Mikä siinä lapsiperhe-elämässä oikein väsyttää?

Joku sanoi että aika kultaa muistot ja että vanhemmat oikeasti piti jatkuvasti silmällä. Joo, pitivät kun oltiin vauvoja/taaperoita. Myöhemmin eivät pitäneet koska jättivät eri huoneeseen / pihalle yksin. Ja tätä tehtiin jo aika nuorena. En tiedä oliko se terveellistä, mutta lapset ainakin tiesi että vanhemmat ei ole koko ajan saatavilla. Välillä oli, välillä ei. Ja ne puhui paljon "aikuisten juttuja" joita lapset ei saaneet keskeyttää. Nykyään vaikuttaa siltä että monessa lapsiperheessä lapset dominoi kaikkea keskusteluakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ettei saa koskaan nukkua kunnon yöunia. Kuluneet neljä vuotta minut on herätetty joka yö monta kertaa kesken unien. Ei yhtään kokonaista yötä unta koko aikana.

Mitä lääkäri on sanonut, kun olette käsitelleet 4-vuotiaan unettomuutta?

Ei tuo kirjoittaja sanonut, että 4-vuotias häntä herättelee. Jos on useita lapsia, jokainen voi herättää eri aikaan yöllä. Ja siis kyllä toki 4-vuotiaskin voi ihan hyvin herättää vaikka joka yö eikä lääkärissä käyminen siihen auta yhtikäs mitään. 3-4 v. näkee tyypillisesti painajaisia, herää yöllä vessaan, saa kauhukohtauksia, kömpii vanhempien viereen ja herättelyn syitä voi olla muitakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kun syömistä pitää miettiä vähän väliä. Joko on ruoka-aika tai sitä pitää valmistaa tai pitää käydä kaupassa. Aivan jatkuvaa ruokarallia.

Tuohon auttaa suunnittelu. Joka päivä ei tarvitse tehdä uutta ruokaa ja varsinkaan joka päivä ei tarvitse juosta kaupassa. 

Miksi sinä paasaat täällä?

 

Miksi koet neutraalin toteamuksen paasaamisena? 

No sehän ei ollut ainoa ns. neutraali toteamus, joita olet tänne paasannut. Anna ihmisten vastata, äläkä sekaannu.

Miksi sinä et noudata omaa neuvoasi, vaan rupesit määräilemään muita?

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi että aika kultaa muistot ja että vanhemmat oikeasti piti jatkuvasti silmällä. Joo, pitivät kun oltiin vauvoja/taaperoita. Myöhemmin eivät pitäneet koska jättivät eri huoneeseen / pihalle yksin. Ja tätä tehtiin jo aika nuorena. En tiedä oliko se terveellistä, mutta lapset ainakin tiesi että vanhemmat ei ole koko ajan saatavilla. Välillä oli, välillä ei. Ja ne puhui paljon "aikuisten juttuja" joita lapset ei saaneet keskeyttää. Nykyään vaikuttaa siltä että monessa lapsiperheessä lapset dominoi kaikkea keskusteluakin. 

Kerään tällä alapeukkuja, mutta fakta on se, että nykyisin monissa perheissä lapset pomottavat ja vanhemmat tottelevat. Ei ihme, jos siinä uupuu, kun ei osaa sano "ei". Sitten nämä kullanmurut menevät kouluun ja terrorisoivat koko luokkaa, koska eivät ole kotona oppineet, että maailma ei pyöri heidän ympärillään ja aina ei ole oma vuoro olla äänessä ja vaatimassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kun syömistä pitää miettiä vähän väliä. Joko on ruoka-aika tai sitä pitää valmistaa tai pitää käydä kaupassa. Aivan jatkuvaa ruokarallia.

Tuohon auttaa suunnittelu. Joka päivä ei tarvitse tehdä uutta ruokaa ja varsinkaan joka päivä ei tarvitse juosta kaupassa. 

Miksi sinä paasaat täällä?

 

Miksi koet neutraalin toteamuksen paasaamisena? 

No sehän ei ollut ainoa ns. neutraali toteamus, joita olet tänne paasannut. Anna ihmisten vastata, äläkä sekaannu.

Miksi sinä et noudata omaa neuvoasi, vaan rupesit määräilemään muita?

Ketä muita? Sinulle kommentoin. Yksi ainoa häirikkö sinä olet. 

Ketä muita? Sinulle kommentoin. Yksi ainoa häirikkö sinä olet. 

Kaikki muut osaavat keskustella ketjun aiheesta. Miksi sinä et osaa?

Puoliso ilman oma-aloitteisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ketä muita? Sinulle kommentoin. Yksi ainoa häirikkö sinä olet. 

Kaikki muut osaavat keskustella ketjun aiheesta. Miksi sinä et osaa?

