Tuntuu että nykyään parisuhde on vain ajantuhlausta

Vierailija kirjoitti:

Tapasin kerran chileläisen puoli-intiaanin, kaunein nainen jonka olen nähnyt. Olisi pitänyt jäädä asumaan hänen kanssaan Chileen alpakka- ja laamafarmariksi. Ei olisi ainakaan tullut sisäsiittoisia lapsia.

T: Bodari-Make

Sä olisit elättänyt teidät some-influensserina! Mä näen tän eksotiikan :D

Me ollaan toistemme ensimmäiset seurustelukumppanit. Pitkä avioliitto. Yhteiset rahat.

Put your head on my shoulder

Se näyttäytyy ajan tuhlauksena kunnes löytää oikeasti sen täydellisen unelmien miehen. Silloin haluaa nähdä kaiken sen vaivan ja tehdä kaiken että sen miehen saa pitää. 10 vuotta yhdessä ja en vaihtaisi päivääkään. 

Vierailija kirjoitti:

Sukupuolten roolit ovat muuttuneet ja siitä kärsivät miehet. Miehet eivät tiedä paikkaansa ja naiset luulevat pärjäävänsä yksin. Kumpikaan ei ole tyytyväinen.

Naiset kyllä pärjäävät yksin :)

Vierailija kirjoitti:

Se näyttäytyy ajan tuhlauksena kunnes löytää oikeasti sen täydellisen unelmien miehen. Silloin haluaa nähdä kaiken sen vaivan ja tehdä kaiken että sen miehen saa pitää. 10 vuotta yhdessä ja en vaihtaisi päivääkään. 

Luulen että ikä on merkittävä tekijä tuossa. En minä itse ainakaan nyt enää yli nelikymppisenä mene mutkalle kenenkään takia. Olen mikä olen. En ole vuosiin tavannut ketään kiinnostavaa muutenkaan, saati että tapaisin jonkun niin kiinnostavan että alkaisin näkemään jotain erityistä vaivaa.

Jotkut vaan haluaa enemmän sitä parisuhdetta ja silloin sitä kiinnostuu milloin kenestäkin, romantisoi sen ihmisen omassa mielessään, ja yrittää olla mieliksi ja saada sen parisuhteen. Näitä ihmisiä yhdistää se, että vaikka tulee ero niin ei mene kauaa, kun ovat jo uudelleen rakastuneita ja rakentamassa elämää seuraavan kanssa. Kyllä minä itsekin olin tuollainen nuorena. Sitten opin jotain sekä itsestäni että muista.

Hyvähän se on, että ei olla vain tavan vuoksi ja hampaat irvessä enää yhdessä kuten aikaisemmin. Itselläni on ollut monta pitkää parisuhdetta, yhdestä lapset. Ja se loppuelämän kumppani löytyi vasta 44-vuotiaana. Mitäpä sitten? Ei tuossa ole mitään kamalaa. Hieno juttu, että huonoista suhteista on päässyt pois.

Hoitakaa eka itsenne kuntoon, traumat yms. Sitten varmistakaa, että kumppaniehdokkaalla kaikki kunnossa. Sitten kokeilkaa oletteko sopivia toisillenne. Ei hyvässä parisuhteessa pidä riidellä mistään.

Suosittelen Arto Pietikäisen Joustava mieli parisuhteessa kirjaa näin aluksi.

Hanki sellainen mies, joka panee parastaan keskusteluissa ja naisen huomioimisessa palkinnon toivossa. Jos mies ei jatkuvasti kiinnitä näihin asoihin huomiota, niin tulee nopeasti ero naisen kanssa ja mies joutuu sen jälkeen hakkaa tattiansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se näyttäytyy ajan tuhlauksena kunnes löytää oikeasti sen täydellisen unelmien miehen. Silloin haluaa nähdä kaiken sen vaivan ja tehdä kaiken että sen miehen saa pitää. 10 vuotta yhdessä ja en vaihtaisi päivääkään. 

