Li:n leikkauslista on oikeasti todella hyvä!
Vaikken ole koskaan vassareita äänestänyt, niin nyt on kyllä pakko myöntää, että tuo Li:n leikkauslista on todella hyvä ja kohtuullinen. Lukekaa vaikka itse: https://www.is.fi/politiikka/art-2000010348830.html
Ihmettelen suuresti, jos hallitus ei tajua ottaa noista neuvoista mitään käyttöön, vaan leikkaa edelleen keski- ja pienituloisilta, ja jopa suht pienituloisilta eläkeläisiltä, vaikkei ihan pienimpiin, eli alle tuhannen euron (976, 59 e) eläkkeisiin kai onneksi leikkauksia tee. Moni suomalainen opiskelija tai työtön saa vielä vähemmän kuukausituloja ja heiltä hallitus on leikannut ja aiheuttanee heillekin lisämenoja alv:n nostolla ja esim. terveyskeskus- ja sairaalamaksujen hinnankorotuksilla.
Kun leikataan jatkuvasti keski- ja pienituloisilta, niin ei tarvitse ihmetellä, etteivät nuoret enää uskalla hankkia lapsia tähän maahan. Eikä tarvitse ihmetellä, miksi kulutus ei lisäänny, sillä onhan se ymmärrettävää, että on pakko yrittää säästää niistä vähistäkin tuloista, kun eihän sitä tiedä, kuinka hurjia leikkauksia nykyhallitus tulevina vuosina tekee. Valitettavasti moni on siinä tilanteessa, ettei heillä ole mitään mahdollisuutta säästää mistään.
Eikö joku taloustieteen ammattilainen voisi julkisesti ja vahvasti tukea mielipiteillään tuota Li:n leikkauslistaa, jotta se otettaisiin käyttöön edes osin.
Kommentit (458)
Vierailija kirjoitti:
No joo, oikeistolaisena pakko myöntää että on tuolla ihan hyviäkin ajatuksia kyllä mukana, kuten vaikkapa pankkien alv. Samaan aikaan siellä on paljon sitä verottamista, mikä karkoittaa pääomia tästä maasta. Se tietenkin on juuri se mitä nyt ei todellakaan haluta tapahtuvan. Myöskään yhtään ainoaa toimea heillä ei ole ihmisten patistamiseen työn vastaanottamiseen. Sillä ei tukien leikkauksen tarkoituksena ole pelkkä nettosäästö tukirahoissa, vaan se että toimeliaisuutta työikäisessä väestössä lisätään.
Lin tekstissä on paljon ideologiaa. Esimerkiksi yksityisen terveydenhuollon subventiot ovat tästä oiva esimerkki. Julkinen terveydenhuolto on todistetusti tehoton ja kärsii kroonisesta osaajapulasta. Sitä on koitettu korjata vaikka millä ja miten, mutta ne syvällä olevat fundamentit minkä pohjalle se rakentuu, ovat vain auttamattomasti rikki. Sen takia on ihan kaikkien kannalta parempi ratkaisu, että siihen otetaan yksityinen sek
Näitä korjauksia ollaan jo tekemässä eli yhtenäistetään käytäntöjä siten että ne vastaavat yksityisen puolen käytänteitä. Eli karsitaan ylimääräistä dokumentointia ja yhtenäistetään toimintatapoja. Suomessa vaativa terveydenhuolto on julkisella puolella koska yksityinen ei halua investoida siihen koska se ei ole tarpeeksi tuottavaa. Toki voidaan mennä vakuutuspohjaiseen järjestelmään mutta se heikentää suuren osan ihmisistä mahdollisuuksia päästä hoitoon. Otetaan esimerkiksi vaikka tavallinen tapaus hammashoidosta.: Juurihoito julkisella puolella maksaa noin 50-100€ kun taas yksityisellä puolella kelakorvauksen huomioima hinta vastaavasta on 365€. Tämä liittyy siihen että halutaanko säilyttää pohjoismainen hyvinvointivaltio malli jossa taataan kaikille pääsy hoitoon vai vain niille joilla on siihen varaa? Elämä on valintoja joiden mukaan demokratiassa tietenkin äänestetään. Näiden valintojen seurauksista on vain hyvä kertoa etukäteen ettei sitten myöhemmin tarvitse ihmetellä että mitä nyt tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
No joo, oikeistolaisena pakko myöntää että on tuolla ihan hyviäkin ajatuksia kyllä mukana, kuten vaikkapa pankkien alv. Samaan aikaan siellä on paljon sitä verottamista, mikä karkoittaa pääomia tästä maasta. Se tietenkin on juuri se mitä nyt ei todellakaan haluta tapahtuvan. Myöskään yhtään ainoaa toimea heillä ei ole ihmisten patistamiseen työn vastaanottamiseen. Sillä ei tukien leikkauksen tarkoituksena ole pelkkä nettosäästö tukirahoissa, vaan se että toimeliaisuutta työikäisessä väestössä lisätään.
