Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset ei enää selviä elämästä
12.04.2024 |
Ihmeellistä että vanhan ajan (50-60-70-luvun) kasvatuksen saaneet ovat enimmälti täysipäistä porukkaa ja selvinneet elämästä kohtuullisen hyvin mutta vaikka sukupolvi sukupolvelta kasvatus on lapsilähtöisempää ja lasta kunnioittavampaa niin jokainen sukupolvi näyttää voivan edellistä huonommin ja selviävänsä elämästä aina vaan heikommin. Nykynuorista ja -lapsista suuri osa ei meinaa selvitä ihan tavallisesta elämästä vaan joka toisella on ties minkälaista mielenterveyden häiriötä ja toimintakyvyn alenemaa.
Ihmeellistä on myös että toisissa kulttuureissa missä tunteita ei edelleenkään sanoiteta eikä kasvatus muutenkaan ole kovin lapsilähtöistä, lapsista kuitenkin kasvaa ihan elämässään pärjääviä ihmisiä. Miksi näin?
Ihan tavalliset asiat näyttävät olevan nykyihmisille liian hankalia, työelämä, lastenhoito jne, esim vanhemmuus näyttää olevan monille ihan tavattoman rankkaa, ennen vanhaan ja monissa kulttuureissa nykyäänkin se on ihan tavallinen elämään liittyvä juttu eikä mitenkään ylitsepääsemättömän rankkaa ja vaikeaa.
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Just joo 16. Sinulla taitaa olla joku tietty erityinen lumihiutale mielessä. Lisäksi et oikein hahmota, että kaikien elämä ei ole ollut yhtä siliää kuin omasi tai ne vastoinkäymiset ovat voineet olla jotakin aivan muuta, jota et pysty kuvittelemaan.
Kipuileva, mutta hymyilevä ihminen, joka sinusta kuvittelee olevansa uniikki lumihiutale eikä ole kokenut mitään niin ihmeellistä, voi olla ihminen, joka on kokenut niin kauheita, että kaatuisit itse polvillesi saman tien. Hänellä vo olla itseasiassa parempi resilienssi kuin kenelläkään.
Toinen ihminen on niin helppo tuomita.
Ainut lumihiutale, joka oli mielessä, olin minä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen viettänyt onnellisen lapsuuden "melukylässä" maalaismaisemissa, jossa penskat juoksenteli omilla vastuillaan ties missä päivät pitkät kiipeillen kallioilla, puissa ja ties missä. Lammikoissa ja puroissa leikittiin. Kukaan ei siivonnut vaaroja pois pihapiirista tai lähipiiristä, vaan lapsilta odotettiin, että kun on varoitettu, niin varoituksia noudatetaan. Vanhempien kanssa käytiin talvisin hiihtämässä, kesäisin mökillä ja syksyllä marjassa. Penskana sai tukkapöllyä jos teki jotain asiatonta tai ei totellut neuvoja, koulussa, tarhassa ja vapaa-ajalla vanhempi oli auktoriteetti, joka sanoi miten toimitaan ja sitten niin toimittiin. Kun kotiin tuli vieraita kylään, lapset saivat mehua ja omat tarjoilut keittiössä ja aikuisten juttuja ei saanut mennä keskeyttämään, ellei ollut jotain todella tärkeää. Tarhassa ja koulussa opetettiin, että lautanen on syötävä tyhjäksi, ei inisty kasvisvaihtoehdoista tai muusta, ruoka oli syötävä ellei ollut allergiaa. Koulussa oltiin pimpulat tai pompulat, tytöt tai pojat. Ei ihmetelty joka asiassa mikä minä olen, vaan peli oli selvä. Jos koki olevansa jotain muuta, niin sai olla, mutta ei tehty siitä kaikkien päänvaivaa. Luokassa oltiin hiljaa ja keskityttiin opiskeluun, ei johonkin oheistoimintaan. Ei saanut olla mitään ylimääräistä pulpetilla. Ei ollut mitään digiä, iltaisin tuli pikkukakkonen ja viikonloppuisin sitten muutama muu ohjelma töllöstä. Pääosin piti itse keksiä tekemistä itselle tai kavereille, pelattiin, leikittiin ulkona tai luettiin kirjoja. Ruoka oli yksinkertaista, mutta sitä oli riittävästi. Viikkorahaa sai, jos teki jotain kotitöitä sitä vastaan. Viikkorahat opetettiin säästämään pankkiin. Töihin mentiin heti kun kykeni ja pentuina jaettiin paikallislehtiä tms.