Luulen että ikä on merkittävä tekijä tuossa. En minä itse ainakaan nyt enää yli nelikymppisenä mene mutkalle kenenkään takia. Olen mikä olen. En ole vuosiin tavannut ketään kiinnostavaa muutenkaan, saati että tapaisin jonkun niin kiinnostavan että alkaisin näkemään jotain erityistä vaivaa.

Jotkut vaan haluaa enemmän sitä parisuhdetta ja silloin sitä kiinnostuu milloin kenestäkin, romantisoi sen ihmisen omassa mielessään, ja yrittää olla mieliksi ja saada sen parisuhteen. Näitä ihmisiä yhdistää se, että vaikka tulee ero niin ei mene kauaa, kun ovat jo uudelleen rakastuneita ja rakentamassa elämää seuraavan kanssa. Kyllä minä

Ei minulla ole tuollainen tilanne ollenkaan, tämä mies on ainoa kenen kanssa olen ollut vakavassa suhteessa. Jos eroaisin, en varmasti löytäisi läheskään yhtä hyvää, ja todennäköisesti olisin yksin loppuelämäni.

Et ehkä ole vain tavannut sellaista miestä, jota rakastat ja jonka vuoksi olisit valmis tekemään mitä tahansa. En uskonut itsekään kohtaavani sellaista.

Vanhemmalla iällä ei kannata ruveta seurustelemaan koska silloin on jo omat käytännöt ja elämäntavat jotka uusi kumppani tulee  vaan sotkemaan ja  yrittää mahdollisesti muuttaa niitä itselleen mieluiseksi.parempi elää itsenäistä ja vapaata elämää.💘

Taustan selvittäminen tosi tärkeää. Ehdoton ei sarjapettäjän historialla oleville.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi olla ihan superehjä että parisuhde olisi rakkaussuhde. Molempien. Yhtään pilkkaamatta.

Omalla kohdalla juurikin näin. 

Jouduin lapsena ottamaan liian aikaisin ihan liikaa vastuuta, ja minusta kasvoi aikuinen, joka yrittää saada kaiken aina korjattua.

Ja voikin arvata, että vedän puoleeni epätasapainoisia suhteita, joissa toinen kippaa ongelmansa niskaani, mutta itse en saa edes kysymystä "mitä sinulle kuuluu?". Kai jotenkin naiivina aina haaveilin, että kiitokseksi kaikesta toinen rakastaa ja arvostaa, ja vie lopulta kiitokseksi vaikka ihanille treffeille. Juonipaljastus, näin ei koskaan käynyt, vaan minut on mm. jätetty uuden ihastuksen takia, ja olen ollut täysi itsestäänselvyys, jolle ei tarvitsee antaa syntymäpäivänä edes kivaa korttia, koska "emmä kaikkea voi muistaa kun on niin paljon omia juttuja mietittävänä!".

Viime suhteessa havahduin, kun itselleni oli sattunut yksi ikävä juttu, josta yritin kertoa, mutta toinen ignoorasi tämän tilittäen taas samoja ongelmiaan, joita oli tilittänyt jo suhteen alusta lähtien.

Siinä konkretisoitui, ettei kyseessä ollut tasapainoinen ihmissuhde, jossa kumpikin tukee ja arvostaa toisiaan. Ja samaa on käynyt myös aikaisemmissa suhteissa. Tuolla kertaa edes ymmärsin siinä valtavan pahan mielen keskellä, ettei suhde voi enää jatkua.

En usko, että tulen parisuhdetta enää koskaan yrittämään.

Kulahtanut instituutio.

