Miksi ihmiset ei enää selviä elämästä
Ihmeellistä että vanhan ajan (50-60-70-luvun) kasvatuksen saaneet ovat enimmälti täysipäistä porukkaa ja selvinneet elämästä kohtuullisen hyvin mutta vaikka sukupolvi sukupolvelta kasvatus on lapsilähtöisempää ja lasta kunnioittavampaa niin jokainen sukupolvi näyttää voivan edellistä huonommin ja selviävänsä elämästä aina vaan heikommin. Nykynuorista ja -lapsista suuri osa ei meinaa selvitä ihan tavallisesta elämästä vaan joka toisella on ties minkälaista mielenterveyden häiriötä ja toimintakyvyn alenemaa.
Ihmeellistä on myös että toisissa kulttuureissa missä tunteita ei edelleenkään sanoiteta eikä kasvatus muutenkaan ole kovin lapsilähtöistä, lapsista kuitenkin kasvaa ihan elämässään pärjääviä ihmisiä. Miksi näin?
Ihan tavalliset asiat näyttävät olevan nykyihmisille liian hankalia, työelämä, lastenhoito jne, esim vanhemmuus näyttää olevan monille ihan tavattoman rankkaa, ennen vanhaan ja monissa kulttuureissa nykyäänkin se on ihan tavallinen elämään liittyvä juttu eikä mitenkään ylitsepääsemättömän rankkaa ja vaikeaa.
Kommentit (112)
Vai täyspäisiä? Itsellä lähipiirissä kyllä useitakin esimerkkejä, jotka todistavat aivan muuta.
Lapsille annetaan ymmärtää, että susta voi tulla ihan mitä tahansa. Se on ahdistavaa. Jokaisen valinnan kohdalla miettii oliko tämä nyt hyvä valinta vai ei. Ja että mun pitäisi olla kuitenkin enemmän ihan vaan koska mä voisin.
Ja toisaalta myös ne elämän pienet valinnat ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Ennen vanhaan oli perunoita pellolla, joten niitä syötiin. Nykyään haahuillaan ruokakaupassa ja mietitään mitä ruokaa tehtäisiin. Ja eihän tämä yksittäinen asia ole raskas, mutta kun se on vaan esimerkki lukemattomista pienestä valinnoista mitä pitää tehdä. Se on oikeasti aika kuormittavaa.
Ennen myös sai tyyliin aina töitä, aina. Mihin tahansa menin, sain. Nykyään pitää olla ryhmähaastattelut, video cv:t ja mitä ties ennenkuin ees pääsee yksin haastateltavaksi.
Ennen oltiin velvollisuudentuntoisia ja oli kunnia pärjätä ja olla ahkera. Pikku murheista ei piitattu. Ne kuului asiaan. Nykyään ei siedetä minkäänlaisia vähäisiäkään vastoinkäymisiä. Masennutaan vähästäkin.
Vierailija kirjoitti:
Ennen oltiin velvollisuudentuntoisia ja oli kunnia pärjätä ja olla ahkera. Pikku murheista ei piitattu. Ne kuului asiaan. Nykyään ei siedetä minkäänlaisia vähäisiäkään vastoinkäymisiä. Masennutaan vähästäkin.
Niihin "pikku murheisiin" sitten vedettiin kaksin käsin viinaa ja hakattiin vaimo ja lapset. Ja kun ei enää kestetty hirttäydyttiin saunan taakse. Mutta pääasia että ihminen oli ahkera ja pärjäävä sen ajan mitä nyt hengissä oli. Kovuuden perintö.
Sulle joka sanoit että 0 euroa harrastaa, niin on tehty tutkimus jossa todettiin että useimmille ilmaiset harrastukset on niitä parhaita. Kävely, luonnossa liikkuminen, lukeminen. YouTubessa on jooga, tanssi, pilates ja jumppatunteja. Ja kirjastoista saa lainata kaiken maailman harrastus välineitä. Ei sen aina tarvitse olla jotain kallista ja mediaseksikästä.
"Ihmeellistä että vanhan ajan (50-60-70-luvun) kasvatuksen saaneet ovat enimmälti täysipäistä porukkaa ja selvinneet elämästä kohtuullisen hyvin"
Täysipäisyys, mitä se on? Ennen normaalin ja epänormaalin raja oli selkeä. Normaali on tietynlainen, ja siinä kaikki. Epänormaali pannaan pois, jollain tavalla. Onko täysipäisyys myös jotain tiettyä? Tyhjäpäisyyden vastakohta?
