Li:n leikkauslista on oikeasti todella hyvä!
Vaikken ole koskaan vassareita äänestänyt, niin nyt on kyllä pakko myöntää, että tuo Li:n leikkauslista on todella hyvä ja kohtuullinen. Lukekaa vaikka itse: https://www.is.fi/politiikka/art-2000010348830.html
Ihmettelen suuresti, jos hallitus ei tajua ottaa noista neuvoista mitään käyttöön, vaan leikkaa edelleen keski- ja pienituloisilta, ja jopa suht pienituloisilta eläkeläisiltä, vaikkei ihan pienimpiin, eli alle tuhannen euron (976, 59 e) eläkkeisiin kai onneksi leikkauksia tee. Moni suomalainen opiskelija tai työtön saa vielä vähemmän kuukausituloja ja heiltä hallitus on leikannut ja aiheuttanee heillekin lisämenoja alv:n nostolla ja esim. terveyskeskus- ja sairaalamaksujen hinnankorotuksilla.
Kun leikataan jatkuvasti keski- ja pienituloisilta, niin ei tarvitse ihmetellä, etteivät nuoret enää uskalla hankkia lapsia tähän maahan. Eikä tarvitse ihmetellä, miksi kulutus ei lisäänny, sillä onhan se ymmärrettävää, että on pakko yrittää säästää niistä vähistäkin tuloista, kun eihän sitä tiedä, kuinka hurjia leikkauksia nykyhallitus tulevina vuosina tekee. Valitettavasti moni on siinä tilanteessa, ettei heillä ole mitään mahdollisuutta säästää mistään.
Eikö joku taloustieteen ammattilainen voisi julkisesti ja vahvasti tukea mielipiteillään tuota Li:n leikkauslistaa, jotta se otettaisiin käyttöön edes osin.
Kommentit (458)
Tänään Sixten Korkman A-talk -ohjelmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Li Andersson aiheutti omalla toiminnallaan opetusministerinä julkisen puolen menoihin mittavat lisät. Lin ajama 2. asteen ilmaisuus on n 300 miljoonaa euroa joka vuosi kiinteitä menoja, jonka rahoitusta ei oltu mietitty lainkaan. Lainalla tälläistä ei kannata rahoittaa!
No hei, mutta opetuksen laadun taso kyllä heikkeni samaan aikaan. Eli ei pidä tuijottaa pelkästään suurempaa kulua, vaan myös huonompaa lopputulosta. Pisteet Lille. Menee kommarin käsikirjan mukaan.
Li yritti pelastaa yhden sukupolven jonka OrpoSipilä ajoi leikkauksilla metsään. Yritti estää nuoria syrjäytymästä
Nyt jos koskaan toinen aste pitäsi pitää maksuttomana. Kusessa ollaan muutenkin
Suomen taloutta ei saada leikkauksilla kuntoon, tänne tarvitaan isoja rahaa tahkoavia paljon väkeä työllistäviä uusia yrityksiä jotka myös tuottavat suoraan ja välillisesti paljon verotuloa valtiolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikseivät Li ja muut vassut osoittaneet talousosaamistaan Marinin hallituksen aikana? Koska demarit muuten julkistavat vaihtoehtobudjettinsa työllisyysvaikutukset?
Ehkä koska oli täysi työ setviä läpi koronan, energiakriisin alkaneen sodan? Koko eurooppa ja maailma muuttui.
Silti, kaikilla mittareilla edellinen hallitus hoiti homman paremmin kuin nykyinen. Jännä.
Oli kiire bilettää B luokan julkkisten kanssa... eiku. Kävi edellisellä hallituksella tuuri kun ei tarcinnut kum yrittää selvitä koronasta. Sai tuhlata rahaa mielin määrin ja kalastella äänestäjiä. Helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Tuloni on vähän alle 1000 euroa/kk. En saa mitään avustusta enkä tukea mistään. Enkä ole niitä edes hakenut. Onneksi on pieni omistusasunto. Ei olisi vara asua vuokralla eikä saa yhtään tuhlailla. Alkoholi ja tupakka eivät kuulu elämääni.
Itsellä suurinpiirtein sama palkka. Vuokra 450e ja muut menot 200e sis. Auton. Ruoka mulle ja kissalle n. 300. Rahaa jää 50e säästönkin. Miten et muka pärjää? Ja ei köyhällä ole omistusasuntoa 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Li Andersson aiheutti omalla toiminnallaan opetusministerinä julkisen puolen menoihin mittavat lisät. Lin ajama 2. asteen ilmaisuus on n 300 miljoonaa euroa joka vuosi kiinteitä menoja, jonka rahoitusta ei oltu mietitty lainkaan. Lainalla tälläistä ei kannata rahoittaa!