Nykyään vanhemmat silottavat kaiken ja kysyvät lapselta päätöstä joka asiaan alkaen vaatteista, ruokaan, mitä syötäisiin tai tehtäisiin. Vanhemmat yrittävät olla kavereita, tai eivät välttämättä ole edes kontaktissa lapseen muuta kuin kännykän läpi keskittyen johonkin omiin juttuihinsa. Sitten alkaakin pähkäily, että tyttö vai poika, kas siinä pulma. Ja koko pähkäily jatkuu läpi ihan kaikessa pitkälle aikuisuuteen. Koko ajan pohditaan miltä tuntuu, millainen kokemus tämä oli, olenko nyt jonkun patriarkaalin uhri tai muuta pöljää. Samalla tiktok syö aivot, kun vanhemmat laittavat taaperotkin tuijottamaan tiktokkia, että lapset eivät häiritsisi vanhempien elämää. Ei ihme, että jengi on sekaisin. Ei ole kuria, ei ole struktuuria, ei ole auktoriteettiä, ei ole mitään kehystä tai mallia siihen, miten kasvaa aikuiseksi ja mitä elämä on. Pettymykset on siivottu pois, niin sitten kun joskus aikuisena tajuaa, että elämä on enimmäkseen asioita, joista ei tykkää tai jotka aiheuttavat pettymyksiä, niin siinäpä sitä kriisiä sitten pukkaakin.
Tunteita on sanoitettu jostain 2010-luvulta lähtien. Ei nuo lapset ole vielä missään "elämästä selviämässä", että tuskinpa aloituksesi ongelmat liittyy tunteiden sanoittamiseen.
Itse olen syntynyt 70-luvulla ja saanut sen aikaisen kasvatuksen. Enpä nyt sanoisi, että pärjään jotenkin hyvin elämässä ja itseni kanssa. Kyllähän sitä robottivaihteella suorittaa työt ja muut velvollisuudet ja yrittää nimenomaan selvitä elämästä, mutta voisihan tämä elämä olla muutakin kuin selviytymistä. Voi kun minullekin olisi sanoitettu tunteita ja muutenkin oltu sensitiivisempiä.
Ennen oli kaikki paremmin-jankuttajat taas vauhdissa.
No tuota.. siinäpä oli pitkä sepustus ap:n omaa mutua. Vai mihin perustuu esim. ajatukset että nykynuoret ei pärjää ja että tukea saa joka puolelta tuutin täydeltä?
Kun meillä tutkimukset ja tilastot osoittaa päinvastaista. Esim. nuorista suurin osa voi hyvin, moni paremmin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa! Mutta toisessa ääripäässä olevat nuoret voivat yhä huonommin. Tähän on monimuotoisia syitä, mutta googlaa vaikkapa sukupolvelta toiselle periytyvä huono-osaisuus, niin ehkä alat ymmärtää juurisyitä.
Nämä nuoret ei myöskään saa tukea tuutin täydeltä, vai onko sulla jäänyt väliin esim. uutiset nuorten täysin riittämättömistä mielenterveyspalveluista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen ihmiset tekivät itsemurhia. Oltiin johtava itsemurhamaa Euroopassa. Nykyään saadaan diagnoosi, lääkkeet ja terapiaa.
Suuri osa 30-luvulla syntyneistä vanhemmista joi viikonloppukännit joka työviikko ja vietti juhannuksen ja joulunkin kännissä. Kai se sitten oli sitä pärjäämistä siihen aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen ihmiset tekivät itsemurhia. Oltiin johtava itsemurhamaa Euroopassa. Nykyään saadaan diagnoosi, lääkkeet ja terapiaa.
Suuri osa 30-luvulla syntyneistä vanhemmista joi viikonloppukännit joka työviikko ja vietti juhannuksen ja joulunkin kännissä. Kai se sitten oli sitä pärjäämistä siihen aikaan.
Olen siis 60-luvun lapsi ja muistan tuon.
Lapsena koin usein, että isa aikuisista oli jotenkin sotkuisia ja arvaamattomia tyyppejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ihmiset tekivät itsemurhia. Oltiin johtava itsemurhamaa Euroopassa. Nykyään saadaan diagnoosi, lääkkeet ja terapiaa.