Vierailija kirjoitti:

Mitä iloisempiä ja elämänmyönteisiä olette, sitä suurempi vaara on joutua näyttelijästä narsistin kanssa suhteeseen. Olkaa varovaisia! Tämmöiset miehet eivät siedä naisia, tasavertaisuutta, onnellisuutta eikä rakkautta. Niiten ainoa toive on, että sais vaan kaiken kauniin ja onnellisen tuhota. He ovat parisuhtessa kun termiittejä- mistä yli menevät, siellä mitään jäljelle ei jää. Tuhlaajapojat, nimensa arvoisia kaikessa. Oikeasti miehiä ei tahto löytyä enää. Paritteleviä koiraita kyllä tulee vastaan, mutta he eivät ole yltynyt ihmisen ja inhimillisyyden tasolle. Apinoiden planeetta ja viidakko. Onko miehiä enää ollenkaan jäljellä?  Niin onkin parempi yksin kun huonossa seurassa. Raha, valta, seksi. Nämä on viidakkoasukaiten pyhä kolminaisuus, mitkä lliittyvät yhteen ja muodostavat tämmöisten nykyarvot. Jos satut olemaan henkiseati rikkaampi, olet heti niiden vihollinen, ketä ne tulevat tuhoamaan rakkautta näytellessä. Niin että v

Hitsin hitsi, just näin👍

Vierailija kirjoitti:

Hoitakaa eka itsenne kuntoon, traumat yms. Sitten varmistakaa, että kumppaniehdokkaalla kaikki kunnossa. Sitten kokeilkaa oletteko sopivia toisillenne. Ei hyvässä parisuhteessa pidä riidellä mistään.

Suosittelen Arto Pietikäisen Joustava mieli parisuhteessa kirjaa näin aluksi.

Ei taida sellaista hoitoa löytyä kaikille,elämä murjoo.

Vierailija kirjoitti:

Hoitakaa eka itsenne kuntoon, traumat yms. Sitten varmistakaa, että kumppaniehdokkaalla kaikki kunnossa. Sitten kokeilkaa oletteko sopivia toisillenne. Ei hyvässä parisuhteessa pidä riidellä mistään.

Suosittelen Arto Pietikäisen Joustava mieli parisuhteessa kirjaa näin aluksi.

Peukku Pietikäiselle, mutta kenellä täällä on kaikki kunnossa? Tärkeää on mielestäni että tiedostaa itse omat traumansa, on avoin ja valmis korjaamaan asioita yhdessä. Jos jää odottelemaan että jokainen asia pitää olla käsitelty ennen suhdetta niin eihän suhteeseen päädy ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oot oikeilla jäljillä. Yksi ratkaisu olis sellainen sydänystävä/fwb. Omat kodit ja talous ja elämä, mut sitten kun iskee halipula (kuten just mulla nyt) niin vois hyvin mennä toisen kainaloon nukkumaan 😊 Yhden yön jutut ei oo oma pala kakkua, mut en välttämättä kaipaa perinteistäkään parisuhdetta. Luotto(miespuolinen)ystävä olis ihana lisä elämään.

N32

 

Tässä se ongelma tiivistyykin: minäminä ja minun tarpeet ja halut. Toisen olisi hyvä olla just silloin tavoiteltavissa ja saatavilla ja antamassa kun MINULLA on tarve. Ja jos tätä ei yhdeltä saa, hypätään seuraavaan.

Tämän takia ne ihmissuhteet ei kestä nykyään. Ei ole alkeellistakaan sietokykyä sitoutua, tehdä kompromisseja, ajatella asioita toisen näkökulmasta, joustaa jne.

Ehei, kyllä mä olisin valmis sitoutumaan yhteen fwb-tyyppiseen ratkaisuun. Ei oo koskaan kiinnostanut ajastus säätää useiden kanssa samaan aikaaa. Tykkään kuitenkin omasta vapaudesta niin paljon, et ns. vähän kevyempi muoto parisuhteesta vois olla toimiva juttu itselle. Miksei parisuhdekin, jossa vaan omat asunnot ja tarpeeksi omaa aikaa. Idea on tehdä sen näköinen elämä, jossa viihtyy itse, en  oo tällaista tuputtamassa kenellekään.

N32

Olen nyt nelikymppinen ja nykyisen avopuolisoni olen tavannut nyt hieman vajaa 10 vuotta sitten.

Elin suurimmanosan aikuisuudestani sinkkuna ja olen vähän jopa yllättynyt, että suhteeni on kestänyt näin kauan. Minulla ei ollut mitään odotuksia parisuhteelta, kuten perheen perustamiseen tai avioliittoon, liittyviä odotuksia.

