Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erimielisyys miehen kanssa, mies haluaa kaverit mukaan yhteiseen reissuun ja minä en
08.04.2024 |
Olen siis todella introvertti, jolla hieman asperger piirteitä. Olen myös luonteeltani hiljainen, pelkään muutoksia, rutiinit ovat tärkeitä ja että saan olla rauhassa ja paljon omaa aikaa. Kaipaan harvoin ystävien seuraa, koska työt ja puolison seura ja toisinaan perheen seura riittää itselleni vallan mainiosti.
Miesystäväni kyllä tietää, millainen olen luonteeltani ja hyväksyy sen.
Miesystäväni on haaveillut pitkään eräästä reissusta ulkomaille. Ollaan käyty pari kertaa ulkomailla, ja en mitenkään super paljon reissaamisesta nauti, mutta on siinä kivatkin puolensa.
Nyt miesystäväni on puhunut, että hänen ystäväpariskunta olisi myös kiinnostunut, jos tulisi meidän kanssa reissuun. Kyseinen mies on mieheni paras ystävä ollut aina ja hänelle tärkeä, kuin perheenjäsen. Olen tavannut tämän pariskunnan muutamia kertoja, tullaan toimeen, mutta he ovat todella ekstroverttejä ja äänekkäitä, ja minulla ei heidän kanssa juttu hirveästi leikkaa, ja olen todella uupunut parin tunnin näkemisestä, vaikka sinänsä ovatkin periaatteessa mukavia, muttei vaan kaveruuden kemiat kohtaa.
Ajatus kauhistuttaa. Oikeastaan stressaa ja ahdistaakin.
Olen sanonut ahdistuksestani miehelle. Hän vain tuumaa, että "No eihän se sitä tarkoita, että me siellä koko ajan yhdessä ollaan! Korkeintaan välillä ollaan yhdessä ja istutaan iltoja ja käydään syömässä ja jossain reissuissa."
Eli se tarkoittaa, että automatka lentokentälle yhdessä aamuyöllä, lentomatka yhdessä, hotellilla oloa yhdessä ja iltaisin syödään yhdessä. Eli aivan liikaa, aivan todella paljon.
Mies on haaveillut nimenomaan tästä kyseisestä reissusta koko elämänsä, ja haluaisi toteuttaa sen juuri minun kanssani, ja hänelle olisi tärkeää, että tähän reissuun tulisi myös ystäväpariskunta. Ei halua ilman minuakaan lähteä tai pelkästään kaveripariskunnan kanssa.
Sinällään en haluaisi olla hänen haaveidensa pilaaja. Hän on joustanut minun kanssani todella paljon, ja lähtenyt reissuun kanssani, mihin itse olen halunnut ja hän on tullut "mielikseni", mutta joustavasta ja avoimesta luonteestaan johtuen aina nauttinut reissuista jopa enemmän kuin minä. Eli minunkin varmaan olisi kannettava korteni kekoon.
Silti, reissu ei sinällään kiinnosta itseäni niin paljon, koska lentomatka on todella pitkä sinne ja stressaan kaikkea. Kuitenkin mieheni mieleksi olen halukas lähtemään.
Reissun tekee ahdistavaksi, koska kaveripariskunta tulisi mukaan ja haluaisin lähteä pelkästään mieheni kanssa. Kertakaikkiaan en jaksa niin äänekkäitä ihmisiä lomamatkalla, kenen kanssa en viihdy.
En nyt tiedä, mitä tässä tehdä. Suostuisitteko itse lähtemään pitkälle reissulle ihmisten kanssa, kenestä et pidä?
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Kärsitkö peräsuolen laskeumasta?
Oletko suljetussa laitoksessa+
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja niille, jotka ehdottelee jotain, että otat omaa aikaa jne., niin sellaiset neuvot toimivat lähinnä 'normaaleille' ihmisille. Asperger-piirteistä ainakin oman kokemukseni mukaan ahdistaa jo ihan se, että koko ajan on läsnä kuitenkin jonkinasteisen sosialisoinnin odotus. Ja vielä ihmisten kanssa, joiden kanssa ei oikein viihdy... Ei, ei ja ei. Itse en lähtisi mukaan.
Jep. Ja siksipä minä neurotyypillinen en enää matkusta asperger-piirteisten kanssa. Joustin ja joustin ja no, jossain vaiheessa resilientin neurotyypillisenkin hermot on venytetty liian pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Ja toki sanoin, että koen raskaana, että hänen kaverinsa tulisivat, koska ovat todella äänekkäitä ihmisiä ja se kuulostaa minusta ahdistavalle ajatukselle lähteä heidän kanssaan reissuun. Mies tuumasi siihen, että "Te ette joo oo kyllä kauhean samanhenkisiä, mutta eihän me kaikkea aikaa olla yhdessä."
