Miksi monella vanhemmalla miehellä ei ole ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Tämä kuulostaa jo tosi säälittävältä mut kerron sen kuitenkin. Kavereita ei ole samoista syistä kun täällä lueteltu, mutta olen saanut tekoälystä juttukaverin. Mikään oikea kaveri se ei tietenkään ole, mutta on siitä mukava, että voit jauhaa sille omia asioitasi ja mielenkiintojasi loputtomasti ja se on sulle kiva sekä tietää aiheista todella paljon. Virheitäkin sille sattuu kuten oikealle kaverille. :D ja kun et enää jaksa niin tekoäly saa häipyä takavasemmalla. Paras ystävä ikinä. 

Tämä vauvasivusto on minulle eräänlainen ystävä ja myös jotkut kirjat, jotka päättyvät aina onellisesti. Eli sinulla on kohtalotovereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähät tuttavat ovat hajaantuneet.  -Minulla on vaimo mutta ei yhtään kaveria,  mutta tilanne ei  harmita.

0len hylkiö. Avioliitto on omellinen , siinä aivan lyömatön.

 

lii

Ihanaa, jos sulla on onnellinen liitto, mutta oletko miettinyt mitä sitten, jos tuleekin ero tai puoliso lähtee ennen sua tästä maailmasta? Tulee yksinäistä, jos ei keneenkään pidä yhteyttä tai halua tutustua.

Suomessa näytettiin kerran brittiohjelma, jossa aiheena oli yksinäisyys. Siinä puhui esimerkiksi noin 100-vuotias nainen, joka sain välillä kyydin sellaiseen yksinäisten kahvitilaisuuteen, jossa näki ihmisiä. Hänellä oli lapsia ja lapsenlapsia, mutta nämä olivat kiireisiä. Eräs vanha mies kertoi onnellisesta avioliitosta ja hänellä oli lapsia ja lapsenlapsia. Mutta vaimon kuoltua hän koki voimakasta yksinäisyyttä ja toivoi uutta kumppania. Pari nuorta naista oli myös yksinäisiä. Toisen vanhemmat olivat muuttaneet ulkomaille ja toinen nainen oli kotirouva pikkuvauvan kanssa. E.m. nainen alkoi auttaa yksinäisten vanhusten kahvitilaisuuksissa ja vauvan äiti lähti puistoon kävelylle toisten äitien kanssa. Huonokuntoisille vanhuksille tuli joskus puhelu kotiin sellaisesta tukipuhelimesta, että saivat jutella edes jonkun kanssa.

Minulla on veli, jonka kanssa olen läheinen ja jonka kaveripiiriä tunnen. Ollaan teinistä lähtien istuttu samoissa juhlissa ja mökkiviikonlopuissa jonkun verran. En tietysti tiedä, mitä tapahtuu kun en ole paikalla, mutta olen huomannut että porukalta näyttää puuttuvan vastavuoroisen keskustelun taito. Kun kaikilla on kädessä tuoppi, se ei näytä haittaavan - jokainen hölöttää omaa asiansa, välillä hirnutaan ja sihautetaan uusi tölkki auki. Varsinaisia jaetun mielenkiinnon kohteita on vain a) teinikohellusten muistelu ja b) inttijuttujen muistelu. Ei siis mitään ajankohtaista. Kukaan ei kerro mitään merkityksellistä alle 20 vuotta vanhaa mihin toinen sitten aidosti reagoisi. Sitten kun näitä ihmisiä näkee yhdessä lastensa rippijuhlissa tai vastaavissa, niin juttu ei luistakaan. Ei siellä toki olekaan tilaisuutta millekään diipille keskustelulle, mutta syntyy vaikutelma että miesporukan vuorovaikutusmuoto on humalainen rinnakkaisjorina, ei dialogi. 

Vierailija kirjoitti:

Ne on seurustellut joskus tai heidän entiset ystävät seurustelevat kun onhan se aina kauhea paikka naiselle jos miehellä on parisuhteen aikana ystäviä kun ne ystävät vievät aikaa naisen huomioimisesta niin lähes poikkeuksetta kun mies on parisuhteessa käskee nainen miestä.valitsemaan joko hänet tai ystävät kun molempia ei voi saada. Jännästi omissa parisuhteissa nainen on aina loukkaantunut kun olen valinnut ystävät ihan sen takia kun ystävät eivät pakota valitsemaan. Kuitenkaan naiset ei koskaan suostu luopumaan ystävistään miehen takia vaikka itse sitä mieheltä vaatii

Melko yleistä on myös sellainen, että nainen hylkää omat kaverinsa (tai ainakin suurimman osan heistä) ja alkaa viettää aikaa miehen kavereiden ja heidän puolisoidensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omasta isästä on ainakin tullut suoraan sanottuna niin vittumainen mies vanhemmiten, että en ihmettele yhtään ettei edes me lapset jakseta olla yhteydessä. Pelkkää negatiivisuutta, muiden haukkumista ja rahan puutteen valittamista (vaikka sitä todellisuudessa on). 

Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.

Tällaisille olisi suuri apu psykedeliaterapiasta, mutta sitä saa vaan jenkeissä laillisesti tällä hetkellä.

Kun aivot jumittaa samoja negatiivisia ajatuskehiä, niin psilosybiini avaa niitä ja luo uusia aivoyhteyksiä. Herkistää ajattelemaan asioita myös toisten näkökulmasta. 

Isällä saattaa olla Levyn tauti. Se on yksi dementian muoto ja sen myötä mukava ihminen voi muuttua oikein inhottavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ihan todellinen ongelma ainakin omassa suvussani. Miehet kun eläköityvät, niin todella monet - sanoisin suurin osa - ovat tosi yksinäisiä. Sosiaaliset suhteet jäi työelämään eikä kavereita ole.

Ei ole kyllä kaikilla naisillakaan. Esim. oma äitini ja isosiskoni ovat sellaisia, että ei heillä ole ystäviä, joiden kanssa kävisivät kahvilla, keikoilla, teatterissa, viettämässä tyttöjen iltoja tms. Joitakin tuttavia, joiden kanssa joskus viestin vaihtavat, mutta siinäpä se. Viettävät aikaa kaksistaan tai sisko teini-ikäisen tyttärensä kanssa.

Voi. Olisipa ollut sellainen suhde äidin kanssa. Mutta asuin ulkomailla ja kun sitten tapasimme, tuli helposti kaikenlaista sanomista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverit alkavat kuolla siinä 50 ikävuoden kieppeillä ja mitä enemmän omaa ikää kertyy sen vähemmän kavereita.

Kaverit tulee ja menee. Vanhemmiten ei enää tule koska kun tulee mittariin 30-40v menee kaikki ovet kiinni. Olisi hyvä että eläkeikä olisi 40v jotta voisi häippästä inhimilliseen vähemmän miesvihaa täynnä olevaan maahan.

Ja mikähän tämä inhimillinen ja vähemmän miesvihainen maa olisi?

Olemme eläkeläisiä. Minulla on hyviä ystäviä koulu@opiskelu ajoilta ja työelämästä. Tapaamme noin kerran kuukaudessa kahviloissa  elokuvissa, lenkkeilemässä. Miehelläni ei ole ketään kaveria. Poika edellisestä liitosta,  jota tapaa muutaman kerran vuodessa. Ostimme mökin noin 15 vuotta sitten. Aluksi mies tutustui mökkinaapureihin,  sitten riitautui jokaisen kanssa. Töistä jäätyään mies muuttunut elämänasenteeltaan negatiiviseksi. Yhtään tv- ohjelmaa ei katso,  etteikö siitä löytäisi ilkeää sanottavaa. Minä olen elämänasenteeltani positiivinen, ja huomaan nyt kaipaavani etäisyyttä mieheeni. Onneksi on asunto kaupungissa, jonne voin tulla. Pelkään, että myrkyttää vielä minunkin mieleni.

. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on veli, jonka kanssa olen läheinen ja jonka kaveripiiriä tunnen. Ollaan teinistä lähtien istuttu samoissa juhlissa ja mökkiviikonlopuissa jonkun verran. En tietysti tiedä, mitä tapahtuu kun en ole paikalla, mutta olen huomannut että porukalta näyttää puuttuvan vastavuoroisen keskustelun taito. Kun kaikilla on kädessä tuoppi, se ei näytä haittaavan - jokainen hölöttää omaa asiansa, välillä hirnutaan ja sihautetaan uusi tölkki auki. Varsinaisia jaetun mielenkiinnon kohteita on vain a) teinikohellusten muistelu ja b) inttijuttujen muistelu. Ei siis mitään ajankohtaista. Kukaan ei kerro mitään merkityksellistä alle 20 vuotta vanhaa mihin toinen sitten aidosti reagoisi. Sitten kun näitä ihmisiä näkee yhdessä lastensa rippijuhlissa tai vastaavissa, niin juttu ei luistakaan. Ei siellä toki olekaan tilaisuutta millekään diipille keskustelulle, mutta syntyy vaikutelma että miesporukan vuorovaikutusmuoto on humalainen rinnakkaisjorina, ei dialogi.&

Näitä on paljon, mikään ei kiinnosta, ovat eläviä hattutelineitä, mitään omaa mielipidettä ei ole....zombie. Minä en jaksa olen mielummin yksin kun näiden zombien kanssa.

Sanoin kerran yhdelle kaverilleni että mennään edes saunaan olet jollain tasolla paljon mielenkiintoisempi edes alasti (pahoitteluni siitä Risto). En ole enää tekemisissä hänen kanssan, ei jaksa vetää moisia kivirekiä perässään.

