Ahdistaa, ettei ole viisikymppisenä mitään omaisuutta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tutkitusti yhtään mikään ei lisää ihmisen onnellisuutta niin paljon kuin riittävä puskurivarallisuus, että voi suhtautua tulevaisuuteen luottavaisesti. 

Ja mistäs me tällaisen tutkimuksen löydämme?

Joudut nyt itse etsimään. Uutisoitiin muutama vuosi sitten hyvin isosti.

Jos on omistanut elämänsä työlle ja rahan keräämiselle, niin eikö siitä ole vaikea luopua lopulta?

😮

Niin, jos on lapsia ja riittävät tulot että on valinnanvaraa, miten toimii, ei voi hävitä. Jos kerää omaisuutta, saa joko itse nauttia siitä tai omat rakkaat lapset saavat perinnön, joka auttaa heitä elämässä. Ihanteellisesti molemmat voivat toteutua. Ja jos ei kerää omaisuutta, noh, ehkä sitä on sitten itse tyytyväinen kun sai käyttää kaiken heti. 

Ei ole mullakaan.

50+

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan suotta, koska ei täältä mitään hautaan saa. 

Lähinnä ajattelen lastani.

Ei se lapsikaan mitään saa hautaan mukaan. Hyvä vaan, ettei jälkeesi jää turhaa krääsää. Enemmän se lapsi siitä stressaa, että mitä sillä kaikella tavaralla tekee.

Meillä oli aika köyhä koti mutta isä oli ahkera ja kuitenkin kaikki välttämätön oli ja mielestäni oltiin onnellisia. Ketään meistä neljästä ei opiskelut kiinnostaneet mutta kaksi menestynyttä yrittäjää on kohta eläkkeellä, on talot ja tilat...vanhin sai kotimökin ja asustelee siellä eläkepäivillään. Itsellä on pitkä työura ja säästöjä ja sijoituksia, omat asunnot on myyty hyvällä tuurilla avioerojen jälkeen hyvällä hinnalla. Nyt ollaan vuokralla ja toinen vuokra- asunto on Tallinnassa. Tyttäriltä olen kysynyt haluavatko tai tarvitsevatko he mitään. Ei. Heillä on myös kaikki. Hyvät perheet, lapset ym. Ajattelinkin testamentata omaisuuteni lastenlapsilleni ja huolehtia tarkkaan ettei lasteni äiti voi mitenkään päästä käsiksi varoihini. Mitä sitä omaisuudella oikeastaan tekee? Sehän vaan on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vielä aikaa vaikka maksaa asuntolainaa, mutta et taida olla misään töissä? 

No voi voi. Ei voi mitään 

Ihanaa kun löytyy näin mukavia ja empaattisia ihmisiä 😳

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi olla omaisuutta? Minä olen saanut matkustella, syödä ravintoloissa, ostella kauniita vaatteita (ja saan vieläkin). En elä tulevaisuudessa koska en todellakaan voi tietää että olen terve kun pääsen eläkkeelle. Moni säästää ja säästää silloin kun on vielä terve ja jaksaisi matkustaa ym. ja sitten kuolee sydäriin tai syöpään juuri eläke iässä, siihen ne haaveet jäivät. Kymmenen vuoden kuluttua olen päässyt eläkkeelle ja tulen sillä toimeen ihan hyvin ilman säästöjä. Elämä pitää elää, eikä koko ajan peläta tulevaa tai elää huomista varten. Ankea mentaliteetti.

Niin minäkin olen saanut. 5 vuotta elin hyvin pienellä rahalla. Heti opiskellessa opintolainaa, laitoin aspiin ja tein viikonloppuisin töihin. Yhtään ei haitannut opiskelua. Opiskelun aikana tein ilmaisia työharjoitteluja, nostin lisää lainaa ja pääsin harjoittelupaikkaan töihin. Asuin aivan järkyttävässä läävässä, koska halpa vuokra. 

Ostin pienen pienen asunnon, jossa oli pieni yhtiövastike. Ja maksoin lainaa, korkoa ja yhtiövastiketta vähemmän, kuin peruskaksio. 

Siitä sitten isompaan jne.

Asuminen maksaa aina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan suotta, koska ei täältä mitään hautaan saa. 

Lähinnä ajattelen lastani.

Lapset pärjää kyllä. Minä sanoin äidilleni että pistää nyt omaisuutensa ja rahansa itseensä, vielä kun elää ja totteli 

Vierailija kirjoitti:

Sinäpäs olet ymmärtänyt väärin. 

