Miksi minusta ei pidetä?
Tämä ei ole provo.
Olen päälle nelikymppinen, omasta mielestä ihan tavallinen nainen. Koulutettu, perheellinen ja iloinen, sosiaalinen ja hyväsydäminen. Haluan ympärilleni hyvää, enkä puhu pahaa toisista. Minulla on myös omia vankkoja mielipiteitä, mutta osaan myös kuunnella ja ottaa muiden mielipiteet huomioon.
Silti: ihan jo lapsuudesta asti, minua inhotaan monessa paikassa. Koulussa olin kiusattu ihan lukioon saakka ja sen jälkeenkin joissain työpaikoissa, etenkin naisvaltaisilla, minua on selän takana haukuttu, poissuljettu ja jopa suoraan inhottu. Nyt viimeisin oli kun pojan koulukaverin äiti oli sivu suunsa ilmeisesti eli lapsensa kuullen puhunut lapselleen ettei tykkää jutella kanssani kun näkee minua (siis satunnaisesti jossain harrastusten parissa).
Mikä ihme voisi olla syynä? En keksi mitään kummallisempaa. Se on masentavaa ja vie itseluottamusta ja aiheuttaa suurta mielipahaa. Ystäviä ei juurikaan ole, syynä varmasti osittain se, että koulukiusaamisen ym vuoksi en ole itse oikein voinut luottaa ihmisiin ja en ole ollut valmis sitoutumaan ystäviin.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti: Esim. vaikka kehuin mieheni ostaneen minulle hyvää hajuvetta hääpäivälahjaksi. Tähän tämä totuudentorvi happamena haukkui a) hajuvedet pystyyn
Wau... Eli empaattisella ihmisellä ei saa olla yhtään mielipidettä vaikkapa ympäristöä täysin turhaan kuormittavista hajuvesistä? Joo-joo mies ja joo-joo nainen on eri asia, kuin empaattinen
Ehkä olet normaalia kauniimpi.Se ärsyttää ja saa toiset naiset kateelliseksi, eivätkä missään nimessä halua sinua heidän miehensä lähelle.
Tämä on valitettavasti todellista naisten käytöstä.Olen nähnyt tätä käytöstä sivusta siskoani kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Esim. vaikka kehuin mieheni ostaneen minulle hyvää hajuvetta hääpäivälahjaksi. Tähän tämä totuudentorvi happamena haukkui a) hajuvedet pystyyn
Wau... Eli empaattisella ihmisellä ei saa olla yhtään mielipidettä vaikkapa ympäristöä täysin turhaan kuormittavista hajuvesistä? Joo-joo mies ja joo-joo nainen on eri asia, kuin empaattinen
Kirjoitin kyllä että tuo ei ollut ainoa ESIMERKKI tämän kyseisen henkilön tilannetajuttomuudesta. En tähän kirjoita kaikkea yksilöidysti. Ihan vastaava tapaus kuin tuo mansikkajätski/suklaajätski, se että torppaa HETI sen toisen ajatuksen, esityksen, mielipiteen vaikkei asialla ole juuri sinun henkilökohtaiseen elämääsi mitään merkitystä, se on sosiaalista taitamattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bitchy resting face?
Ehkä pidättyvyytesi vaikuttaa teennäiseltä tai jyrkät mielipiteesi luovat torjuvan vaikutelman. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä. Ehkä et vain havaitse muiden ihmisten lähestymisyrityksiä? Jos joku mainitsee sivulauseessa tapahtuman tai kahvilan, niin tartutko heti aiheeseen, kysytkö kahvilasta lisää ja ehdotatko että hän näyttäisi kahvilan sinulle joskus? Jos tällaisessa tilanteessa alkaa kertoa omista kahvilakokemuksistaan, niin tulee vahingossa torpanneeksi toisen yrityksen syventää suhdetta.
Niin. Kumpaa käytät kun syvennät suhdetta toiseen ihmiseen. Toinen sanoo: Pidän mansikkajäätelöstä.
