Li:n leikkauslista on oikeasti todella hyvä!
Vaikken ole koskaan vassareita äänestänyt, niin nyt on kyllä pakko myöntää, että tuo Li:n leikkauslista on todella hyvä ja kohtuullinen. Lukekaa vaikka itse: https://www.is.fi/politiikka/art-2000010348830.html
Ihmettelen suuresti, jos hallitus ei tajua ottaa noista neuvoista mitään käyttöön, vaan leikkaa edelleen keski- ja pienituloisilta, ja jopa suht pienituloisilta eläkeläisiltä, vaikkei ihan pienimpiin, eli alle tuhannen euron (976, 59 e) eläkkeisiin kai onneksi leikkauksia tee. Moni suomalainen opiskelija tai työtön saa vielä vähemmän kuukausituloja ja heiltä hallitus on leikannut ja aiheuttanee heillekin lisämenoja alv:n nostolla ja esim. terveyskeskus- ja sairaalamaksujen hinnankorotuksilla.
Kun leikataan jatkuvasti keski- ja pienituloisilta, niin ei tarvitse ihmetellä, etteivät nuoret enää uskalla hankkia lapsia tähän maahan. Eikä tarvitse ihmetellä, miksi kulutus ei lisäänny, sillä onhan se ymmärrettävää, että on pakko yrittää säästää niistä vähistäkin tuloista, kun eihän sitä tiedä, kuinka hurjia leikkauksia nykyhallitus tulevina vuosina tekee. Valitettavasti moni on siinä tilanteessa, ettei heillä ole mitään mahdollisuutta säästää mistään.
Eikö joku taloustieteen ammattilainen voisi julkisesti ja vahvasti tukea mielipiteillään tuota Li:n leikkauslistaa, jotta se otettaisiin käyttöön edes osin.
Kommentit (458)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa lukea Björn Wahlroosin kommentit veron kiristyksistä ja katsoa sen jälkeen Li:n listaa uudestaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ad79a8c1-277b-4282-9e11-c349850ff…
Nalle on ahne veropakolainen. Sen juttuja ei kannata kuunnella.
Aivan. Osuit naulan kantaan, asian ytimeen. Ja näitä ahneita veropakolaisia riittää ihmisissä ja etenkin pääomissa. Siinä se koko homman juju juuri piilee. Lisää verottamalla maksajat pakenevat. Vasemmisto luulee, että Suomen rajat on maailman rajat. "Ei ne pääomat täältä mihinkään pakene, ei se ole edes mahdollista". Niinpä niin ja huomenna lisää. Kun paperiteollisuus oli ongelmissa lakkojen ja vastaavien takia, niin kuulin samasta fraasista vain eri version "ei ne tehtaat täältä mihinkään pakene, ei se edes ole mahdollista". V
Suomesta on paperiliiton jatkuvien lakkojen ja ahneuden vuoksi ajettu pois jo ties kuinka monta paperikonetta. Noita vanhoja paperikonehallejahan koitetaan uusiokäyttää monellakin vanhalla paperipaikkakunnalla. Ei vaan hirveästi ole käyttöä tuollaiselle kun taloudella menee muutenkin kehnosti. Mut joku kiva kulttuurijutska ja kahvila ja lapsille pallomeri...
Koittakaa nyt jo ihmiset ymmärtää, että rikkailta ei leikata. Kuka sitten nämä korruptioporsaat rahoittaa?
Lin. Ei Li:n. Suomessa ei käytetä kaksoispistettä nimissä. Li-nimen taivutus on tässä tapauksessa Lin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen hallitus ei ymmärrä yhteiskuntaa kokonaisuutena vaan leikkaa niin, että yksi leikattu euro aiheuttaa tulevaisuudessa vähintää 10 euron kulut, ellei sitten Suomesta haluta tehdä epävakaata rikollisuuden halvaannuttamaa yhteiskuntaa, jossa kaikki ovat omillaan.
Kultapieni, velkarahalla ei voi elää loputtomiin, vaan se on maksettava korkoineen takaisin. Taikaseinään ei tule täytettä itsestään. Joko me teemme nämä sopeutukset nyt, tai ne tehdään meidän puolestamme, mikä tulee kirpaisemaan paljon pahemmin.
Sinunko mielestä rikkaiden yksityishenkilöiden tai rikkaiden pörssiyhtiöiden, rahoituslaitosten ei tarvitse mitenkään osallistua näihin Suomen pelastustalkoisiin?
