Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te kenellä oli lapsena muutoin normaali perhe, mutta käytettiin ruumillista kurittamista, oletteko saaneet myöhemmin mitään selitystä, että
20.04.2024 |
miksi piti olla niin ankaraa? Itse sain ala-asteikäisenä vyöstä sellaisista asioista, mistä olisi hyvin riittänyt sanominen tai joku aresti, vaikka vanhemmat oli muuten ihan tavallisia eikä ollut mitään muuta väkivaltaa ja olen ihan hyvissä väleissä edelleen. Mutta kun joskus olen yrittänyt kysyä, että miksi oli niin ankaraa, se aihe vaan jotenkin vähätellen ohitettu, että no silloin oli sellainen tapa. En kuitenkaan usko, että kovin yleistä on ollut, vaikka ei ehkä ihan harvinaistakaan. Mutta ymmärtääkseni yleisempää jossain tiukasti uskonnollisissa piireissä, meillä oltiin ihan tapauskovaisia vaan, tai sitten jos muutenkin ollut väkivaltaista, mitä meille ei ollut. Luulisi, että se on kuitenin jokinlainen tietoinen päätös ollut, että käytämme ruumillista kurittamista, eikä vaan sen enempiä ajattelematta tavan vuoksi. t: N vm.-87
Kommentit (69)
Meillä selitys oli äitiä selvästi vanhempi isä, jonka vanhanaikaisia kasvatuskäsityksiä äitikin taipui noudattamaan, vaikka äiti olisi halunnut hoitaa kasvatuksen ilman remmiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Itseasias meidän vanhemmat ei tunnu edes muistavan koko asiaa.
Heidät oli itsensä kasvatettu ankarasti, ja siihen aikaan ajateltiin että kova kuri ja ruumiillinen kuritus ovat oikeita keinoja saada lapset tottelevaisiksi. En traumatisoitunut enkä syytä heitä mistään, he eivät tienneet paremmasta. Vm. -66
Se oli siihen aikaan ns. normaalia. Kun sain omia lapsia, ja mieheni puhui heille tiukkaan sävyyn, isäni oli sitä mieltä, että oltiin liian ankaria. Öh. Muistutin, miten hän itse minua kasvatti ja sanoi kyllä katuvansa.
Vierailija kirjoitti:
Heidät oli itsensä kasvatettu ankarasti, ja siihen aikaan ajateltiin että kova kuri ja ruumiillinen kuritus ovat oikeita keinoja saada lapset tottelevaisiksi. En traumatisoitunut enkä syytä heitä mistään, he eivät tienneet paremmasta. Vm. -66
Juuri näin.
Vm72
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei normaaleissa perheissä ole ollut ruumiillista kuritusta. Ei kuritusta lainkaan.
Normaaleissa perheissä on aina kasvatettu ja se on ihan toinen asia kuin kuritus.
Tämä oli ehkä elämäni mullistavin oivallus kun sain omat lapseni ja oman lapsuuden traumat pulpahtivat pintaan. Elin lapsuuteni 80-luvulla, ankaran kurin ja kurituksen merkeissä. Kasvatusta en saanut. Siinä kaikessa ei ollut mitään normaalia.
Minun lapsuudessani tuo oli yleinen tapa, ja yleisesti ajateltiin niin, että lapsesta ei kasva kunnon ihmistä, jos kasvatukseen ei kuulu myös ruumiillista kuritusta vakavista rikkeistä. Lisäksi se oli myös helppo tapa saada lapsi tottelemaan (ainakin useimpien lasten tapauksessa). En usko, että koulussa luokallani olisi ollut yhtään lasta, jota vanhemmat eivät olisi koskaan kurittaneet ruumiillisesti.
Mutta minä olenkin syntynyt 1960-luvulla. Ap:n lapsuuden aikana ruumiillinen kuritus oli jo laissa kielletty. Uskon kuitenkin hänen vanhempiensa vain toistaneen niitä kasvatusmalleja, joita heidän lapsuudessaan oli käytetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se oli tapa 60 luvulla. Kauheaa kasvatusta. On läheiset sukulaiset katuneet toimiaan.