Lin tekstissä on paljon ideologiaa. Esimerkiksi yksityisen terveydenhuollon subventiot ovat tästä oiva esimerkki. Julkinen terveydenhuolto on todistetusti tehoton ja kärsii kroonisesta osaajapulasta. Sitä on koitettu korjata vaikka millä ja miten, mutta ne syvällä olevat fundamentit minkä pohjalle se rakentuu, ovat vain auttamattomasti rikki. Sen takia on ihan kaikkien kannalta parempi ratkaisu, että siihen otetaan yksityinen sek
Sulle on mennyt propaganda läpi. Toimeliaisuutta my ass. Toki ideologia tässä on taustalla, ei valtion säästöt. Tästä maasta tehdään luokkayhteiskunta, jossa köyhät näkee nälkää, vaikka käyvät töissä. Se on tavoite, että.10 % rikkaimmista rikastuu. Me kaikki muut kärsimme.
Puutun nyt vain tuohon terveydenhuoltoon. Suomen julkinen terveydenhuolto on erittäin hyvää ja se maksaa keskiverron oecd maista ja tuottaa huippuverran terveyttä.
Tuo kelakorcaus on tulonsiirto rikkaille. Se ei millään tavalla mene oikeaan terveyskohteeseen vaan on täyttä humpuukia. Tämä ei tarkoita millään tavalla yksityisen ottamista mukaan terveydenhuollon toteutukseen.
Tosin se palvelujen yksityistäminenkään ei millään tavalla ole niitä tehnyt paremmiksi eikä halvemmiksi.
Se sotemaksujen korotus on taas yksi tapa köyhdyttää niitä kaikkein köyhimpiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Li laatii leikkauslistan jossa ei ole yhtään leikkauksia. Pelkkiä verojen korotuksia.
Huutista!
Vihervassujen uuskielessä leikkaus tarkoittaa muiden kukkarolla käymistä, mutta ylipöhöttyneeseen julkiseen sektoriin ei saa kajota :D
Onneksi perskokkare ei sakset kädessä käy kenenkään kukkarolla! 🤣 Ai niin, käyhä ei ole ihminen. Sori.
Se on aivan eri asia ottaa kuin antaa. Jos annetaan vähemmän tukia, ei se ole pois ottamista. Jos nostetaan veroja, silloin otetaan pois joltakulta jotain mikä hänelle kuuluisi.
Tuet on hyväntekeväisyyttä, ja sitä tehdään sen mukaan kun siihen on varaa.
Jos olisin niin hyvätuloinen, että tuloistani menisi pahimmillaan 60 % veroon, niin olisinpa onnekas ihminen. Ei koskaan nälkä, saisin ostaa uudet vaatteet ja kengät, jos entiset hajoaisivat, voisin muuttaa parempaan asuntoon, voisin auttaa muita ihmisiä.
Ja ehdottomasti voisin maksaa vaikka pörssiosaketuloistani vähän enemmän veroja ja tuloverojakin vaikka 65 % ja silti minulla olisi reilusti rahaa käytössä ja saisin aina hyvää terveydenhuoltoa yksityislääkäriaseman kautta. Yes!
Hallitus tekee täysin ideologista politiikkaa. Rikkaiden taskut vaan paisuu. Verorahaa pumpataa veroparatiiseihin, ei investointeihin tai työllisyyteen. Kansaa vain kurjistetaan. Eikö persut sitä nää? Teitä viedään kuin litranmittaa, koska te ette niitä rahoja ikinä tule näkemään. Riikalle on pedattu joku paikka jonkun pankin hallituksessa.
Yritetään voitaisiin laskea jos yritysten veroja laskettaisiin, verojen lasku toisi uusia yrityksiä jotka työllistäisivät. Leikkausten voitaisiin keskittyä kasvuun ja miten se saataisiin liikkeelle. Suomi on nyt tulojensiirtoyhteiskunta, julkiset työpaikat rahoitetaan verovaroista joten ne ovat myös tulojensiitoloita.
Ymmärrättekö, että Lilli ei anna kenellekään rahaa? Teoreettisen listan laatiminen ei ole rakettitiedettä. Jos Lilli olisi hallituksessa, meillä olisi siitä huolimatta talouskriisi.
