä hänelle tai erityisesti rakentaa suhdetta. Olin ikään kuin aikuisena kaverina käytettävissä jos hän sellaista halusi, mutta enimmäkseen jätin rauhaan, ja hän minut. Jättäydyin myös pois esim. heidän Pärnun matkalta, koska koin että haluaa varmasti isänsä kanssa kaksistaan mennä kun on ehkä viimeisiä kertoja kun yhdessä matkustavat, eikä minua sinne kaivata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onnellista uusperhettä ei ole. Muistakaa se.
PS. Jos lapset ei tuohon ikään mennessä ole uutta kumppania hyväksyneet, niin eivät tule hyväksymään edes viiskymppisinä. Usko huviksesi tai kokeile itse.
No ei pidä paikkansa ollenkaan. Hyvin usein on niin, että teinit inhoaa vanhempiensa uusia kumppaneita, joskus jopa vanhempiaan, mutta aikuistuessa ja teini-iän kuohujen tasoittaessa on hyvät välit.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin kommentin 343. Minusta tuo olisi äärimmäisen lyhytnäköistä ja ajattelematonta varsinkin herkässä teini-iässä oleville lapsille. Nuo neuvot jättää lapst vaan yksin yöksi, kun lähtee omiin, olevinaan hauskempiin/tärkeämpiin menoihin luo lapselle koko elämään sellaisen turvattomuuden tunteen, ensin vanhemmat eronneet ja sitten se, jonka pitäisi olla se ainoa turva hylkää. Ei ole tärkeä, ei arvokas, ei sen arvoinen, että hänen kanssa haluttaisiin olla, jos parempaa seuraa sattuu löytymään.
Riippuu ihan siitä nuoresta. Osalle voi olla tosiaan noin että kaipaa jotain turvaa ja kokisi itsensä hylätyksi, mutta toiset taas kaikkein eniten kaipaa omaa aikaa ja vapautta jo, ja ei edes ydinperheessä haluaisi tuommoisiin menoihin mukaan. Itse ainakin halusin teininä aina sitä että saisin olla yksin kotona. Ei mua kiinnostanut yhtään mitkään vanhempien mökkeilyt ja matkat, kiinnosti kaverit ja poikakaveri ja ihan muut asiat kuin silloin tylsiltä tuntuneet vanhemmat ja niiden tylsät keski-ikäiset keskiluokkaiset touhut. (Aikuisina meillä on oikein hyvät välit)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin kommentin 343. Minusta tuo olisi äärimmäisen lyhytnäköistä ja ajattelematonta varsinkin herkässä teini-iässä oleville lapsille. Nuo neuvot jättää lapst vaan yksin yöksi, kun lähtee omiin, olevinaan hauskempiin/tärkeämpiin menoihin luo lapselle koko elämään sellaisen turvattomuuden tunteen, ensin vanhemmat eronneet ja sitten se, jonka pitäisi olla se ainoa turva hylkää. Ei ole tärkeä, ei arvokas, ei sen arvoinen, että hänen kanssa haluttaisiin olla, jos parempaa seuraa sattuu löytymään.
Riippuu ihan siitä nuoresta. Osalle voi olla tosiaan noin että kaipaa jotain turvaa ja kokisi itsensä hylätyksi, mutta toiset taas kaikkein eniten kaipaa omaa aikaa ja vapautta jo, ja ei edes ydinperheessä haluaisi tuommoisiin menoihin mukaan. Itse ainakin halusin teininä aina sitä että saisin olla yksin kotona. Ei mua kiinnostanut yhtään mit
Avainsanana tuossa vanhemmat. Jos kasvanut ydinperheessä on vähän kuin näkevä selittäisi sokealle, että eihän se näkeminen mulle ollut koskaan mitenkään tärkeää.
Suhtautumiset muutoksiin voi olla erilaiset saman perheen sisaruksillakin. Läheiseni äiti kuoli kun hän itse oli 10-vuotias. Siskonsa oli 7-vuotias. Isä otti hyvin nopeasti hautajaisten jälkeen uuden naisen lapsineen luokseen asumaan ja sisarusten piti siksi luopua esim. omista huoneistaan.
10-vuotiaalle äidin kuolema oli tosi kova paikka, ja suruun yhdistettynä yhtäkkiä kotiin tullut "uusi äiti ja uudet veljet" herätti kaikki vastareaktiot. Ja sitten tietysti aikuiset oli vihaisia kun lapsi suhtautui äitipuoleen ja hänen lapsiin huonosti, joka taas vei hänet yhä kauemmas isästäkin. Ei hänelle jäänyt oikeastaan ketään.
Sen sijaan 7v sisarus oli vielä niin pieni että eli hetkessä. Ymmärsi äidin kuoleman jotenkin, mutta elämä jatkoi siitä nopeammin kulkuaan ja uusi äitipuoli lapsineen oli hänelle tosi kiva juttu! Ja koska suhtautui niin kivasti, pääsi mukaan kaikkeen mukavaan uuden perheen kanssa.
Nyt nämä sisarukset ovat keski-ikäisiä ja vanhempi ei ole ollut missään yhteydessä äitipuoleen eikä hänen lapsiin noin 20 vuoteen. Sen sijaan nuoremmalle äitipuoli on äiti, ja hänen lapsilleen mummi.
Siinä mielessä verrattavissa ap tilanteeseen että jos nuoria painostetaan ja syyllistetään asiasta niin todennäköisesti välit ei koskaan parane, päinvastoin äitiinkin voi välit huonontua kun tajuavat olevansa vaan tiellä.
Miehellä on aivan selviä mielenterveysongelmia. En todellakaan päästäisi lasteni lähelle.
Alue: Aihe vapaa
Niin no, tuosta on sitten seurauksena, ettei tänne montakaan lasta synny, kun kukaan ei enää uskalla lähteä hankkimaan ensimmäistäkään, kun se on kerrasta poikki ja sen jälkeen lapset määräävät kaikesta, myös vanhempien lapsiluvusta. Seuraavaksi esikoinen kieltää hankkimasta enää lisää lapsia myöskään ydinperheeseen.