Suuri osa 30-luvulla syntyneistä vanhemmista joi viikonloppukännit joka työviikko ja vietti juhannuksen ja joulunkin kännissä. Kai se sitten oli sitä pärjäämistä siihen aikaan.
Olen siis 60-luvun lapsi ja muistan tuon.
Lapsena koin usein, että isa aikuisista oli jotenkin sotkuisia ja arvaamattomia tyyppejä.
SIis osa aikuisista, ei isa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vika on siinä, että sinulla on tuo jokin epämääräinen käsitys "elämästä selviämisestä".
Olen itse syntynyt vuonna 1963, eli saanut ns. hyvän kasvatuksen kai. Voin kertoa, että esim. työelämä oli sitä 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa aloitellessani paaaaljon lepsumpaa kuin nykyään. Helppo oli selvitä. Yksinkertaisia tehtäviä ei ollut koneellistettu, joten niitä riitti tyhmemmillekin. Minä en ollut tyhmimmästä päästä, mutta niin vain opintojen ohessa töikseni toimistossa naputtelin laskukoneella lukuja, jotka hoitaa nykyään kone hetkessä (ja hyvä että hoitaa).
Sellaisillekin ihmisille, joita nykyään pidettäisiin ihan luusereina, löytyi helpommin maailmasta paikkoja.
Eikä se aviopuolisonkaan kanssa ollut niin tarkkaa. Se otettiin, koska tapa oli ja panetti. Sitten sen kanssa kestettiin, tuli mitä tuli. Meillä esim. isä hakkasi äitiä, silti pysyivät yhdessä. Sellaista selviämistäkö sinä ihailet?
Lapsiakin tuli, koska oli tapana että niitä tuli. Ei sitä ajateltu. Sitten niitä hoidettiin ja kasvatettiin, tai sitten ei. En minäkään niin mitään kasvatusta oikein saanut. Siinähän me velipojan kanssa vain hengailtiin vanhempien elämässä mukana. Oli ihan tavallista esim. käyttää alkoholia lasten nähden, mitä nykyään kauhisteltaisiin. Onko se sinusta hyvä, että sillä lailla silloin tehtiin?
Ja eihän kaikki selvinneet. Tutustuhan vaikka Suomen itsemurhalukujen historiaan. Muutettiin työn perässä Ruotsiin, alkoholisoiduttiin siellä, ajauduttiin väkivaltarikoksiin. "En finne igen" olikin siellä tuttu sanonta, kun puukko oli heilunut. Koti-Suomessa lähiössäni impattiin liimoja ja tinneriä 70-luvulla. Entä muistatko 80-luvun jengitappelut? Koulukiusaamiseen ei puututtu silloinkaan, ja jos pojat tappeli koulun pihalla, opettajat kohauttivat olkiaan ja totesivat "pojat on poikia". Turpiin saanelle totesi isä kotona "opettele pitämään puoliasi".
Ei mennyttä kannata ihannoida. Siinä oli hyvät puolensa, mutta oli ne huonotkin.
Totta tuo että ovat monet traumatisoituneita mutta juuri sitä tarkoitan että kenkuttaa lähtökohdista ja traumoista huolimatta selviävät silti elämästä, hoitavat työn, perheen jne ja ovat monet jopa tyytyväisiä. Nuoremmat sukupolvet taas eivät meinää selvitä opiskelusta, työstä, perhe-elämästä kaikesta tuesta huolimatta. Monet selviävät mutta kiikun kaakun ja rankkaa on. Esim lasten saanti ja vauva-aika, kautta aikain se on ollut osa elämää, ehkä välillä rankkaakin, mutta kuitenkin normaalia elämää, nykyään se tuntuu olevan tosi monelta kantilta lähes ylitsepääsemättömän rankkaa. Olen itse 80-luvullas syntynyt ja suuri osa tuntemistani ikäisistäni tai nuoremmistakin ihmisistä, ihan normaaleista työssäkäyvistä käyttävät monet mielenterveyspalveluita ja tarvitsevat huomattavan paljon erilaista tukea arkeen tai vähintäänkin kokevat arjen tosi rankaksi ja ovat jatkuvasti väsyneitä tms, kaikki tuntuvat olevan hiukan rasittuneita ja rajoittuneita. Tämä koskee nimenomaan suomalaisia, tuntemani ulkomaalaistaustaiset ovat jotenkin erilaisia, pärjäävät ja monet ovat iloisia vaikka lähtökohdat ja nykytilannekaan ei ole hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli kaikki paremmin-jankuttajat taas vauhdissa.