Miksi joidenkin pitää menettää kotinsa, nähdä nälkää, mutta tois
Eli olet superrikkaiden porsaiden ylilakeija, ja ajat mieluummin paskaisen isäntäsi asiaa kuin sitä, että kaikki vaurastuisivat, myös keskiluokka ja kaltaisesi ylemmän keskiluokan kuninkaalliset?
Toivottavasti kuitenkin ymmärrät kuilun superrikkaiden ja itsesi välissä. Et kuulu, etkä tule ikinä kuulumaan niihin, jotka oikeasti korjaavat potin. Olet meistä rahvaasta se yksi, joka lätkimällä muita rahvaita saa enemmän murusia superrikkailta. Mutta et sinä tule ikinä superrikkaiden pöydässä istumaan, vaan siellä omassa kulmahuoneessasi meidän rahvaiden pöydässä.
t. verotettava vuositulo 49200, äänestänyt mm. kokoomusta
"Ei kyllä äänestänyt, 51 prossaa on aika huono mandaatti"
Kannattaa perehtyä hallituksen muodostamisen perusteisiin Suomessa. Vinkki: yleensä eniten ääniä kerännyt puolue aloittaa hallituksen kokoamisen. Demareilla ei ollut intoa vastuun kantamiseen ja Sannakin suhaa suihkuseurapiireissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Li laatii leikkauslistan jossa ei ole yhtään leikkauksia. Pelkkiä verojen korotuksia.
Huutista!
Näinhän se kuuluukin olla. Ei pelkkiä leikkauksia vaan myös tulopuolta. Eliitillä pieni leikkaus ei tunnu missään, mutta sillä saadaan merkittävää tuloa valtion kassaan.
Miljonäärivero tuottaisi mukaan 0,5:n veroprosentilla jopa yli 500 miljoonaa euroa vuodessa. Vero koskisi yli miljoonan euron omaisuuksia, eikä siihen laskettaisi mukaan oman asunnon arvoa. Andersson kuvaa miljonääriveroa äärimmäisen maltilliseksi suhteessa sen tuottoon.
Kerrotko miksi miljonääri jatkossa haluaisi erityisesti asua Suomessa? Suomessa on jo ankara perintöverotus eli sekin kannustaisi ottamaan omaisuutensa ja muuttamaan johonkin toiseen maahan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa lukea Björn Wahlroosin kommentit veron kiristyksistä ja katsoa sen jälkeen Li:n listaa uudestaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ad79a8c1-277b-4282-9e11-c349850ff…
Nalle on ahne veropakolainen. Sen juttuja ei kannata kuunnella.
Aivan. Osuit naulan kantaan, asian ytimeen. Ja näitä ahneita veropakolaisia riittää ihmisissä ja etenkin pääomissa. Siinä se koko homman juju juuri piilee. Lisää verottamalla maksajat pakenevat. Vasemmisto luulee, että Suomen rajat on maailman rajat. "Ei ne pääomat täältä mihinkään pakene, ei se ole edes mahdollista". Niinpä niin ja huomenna lisää. Kun paperiteollisuus oli ongelmissa lakkojen ja vastaavien takia, niin kuulin samasta fraasista vain eri version "ei ne tehtaat täältä mihinkään pakene, ei se edes ole mahdollista". V
Nallen hyöty oli ainoastaan Nallen verotus ja jos Nalle ei maksa veroja niin saikin suksia vttuun. Luuleeko rikkaat nyt ihan tosissaan että he on jokin lahja yhteiskunnalle? Heidän ainoa hyöty on verojen maksu ja jos ei maksa niitä perse kipeänä siitä miten muita on riistäneet niin menköön muualle tai kuolkoon vaikka pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen hallitus ei ymmärrä yhteiskuntaa kokonaisuutena vaan leikkaa niin, että yksi leikattu euro aiheuttaa tulevaisuudessa vähintää 10 euron kulut, ellei sitten Suomesta haluta tehdä epävakaata rikollisuuden halvaannuttamaa yhteiskuntaa, jossa kaikki ovat omillaan.
Kultapieni, velkarahalla ei voi elää loputtomiin, vaan se on maksettava korkoineen takaisin. Taikaseinään ei tule täytettä itsestään. Joko me teemme nämä sopeutukset nyt, tai ne tehdään meidän puolestamme, mikä tulee kirpaisemaan paljon pahemmin.
