Toisen naisen tunteet kun salasuhdekumppani menehtyy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi mennä hautajaisiin. Sen sijaan menisin suremaan häntä syvälle metsään, jossa meidän liekki kerran syttyi. Uskoisin hänen sielunsa olevan siellä. 

Tämä. Ja tätä ei se mustasukkainen vaimo voisi minulta estää. Olin miehen elämässä jo kauan ennen vaimoa ja oli minusta kiinni ettemme koskaan menneet naimisiin.

Tämä on kyllä pikkumaisuuden huippu. Sulle ei kelvannut, joten jäit roikkumaan kuitenkin, ja kun lisukkeeksi otettu vaimo nieleskelee ahdistusta mahdollisesti jopa ymmärtämättä, miksi hänellä on sekundaolo, niin sinä et saa tyydytystäsi edes siitä, että olet päässyt pilaamaan hänen elämänsä. Vaan sinun täytyy vielä syyttää häntä siitä, että hän reagoi elämänsä mennessä pilalle? Rottahan sinä olet. Jos vihaatkin

No jos suhde omaan äitiin on ihana ja rakastava, mutta salamiehensä vaimoa inhoaa ja halveksii tämän mustasukkaisuuden tähden vaikka ei edes halua tämän paikalle, niin sitten on isompaakin vikaa päässä. Mennään psykopatian suuntaan. Ihan ilman, että loruilija on itse sanonut sellainen olevansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

590: Yhtä lailla se liitto on valhe. Jopa enemmän valhetta kuin se salasuhde. 

Näinpä näin. Salasuhteelleni kerron huoleni, murheeni ja toiveeni. Hänen seurassa saan olla oma itseni. Kotona mennään puolison ehdoilla. 

Lähtemistä olen yrittänyt moneen otteeseen, mutta puoliso päättää tämänkin puolestani, eli ei usko jos sanon, että haluan erota. Lopullinen lähteminen pitää toteuttaa jollain katoamismetodilla eikä se ole nopeaa järjestää. 

En ole salasuhteestani ylpeä, mutta on se antanut minulle paljon voimia. 

Roikut kahdessa suhteessa ja niiden välissä.

Eron saa yksinkin.

Uskottomuuden optinen harha. Kannattaa googlata tuo termi.

Taas käsittämätöntä keittiöpsykologia roskaa. 

Pidän outona vaimojen ajatusta että ulkopuolinen tulee ja vie yhteyden - ihan kuin huonoja liittoja ei olisikaan. Meanwhile av on täynnä keskusteluja, jossa vaimot räkyttää huonosta miehestä. 

Miehile sanoisin kuitenkin neuvoksi että erotkaa se onkistuu yksinkin.  Vaimoille sen että miettikää nyt kannattaako todella  puolustella ja taistella retkusta, joka panee muita. Itseään siinä vaan datuttaa ja retku ei muuksi muutu. Antakaa mennä, täydellisinä ihmisinä osaatte asian ja elämänne hoitaa.

Ihmeellistä sontaa koko ketju täynnä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai pitäis jostain tuntemattomista vaimoista ja sen lapsista välittää. Ihan niinkun ne välittäis musta. Hoh hoijaa. Oon kenen kanssa haluan. En kylläkään oo syvemmin kiinnostunut pettävistä miehistä eli en halua mitään oikeaa suhdetta sellasen kanssa ja suosittelen ettei nää vaimotkaan haluais. Mutta tyhmiä naisia riittää.

 

Tässä juuri erittäin hyvä esimerkki empatiakyvyttömästä ihmisestä, jokaista en haluaisi edes ystäväkseni. Tämä kommentoija varmasti kulkee kadulla ohi, jos näkee tajuttoman ihmisen. " En piittaa tuntemattomasta".

Eikä tuollaista jaksa edes keskustelukumppanina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa paljon jäykkää ja mustavalkoista, jopa ihanteellista ajattelua. Voi käydä niinkin että joskus se elämä yllättää.

Harvemmin sinunkaltaisesi kommentoija jostain syystä tarkoittaa kiistan molempia osapuolia. Harvemminpa se salaosapuoli valaistuu. Lähimmäs pääsi tuo, joka totesi olevansa voimaton lopettamaan traumasidostaan salattuun armaaseen. Eli että kyse ei ole rakkaudesta. 

Näitä tarinoita on kuultu naurettavuuteen asti, jossa vaimo on tyhmä ahne rotta, ja minä vain pelastin hyvän miehen kuleksimasta. Juujuu. Ei yhtään jäykkää ja mustavalkoista.

Oma mies lähti heikossa tilanteessa tällaisen matkaan. Yritti jopa lapsemme ja miehen väliin, kun näillä alkoi olla liian kivaa keskenään. 

Narsku.

Vierailija kirjoitti:

 

Tämä. Ja tätä ei se mustasukkainen vaimo voisi minulta estää. Olin miehen elämässä jo kauan ennen vaimoa ja oli minusta kiinni ettemme koskaan menneet naimisiin.

Myös minä olin jo vuosia miehen elämässä ennen nykyistä vaimoa, mutta kun mies kosi, torjuin hänet. En koskaan uskonut, että hän kykenisi sitoutumaan vain minuun, minulle hän sopi vain intohimosuhteeseen ilman sitoumuksia. Mies kuitenkin halusi ehdottomasti naimisiin, joten meni sitten aikanaan naimisiin toisen kanssa. Tosin ei muistanut minulle heti siitä kertoa, joten suhteemme jatkui. Lopetin sen, kun sain tietää. Edelleen mies soittelee ja haluaa tavata. Olen kertonut vaimolle tästä. Vaimo jatkaa miehen kanssa, jostain syystä. Itse en jatkaisi. Avioliitto on minulle pyhä. Se ei sovi kaikille, eikä pettäjien pitäisi häpäistä avioliittoinstituutiota virityksillään.

Jos nyt mies kuolisi, en haluaisi hautajaisiin. Olen historiani hänen kanssaan muistellut ja käsitellyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa paljon jäykkää ja mustavalkoista, jopa ihanteellista ajattelua. Voi käydä niinkin että joskus se elämä yllättää.

Harvemmin sinunkaltaisesi kommentoija jostain syystä tarkoittaa kiistan molempia osapuolia. Harvemminpa se salaosapuoli valaistuu. Lähimmäs pääsi tuo, joka totesi olevansa voimaton lopettamaan traumasidostaan salattuun armaaseen. Eli että kyse ei ole rakkaudesta. 

Näitä tarinoita on kuultu naurettavuuteen asti, jossa vaimo on tyhmä ahne rotta, ja minä vain pelastin hyvän miehen kuleksimasta. Juujuu. Ei yhtään jäykkää ja mustavalkoista.

Ei kauheasti naurata manipulointi ja henkinen väkivalta, esim (tyypillisesti naisten harjoittama) mykkäkoulu. Kyllä joidenkin kohdalla voi aiheellisesti sanoa että lopulta sitä saa mitä tilaa, omaa oksaansa ovat sahanneet.

On niitäkin naisia jotka ovat väkivaltaisia fyysisestikin. Tätähän ei vuosikymmeniin hyväksytty, miehet jotka asiasta yrittivät puhua leimattiin valehtelijoiksi tai heitä pilkattiin, joutua nyt naisen pahoinpitelemäksi.