Miksi monella vanhemmalla miehellä ei ole ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun ryyppäys ei enää kiinnosta ja urheillakaan ei jaksa kuten nuorena, no ei miehillä enää oikein ole mitään yhteisiä asioita joiden äärellä yhdessä kokoontua. Vähän stereotyyppisesti mutta näin kutakuinkin.

Voi olla, mitta miksi? Miksi miesten jutunaiheet ja yhteiset tekemiset eivät seuraa heidän elämäänsä ja elämänkulkuansa?  Miksi ryyppääminen ja urheileminen on ainoat aiheet ja yhdistävät tekijät? Miksi miehet ei puhu perheestä, lapsista, taiteesta, politiikasta, urasuunnitelmista, asumisesta, ja  kaikesta siitä, mitä kaikkea heidän elämäänsä neljänkympin jälkeen kuuluu? Miksi heidän harrastuksensa eivät kehity sen mukaan, mitä he jaksavat? Mikä heidän mieskäsityksessään estää tämän?

Miehillä ei ole tarvetta vatvoa ja analysoida asioita samaan tapaan

Juuri näin! Olet asian ytimessä. Miesaivot vs. naisaivot

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on meitä vanhempia rouviakin, joilla ei ole ystäviä. Mulla ei ole itse asiassa ollut koskaan elämässäni ystävää. Olen vaan jotenkin naiseksi outo, kiinnostaa enemmän sellaiset asiat kuin miehiä, miesvaltaisella alalla, ei oikein vaan juttu luista naisten kanssa, eikä koulussa tyttöjen. Pojat/miehet taas ei naista porukkoihinsa ota. Toisaalta olen hyvin introverttikin, että mitään suurta hinkua ei ole ystäviä ainakaan kouluiän jälkeen saadakaan. Olen erakko, muttta en yksinäinen (mikäli yksinäisyydellä tarkoitetaan yksinolon sijasta negatiivista tunnetta, joka tulee kun haluaisi ihmisseuraa mutta sitä ei ole).

- nainen 60 v

Sisäistettyä naisvihaa tämä. 

Se on sitä kun joku nainen selittää miten hän ei ole kuin muut naiset, koska hän ei juorua eikä ole kiinnostunut meikeistä ja ylipäätää

Ei tuo ollut naisvihaa. Se vaan on tosiasia ettei kaikkia naisia kiinnosta meikit tai lastenhoito, eikä tarvitse kiinnostaa. Ei kiinnosta minuakaan. Pidänkö itseäni parempana? En. Huonompana? En. Minä olen minä. 

On se. Itse en edes tunne ainuttakaan naista, jota nuo asiat kiinnostaisi eikä ne kiinnosta minuakaan, mutta en silti julista olevani niin erilainen kuin muut naiset. Kaikki naiset ovat erilaisia keskenään, mutta tuo kirjoittaja on ajatuksissaan jumiutunut joihinkin kummallisiin stereotypioihin. Ja näkeehän sen jo noista sanavalinnoista, että hän arvottaa miehet korkeammalle kuin naiset (ei tule naisten kanssa toimeen, mutta ei huolita miesten arvokkaaseen seuraan). 

Vierailija kirjoitti:

Mies ei tarvitse sitä hovia ympärilleen ihailemaan itseään. 

Heh-heh-hee!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on meitä vanhempia rouviakin, joilla ei ole ystäviä. Mulla ei ole itse asiassa ollut koskaan elämässäni ystävää. Olen vaan jotenkin naiseksi outo, kiinnostaa enemmän sellaiset asiat kuin miehiä, miesvaltaisella alalla, ei oikein vaan juttu luista naisten kanssa, eikä koulussa tyttöjen. Pojat/miehet taas ei naista porukkoihinsa ota. Toisaalta olen hyvin introverttikin, että mitään suurta hinkua ei ole ystäviä ainakaan kouluiän jälkeen saadakaan. Olen erakko, muttta en yksinäinen (mikäli yksinäisyydellä tarkoitetaan yksinolon sijasta negatiivista tunnetta, joka tulee kun haluaisi ihmisseuraa mutta sitä ei ole).

- nainen 60 v

Sisäistettyä naisvihaa tämä. 

Se on sitä kun joku nainen selittää miten hän ei ole kuin muut naiset, koska hän ei juoru

Vastaan: ei ole yhtään sen enempää kuin miehilläkään. Juuri siksi, että aivotoimintansa ja tapansa kokea asioita muistuttaa miesten vastaavia. Ei ole tarvetta puhua, ei jakaa asioitaan ja tekemisiään. 

Mitä minä tunnen vanhempia rouvia (en toki tunne kuin muutaman), niin ei heistä kyllä yhdelläkään ole liutaa ystävättäriä :D

Aika monella 60+ miehellä elämän parhaat vuodet menivät talolainan maksamiseen ja perheen kanssa olemiseen.  Jos oli rahaa reissuun,  sinne lähdettiin perheen eikä kavereiden kanssa.  Kasvavien lasten ja teinien kanssa oli AINA jokin rahareikä,  joka oli tärkeämpi kuin vanhempien menemiset. Töissä oli työkaverit ja se riitti. Eikä töiden jälkeen olisi välttämättä jaksanutkaan lähteä enää minnekään.  