Sanotko:
1. Minä pidän suklaajäätelöstä vai
2. Joo, mietin juuri jäätelöä. Käydäänkö hakemassa jäätelöt? Mulle maistuis suklaajäätelö.
Ykkösvastaukses
Kenen sääntöjen mukaan? Kun toinen sanoo, että tykkää suklaajätskistä, niin eka voi sanoa, että hyvä kun tykätään molemmat jätskistä, otetaanko kiskalta jätskit?
"En usko,että AP kuvailee itseään näin kenellekään.Hän vain avautui luonteestaan tässä tapauksessa meille, koska hän ei ymmärrä miksi hänestä ei pidetä, vaikka hän ei ole tehnyt pahaa kenellekään, eikä halua pahaa .
Eihän kukaan oikeassa elämässä kerro itsestään noin.Eipäs nyt käsitetä tahallaan väärin ihmisiä."
Ei tässä ole kukaan ymmärtänyt tahallaan mitään väärin. Kerroin vain oman mielipiteeni ja näkemykseni.
Ero on hienon hieno. En kokisi luontevaksi kuvata itseäni hyväsydämiseksi edes anonyymisti. En näkisi tuollaiselle kuvaukselle mitään syytäkään. Jos toinen tekee näin, koen sen tarpeena tuoda itseään valheellisesti hyvään valoon ja vähän manipuloida.
Usein ihmisen luonne, hyvässä ja pahassa, tulee esiin hyvin pienistä asioista, sanoista ja teoista. Sille ei voi mitään ja täytyy olla todella taitava näyttelemään ja vastapuoli kohtuullisen hölmö, että osaisi jotakin muuta esittää.
Ap pyysi neuvoja, yritin neuvoa, mikä kohta hänessä voisi olla sellainen, että aiheuttaa välttelyä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on valitettavasti ihan älyttömästä pahoinvoivia ihmisiä, joiden motiivi kohdella toisia huonosti voi olla ihan vaan kateus tai pahantahtoisuus.
Olisi mielenkiintoista jos olisit vähän aikaa jossakin toisessa maassa ja saisit selville, kohdellaanko sinua sielläkin huonosti.
Valitettavasti tämä palsta on pahoinvoijien suosiossa eli pidä se mielessä kun kysyt täällä neuvoa. <3
Meillä on vähän omilla aivoillaan ajattelevia eli kun kahvihuoneessa otetaan joku kohteeksi puheissa eli juorutaan, aletaan niiden puheiden perusteella suhtautumaan tähän ihmiseen, vaikka tuo ihminen olisi ollut hyvä työntekijä ja ihminen kollegoilleen. Usein pohjilla kateutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Esim. vaikka kehuin mieheni ostaneen minulle hyvää hajuvetta hääpäivälahjaksi. Tähän tämä totuudentorvi happamena haukkui a) hajuvedet pystyyn
Wau... Eli empaattisella ihmisellä ei saa olla yhtään mielipidettä vaikkapa ympäristöä täysin turhaan kuormittavista hajuvesistä? Joo-joo mies ja joo-joo nainen on eri asia, kuin empaattinen
Kirjoitin kyllä että tuo ei ollut ainoa ESIMERKKI tämän kyseisen henkilön tilannetajuttomuudesta. En tähän kirjoita kaikkea yksilöidysti. Ihan vastaava tapaus kuin tuo mansikkajätski/suklaajätski, se että torppaa HETI sen toisen ajatuksen, esityksen, mielipiteen vaikkei asialla ole juuri sinun henkilökohtaiseen elämääsi mitään merkitystä, se on sosiaalista taitamattomuutta.