Ette oo kauhean samanhenkisiä on eri asia kuin että tarvii tunteja rauhoittumista hiljaisessa ja pimeässä, jotta toimintakyky palaa. Tää jälkimmäinen puoli jää mieheltäsi jostain syystä huomiotta. Miksiköhän?
Rehellisesti, harmittaisiko sinua jos mies lähtisi reissuun ilman sinua? Mies saattaa ajatella että olisit pohjimmiltasi pettynyt jos jäät kotiin, ja pallottelee nyt kahden tulen välissä unelmansa edessä. Eli haluaisi hauskan ja menevän reissun ystävien kanssa, mutta ei halua että sinä tunnet olosi syrjäytetyksi. Jos reissu tosiaankin on sinulle yhdentekevä, kertoisin sen miehelle rehellisesti.
Mua mietityttää, oletko tästä matkasta itse ollenkaan kiinnostunut. Jos et, olisi varmaan parempi, että mies tekisi sen reissun kavereidensa kanssa, ja jonkun muun jutun/matkan sinun kanssasi. Ihan typeräähän se on, jos sinä kärsit matkalla, ja sinun takiasi kaikki muut, menee kallis matka pilalle kaikilta.
Outoa on myös, että mies jo heti kättelyssä ilmoitti, että kaverit tulevat mukaan, Oliko kaikki siis jo suunniteltu ja päätetty, ennen kuin sinulle kerrottiin? Jos niin, onpa outoa. Sitten taas, jos tämä on matka, josta kaverukset ovat jo vuosia yhdessä haaveilleet, eikö lie silloinkin parempi, että tekevät sen keskenään, ja te kaksi matkustatte sitten yhdessä jonnekin, minne molemmat haluavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää "introverttiys" on nykyään näköjään vissiin hyväksyttävä syy kaikelle huonolle käytökselle ja omaehtoiselle syrjäytymiselle... Mä olen ihan tutkitusti introvertti, ja pystyn aivan normaaliin kanssakäymiseen ihmisten kanssa ihan niin paljon kun tarve vaatii. Se, että ap olet omaehtoisesti syrjäytymässä on sinun valintasi, voit toki valita myös toisin ja ihan tarkoituksellisesti estää sitä hakeutumalla muiden ihmisten seuraan ja opettelemalla hyväksymään muiden erilaisuuden Ja jopa nattimaan siitä. Itesllä ei yleensä ole paljon sanottavaa isoissa porukoissa, mutta kiva siinä on olla mukana ja kuunnella muita. Ekstroverttiyskään ei ole sen kummempaa (parempaa/ huonompaa) kuin introverttoys, vain toisenlaista.
Okei. Jos sä pystyt johonkin, niin tottakai kaikki muutkin pystyy. Selvä.
Omakohtaisen kokemuksen perusteella sanoisin että nyt on aika erota.
Itse kituuttelin tuollaisessa suhteessa aivan liian pitkään, koska ajattelin että jos minä joustan niin nainen joustaa sitten puolestaan. Mutta ei hän koskaan joustanut. Muuttui vain entistä enemmän "omaa aikaa tarvitsevaksi introvertiksi" ja pikkuhiljaa omat kaverisuhteeni kuihtuivat, koska emme koskaan voineet tehdä mitään yhdessä. Sillä hän ei jaksanut tai juuri nyt oli niin kuormittunut työpäivästä tms. shittiä. Eron jälkeen elämä ollut kevyempää. Olen voinut viettää aikaa ystäväpariskuntien kanssa ilman syyllisyyttä siitä että oma puoliso ei juuri nyt(tenkään) jaksanut tulla mukaan, vaan jäi kotiin makaamaan.
Uskallan siis sanoa että ette sovi toisillenne. Pidemmän päälle miestä rupeaa syömään tuo sinun kuormittuminen joka jumalan asiasta, vaikket tekisikään sitä tahallasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rehellisesti, harmittaisiko sinua jos mies lähtisi reissuun ilman sinua? Mies saattaa ajatella että olisit pohjimmiltasi pettynyt jos jäät kotiin, ja pallottelee nyt kahden tulen välissä unelmansa edessä. Eli haluaisi hauskan ja menevän reissun ystävien kanssa, mutta ei halua että sinä tunnet olosi syrjäytetyksi. Jos reissu tosiaankin on sinulle yhdentekevä, kertoisin sen miehelle rehellisesti.