Ethän sinä keskustele. Sinä paasaat ja vittuilet ja olet kusipäinen paska. Solvaat tapasi mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketä muita? Sinulle kommentoin. Yksi ainoa häirikkö sinä olet. 

Kaikki muut osaavat keskustella ketjun aiheesta. Miksi sinä et osaa?

Ethän sinä keskustele. Sinä paasaat ja vittuilet ja olet kusipäinen paska. Solvaat tapasi mukaan.

Eli haluat vain trollata. No siinä tapauksessa saat jatkaa yksinäsi. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Sillon kun itse olin pieni ei olisi tullut kuuloonkaan että vanhempia olisi saanut koko ajan häiritä. Saati hyppiä päällä. Niillä oli paperitöitä, remontteja, pihatöitä ym. tehtävänä ja lasten homma oli pysyä sivussa ja pois tieltä.

Ilmeisesti ennen oli sellainen kasvatustyyli, että vanhempia ja niiden töitä ja lepoa piti kunnioittaa. Ei tietysti sylivauvana, mutta sitten kun ymmärsi puhetta.

Tässäkin varmasti aikakausi vaikuttaa, että omassakin lapsuudessani 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa käytiin kaksin kaupassa siskoni kanssa (3-vuotiaina viereisellä kadulla) sekä 4-vuotiaana oltiin kaikki vapaapäivät kavereiden kanssa ulkona juoksentelemassa pitkin pihoja, teitä ja peltoja. Lomat oltiin maalla isovanhempien luona, jossa sielläkin huonosta käytöksestä laitettiin rappusille pakkaseen odottamaan ja lisäksi joka päivä piti tiettyyn aikaan lähteä muutamaksi tunniksi serkkujen kanssa keskenään pihalle leikkimään. 

Tänä päivänä varmaan soitettaisiin poliisit ja tehtäisiin lasu, jos 3-4-vuotiaat tuolla kaduilla yksin vaeltaisivat. Omat lapseni eivät ole alle kouluikäisinä yksin ulkona, vaan aina vanhempana olen mukana ja vien puistoihin ja leikin sielläkin heidän kanssaan. Eikä omat lapset ole isovanhemmillaan olleet kertaakaan hoidossa, sillä isovanhemmat ovat kuulemma omat lapsensa hoitaneet, joten tämän päivän vanhemmuus eroaa paljon aiempien sukupolvien vanhemmuudesta. Lapsille ollaan tänä päivänä enemmän läsnä ja tehdään asioita heidän kanssaan, joka on hyvä, mutta samalla tietenkin vanhemmalle väsyttävämpää.

Lisäksi lapsissa on eroja; meilläkin on pari hyvin nukkuvaa, sopeutuvaista ja nätisti käyttäytyvää lasta ja sitten yksi, joka aina nukkunut huonosti, vaatii asioista kertomista etukäteen hyvissä ajoin sekä apua pukemisessa ja käytöksen ohjauksessa. Eli vaikka kaikki lapset ovat yhtä rakkaita ja kaikkia kasvattaa samalla tavalla, niin toisten kanssa on rankempaa kuin toisten. 

Tarviiko tollasta oikeasti kysellä? Itselläni ei ole lapsia, mutta sivusta seuranneena lapsiperheiden arki on melkoista ruljanssia.

Vierailija kirjoitti:

Tarviiko tollasta oikeasti kysellä? Itselläni ei ole lapsia, mutta sivusta seuranneena lapsiperheiden arki on melkoista ruljanssia.

Aika pitkälle kenen tahansa arki on sellaista, millaisen siitä itse tekee. Suorittajan elämä on aina huomattavasti uuvuttavampaa kuin rennomman. 

Työmäärä siinä räydyttää. Ihan puhtaasti se.

Mun lapset on nyt 19 ja 21 ja nyt vasta me esimerkiksi saatiin autotalli siivottua. Tähän asti ei vaan ole ollut aikaa, vaan aina on tullut jotain.

Nyt sitten pitäisi vielä myydä kaikki ylimääräinen pois!

Erilaiset vaiheet. Just kun on jotenkin saatu rutiinit tietyssä vaiheessa toimimaan, niin tulee jotain muuta. Nyt menossa vaihe, jossa juuri päästy toisen itsetuhoisuudesta hieman valoisampaan olemiseen, mutta toisella epäillään syöpää. 