Pitäisi ensin avata täysipäisyys ja kohtuullinen elämästä selviäminen ennen kuin voitaisiin hahmotella utopiaa tai historiallista yhteiskuntaa, jossa tämä olisi (ollut?) normi.
Vierailija kirjoitti:
Ennen elämä oli yksinkertaisempaa ja työelämä oli täynnä hommia mitä osasi tehdä kuka tahansa. Lisäksi työelämään riitti kansakoulun todistus ja välttävä lukutaito.
Tubettajat ovat miljonäärejä, only fans hyyröt samoin voiko helpommin rahaa takoa, ei tarvitse osata edes puhua. Somevaikuttajat kaikki, voi kuinka ihailtuja, Yle palkkaa kilvan toimittajiksi, siistii😁😂🧕🏿😎
Itsepalvelu vie ihmisten ajan. Missään ei ole ihmistä palvelemassa toista. Ennen pankkineiti hoiti raha-asiat, kauppias pakkasi ostokset, työssä käyvällä oli kotiapulainen, rahastaja oli ratikassa. Jumalaa rukoiltiin ja uskottiin, että viimeistään sieltä tulee apu. Oltiin kiitollisia vähästäkin.
vihreä siirtymä vie ihmisten rahat. vaikea on nykyään selviytyä vihreän vainon alla.
Elämä on monin verroin vaikeampaa kuin tuohon aikaan.
Miten jengi ymmärtää normaalin ja täysipäisen ihmisen, mitä ominaisuuksia hänellä on?
Kyse on ihmiskuvasta, mutta pelkään, että se ei vain ole ongelmaton ja selkeä, ollut vuosisatoihin.
Mahtaako koko modernina aikana olla ollut olemassa ongelmatonta ja selkeää olemista? Keskiajalla sitä oli, mutta se alkoi jäädä taakse Euroopassa viimeistään 1300-luvulla ja Suomessakin 1500-luvun mittaan.
Vierailija kirjoitti:
Itsepalvelu vie ihmisten ajan. Missään ei ole ihmistä palvelemassa toista. Ennen pankkineiti hoiti raha-asiat, kauppias pakkasi ostokset, työssä käyvällä oli kotiapulainen, rahastaja oli ratikassa. Jumalaa rukoiltiin ja uskottiin, että viimeistään sieltä tulee apu. Oltiin kiitollisia vähästäkin.
Kirkossa rukouspalvelija
Nyt uuvutaan me 40-50-vuotiaat 70-luvulla syntyneet, jotka on kasvattanut ne meidän 40-50-lukuiset vanhemmat. Ilman tunteita. Suorittajaksi. Hammasta purren on suoritettu ja selviydytty. Opiskeltu 90-luvun lamassa, nähty kuinka teknologia korvaa meidän työt ja toisaalla koettu se, kuinka eläköityneiden tilalle ei oteta uusia, vaan me tehdään kahden tai kolme työt. Supistetaan, Supistetaan. Kaikkialla ja koko ajan meidän työelämän ajan on vain supistettu. Maailma on varmasti viime vuosikymmeninä muuttunut eniten meidän työelämän aikana. Me nähtiin tietokoneet ensimmäisen kerran silloin joskus 90-luvun alussa ja nyt mikään ei enää toimi ilman niitä.
Kun meidät on kasvatettu hyvällä tuurilla, meiltä vanhempina vaaditaan lapsille läsnäoloa, yhdessä tekemistä, tunnekasvatusta, sitä ja tätä ja tuhannetta. Koulun roolia on siirretty yhä enemmän kotiin. Samaan aikaan työelämän vaatimukset kasvaa kasvamistaan. Sielläkään ei enää riitä, että teet vain työsi. Jos me on vielä kohtuudella saatu töitä, niin ahdistus omien nuorten tulevasta on valtaisa. Kyllähän tässä semmonen sukupolvien jatkumo on nähtävissä. Nyt me uupuneet kasvatetaan ahdistuneita nuoria.