80-luvulla elettiin eräänlaista siirtymäaikaa.
Kasvattaminen ja kurittaminen ovat eräänlaisia vaihtoehtoja toisilleen. Joka ei osaa kasvattaa, kurittaa.
Ap, vanhempasi eivät olleet koskaan perhettä perustaessaan edes käyneet läpi asioita, kuinka kasvattaa ongelmatilanteissa.
Eivät munkaan vanhempani olleet, mutta ilmoitin, että kurittaminen on rikos, ja että menen poliisille jos saan selkääni. Olin kait viiden vanha. En sitten saanutkaan piiskaa. (Tilanne oli muistaakseni sellainen, että olin polttanut nipun veljen Korkeajännityksiä, koska mielestäni ne ihannoivat sotaa ja tappamista.)
Vanhempani eivät tietysti tästä mitään kasvattamisesta oppineet. Jos olin hyvin, mieliksi, ns. kiltti, oltiin tyytyväisiä. Jos epäonnistuin, rikoin sääntöjä, valitettiin ja syyteltiin, martyroitiin. Ikinä ei neuvottu tai ohjattu. Kasvoin omillani ja jätin sen porukan heti peruskoulun jälkeen. Olen kasvattanut itse itseni ja etsinyt ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa kommunikoida, vuorovaikuttaa ja tukea toinen toisiamme.
Että miten se lopulta onkaan; oliko se kurittavien vanhempien perustama perhe muuten normaali? Vai hoitamattomien tunnevammaisten liitto, jossa samat tunnevammat ollaan valmiita siirtämään lapsille? Tätä on ainakin hyvä miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt 1959 ja saanut äidiltäni ruumiillista kuritusta päivittäin. Kun konfrontoin häntä tästä aikuisena, hän totesi vain olleensa erehtyväinen ihminen. Ja etten saisi tuhota hänen itsetuntoaan ja elämänhaluaan muistuttamalla siitä.
Omat lapseni, syntyneet 1987 ja 1990, eivät saaneet ruumiillista kuritusta. He eivät koskaan olleet tuhmia kuin äitinsä, pieni tyttö joka ei 60-luvulla ymmärtänyt että oli ollut tuhma.
Kyllä 50, 60 luvulla oli ruumiillista kuritusta. Se oli nopea ja tehokas tapa saada lapsi ruotuun. Silloin tehtiin töitä koko ajan, eikä selittelyille ollut aikaa. Lisäksi lapsia ei vahdittu koko ajan, sai olla pihoilla ja metsissä, järvessä ja kaduilla ihan omin päin , mutta rikkeeista ja sääntöjen rikkomisista ei tullut toruja vaan piiskaa,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kysymys! En missään tapauksessa puolusta ruumiillista kuritusta, mutta on kiinnostavaa, miten lapset, joita on kasvatettu nykynäkökulmasta väärin menetelmin, ovat selvinneet lapsuudestaan ilman traumoja ja välit vanhempiin saattavat olla hyvinkin lämpimät. Korostan, että näin ei tietenkään ole kaikkien kohdalla, mutta nykyisistä viisikymppisistä varmasti enemmistöä on kuritettu ruumiillisesti, enkä usko, että enemmistöllä olisi kuitenkaan traumoja. Vastaavasti nykyään tuntuu olevan trendinä syyttää omista ongelmista vanhempien tunnekylmyyttä, epäjohdonmukaisuutta tai mitä hyvänsä heidän kasvatuksessa tekemäänsä rikettä. Yleinen keskusteluilmapiiri ehkä nykyään kannustaa vellomaan ikävissä tunteissa ja koetuissa vääryyksissä, kun taas aiemmin pyrittiin kasvattamaan resilienssiä. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.