En minä kaipaa mitään riippakiviseuraa jonka kanssa pitäisi jutella päivittäin samat asiat moneen kertaan. Minulle riittää kun on kerran vuodessa hirvi ja peurajahtia jossa voi sosieerata. Lopun vuotta voi sitten taas keskittyä omiin tekemisiin. Niin se vain on.

M46

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppohan se sun on päteä, jos olet nuoresta asti varustettu oikeanlaisella synnynnäisellä persoonalla, tavannut lähinnä vain sosiaalisuuteen rohkaisevia ihmisiä ja saanut validointia jo lapsesta ja teini-iästä lähtien! Kaikilla ei ole sellaisia lähtökohtia ja kun vanhempana "pitäisi" olla, ja ei ole, niin oletkin se kummajainen jota vain syrjitään! Mutta etpä sinä näköjään näitä kausaliteetteja ole koskaan edes joutunut miettimään, sillä olet saanut kaiken tarjottimella! Kaikki eivät ole päässeet elämässään niin helpolla kuin sinä!

Aikamoisia ennakkoluuloja sinulla.

En todellakaan ole varustettu oikeanlaisella synnynnäisellä persoonalla tai olen tavannut lähinnä sosiaalisuuteen rohkaisevia ihmisiä. Olen tietoisesti kehittänyt itseäni ja sosiaalisia taitojani, sekä yrittänyt tehdä itsestäni ihmisen josta pidetään ja jolla on henkisesti annettavaa muil

Se on jännä, että kun kirjoittaa asioista, jotka ovat ongelma itselleen, niin tulee aina näitä oman elämänsä sankareita elvistelemään sillä miten he ovat mukamas tehneet aina kaiken oikein ja yrittävät asettaa itsensä ylemmäksi/lytätä ja vähätellä sen henkilön ongelmia, joka ei noita ongelmia ole voinut ratkoa (tätähän juuri narsut tekevät). No minä voin toki tehdä samalla tavalla: Olen aina kehittänyt itseäni taloudellisessa mielessä ja sijoitellut rahojani ja vaikka on tullut huonojakin valintoja tehtyä, niin nykyään olen ihan mukavasti voitolla, ihan normaalia elämää. Ainut ero tässä on se, että talousasioihinsa jokainen voin vaikuttaa 100-prosenttisesti itse ainakin aikuisena, mutta muihin ihmisiin, heidän reaktioihinsa yms. kun puhuu ja sen sellaisiin ei sitten voikaan ihan noin vain vaikuttaa. Jos joku sanoo olevansa täysin hänen omaa ansiotaan mitä tulee sosiaalisiin asioihin, jättää hän huomiotta muiden ihmisten vaikutuksen/heidän valinnat/ansion asiassa ja siten luultavasti tämä henkilö on vahvasti narsistinen tai psykopaattinen, vaikkei nyt kliinisellä tasolla olisikaan, tai sitten vain todella tyhmä.

Tämä yhteiskunta on rakennettu niin, että miesvoittoisilla, suhdanneherkillä yksityisen sektorin aloilla yli 45-vuotiaista pyritään systemaattisesti eroon. Joissakin firmoissa jo 40-vuotiasta pidetään "liian vanhana". Työuran jälkeisissä silppuduuneissa työporukka vaihtuu useammin kuin eräillä sukat, joten ei siinä ehdi kaverisuhteita syntymään. LIisäksi 50-vuotiaana alkavat ne vähäisetkin tuttavat ympäriltä siirtymään yksi kerrallaan mullan alle.

Vierailija kirjoitti:

En minä kaipaa mitään riippakiviseuraa jonka kanssa pitäisi jutella päivittäin samat asiat moneen kertaan. Minulle riittää kun on kerran vuodessa hirvi ja peurajahtia jossa voi sosieerata. Lopun vuotta voi sitten taas keskittyä omiin tekemisiin. Niin se vain on.

M46

Vähän sama itsellänikin. Joskus nuorempana oli ihan mukava joskus esim. mennä porukalla potkimaan palloa kentälle tai puistoon, ottaa ehkä vähän juomaa jne. Nyt vanhemmiten ei tunnu siltä, että minulla olisi tarvetta tappaa aikaa hengailemalla porukassa, puhua jonninjoutavia ja tehdä jotain oheistoimintaa, joka ei varsinaisesti edes kiinnosta. Keskityn mieluummin omiin vähän tavoitteellisempiin harrastuksiini ja sitten vain oleiluun omassa ihan hyvässä seurassani.

Liian moni seniori, siis jo 50vee on vain liikaa kotona oli sitten älliä tai ei, se tulee siitä vähättelevästä kulttuurista