Parisuhde on ollut näin pitkän sinkkuelämän viettäneenä (jopa sen osaksi omaa persoonallisuutta liittäneenä) ihan mukavaa. Omalla tavallaan jopa kasvattavaa, koska ne omat luonteenpiirteet ja heijastukset tulevat kuin peilistä vasten itseä. Ei kompromissit ole olleet automaattisesti huonoja, vaan myös omaa elämää ja elämäntapoja parantavia. Näin on käynyt myös toisinpäin eli pystymme kyllä keskustelemaan erimielisyyksistämme ja siitä, että kummalle asia on oikeasti merkityksellisempi.

En tullut suhteeseen ajatellen sen olevan väliaikainen tai edes kokeilu, vaan ennemminkin vähän vahingossa. Olin aiemmin tavannut ihmisen, jonka kanssa vietimme mukavan kesän. Hän olo juuri eronnut pitkästä suhteestaan ja tiesin olevani laastari. Hän kuitenkin oli hyvin tasapainoinen ihminen, jonka tiesin haluavan vielä joskus pitkän parisuhteen elämässään (ja siinä hetkessä se en ollut minä) niin kuulin myös parisuhteen hyvät puolet. Siten olin eräällä tapaa avoin itse, kun kohtasin nykyisen avopuolisoni.

Luonnollisesti suhteen alkuaikoina olimme kuin paita ja peppu, mutta suhteessamme on käyty läpi jo erillisyyden aikaa luonnollisesti, jolloin haemme omia juttuja esim. opiskelujen ja itsemme kehittämiseen sekä ystävien tapaamiseen asioissa, joista puoliso ei ole niin innostunut.

Mielestäni parisuhde on monessakin suhteessa jotenkin tietoisemmin tehnyt itsestäni vähemmän kyynisemmän, vastuullisemman omien mielipiteideni sanomisesta ja perustelemisesta sekä yleisen ilmapiirin ylläpitämisestä, mutta myös pitäen sisällään omien tarpeiden ja tunteiden sanoittamisen. Parisuhteen ylläpitäminen ei myöskään ole mitenkään itsestäänselvyys (liika yrittäminen ja pelkälle parisuhteelle eläminenkään ei olisi meille sopiva vaihtoehto) eli tätäkin puolta on viimeisinä vuosina huollettu, mikä on tuonut myös tietoisemman yhteydenpidon ystäviin.

Koen siis, että parisuhde on syventynyt ja olen saanut siitä itselleni jo näinä vuosina enemmän kuin se on ottanut. Oma luonteenikin on ikään kuin jalostunut.

On ihmissuhteet millaisia tahansa niin sitä on oppinut arvostamaan niiden laatua.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa valita ne miehen vähän paremmin kuin sen mukaan, että näytti komealta, puhui mukavia ja oli kovin kiinnostunut. Nuo kaikki ovat ns. panomiehen ominaisuuksia. Jos vain odottelee, että kiinnostavat tulee luo, niin saa vain panomiehiä luokseen.

Koettakaapa tehdä tuttavuutta itse johonkin ihmiseen kaupungilla. Ei kannata olla hyökkäävä, ettei luule maksulliseksi. Saattaa löytyä joku aito ihminen, jota kiinnostaa muukin kuin pillimehu.

Miksi? Jo 70-luvulla puhuttiin puhuttiin naisten OIKEISTA toiveista miesten osalta. Tuolloin oli kovempi paine huolia joku. Tutustu huviksesi naisten historiaan. Ekat tapaukset löytyy 1800-luvulta. Miehet tykkää valehdella feminismin aiheuttaneen miesallergiaa. Ei. Sitä on ollut aina. Lääkärit ojensi oireilevalle naiselle reseptin kouraan ja toivotti hyvää jatkoa. Syy miksi niissä miesten suosimissa perinteisissä maissa vaikutetaan avoimmilta johtuu kulttuurista. Mies nähdään perheen päänä.