Aloittajaa johtaa harhaan jälleen kerran "survivor's bias", eli vain selviytyjien tarina tuodaan esille ja häviäjiä ei muisteta ollenkaan.
Tiedättekö mitä kilpailuyhteiskunta saa eniten aikaan?
- häviäjiä.
Vielä ysärillä oli ok olla tavallinen. Muistan koulusta ne meikittömät heppatytöt lippis päässä ja jotkut oli lukiossa ihan toimistotätien näköisiä. Harrastukset oli tavallisia, aerobic koululla. Monet meni merkonomiksi lukemaan eikä kukaan saanut mitään ihmeellisiä enkunkielisiä titteleitä. Ei ollut feikkiä someunelmaa eikä niin suuria paineita mahtua muottiin. Tervehenkisempää aikaa se oli.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiintoisia ajatuksia siltä kantilta, että miksi ihmiset voivat niin huonosti. Vanhemmat tosiaan panostavat paljon lasten tasapainoiseen kasvatukseen, mutta ei sekään riitä. Suurilta osin kyse taitaa olla nykyajan vaatimuksissa ja paineissa, ja kyllähän some on yksi iso turhien vaatimusten tuottaja. Olen taipuvainen ajattelemaan, että valtaosa ihmisistä olisi onnellisempia yksinkertaisemmassa yhteiskunnassa eläen yksinkertaisempaa elämää.
Mutta sitten tuo väite, että suuret ikäluokat olisi täysipäisiä. Ovathan se täysipäisiä, mutta ainakin omassa tuttavapiirissäni vähintään jokaisen kaverin toinen vanhempi on aika traumatisoitunut ja se traumatausta aiheuttaa erinäisiä kommunikointi- ja kiintymysongelmia. Eiväthän he hulluja silti ole, mutta traumat silti vaikuttavat rajoittavasti elämään.
Samaa olen pohtinut viime aikoina. Oma lähipiiri on näennäisesti traumatonta, mutta kun on vanhemmaksi elänyt, olen tajunnut, että ei olekaan. Töissä on käyty ja lapset kasvatettu, mutta olen tajunnut, että lasteni isovanhemmista vain yksi osasi luoda normaaleja ihmissuhteita lapsen lapsiin. (Isovanhemmat siis suuria ikäluokkia, yksi 30-luvulla syntynytkin.)
Yksi vakavasti alkoholisti, ryyppäsi itsensä hengiltä ja muutenkin oli ikävä ihminen. Kaksi ihan mukavaa, mutta käytännössä eivät oikein osaa olla kontaktissa lapsenlapsiinsa. Toinen arjessa ollut enemmän mukana, mutta hoitaa asioita jatkuvasti suorittamalla, ei tunnu näkevän itsellään mitään arvoa, jos ei ole koko ajan suorittamassa jotain. Siivoaa vaikka lapsen huonetta ennemmin kuin juttelee tai pelaa tämän kanssa kimbleä. Toinen ei edes "osaa" pelata sitä kimbleä. Vain yksi neljästä isovanhemmasta osasi olla lasten kanssa niin sanotusti normaalisti.
Ja sama koskee kyllä muitakin ihmissuhteita, ei kyse ole vain siitä, että lasten kanssa ei osattaisi olla, mutta lasten kanssa tuo piirre tulee voimakkaammin esiin, kun lapset eivät osaa paikata toisen osaamattomuutta.
Nykyään ihan kaikessa on liikaa vaihtoehtoja.
Nuo mielenterveysongelmat eivät ole tulleet tyhjästä. Nykyään nuorilta vaaditaan paljon enemmän kuin vielä parikymmentä vuotta sitten omassa nuoruudessani. Pitäisi opiskella määräajassa, mutta samalla rahoittaa elämisensä käymässä töissä. Aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen, ainakaan, jos haluaa päästä läpi muutenkin kuin rimaa hipoen.
Työelämä puolestaan on pirstaleista, on ylipäätään vaikea saada yhtään mitään työtä, puhumattakaan pitkäaikaisesta kokopäivätyöstä. Koeta siinä sitten suunnitella tulevaisuuttasi, kun et tiedä, oletko ensi kuussa töissä ja jos, niin missäpäin Suomea. Osa ei ilmeisesti yhtään tajua, kuinka kuormittavaa tuollainen jatkuva epävarmuus on.