No hei, mutta opetuksen laadun taso kyllä heikkeni samaan aikaan. Eli ei pidä tuijottaa pelkästään suurempaa kulua, vaan myös huonompaa lopputulosta. Pisteet Lille. Menee kommarin käsikirjan mukaan.
Li yritti pelastaa yhden sukupolven jonka OrpoSipilä ajoi leikkauksilla metsään. Yritti estää nuoria syrjäytymästä
Nyt jos koskaan toinen aste pitäsi pitää maksuttomana. Kusessa ollaan muutenkin
Se että kouluun kelpaamaton sakki on nyt pakko päästää jonnekin ei oo kyl lisännyt muutakuin syrjäytymistä.
Vierailija kirjoitti:
Suomen taloutta ei saada leikkauksilla kuntoon, tänne tarvitaan isoja rahaa tahkoavia paljon väkeä työllistäviä uusia yrityksiä jotka myös tuottavat suoraan ja välillisesti paljon verotuloa valtiolle.
Kyllä. Ei näitä kokoomuksen hyväveli-himmeleitä jotka nostavat yritystukia ja jakavat saman määrän pian osinkoina omistajilleen, mutta voittoa tai innovointia ei tapahdu. Sääli että niin moni sanoo että vaikka Li on järkevin ihminen koko eduskunnassa, niin ei voisi äänestää Vasemmistoliittoa. Puolueen nimen pitäisi olla vaikka "Tavalliset suomalaiset", niin silloin moni äänestäsi joka muuten näkee punaista nimen kuullessaan. Vähän niin kuin Perussuomalaisia moni äänestää, vaikka kaikki samat ihmiset eivät sitä äänestäisi, jos sekin olisi rehellisesti vaikka "Äärioikeistoliitto".
Erittäin huono säästöpäätös:
Hallitus aikoo vuoden sisällä lakkauttaa lasten ja nuorten järjestötoiminnan, koska lopettamisesta saa säästöjä 100 miljoonaa. Tuota lasten ja nuorten järjestötoimintaa pyöritetään vapaaehtoistoimin, mutta toki esim. tilavuokriin yms. tarvitaan valtion tukea.
Tuo tyhmä päätös on hyvä osoitus siitä, kuinka käsittämättömän lyhytnäköisesti nykyisen hallituksen ministerit ajattelevat. Heidän mielestään on tärkeämpää antaa joillekin jopa pörssissä oleville yrityksille tukea (yritystuet n. 2 miljardia) kuin tukea lasten ja nuorten erittäin tärkeää toimintaa, mikä on todella hyväksi heidän sosiaalisille taidoille, monille muille taidolle ja esim. myös mielenterveydelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Tuloni on vähän alle 1000 euroa/kk. En saa mitään avustusta enkä tukea mistään. Enkä ole niitä edes hakenut. Onneksi on pieni omistusasunto. Ei olisi vara asua vuokralla eikä saa yhtään tuhlailla. Alkoholi ja tupakka eivät kuulu elämääni.
Itsellä suurinpiirtein sama palkka. Vuokra 450e ja muut menot 200e sis. Auton. Ruoka mulle ja kissalle n. 300. Rahaa jää 50e säästönkin. Miten et muka pärjää? Ja ei köyhällä ole omistusasuntoa 😂
En ole missään vaiheessa kirjoittanut, etten pärjää, vaan kerroin, ettei ole varaa tuhlailla. Aika paljon menee rahaa terveydenhoitoon.
Omistusasuntoni on hankittu jo 30 vuotta sitten. Silloin oli rahaa enemmän ja asunnotkin edullisempia. Olen pienituloinen, kuten ehkä sinäkin, mikäli kirjoitit totuudenmukaisesti. Joidenkin mielestä olemme köyhiä ja kai sekin pitää paikkansa, mutta en ajattele itseäni köyhäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Tuloni on vähän alle 1000 euroa/kk. En saa mitään avustusta enkä tukea mistään. Enkä ole niitä edes hakenut. Onneksi on pieni omistusasunto. Ei olisi vara asua vuokralla eikä saa yhtään tuhlailla. Alkoholi ja tupakka eivät kuulu elämääni.
Itsellä suurinpiirtein sama palkka. Vuokra 450e ja muut menot 200e sis. Auton. Ruoka mulle ja kissalle n. 300. Rahaa jää 50e säästönkin. Miten et muka pärjää? Ja ei köyhällä ole omistusasuntoa 😂
Onko sulla paljonkin säästöjä?😂
Tarvitaanko 200 kansanedustajaa, eikö puolet vähemmänkin riittäisi tyhjän pyörittämiseen?