Kannattaa lukea Björn Wahlroosin kommentit veron kiristyksistä ja katsoa sen jälkeen Li:n listaa uudestaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ad79a8c1-277b-4282-9e11-c349850ff…
Vierailija kirjoitti:
Tietyt hallituspuolueiden edustajat jaksavat hehkuttaa, kuinka kansa on heidät valinnut. No niin on, mutta miksi. Siksi, kun niin moni heidän ehdokkaistaan, nykyisistä ministereistäkin iso osa, lupasi liikoja, valehteli jopa.
Riikka Purra sanoi monta kertaa, että Perussuomalaisille on kynnyskysymys se, että pienituloisilta ei saa leikata ja he eivät voi lähteä hallitukseen, joka leikkaa pienituloisilta.
Kokoomus lupasi, että pienituloisista ja vanhuksista pidetään huolta.
Niinpä sitten monet pienituloiset ja monet vanhukset äänestivät persuja ja kokkareita ja ovat myöhemmin katuneet sitä todella paljon. Jopa mielenosoituksissa on nähty kylttejä, joissa ihmiset kertovat, kuinka heidät on petetty ja kuinka heille on valehdeltu.
Marinin hallituksen jättämien tuhojen laajuus ei ollut täysin tiedossa. Seuraavissa vaaleissa voi sitten äänestää toisin, jos nykymeno ei miellytä. Sellaista se demokratia on.
Vierailija kirjoitti:
Tietyt hallituspuolueiden edustajat jaksavat hehkuttaa, kuinka kansa on heidät valinnut. No niin on, mutta miksi. Siksi, kun niin moni heidän ehdokkaistaan, nykyisistä ministereistäkin iso osa, lupasi liikoja, valehteli jopa.
Riikka Purra sanoi monta kertaa, että Perussuomalaisille on kynnyskysymys se, että pienituloisilta ei saa leikata ja he eivät voi lähteä hallitukseen, joka leikkaa pienituloisilta.
Kokoomus lupasi, että pienituloisista ja vanhuksista pidetään huolta.
Niinpä sitten monet pienituloiset ja monet vanhukset äänestivät persuja ja kokkareita ja ovat myöhemmin katuneet sitä todella paljon. Jopa mielenosoituksissa on nähty kylttejä, joissa ihmiset kertovat, kuinka heidät on petetty ja kuinka heille on valehdeltu.
Demareillahan oli mahdollisuus vaikuttaa myös tässä hallituksessa. Sannakin lähti luksuselämän perään ja haistatti pitkät 35 000 äänestäjälleen.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin niin hyvätuloinen, että tuloistani menisi pahimmillaan 60 % veroon, niin olisinpa onnekas ihminen. Ei koskaan nälkä, saisin ostaa uudet vaatteet ja kengät, jos entiset hajoaisivat, voisin muuttaa parempaan asuntoon, voisin auttaa muita ihmisiä.
Ja ehdottomasti voisin maksaa vaikka pörssiosaketuloistani vähän enemmän veroja ja tuloverojakin vaikka 65 % ja silti minulla olisi reilusti rahaa käytössä ja saisin aina hyvää terveydenhuoltoa yksityislääkäriaseman kautta. Yes!
Totta kai voisit. Aina kaikki voivat maksaa sitten kun heillä on rahaa. Paitsi sitten kun ovat oikeasti siinä tilanteessa, niin se onkin epäreilua. Kas kun nytkin eläkeläiset ovat olleet aivan tyytyväisiä leikkauksiin kunnes nostettiin esille heidänkin osallistamisensa talkoisiin, ja hirveä huuto alkoi että ei eläkkeisiin sovi koskea. Ihan kuin ne eläkeleikkaukset joita nyt tehdään eivät sitten tulevaisuudessa olisi pois myös meiltä nykyisin työssäkäyviltä.
Aina OK ottaa pois muilta jotta itselle jäisi enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Yritetään voitaisiin laskea jos yritysten veroja laskettaisiin, verojen lasku toisi uusia yrityksiä jotka työllistäisivät. Leikkausten voitaisiin keskittyä kasvuun ja miten se saataisiin liikkeelle. Suomi on nyt tulojensiirtoyhteiskunta, julkiset työpaikat rahoitetaan verovaroista joten ne ovat myös tulojensiitoloita.