Ja kummat lapset ovat niitä jotka ampuvat koulussa, juoksevat terapiassa ja joilla on mukamas ADHD, nepsy, autismi jne?????
Kyllä piiskaa voi käyttää, eikä lapsi siitä pilalle mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ja veljeäni kuritettiin ruumiillisesti kaksi kertaa lapsuudessa: kun pelasimme sisällä jalkapalloa ja televisio meni rikki, sekä silloin kun lähdimme luvatta yöllä pihalta teltasta seikkailemaan. Koen noissa tilanteissa fyysisen kurittamisen olleen aika ok, molempia oli erikseen kielletty tekemästä.
Olen syntynyt -91.
Onneksi nykyään ymmärretään paremmin, että lapset on eri luonteisia. Olin periaatteessa hyvin kiltti tyttö, mutta ujo ja introvertti, mikä vuoksi saattoi näyttää siltä, että käyttäydyn tahallaan huonosti. Muistan esim. kyläilyreissun jälkeen saaneeni remmiä, koska vanhempien mielestä ison tytön pitäisi osata käyttäytyä. Nyt ajatellen ihan kamalaa, ettei yhtään huomiotu sitä, että ei se ole vain ikä, vaan myös luonteenpiirteet, jotka vaikuttaa, miten toimii sellaisissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Ja kummat lapset ovat niitä jotka ampuvat koulussa, juoksevat terapiassa ja joilla on mukamas ADHD, nepsy, autismi jne?????
Kyllä piiskaa voi käyttää, eikä lapsi siitä pilalle mene.
Ellei ole tottunut väkivaltaan kotona niin ei edes osaa käyttää sitä muihinkaan. Eikä mikään ammuskelu tule edes mieleen.
Meillä oli koivunoksa jatkuvasti esillä muistuttamassa. Omia piiskaamisia en muista ( olen kyllä piiskasta saanut) mutta pikkusiskon piiskaamisen näkeminen oli kyllä ikävää. Uskon muuten, että kurissa kasvattaminen antaa lapselle selkeämmät raamit ( en kyllä nykyään tarkoita kurilla fyysistä kurittamista). Löperö kasvattaminen tuo löperöjä ja vailla suuntaa olevia nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli koivunoksa jatkuvasti esillä muistuttamassa. Omia piiskaamisia en muista ( olen kyllä piiskasta saanut) mutta pikkusiskon piiskaamisen näkeminen oli kyllä ikävää. Uskon muuten, että kurissa kasvattaminen antaa lapselle selkeämmät raamit ( en kyllä nykyään tarkoita kurilla fyysistä kurittamista). Löperö kasvattaminen tuo löperöjä ja vailla suuntaa olevia nuoria.
Kyllä, minäkin sain selvät raamit: mukaudu tähän, älä ole oma itsesi, sinun mielipiteesi ja tunteesi ovat vääriä. Etkä osaa mitään.
Tässä yritän rakennella elämää vielä melkein viisikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Heidät oli itsensä kasvatettu ankarasti, ja siihen aikaan ajateltiin että kova kuri ja ruumiillinen kuritus ovat oikeita keinoja saada lapset tottelevaisiksi. En traumatisoitunut enkä syytä heitä mistään, he eivät tienneet paremmasta. Vm. -66
Siihen aikaan ei kuritettu kaikkia.
Alue: Aihe vapaa
No mun mielestä se just varmaan on ollut noin, että on ajateltu, että niin lasta kuuluu kasvattaa. Ei ole ollut mitään tunnepohjaista tarvetta suuttuneena pieksää lasta, vaan se on ajateltu rangaistuksena, joka kuuluu hoitaa noin.
Kyllä mä myös muistan, että koiraakin koulutettiin niin, että jos se teki jotain ei toivottua, otettiin kiinni niskasta ja ravistettiin. Ei sekään oo nykyään normaalia eikä sitä pidetä oikeana tapana kasvattaa koiraa.