Kovat palkat on aloittelevillakin kansanedustajilla, joilla monilla on vain räksyttämisen taito. Eivätkö kansanedustajat voisi myös osallistua Suomen pelastustalkoisiin palkkojaan laskemalla?
Vierailija kirjoitti:
Erittäin huono säästöpäätös:
Hallitus aikoo vuoden sisällä lakkauttaa lasten ja nuorten järjestötoiminnan, koska lopettamisesta saa säästöjä 100 miljoonaa. Tuota lasten ja nuorten järjestötoimintaa pyöritetään vapaaehtoistoimin, mutta toki esim. tilavuokriin yms. tarvitaan valtion tukea.
Tuo tyhmä päätös on hyvä osoitus siitä, kuinka käsittämättömän lyhytnäköisesti nykyisen hallituksen ministerit ajattelevat. Heidän mielestään on tärkeämpää antaa joillekin jopa pörssissä oleville yrityksille tukea (yritystuet n. 2 miljardia) kuin tukea lasten ja nuorten erittäin tärkeää toimintaa, mikä on todella hyväksi heidän sosiaalisille taidoille, monille muille taidolle ja esim. myös mielenterveydelle.
Ei lasten ja nuorten järjestötoimintaa olla lakkauttamassa, siellä vain ei enää makseta kuluja, joita oikeastaan ei edes tarvita. Hurja määrä palkattuja koordinaattoreita jne. ja todella vähän palkattomia vapaaehtoisia, koska näille asetetaan mahdottomat vaatimukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla paljonkin säästöjä?😂
Ei niitä nyt valtavasti. Mut sen verran että ei tartte muilta kerjätä. Nyt oon uuteen pyörätuoliin säästellyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen taloutta ei saada leikkauksilla kuntoon, tänne tarvitaan isoja rahaa tahkoavia paljon väkeä työllistäviä uusia yrityksiä jotka myös tuottavat suoraan ja välillisesti paljon verotuloa valtiolle.
Kyllä. Ei näitä kokoomuksen hyväveli-himmeleitä jotka nostavat yritystukia ja jakavat saman määrän pian osinkoina omistajilleen, mutta voittoa tai innovointia ei tapahdu. Sääli että niin moni sanoo että vaikka Li on järkevin ihminen koko eduskunnassa, niin ei voisi äänestää Vasemmistoliittoa. Puolueen nimen pitäisi olla vaikka "Tavalliset suomalaiset", niin silloin moni äänestäsi joka muuten näkee punaista nimen kuullessaan. Vähän niin kuin Perussuomalaisia moni äänestää, vaikka kaikki samat ihmiset eivät sitä äänestäisi, jos sekin olisi rehellisesti vaikka "Äärioikeistoliitto".
Äärioikeisliitto ei voi ollakaan, ainakaan persut. Sinimustat ainoat jotka lähelläkään äärioikeistoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen taloutta ei saada leikkauksilla kuntoon, tänne tarvitaan isoja rahaa tahkoavia paljon väkeä työllistäviä uusia yrityksiä jotka myös tuottavat suoraan ja välillisesti paljon verotuloa valtiolle.
Kyllä. Ei näitä kokoomuksen hyväveli-himmeleitä jotka nostavat yritystukia ja jakavat saman määrän pian osinkoina omistajilleen, mutta voittoa tai innovointia ei tapahdu. Sääli että niin moni sanoo että vaikka Li on järkevin ihminen koko eduskunnassa, niin ei voisi äänestää Vasemmistoliittoa. Puolueen nimen pitäisi olla vaikka "Tavalliset suomalaiset", niin silloin moni äänestäsi joka muuten näkee punaista nimen kuullessaan. Vähän niin kuin Perussuomalaisia moni äänestää, vaikka kaikki samat ihmiset eivät sitä äänestäisi, jos sekin olisi rehellisesti vaikka "Äärioikeistoliitto".
Ääri
Täh? Eikö sinimustat ole se Tuukka Kurun luotsaama puolue? Nehän on sosialistinen vasemmistopuolue. Nationalismi ei tarkoita automaattisesti oikeistolaisuutta. Tämän takia suomalaiset äänestää päin peetä, kun ne ei ota mistään selvää ja uskoo puolueiden termeillä kikkailut ja höpinät milloin mistäkin työläisten puolueesta tai muusta (kokoomuksen vaalimainos taannoin).
Huomaa että ovat lukeneet vauva-palstaa listaa miettiessään.