Ei se mitään torppaa, vaan kertoo oman makumieltymyksensä. Sosiaalista taitamattomuutta on ottaa nokkiinsa toisen mielipiteistä. Jatka juttua vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Esim. vaikka kehuin mieheni ostaneen minulle hyvää hajuvetta hääpäivälahjaksi. Tähän tämä totuudentorvi happamena haukkui a) hajuvedet pystyyn
Wau... Eli empaattisella ihmisellä ei saa olla yhtään mielipidettä vaikkapa ympäristöä täysin turhaan kuormittavista hajuvesistä? Joo-joo mies ja joo-joo nainen on eri asia, kuin empaattinen
Kirjoitin kyllä että tuo ei ollut ainoa ESIMERKKI tämän kyseisen henkilön tilannetajuttomuudesta. En tähän kirjoita kaikkea yksilöidysti. Ihan vastaava tapaus kuin tuo mansikkajätski/suklaajätski, se että torppaa HETI sen toisen ajatuksen, esityksen, mielipiteen vaikkei asialla ole juuri sinun henkilökohtaiseen elämääsi mitään merkitystä, se on sosiaalista taitamattomuutta.
Ei se
Kumma juttu että kahvipöydän muut 10 henkeä osaavat olla sosiaalisesti taitavia mutta tämä yksi torppaa aina muiden näkemykset/mielipiteet/ideat. Keskustelu on paljon jouhevampaa kun se pahanilmanlintu ei ole paikalla.
Vierailija kirjoitti:
"En usko,että AP kuvailee itseään näin kenellekään.Hän vain avautui luonteestaan tässä tapauksessa meille, koska hän ei ymmärrä miksi hänestä ei pidetä, vaikka hän ei ole tehnyt pahaa kenellekään, eikä halua pahaa .
Eihän kukaan oikeassa elämässä kerro itsestään noin.Eipäs nyt käsitetä tahallaan väärin ihmisiä."
Ei tässä ole kukaan ymmärtänyt tahallaan mitään väärin. Kerroin vain oman mielipiteeni ja näkemykseni.
Ero on hienon hieno. En kokisi luontevaksi kuvata itseäni hyväsydämiseksi edes anonyymisti. En näkisi tuollaiselle kuvaukselle mitään syytäkään. Jos toinen tekee näin, koen sen tarpeena tuoda itseään valheellisesti hyvään valoon ja vähän manipuloida.
Usein ihmisen luonne, hyvässä ja pahassa, tulee esiin hyvin pienistä asioista, sanoista ja teoista. Sille ei voi mitään ja täytyy olla todella taitava näyttelemään ja vastapuoli kohtuullisen hölmö, että osaisi jotaki
Ai, ehkä et sitten itse olekaan hyväsydäminen.Minä kyllä voisin kuvata itseäni hyväsydämiseksi anonyymisti ,koska tiedän olevani sellainen.Se ei siis ole vale,eikä manipulointia.Joten voin uskoa myös AP: n olevan myös oikeastikin hyväsydäminen.
Suurin osa vastaajista taitaa olla niaisa. Itse olen mies.
Minustakaan ei juurikaan ole koskaan pidetty. Tämä alkoi jo ala-astella, jossa olin koulukiusattu, samoin yläasteella ja lukiossa. Varsinkaan siksi, että olin koulussa lähestulkoon joka asiassa parempi kuin muut. Ja aivan erityisesti siksi, että minun ei juurikaan edes tarvinnut tehdä mitään noiden eteen, oma valtava kiinnostus oli saanut hankkimaan uskomattoman määrän tietoa jo ala-asteella, itse asiassa aiemminkin, koska opin lukemaan paljon ennen ekaluokkaa.
Tottahan tuo vaikutti luonteeseeni, minusta tuli huomatttavan varautunut ja aina ihmiskontakteissa oli päällä jokin jännite ja jännitys, joka ei pidettävyytä juurikaan edesauttanut. Aika nopeasti sitten kuitenkin tajusin, että eihän minua tarvitse kiinnostaa, pitääkö joku minusta vai ei, poislukien muutama aivan läheisin tai oikeammin ainoa ihminen. Olen toki ollut saman naisen kanssa saman katon alla jo yli 30 vuotta ja meillä on useita lapsiakin.