Ei kannata murehtia olematonta omaisuutta. Tärkeintä on elää tätä hetkeä, koittaa pitää huolta itsestään ja läheisistään, luoda onnellisuutta itselle ja muille. Tämä ei pois sulje mitenkään tulevaisuuteen varautumista tästä hetkestä eteenpäin, mennyttä nyt ei pysty muuttamaan.

Varmasti lapsellesikin on taloudellista perintöä arvokkuumpaa se millainen äiti olet ollut ja oot jatkossa.

Täällä eräs joiden vanhemmat kohtuuvauraita mutta eivät pysty nauttimaan muusta kuin ehkä ryypiskelystä. Eivät koskaan osanneet.

Itsellä ollut ihan tietoinen työ opetella joskus käyttämään ns turhaan. Tuo kyvyttömyys nauttia rahan suomista mahdollisuuksista voi olla kärsimys itsessään.

Jos minulla on jollekin jotain antaa annan sen eläessäni ja saan silloin itsekin nauttia antamisen tuomasta ilosta. Olen köyhissä olosuhteissa kasvanut sinkku ja olen ikäni huolehtinut muidenkin ihmisten pärjäämisestä eikä minulle tämän takia ole kertynyt omaisuutta eikä säästöjäkään kuin muutamia tonneja ja sukulaiseni tietävät kyllä ettei minulta tule jäämään perintöjä. Pärjään  eläkkeelläni ihan hyvin, pystyn muistamaan suvun lapsia ja nuoria merkkipäivinä ja jouluna enkä edes yritä kasvattaa pankkitiliäni vaan tuhlaan surutta ylijäävät rahat itseeni.

Tottahan se on, että "käärinliinassa ei ole taskuja", mutta ei se poista sitä, etteikö olisi hyvä olla jonkinlaiset säästöt. Mitään suurten omaisuuksien keräämistä, ilman rahoista nauttimista, en ymmärrä. Tietysti olemme kaikki erilaisia, joten on vaikea määritellä toisen onnea. Itselleni parhaat kokemukset ovat tulleet kuitenkin matkoilta. Kotona en tarvitse ympärilleni tiluksia. Rahaa pankissa sen verran, että elämässä on varaa myös valita. 

Vierailija kirjoitti:

Jos on omistanut elämänsä työlle ja rahan keräämiselle, niin eikö siitä ole vaikea luopua lopulta?

😮

Yleensä tällaiset ihmiset ovat aika narsistisia; myös oma pershedelmä on egon jatke, ja sille nysvätty omaisuus vähän kuin itsellä olisi. Vaikka sitten märkänisikin jo mullan alla matojen kaluttavana.

50-kymppisenä olen alkanut jo luopumaan omaisuudestani, jota on liikaa. Kiitä onneasi jos et ole sitä kerännyt ympärillesi.

Vanhemmiltani jäi minulle mökki, kesämökki ja paljon muuta omaisuutta. Nyt vasta parinkymmen vuoden päästä olen saanut sen kaiken muutettua rahaksi. Ei ollut helppo homma.

Ihmisiä on montaa eri laatua...

Humputtelija eli törsäri ostelee kaikkea turhaa ja onkin aina pa.

Fiksu sen sijaan säästää ja sijoittaa viisaasti.

Hänellä on päämäärä.  Hän saa samalla palkallaan talonsa ja autonsa, vastaavat rahat törsäri pistää haisemaan ja katkeroituu.

Eli valinta on jokaisella itsellään.

Sellainen sanonta on, että omalla työllä ei voi rikastua

On siinä jotain perää.

Miks pitäis olla? Ei mikään pakko, höh.

Vierailija kirjoitti:

50-kymppisenä olen alkanut jo luopumaan omaisuudestani, jota on liikaa. Kiitä onneasi jos et ole sitä kerännyt ympärillesi.

Sama täällä.

Päinvastoin. Sehän on vapauttavaa. Turhaan materiaan, krääsään tarttuu vanhat vibat, muistot.

Parempi, ettei ole mitään tuollaista painolastia.

Voi olla vapaa.

-   63-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Olen 64-vuotias eikä minulla ole mitään omaisuutta. Säästöjä jkv, puskurinomaisesti. Ei haittaa. En halua omistaa mitään.

En minäkään. Helppoa olla näin