Jos kotona on jo raskasta niin kyläily se vasta raskasta onkin. Koko ajan vahtimista ettei saa mitään vaarallista käsiinsä (kotona kaikki piilossa) tai hajota mitään saati sotke ihan kamalasti. Ja se kotoa lähtemisen rumba ja voi helkkari kun tajuaa, että jotain tärkeetä unohtui pakata. Isomman lapsen kanssa joka jo puhuu raskasta on se haluun kotiin ja koska lähdetään kotiin valitus tai vastaavasti se että viihtyykin niin hyvin ettei halua kotiin ja hikipäässä puet huutavaa ja tappelevaa lasta. Yritä siinä nyt sitten jotain keskustella aikuisten kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarviiko tollasta oikeasti kysellä? Itselläni ei ole lapsia, mutta sivusta seuranneena lapsiperheiden arki on melkoista ruljanssia.

Aika pitkälle kenen tahansa arki on sellaista, millaisen siitä itse tekee. Suorittajan elämä on aina huomattavasti uuvuttavampaa kuin rennomman. 

T. Uliuli. 

Joku aikaisemmin kirjoitti että näytä leikki-ikäinen joka viihtyy itsekseen 30min. No meidän molemmat lapset ovat aina touhunneet omia leikkejään itsekseen. Siis jo vauvana leikkivät jumppalelulla ym ja minä sain rauhassa lukea vaikka lehteä ja juoda kahvit. Poika jo 1v leikki autoilla tuntikausia ja sitten elämään tuli lisäksi Dinot ja Legot ja mamma sai vaan häilyä taustalla ja välillä sain halit ja takaisin leikkimään. Tyttö oli samanlainen ja 3v lähtien teki myös tehtäväkirjoja ja palapelejä. Tyttö myös tanssi ja lauloi joka päivä titi-nalle ym videoiden tahtiin...ilman äitiä. Ei tarvinnut kuin välillä kehua kuinka hienosti laulaa ja tanssii. Ei ole kumpikaan roikkunut lahkeessa marisemassa.

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi että aika kultaa muistot ja että vanhemmat oikeasti piti jatkuvasti silmällä. Joo, pitivät kun oltiin vauvoja/taaperoita. Myöhemmin eivät pitäneet koska jättivät eri huoneeseen / pihalle yksin. Ja tätä tehtiin jo aika nuorena. En tiedä oliko se terveellistä, mutta lapset ainakin tiesi että vanhemmat ei ole koko ajan saatavilla. Välillä oli, välillä ei. Ja ne puhui paljon "aikuisten juttuja" joita lapset ei saaneet keskeyttää. Nykyään vaikuttaa siltä että monessa lapsiperheessä lapset dominoi kaikkea keskusteluakin. 

Tämä!

Tuntuu et aikuisilla ei ole sitä aikuisten tilaa mitä omilla vanhemmilla oli. Lapset oli pihalla ja usein kylässä hiljaa eri huoneessa. En koskaan häirinnyt heitä. Oli selvää et he päättää asioista ja että elämme heidän elämää.  Se tuntui turvalliselta. Eikä minua valvottu. Luotettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarviiko tollasta oikeasti kysellä? Itselläni ei ole lapsia, mutta sivusta seuranneena lapsiperheiden arki on melkoista ruljanssia.

Aika pitkälle kenen tahansa arki on sellaista, millaisen siitä itse tekee. Suorittajan elämä on aina huomattavasti uuvuttavampaa kuin rennomman. 

T. Uliuli. 

Suorittajamammalle osui ja upposi :D

Vierailija kirjoitti:

Mä jäin kuopuksen raskauden aikaan yksinhuoltajaksi. Oli omakotitalo, koira ja ala-asteikäinen esikoinen, jolla omat ongelmansa. Ei ollut isovanhempia tai ystäviä, jotka olisivat tulleet apuun. Mutta en mä kyllä osannut odottaakaan, että joku muu olisi tullut pyörittämään mun perhe-elämää. En kyllä varmaan olisi ottanut edes apua vastaan, vaikka olisi tarjottu. 

Ensimmäiset kuukauden kuopuksen syntymän jälkeen oli (tai ensimmäinen vuosi) oli aika rankka, kun synnytys meni ihan p*rsiilleen ja meinattiin molemmat kuolla. Itselle tuli tosi pahat vauriot ja niistä toipuminen vei reilun vuoden. Tai toipuminen ja toipuminen, ei niistä kaikista koskaan palaudu.

Mutta ei mulla ollut vaihtoehtoja. Enkä silti koe, että olisi ollut mitenkään erityisemmän rankaa, kun eli vain päivä kerrallaan. Ja vaikka esikoisen aikaan oli puoliso, niin käytännössä silloinkin pyöritin kaiken yksin. 

Tää on jotenkin niin peruspalstaa. Jengi alapeukuttaa, kun joku selviää elämästä ihan ilman ihmeitä eikä väsy normaalin elämän taakan alle. Onnea kaikille niille, joille elämä ei ole selviytymistaistelu vaan ihan vaan elämää. bd