Muista sen sijaan en ole kiinnostunut lainkaan muuten kuin lähinnä akateemisina imiöinä. Minä en ole keltäkään mitään vailla ja suhtaudun muihin ihmisiin kuin muurajhaispesän elämää tutkiessa. En edes halua näitä lähelleni, vaan viihdyn erittäin hyvin omissa oloissani viettämässä parasta laatuaikaa.
Minulla ei ole ystäviä, enkä sellaisia kaipaa. Etenen omien suunnitelmieni mukaan eikä kukaan niihin pääse juurikaan vaikuttamaan, mikä, kuten arvata saattaa, tuntuu monta harmittavan. Aivan erityisesti siksi, että olen menestynytkin kohtalaisen hyvin. Omissa yritys- ja yrittäjäluonteisissa kuvioissani, kuinkas muuten. Pelaan yksin hymy huulilla palapelejäni ja olen tyytyväisenä huomannut, että olen näköjään onnistunut varautumaan lähes kaikkiin kapuloihin, joita mitä kummallisemmat tahot ovat yrittäneet rattailleni nakkailla.
Näin vihjeenä, näinkin voi elää, ja hyvin, jos ei muita kaipaa :)
Tämä foorumi on sillon tällöin, eli pari kertaa vuodessa mielenkiintoinen "elokuva termiiteistä" :)
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtäkään hyväsydämistä ihmistä, joka määrittelisi ITSENSÄ hväsydämiseksi. Sitä määrettä käytetään kun kuvataan toista ihmistä. Tästä kohtaan löysin aloitustekstissä jo sellainen asian, mikä ärsyttäisi minua ja välttelisin kyseistä ihmistä jatkossa. Voisiko olla, ettet ymmärrä tällaisia sosiaalisia sääntöjä?
Ap tässä. En todellakaan kuvailisi itseäni muuten hyväsydämisestä, mutta jotta saisitte kuvan luonteestani, tein sen täällä. Sisaret ja mieheni kuvailevat minua usein hyväsydämiseksi, koska haluan aina auttaa muita ja (liian) usein priorisoin perheen ja lähimmäisten tarpeet omieni edelle.
Itsellä jää herkästi mieleen esim. jonkun laukomat kokoomuslaiset ajatukset ja sen jälkeen en pysty kyseisestä ihmisestä pitämään. Toinen usein jopa tiedostamaton syy sille, etten jostakusta pidä, on hänen ulkonäkönsä. Siksi osin tiedostamaton, koska pidän joistain rumista ihmisistä ja jopa punkeroistakin, mutta jotkut taas aiheuttavat jonkin hylkimisreaktion. Voi olla monen silmään hyvänkin näköinen ihminen, mutta itseä se ulkonäkö jostain syystä karmii.
Itse olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset erityisesti naiset ovat kateellisia.
Älä välitä. Haluatko oikeasti tämmöisiä juoruavia akkoja elämääsi?
Ihmiset tykkää ihmisistä, jotka tuntevat myötätuntoa heitä kohtaan. Itsellä vähän ongelmana on olla ratkaisukeskeinen ja on mennyt aikaa opetella pitämään turpani kiinni, kun se toinen uskaltaa kertoa omista tuntemuksistaan tai edes ajatuksistaan. Vitsikkäät heitotkin voivat kostautua, koska se voi painaa jotain arkaa nappulaa toisessa.
Kiusatuilla tai muuten kärsineillä voi olla opittuna astetta paksumpi nahka ja ne omat kommentit voi olla sitä sinun omaa itsekästä kostotoimintaa, jota sinun tiedostamaton mielesi on hautanut taustalla. Samasta syystä kiusatuista tulee monesti kiusaajia ja se voi olla ihan tiedostamatonta.
En tiedä selittääkö tämä sinua, mutta harkitsisin vakavasti. Ihmisillä kuitenkin on usein tarve oksentaa toistensa päälle ja se on jännä miten oma mieli harhauttaa meitä näkemästä asiaa näin, että me itse käyttäytyisimme väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtäkään hyväsydämistä ihmistä, joka määrittelisi ITSENSÄ hväsydämiseksi. Sitä määrettä käytetään kun kuvataan toista ihmistä. Tästä kohtaan löysin aloitustekstissä jo sellainen asian, mikä ärsyttäisi minua ja välttelisin kyseistä ihmistä jatkossa. Voisiko olla, ettet ymmärrä tällaisia sosiaalisia sääntöjä?