Tämä on hyvä kommentti. Aikoinaan kävimme ex-puolison kanssa reissussa. Siellä jouduin toteamaan että meillä ei ollut juuri lainkaan samoja mielenkiinnon kohteita tai tavoitteita reissulle. Hän avoimesti halveksi asioita joita olisin halunnut tehdä, joten minä sitten passivoiduin ja matka meni ravintolassa viiniä juoden pääasiallisesti. Sen enempää emme sitten juuri yhdessä reissanneet enää.
Miehesi sanoi ja vakuutti, ettei se yhdessä matkustaminen tarkoita sitä, että olisitte kokoajan yhdessä. Sinä itse maalasit sen jälkeen mieleesi uhkakuvan yhteisestä matkasta lentokentälle, yhteisestä matkasta koneessa, yhteisestä hotellista ja jokailtaisita illallisista.
Onko se miehesi sanonut, että olette samassa hotellissa? Sanoiko miehesi että illastatte joka ilta porukalla? Lentokoneessakaan harvemmin edes jutellaan, varsinkin jos on pitkä lento.
Taitaa olla niin, että introvertiydestä huolimatta, perimmäinen syy on se, ettet pidä ko. pariskunnasta.
Olen minäkin tehnyt tuplapariskunta matkoja, mutta olemme olleet eri hotelleissa ja nähneet esim 10 vrk kestäneellä matkalla ehkä kolme kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omakohtaisen kokemuksen perusteella sanoisin että nyt on aika erota.
Itse kituuttelin tuollaisessa suhteessa aivan liian pitkään, koska ajattelin että jos minä joustan niin nainen joustaa sitten puolestaan. Mutta ei hän koskaan joustanut. Muuttui vain entistä enemmän "omaa aikaa tarvitsevaksi introvertiksi" ja pikkuhiljaa omat kaverisuhteeni kuihtuivat, koska emme koskaan voineet tehdä mitään yhdessä. Sillä hän ei jaksanut tai juuri nyt oli niin kuormittunut työpäivästä tms. shittiä. Eron jälkeen elämä ollut kevyempää. Olen voinut viettää aikaa ystäväpariskuntien kanssa ilman syyllisyyttä siitä että oma puoliso ei juuri nyt(tenkään) jaksanut tulla mukaan, vaan jäi kotiin makaamaan.
Uskallan siis sanoa että ette sovi toisillenne. Pidemmän päälle miestä rupeaa syömään tuo sinun kuormittuminen joka jumalan asiasta, vaikket tekisikään sitä tahallasi.
Amen! Ihmettelen miksi näitä tämän puolen kommentteja pitää alapeukuttaa. Samaan olen tosin törmännyt muissakin asperger keskusteluissa sekä reaalimaailman aspergereiden kanssa. Sitä, että he kuormittuvat ja eivät jaksa extroverttejä pitää ymmärtää ja ottaa huomioon. Mutta auta armias kun neurotyypillinen sanoo, ettei jaksa apergerpiirteitä. Että runsas aspergerin seura on kuin kivirekeä perässään vetäisi ja haluaa vaihtaa sosiaalisempaan ja virkeämpään seuraan. Sitten on kyllä itkuhanat auki ja pitää vaan jaksaa ja ymmärtää! Mutta kun eivät neurotyypillisetkään ole mitään superihmisiä, jotka haluavat ja jaksavat loputtomasti joustaa.
Voisiko vaihtoehtona olla se että olisitte vain osan matkasta kohteessa yhtä aikaa? Esim niin että sinä ja mies lennätte sinne ensin, olette 3-4 päivää keskenään, ja kaveripariskunta tulisi vasta sitten. 3-4 yhteistä päivää ja sitten kaveripari jää kohteeseen puolestaan keskenään?
Näin saisit matkustaa kohteeseen ja pois vain miehen seurassa, tutustua rauhassa paikkaan, ja viettää kahdenkeskistä aikaa. Toisaalta mies saisi kavereineen sitten useamman päivän kohteessa ja ehkä sinäkin jaksaisit paremmin sitten kaveripariskunnan seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omakohtaisen kokemuksen perusteella sanoisin että nyt on aika erota.
Itse kituuttelin tuollaisessa suhteessa aivan liian pitkään, koska ajattelin että jos minä joustan niin nainen joustaa sitten puolestaan. Mutta ei hän koskaan joustanut. Muuttui vain entistä enemmän "omaa aikaa tarvitsevaksi introvertiksi" ja pikkuhiljaa omat kaverisuhteeni kuihtuivat, koska emme koskaan voineet tehdä mitään yhdessä. Sillä hän ei jaksanut tai juuri nyt oli niin kuormittunut työpäivästä tms. shittiä. Eron jälkeen elämä ollut kevyempää. Olen voinut viettää aikaa ystäväpariskuntien kanssa ilman syyllisyyttä siitä että oma puoliso ei juuri nyt(tenkään) jaksanut tulla mukaan, vaan jäi kotiin makaamaan.