Sinunko mielestä rikkaiden yksityishenkilöiden tai rikkaiden pörssiyhtiöiden, rahoituslaitosten ei tarvitse mitenkään osallistua näihin Suomen pelastustalkoisiin?
Miksi joidenkin pitä
Eli olet superrikkaiden porsaiden ylilakeija, ja ajat mieluummin paskaisen isäntäsi asiaa kuin sitä, että kaikki vaurastuisivat, myös keskiluokka ja kaltaisesi ylemmän keskiluokan kuninkaalliset?
Toivottavasti kuitenkin ymmärrät kuilun superrikkaiden ja itsesi välissä. Et kuulu, etkä tule ikinä kuulumaan niihin, jotka oikeasti korjaavat potin. Olet meistä rahvaasta se yksi, joka lätkimällä muita rahvaita saa enemmän murusia superrikkailta. Mutta et sinä tule ikinä superrikkaiden pöydässä istumaan, vaan siellä omassa kulmahuoneessasi meidän rahvaiden pöydässä.
t. verotettava vuositulo 49200, äänestänyt mm. kokoomusta
Pelkistä sanavalinnoista näkee että:
a) olet joku aivoton vasurispämmijä
b) et ole ikinä äänestänyt kokoomusta
Tulojasi en lähde arvailemaan kun vasureilla tosiaan riittää rahaa maksella aivottomille nettispämmijöillekin järjetöntä palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritetään voitaisiin laskea jos yritysten veroja laskettaisiin, verojen lasku toisi uusia yrityksiä jotka työllistäisivät. Leikkausten voitaisiin keskittyä kasvuun ja miten se saataisiin liikkeelle. Suomi on nyt tulojensiirtoyhteiskunta, julkiset työpaikat rahoitetaan verovaroista joten ne ovat myös tulojensiitoloita.
Höpö höpö.
Yritysten verotus on alhaista, täysin muiden maiden tasolla.
Sensijaan tämä hallitus leikkaa yrityksiltä siinä mielessä että kulutusta ei ole, koska kansa ei luota tulevaisuuteen eikä.perusturvaa enää ole.
Suomen julkinen sektori on todellisuudessa pienempi kuin muissa länsimaissa. Ei se terveydenhuolto sen ilmaisemmaksi muutu, jos valtio sen rahan maksaa yrityksille, jotka vie voitot veroparatiiseihin.
1990-luvun laman aikana julkinen sektori niistettiin pieneksi ja n
Nämä julkisen puolen paisumisväitteet ovat siinä mielessä hassuja ettei löydy minkäänlaista tilastoa tai faktaa niitä todistamaan. Suomen julkista puolta on ankaralla kädellä pienennetty 90-luvulta lähtien, joten lukuja kun katsoo on suunta täysin päinvastainen kuin näissä keskustelupalstojen väittämissä...
No, on todella hyvä. Hyvä vassarit! Hallituksen toimien logiikka on vähän niin ja näin.
"Esimerkiksi osinkoverotuki rikkaille omistajille on suomalainen erikoisuus ja verotuki, jota valtiovarainministeriön eri työryhmät ovat pitkään esittäneet muutettavaksi."
"Tällainen verotuki voi olla tuottavuutta ja investointeja heikentävä verotuki, koska se kannustaa omistajia ottamaan rahaa itselleen sen sijaan, että rahaa ohjattaisiin yrityksen tuottavuuden parantamiseksi."
Ja hallitus väittää kuuntelevansa asiantuntijoiden neuvoja, mutta ei tuotakaan tukea ole valmis muuttamaan, vaikka se kannattaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Li laatii leikkauslistan jossa ei ole yhtään leikkauksia. Pelkkiä verojen korotuksia.
Huutista!
Näinhän se kuuluukin olla. Ei pelkkiä leikkauksia vaan myös tulopuolta. Eliitillä pieni leikkaus ei tunnu missään, mutta sillä saadaan merkittävää tuloa valtion kassaan.
Miljonäärivero tuottaisi mukaan 0,5:n veroprosentilla jopa yli 500 miljoonaa euroa vuodessa. Vero koskisi yli miljoonan euron omaisuuksia, eikä siihen laskettaisi mukaan oman asunnon arvoa. Andersson kuvaa miljonääriveroa äärimmäisen maltilliseksi suhteessa sen tuottoon.
