Lue keskustelun säännöt.
Miksi minusta ei pidetä?
10.04.2024 |
Tämä ei ole provo.
Olen päälle nelikymppinen, omasta mielestä ihan tavallinen nainen. Koulutettu, perheellinen ja iloinen, sosiaalinen ja hyväsydäminen. Haluan ympärilleni hyvää, enkä puhu pahaa toisista. Minulla on myös omia vankkoja mielipiteitä, mutta osaan myös kuunnella ja ottaa muiden mielipiteet huomioon.
Silti: ihan jo lapsuudesta asti, minua inhotaan monessa paikassa. Koulussa olin kiusattu ihan lukioon saakka ja sen jälkeenkin joissain työpaikoissa, etenkin naisvaltaisilla, minua on selän takana haukuttu, poissuljettu ja jopa suoraan inhottu. Nyt viimeisin oli kun pojan koulukaverin äiti oli sivu suunsa ilmeisesti eli lapsensa kuullen puhunut lapselleen ettei tykkää jutella kanssani kun näkee minua (siis satunnaisesti jossain harrastusten parissa).
Mikä ihme voisi olla syynä? En keksi mitään kummallisempaa. Se on masentavaa ja vie itseluottamusta ja aiheuttaa suurta mielipahaa. Ystäviä ei juurikaan ole, syynä varmasti osittain se, että koulukiusaamisen ym vuoksi en ole itse oikein voinut luottaa ihmisiin ja en ole ollut valmis sitoutumaan ystäviin.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen oikeasti olet? Ei päälle liimattuja kliseitä vaan ihan oikeasti. Ilman koulutusta, perhettä, lapsia. Kuka olet?
Huono itsetunto on todella luotaantyöntävä. Sellainen ihminen yrittää yleensä miellyttää ja hakee hyväksyntää, mikä on tosi raskasta. Eikä myöskään osaa silloin yleensä pitää rajojaan, jolloin rajojen pitäminen jää toisen vastuulle ja silloin vuorovaikutus ei ole mukavaa. Sillon ihminen ei ole myöskään aito.
Ihminen, joka on aito, pitää itsestään, eikä pyri miellyttämään muita, on kiinnostava. Sellaisen omilla jaloillaan seisovan kanssa on mukava viettää aikaa.
Toki meillä on kaikilla erilainen menneisyys ja toiset joutuvat tekemään enemmän työtä tutustuakseen itseensä, mutta se on mahdollista. Kuka olen kun en yritä miellyttää ketään, kuulua joukkoon tai täyttää muiden odotuksia? Siinä muutamia kysymyksiä pohdittavaksi.
no minulla on huono itsetunto, mutta jostain syystä ihmiset pitävät minusta. Uudet tuttavuudet oikein erikseen hehkuttavat kuinka ihana olen. En itse tajua mitä ihanaa minussa muka on. Koko elämäni olen tuntenut olevani täysi luuseri. Olen olemukseltani vähän sellainen kiusallinen Ismo leikola tyyppinen. Jotenkin en vaan osaa rennosti ilmaista itseäni sosiaalisissa tilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama minulla, AP, tosin sillä erolla, että minulla ei ole puolisoa (ei ole koskaa ollut). Lapsia en halunnut, joten sitä ei tarvitse näin keski-ikäisenä surra.
Olen itse tullut aina parhaiten toimeen "erikoisten" ihmisten kanssa. Puhutaan siis ihan elämäntapa hevareista, punkkareista, gooteista, turreista, faneista jne. Jotain selkeästi massasta poikkeavaa, vaikkei se poikkeavuus näkyisi ulospäin esimerkiksi tietynlaisena ulkonäkönä. Edelleenkin ihmiset, jotka ovat läheisimpiä, ovat töissä taidealoilla.
Kissojen kanssa tulen toimeen valtavan hyvin! Ihan kissakiuskaaja-tasoa. Pitäisi siis varmaan löytää ihmisiä (ja puoliso), jotka ovat kuin kissoja, jotta heidän kanssaan menee sukset samaan suuntaan :)