Uskallan siis sanoa että ette sovi toisillenne. Pidemmän päälle miestä rupeaa syömään tuo sinun kuormittuminen joka jumalan asiasta, vaikket tekisikään sitä tahallasi.
Mieheni parhaalla kaverilla on tällainen vaimo. Heille on vähän kiusallista mennä kylään, koska vaimo vetäytyy. Hän kyllä ihan pitää minusta, mutta kaipaa sitä omaa rauhaa eikä jaksa pidempiä kyläilyjä. On siis välillä seurassa, mutta enimmäkseen olen miesten seurassa. Asuvat syrjässä kaukana meistä, joten päiväiseltään käynti tai yöpyminen hotellissa ei onnistu.
Vaimo ei juurikaan halua matkustaa, joten kaveri on aina pyytämässä miestäni minne milloinkin. Tämä rasittaa meidän suhdettamme, koska mies haluaisi mennä, mutta normaalia päivätyötä tekevällä ihmisellä on rajattu määrä lomaa ja rahaa. Joten hän joutuu tasapainoilemaan kaverin ja oman perheen matkojen välillä. Kaveria tietty harmittaa silloin, kun mieheni priorisoi perheensä. Olemme matkustelleet monta kertaa myös niin, että kaveri ja hänen lapsensa ovat tulleet mukaan, mutta vaimo ei. Rehellisesti sanoen olisi ihan tosi mukavaa, jos voisimme matkustella kaverin perheen kanssa koko porukalla.
Mutta kun eivät neurotyypillisetkään ole mitään superihmisiä, jotka haluavat ja jaksavat loputtomasti joustaa.
Olin äskettäin matkalla erään kaverini kanssa, jolla ADHD. Koko matka oli ihan hirveää säätöä. Tavarat passia ja laukkua myöden hukassa vähän väliä ja aina myöhässä. Kaverillani oli ilmeisesti kivaa, koska kyseli milloin mennään uudestaan. Sanoin, että jos meno on tuollaista, niin ei ikinä. Suuttui ja vetäisi esiin tämän neuroepätyypillisyyskortin. Kun hän ei voi itselleen mitään. Pitää ymmärtää. No, en minäkään voi itselleni mitään. En jaksa tuollaista säätöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää "introverttiys" on nykyään näköjään vissiin hyväksyttävä syy kaikelle huonolle käytökselle ja omaehtoiselle syrjäytymiselle... Mä olen ihan tutkitusti introvertti, ja pystyn aivan normaaliin kanssakäymiseen ihmisten kanssa ihan niin paljon kun tarve vaatii. Se, että ap olet omaehtoisesti syrjäytymässä on sinun valintasi, voit toki valita myös toisin ja ihan tarkoituksellisesti estää sitä hakeutumalla muiden ihmisten seuraan ja opettelemalla hyväksymään muiden erilaisuuden Ja jopa nattimaan siitä. Itesllä ei yleensä ole paljon sanottavaa isoissa porukoissa, mutta kiva siinä on olla mukana ja kuunnella muita. Ekstroverttiyskään ei ole sen kummempaa (parempaa/ huonompaa) kuin introverttoys, vain toisenlaista.
Juu en tiedä, missä ja miten sinun "introverttiyttäsi" on tutkittu, mutta kovin kummoisesti ei näy sinun elämääsi vaikuttavan. Kuulostat todella alentuval
Introvertille kehotus reipastua ja muuttua sosiaalisemmaksi on sama kuin sanoisi jalkansa murtaneelle, että nyt vaan reippaasti lenkille, maratonille ja kävelemään kaikkiin paikkoihin. Kyllä se epämukavuus siitä laantuu, kun vaan reippaasti kävelet ja käytät jalkojasi (kuten muutkin).
Onko nyt niin että et halua yrittää miehesi toiveitten mukaan elää, mies joustaa ja ymmärtää. Mikset sinä voi joustaa miehellesi tärkeissä asioissa? Aika ankeilta teidän lomat kuulostaa, väsyy, pitää levätä jne. Miehesi vaikuttaa kuitenkin avoimelta persoonalta ja kaipaa extroverttien ystävien seuraa. Olette niin erilaisia jotta joskus raja tulee vastaan joustamisessa ja ymmärtämisessä. Sinulla on jo ennakkoon negatiivinen asenne asiaan ja minä minä...ajattele kuinka paljon hauskempi ja antoisampi loma miehellesi tulee jos ystävät lähtevät mukaan. Loma ilman sinua tai siten että yrität edes muuttaa asennettasi.