Yritysvero voitaisiin sitoa työllistävyyteen ja investointeihin sekä kestävään kehitykseen. Jos työllistät x-määrä ihmostä kunnon palkalla, investoit Suomeen ja tuet ilmastotavoitteita etkä saastuta, maksat vähemmän veroa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa lukea Björn Wahlroosin kommentit veron kiristyksistä ja katsoa sen jälkeen Li:n listaa uudestaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ad79a8c1-277b-4282-9e11-c349850ff…
Nalle on ahne veropakolainen. Sen juttuja ei kannata kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
LEIKATAAN KULUISTA!
Ensin puolitetaan vuokrat, sitten sama ruoan hinnalle.
Vesi- ja sähkölaskut voidaan leikata kokonaan, samoin päiväkotimaksut.
NÄILLÄ ALKUUN, nyt kansakin tykkää leikata!
Kuka alkaisi bisnekseen joka tuottaisi tappiota? Mistä ne tappio rahat kaivettaisiin, kun oltaisiin aina enemmän vaan miinuksella. Se lainaraha on myös rahaa. Ei mitään realiitin tajua tässäkään kommentissa. Ai niin, raha tulee seinästä jne
Vierailija kirjoitti:
Vihervassu taas toisten kukkarolla. Yllätys.
Ulkomaalaisessa omistuksessa olevien pankkien ja kaivosyritysten kimpussa kuuluukin olla. Hämmästyksekseni äänestäisin Li:n listaa, vaikka kuten ap, en ole ikinä elämässäni äänestänyt vasemmistoliittoa ja olen vielä mies, jota lähtökohtaisesti ärsyttää "girlbossit". Erinomainen avaus Liltä.
Tämä siis yhden kokoomusta usein äänestäneen mielipide.
Upeasti vassarit kykenevät löytämään esim. veropakolaisia kun ovat oppositiossa. Edellinen hallitus oli vasemmistolaisin ikinä, mutta silloin noita ei onnistuttu löytämään.
Näin esimerkkinä. Populismi on parasta lämpöisenä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä rahastot verolle, kansalaispalkka sekä yritystuet sidottuna työllisyyteen niin avot.
Kansalaispalkka karsisi byrokratiaa, kannustaisi työhön ja sehän leikkaantuisi verotuksella pois, kun tienaat tarpeeksi. Byrokratia on kallista ja kyykyttävää. Ei tarvisi asumistukia, lapsilisiä, työttämyyskorvauksia, sairaspäivärahoja ja toimeentulotukia.
ja kansalaispalkka kannustaisi töihin miten? Tee riittävästi töitä, niin pääset maksamaan enemmän veroja ja muiden kotona lojumista k.palkan ansiosta? Eli melkein sama setti kuin nyt eniten veroja maksavalle eli iloiselle keskiluokalle. Kansalaispalkka ei kuitenkaan riittäisi kattamaan kaikkia kuluja, niin lisää tukihimmeleitä olisi senkin kanssa luvassa.
Eli työnteosta ei rangaista. Nythän niin on. Ja osa-aikatöitä ei kannata tehdä, eikä vapa
Yhdistysten toimitaperiaate on lähinnä johtoportaan palkkojen maksaminen ja varsinaiseen toimintaan menee murto-osa budjetista. Suurin osa niistä on täysin turhia himmeleitä.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin niin hyvätuloinen, että tuloistani menisi pahimmillaan 60 % veroon, niin olisinpa onnekas ihminen. Ei koskaan nälkä, saisin ostaa uudet vaatteet ja kengät, jos entiset hajoaisivat, voisin muuttaa parempaan asuntoon, voisin auttaa muita ihmisiä.
Ja ehdottomasti voisin maksaa vaikka pörssiosaketuloistani vähän enemmän veroja ja tuloverojakin vaikka 65 % ja silti minulla olisi reilusti rahaa käytössä ja saisin aina hyvää terveydenhuoltoa yksityislääkäriaseman kautta. Yes!
Sitten kun kovalla työllä oikeasti olisit hyvätuloinen et olisi enää samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Li laatii leikkauslistan jossa ei ole yhtään leikkauksia. Pelkkiä verojen korotuksia.
Huutista!
Vihervassujen uuskielessä leikkaus tarkoittaa muiden kukkarolla käymistä, mutta ylipöhöttyneeseen julkiseen sektoriin ei saa kajota :D
Onneksi perskokkare ei sakset kädessä käy kenenkään kukkarolla! 🤣 Ai niin, käyhä ei ole ihminen. Sori.
Muiden kukkarosta nyhdetty sossuetuus on sun mielestä siis enemmän omaa rahaa kuin palkkatulo tai sijoitustuotto? Vihervassujen logiikka kukoistaa taas.
No eipä köyhällä siellä pankissa paljon mitään ole, edes lainaa.