Tämän veron jälkeen Suomessa ei olisi YHTÄÄN miljonääriä. Tuotto olisi hetken päästä liki 0.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Li laatii leikkauslistan jossa ei ole yhtään leikkauksia. Pelkkiä verojen korotuksia.
Huutista!
Näinhän se kuuluukin olla. Ei pelkkiä leikkauksia vaan myös tulopuolta. Eliitillä pieni leikkaus ei tunnu missään, mutta sillä saadaan merkittävää tuloa valtion kassaan.
Miljonäärivero tuottaisi mukaan 0,5:n veroprosentilla jopa yli 500 miljoonaa euroa vuodessa. Vero koskisi yli miljoonan euron omaisuuksia, eikä siihen laskettaisi mukaan oman asunnon arvoa. Andersson kuvaa miljonääriveroa äärimmäisen maltilliseksi suhteessa sen tuottoon.
Kerrotko miksi miljonääri jatkossa haluaisi erityisesti asua Suomessa? Suomessa on jo ankara perintöverotus eli sekin kannustaisi ottamaan omaisuutensa ja muuttamaan johonkin toiseen maahan.
Miksi tänne jää kukaan? Palkat huonot, sosiaaliturvaa leikataan, terveydenhuolto kallista ja koulutuskin sekä työehdotkin menossa alas leikkausten takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vasurit ymmärtäisivät jotain taloudesta, he olisivat rikkaita.
Jos vasurit ymmärtäisivät jotain taloudesta, he eivät olisi vasureita.
Persut ei osaa kuin heitellä iskulauseita. Yhtä ainoata järkiperustelua ei sieltä koskaan tule. Veikkaan, että yhteiskunnalliset tiedot on melko hataralla pohjalla.
Voit Li sitten yrittää uudelleen neljän vuoden päästä. Puskista huutelijoita ei kuunnella.
"Miksi naisille ei kelpaa lyhyt mies?"
https://www.vauva.fi/keskustelu/3833581/miksi-naisille-ei-kelpaa-lyhyt-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen hallitus ei ymmärrä yhteiskuntaa kokonaisuutena vaan leikkaa niin, että yksi leikattu euro aiheuttaa tulevaisuudessa vähintää 10 euron kulut, ellei sitten Suomesta haluta tehdä epävakaata rikollisuuden halvaannuttamaa yhteiskuntaa, jossa kaikki ovat omillaan.
Kultapieni, velkarahalla ei voi elää loputtomiin, vaan se on maksettava korkoineen takaisin. Taikaseinään ei tule täytettä itsestään. Joko me teemme nämä sopeutukset nyt, tai ne tehdään meidän puolestamme, mikä tulee kirpaisemaan paljon pahemmin.
Sinunko mielestä rikkaiden yksityishenkilöiden tai rikkaiden pörssiyhtiöiden, rahoituslaitosten ei tarvitse mitenkään osallistua näihin Suomen
Miksi kutsuisin porsaita muuksi kuin porsaiksi? Ja mikä satunnaisessa kokoomuksen äänestämisessä estäisi realismin sen suhteen, miten superrikkaat pilaavat maailman? Suomessa nyt ei vaan ole kunnon keskustalaista puoluetta ( ei mitään tekemistä Suomen maalaisliitto-Keskustan kanssa), niin keskustalaisena ihmisenä joutuu äänestämään useita puolueita sen mukaan mihin toivoisi tuulen kääntyvän. En ole vassari, vassarit inhoavat minua aivan yhtä paljon kuin kaltaisesi äärikapitalistitollo. Vassarit inhoavat minua heti, kun sanon vastaavia totuuksia vasemmistolle pyhistä jutuista kuin tässä tämä kun haukuin isäntiäsi, ja suutuit minulle isäntäporsaidesi puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Pelkäsin, että se on varmaan taas keskituloisten kimpussa kuten vasemmisto usein, mutta tämä olikin oikeasti fiksu lista.
Taas? Ainoastaan keskituloiset jotka larppaa rikasta luulee että vasemmisto puhuu vain ja ainoastaan heistä kun vaatii oikeudenmukaisuutta talouteen.
Öö mikä leikkauslista? Jos veroja korotetaan 4 miljardia eikä leikata mistään, niin se on veronkorotuslista eikä leikkauslista.
Jos vasurit ymmärtäisivät jotain taloudesta, he eivät olisi vasureita.