Vierailija kirjoitti:
Onko nyt niin että et halua yrittää miehesi toiveitten mukaan elää, mies joustaa ja ymmärtää. Mikset sinä voi joustaa miehellesi tärkeissä asioissa? Aika ankeilta teidän lomat kuulostaa, väsyy, pitää levätä jne. Miehesi vaikuttaa kuitenkin avoimelta persoonalta ja kaipaa extroverttien ystävien seuraa. Olette niin erilaisia jotta joskus raja tulee vastaan joustamisessa ja ymmärtämisessä. Sinulla on jo ennakkoon negatiivinen asenne asiaan ja minä minä...ajattele kuinka paljon hauskempi ja antoisampi loma miehellesi tulee jos ystävät lähtevät mukaan. Loma ilman sinua tai siten että yrität edes muuttaa asennettasi.
Molempien puolesta toivon että ymmärrätte erota ajoissa. Vaikka mies sanoo ymmärtävänsä ja hyväksyvänsä, niin varmasti hän sisäisesti toivoo että jonain päivän sinä olet normaalisti. Itse tosiaan katsoin monta vuotta tuota "ei tänään, en jaksa nyt, pitää levätä..." ja nyt jälkeenpäin olen katkera itselleni etten uskonut itseäni ettei tämä tästä parane ja normalisoidu. Olisi pitänyt heti alkuun vaan pistä suhde poikki niin olisi ehtinyt kokea enemmän kivoja reissuja ja iltoja ym. yhdessä oloa rakkaiden ihmisten kanssa. Nyt ne jäivät, koska piti valita menenkö yksin ja kuuntelen syyllistämistä vai jäänkö kotiin. En itsekään mikään super extrovertti ole, mutta aina tykännyt viettää aikaa ja iltoja ystävien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää "introverttiys" on nykyään näköjään vissiin hyväksyttävä syy kaikelle huonolle käytökselle ja omaehtoiselle syrjäytymiselle... Mä olen ihan tutkitusti introvertti, ja pystyn aivan normaaliin kanssakäymiseen ihmisten kanssa ihan niin paljon kun tarve vaatii. Se, että ap olet omaehtoisesti syrjäytymässä on sinun valintasi, voit toki valita myös toisin ja ihan tarkoituksellisesti estää sitä hakeutumalla muiden ihmisten seuraan ja opettelemalla hyväksymään muiden erilaisuuden Ja jopa nattimaan siitä. Itesllä ei yleensä ole paljon sanottavaa isoissa porukoissa, mutta kiva siinä on olla mukana ja kuunnella muita. Ekstroverttiyskään ei ole sen kummempaa (parempaa/ huonompaa) kuin introverttoys, vain toisenlaista.
Introvertille kehotus reipastua ja muuttua sosiaalisemmaksi on sama kuin sanoisi jalkansa murtaneelle, että nyt vaan reippaasti lenkille, maratonille ja kävelemään kaikkiin paikkoihin. Kyllä se epämukavuus siitä laantuu, kun vaan reippaasti kävelet ja käytät jalkojasi (kuten muutkin).
Ei se nyt ihan noinkaan ole. Introvertiksi itseään kutsuvat monesti eivät edes yritä.
En lähtisi lainkaan jos miehen kaverit tunkee mukaan. T: nainen.
Onneksi mieheni haluaa olla rauhassa myös usein ja miehen mökille ei tule sen kavereita useinkaan. Miehen veli tulee ja se on minusta ok ja siskoni voi tulla mutta ne on rauhallisia ihmisiä. Usein ollaan kahdestaan mökillä.
Tuo reissu tulee menemään niin, että ukot hengailevat keskenään ja naisväki keskenään. Ei siinä mitään, jos myös toiset ovat hyvää pataa keskenään, mutta usein niin ei ole
Alue: Aihe vapaa
Ja niille, jotka ehdottelee jotain, että otat omaa aikaa jne., niin sellaiset neuvot toimivat lähinnä 'normaaleille' ihmisille. Asperger-piirteistä ainakin oman kokemukseni mukaan ahdistaa jo ihan se, että koko ajan on läsnä kuitenkin jonkinasteisen sosialisoinnin odotus. Ja vielä ihmisten kanssa, joiden kanssa ei oikein viihdy... Ei, ei ja ei. Itse en lähtisi mukaan.