Ennen ei tarvinnut syödä mielialalääkkeitä noihin ongelmiin joihin sinä niitä syöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tuota.. siinäpä oli pitkä sepustus ap:n omaa mutua. Vai mihin perustuu esim. ajatukset että nykynuoret ei pärjää ja että tukea saa joka puolelta tuutin täydeltä?
Kun meillä tutkimukset ja tilastot osoittaa päinvastaista. Esim. nuorista suurin osa voi hyvin, moni paremmin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa! Mutta toisessa ääripäässä olevat nuoret voivat yhä huonommin. Tähän on monimuotoisia syitä, mutta googlaa vaikkapa sukupolvelta toiselle periytyvä huono-osaisuus, niin ehkä alat ymmärtää juurisyitä.
Nämä nuoret ei myöskään saa tukea tuutin täydeltä, vai onko sulla jäänyt väliin esim. uutiset nuorten täysin riittämättömistä mielenterveyspalveluista?
Ei nykynuoret mitään tukea tarvitse vaan selkärangan. Sitä ei voi toiselle antaa.
Ei liity tunteiden sanoittamiseen mutta on huomionarvoista että nykypäivänä myös jo ihan pienet lapset voivat huonosti, ei vain nuoret tai nuoret aikuiset tai aikuiset. Koko ajan kasvaa ongelmista kärsivien määrä jo päiväkoti-ikäisistä lähtien. Itse en näe että nykypäivän kasvatuksella kasvaisi kovin tasapainoisia yksilöitä. Se mitä on ennen tehty ei varmasti ole täydellisen oikein mutta ei täydellisen väärinkään, eikä tietysti nykypäivän kasvatuskaan mutta joku täällä on vialla kun jo lapset voivat niin huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli kaikki paremmin-jankuttajat taas vauhdissa.
Ennen ei tarvinnut syödä mielialalääkkeitä noihin ongelmiin joihin sinä niitä syöt.
"Sinä sitä sinä tätä" -jankkaaja.
Ei ollut ennen paremmin, tietenkään. Ihan hyvä tökkiä tuota. Maailma on nyt vaan hitokseen erilainen. Tietys kärsimyksenaiheet ei muutou. koska ihminen on ihminen. Maailmaa väännetään vaikka miksi, mutta ihmisyys jumittaa, voi perhana.. no tiedätte jo jatkon.
Hulluja ollaan oltu aina ja se pieni vähemmistö pukanneet jotain eteenpäin. Menikö pahasti pieleen arvio?
Hulluuden taso pidetään kuitenkin tasaisen vakiona etei häiriöitä systeemiin pääse syntymään.
Vierailija kirjoitti:
Nuoremmat sukupolvet taas eivät meinää selvitä opiskelusta, työstä, perhe-elämästä kaikesta tuesta huolimatta. Monet selviävät mutta kiikun kaakun ja rankkaa on. Esim lasten saanti ja vauva-aika, kautta aikain se on ollut osa elämää, ehkä välillä rankkaakin, mutta kuitenkin normaalia elämää, nykyään se tuntuu olevan tosi monelta kantilta lähes ylitsepääsemättömän rankkaa.
Kuinka niin eivät selviäisi? Tunnen paljon nuoria, jotka ovat selvinneet ihan hyvin. Hoitaneet opintonsa, työllistyneet kuka minnekin. Harmittavan iso osa pätkäduuneihin, kun minun aikaani 80-luvulla pääsi vähäisilläkin opinnoilla vakitöihin. Mutta pärjäävät silti eivätkä valita.
Lasten hankinta ei ole mikään velvollisuus ja on mielestäni tervettä vain, ettei sitä pidetä minään itsestäänselvyytenä, joka ilman muuta kuuluu asiaan.
Ennen elämä oli yksinkertaisempaa ja työelämä oli täynnä hommia mitä osasi tehdä kuka tahansa. Lisäksi työelämään riitti kansakoulun todistus ja välttävä lukutaito.
Niin ajatella ja nykyään riittää kännykän hiplaaminen,on se niin vaikeaa.