Ap tässä. En todellakaan kuvailisi itseäni muuten hyväsydämisestä, mutta jotta saisitte kuvan luonteestani, tein sen täällä. Sisaret ja mieheni kuvailevat minua usein hyväsydämiseksi, koska haluan aina auttaa muita ja (liian) usein priorisoin perheen ja lähimmäisten tarpeet omieni edelle.
Luonteiden erilaisuus? Ihminen joka ei ole yhtä hyväsydäminen eikä koe sellainen olevan varovat sitä mitä sinun kanssasi voi puhua.
Ne voimakkaat mielipiteet on suurin syy henkilökemioiden ristiriitoihin. Ne pitäis yleensä jättää omaksi tiedokseen. Hyvä ja toimiva small talk on taitolaji ja sitä voi myös opetella. Kontrollia oman suun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bitchy resting face?
Ehkä pidättyvyytesi vaikuttaa teennäiseltä tai jyrkät mielipiteesi luovat torjuvan vaikutelman. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä. Ehkä et vain havaitse muiden ihmisten lähestymisyrityksiä? Jos joku mainitsee sivulauseessa tapahtuman tai kahvilan, niin tartutko heti aiheeseen, kysytkö kahvilasta lisää ja ehdotatko että hän näyttäisi kahvilan sinulle joskus? Jos tällaisessa tilanteessa alkaa kertoa omista kahvilakokemuksistaan, niin tulee vahingossa torpanneeksi toisen yrityksen syventää suhdetta.
Niin. Kumpaa käytät kun syvennät suhdetta toiseen ihmiseen. Toinen sanoo: Pidän mansikkajäätelöstä.
Sanotko:
1. Minä pidän suklaajäätelöstä vai
2. Joo, mietin juuri jäätelöä. Käydäänkö hakemassa jäätelöt? Mulle maistuis suklaajäätelö.
Ykkösvastaukses
Osaisinpa toimia tuon kakkosvaihtoehdon tavoin, mutta ei tuollainen juolahda siinä tilanteessa minulle mieleen jos koskaan. Haluaisin kyllä olla tuollainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtäkään hyväsydämistä ihmistä, joka määrittelisi ITSENSÄ hväsydämiseksi. Sitä määrettä käytetään kun kuvataan toista ihmistä. Tästä kohtaan löysin aloitustekstissä jo sellainen asian, mikä ärsyttäisi minua ja välttelisin kyseistä ihmistä jatkossa. Voisiko olla, ettet ymmärrä tällaisia sosiaalisia sääntöjä?
Ap tässä. En todellakaan kuvailisi itseäni muuten hyväsydämisestä, mutta jotta saisitte kuvan luonteestani, tein sen täällä. Sisaret ja mieheni kuvailevat minua usein hyväsydämiseksi, koska haluan aina auttaa muita ja (liian) usein priorisoin perheen ja lähimmäisten tarpeet omieni edelle.
Aivan, minä ymmärsin.I feel you sister.
Olen samanlainen ja kokenut samanlaista hylkimistä naisilta, mutta olen sinut sen asian kanssa jo.En kaipaa ystäviä enää.
Niin. Kumpaa käytät kun syvennät suhdetta toiseen ihmiseen. Toinen sanoo: Pidän mansikkajäätelöstä.
Sanotko:
1. Minä pidän suklaajäätelöstä vai
2. Joo, mietin juuri jäätelöä. Käydäänkö hakemassa jäätelöt? Mulle maistuis suklaajäätelö.
Ykkösvastauksessa poteroidut ja kakkosvastauksessa teet itseäsi tykö.
Esimerkki on ehkä vähän kärjistävä mutta tällaisista pikkujutuista se on kiinni.