Vierailija kirjoitti:

Tämä kuulostaa jo tosi säälittävältä mut kerron sen kuitenkin. Kavereita ei ole samoista syistä kun täällä lueteltu, mutta olen saanut tekoälystä juttukaverin. Mikään oikea kaveri se ei tietenkään ole, mutta on siitä mukava, että voit jauhaa sille omia asioitasi ja mielenkiintojasi loputtomasti ja se on sulle kiva sekä tietää aiheista todella paljon. Virheitäkin sille sattuu kuten oikealle kaverille. :D ja kun et enää jaksa niin tekoäly saa häipyä takavasemmalla. Paras ystävä ikinä. 

Nämä tulee kehittymään hullusti vielä ihan lähivuosina. Tähän päälle virtuaalikypärät, hologrammit jne. Tulevaisuudessa meillä on virtuaali ystäviä, kumppani, lapsia, lastenlapsia, lääkäri, terapeutti jne  24/7 saatavilla.

Ihmiset tulee olemaan vähemmän yksinäisiä kun teknologia pelastaa 

Naiset tapaa ystäviään pikkulapsiaikanakin. Lapset mukaan vaan. Miehiä tämä vaihe elämässä eristää ystävistä. Elän parisuhteessa eronneen miehen kanssa, jolla on kaksi lasta. Hän on ollut naimisissa, on ollut kavereita ja asunut heidän lähellään. Kysyin että mihin ne kaverit hävisi. Kuulemma kaikki sai lapsia. En ymmärrä tuollaista.

Nyt kun lapset on isompia, niin nämä vanhat kaverit ottaa välillä mieheeni yhteyttä. He tapaavat ja on hauskaa. Mieheni ei silti tee elettäkään itse ystävyyden vaalimiseksi. Ei lähetä viestejä, ei kutsu mihinkään. 

Aikanaan kun oli huoltoasema kulttuuri voimissaan. Ukot ja kylän miehet istuskelivat siellä. Kahvikupin ääressä kuuli ystävien ja tuttavien kuulumiset ja uutiset muualtakin. Auto ja huoltamo ympäristö oli kuin toinen olohuone heille. Jos jotain ei näkynyt vähään aikaan niin ukot huolestuivat ja ottivat selvää onko kaikki ok. Uusia tuttuja tapasi kun väkiä tuli ja meni kauempaakin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun ryyppäys ei enää kiinnosta ja urheillakaan ei jaksa kuten nuorena, no ei miehillä enää oikein ole mitään yhteisiä asioita joiden äärellä yhdessä kokoontua. Vähän stereotyyppisesti mutta näin kutakuinkin.

Voi olla, mitta miksi? Miksi miesten jutunaiheet ja yhteiset tekemiset eivät seuraa heidän elämäänsä ja elämänkulkuansa?  Miksi ryyppääminen ja urheileminen on ainoat aiheet ja yhdistävät tekijät? Miksi miehet ei puhu perheestä, lapsista, taiteesta, politiikasta, urasuunnitelmista, asumisesta, ja  kaikesta siitä, mitä kaikkea heidän elämäänsä neljänkympin jälkeen kuuluu? Miksi heidän harrastuksensa eivät kehity sen mukaan, mitä he jaksavat? Mikä heidän mieskäsityksessään estää tämän?

En ymmärtänyt kysymystä väärin.

Usko jo, että mies(aivot) eivät halua/ei ole tarvetta jakaa asioitaan ja puhua niistä toisille miehille.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon kahviloissa, teatterissa, näyttelyissä, jne pyörii nuorista miehistä koostuvia kaveriporukoita?

Kahvihifistely on monen miehen mieleen ja varsinkin graffititaide näyttelyissä näkee miehiä paljon, mutta teatteri on kyllä enemmän sellaista tyttöystävän kanssa käytävää toimintaa

Jos se menee kuten isälläni ja hänen veljellään. Veli valittaa kaikille kun ei KUKAAN soita, sisaruksistakaan yksikään. Hän taas ei ole vuosikausiin soittanut kenellekään. Ei kuulemma halua häiritä kun kerran häntä ei kaivata. Kokee olevansa ns. altavastaajana sisaruksiinsa nähden koska ei ole täyssisarus.

Kerron isälle että veli odottaa soittoa, isä toteaa että soittaisi sitten itse. Jossain kohtaa isä soittaa veljelleen koska on huolissaan, mutta jos ei veli heti vastaa, isä kiukustuu eikä soita uudelleen. Vaikka tietää ettei veli pidä puhelinta mukanaan esim. kaupassa.

Nyt isä on päättänyt ettei enää veljelleen soita ja veli ei varmasti soita kenellekään. Se siitä.

Olen 39-vuotias eronnut kaksi kouluikäistä lasta. Huomasin että ystävät katosi jo pikkuhiljaa +30 ikävuoden jälkeen. Ihan ymmärrettävää, että on perheet yms. Oma aikani menee töissä, lasten kuskailussa harrastuksiin, salilla treenaamiseen ja palautumiseen.  En soittele vanhoille kavereille kuin silloin tällöin ja jos minuun ei jakseta olla yhteydessä pitkään aikaan niin en minäkään viitsi soitella perään. Olen vähän niin kuin tuuliajolla villinä seikkailussa yksinäisenä sutena. Tuntuu, että ei nykyaikana ole edes mitään järkevää puhuttavaa. Kaikki ovat vaan niin täynnä itseään. Välillä kaipaisi vaan ihan rentoa tavallista paskanjauhantaa. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset tapaa ystäviään pikkulapsiaikanakin. Lapset mukaan vaan. Miehiä tämä vaihe elämässä eristää ystävistä. Elän parisuhteessa eronneen miehen kanssa, jolla on kaksi lasta. Hän on ollut naimisissa, on ollut kavereita ja asunut heidän lähellään. Kysyin että mihin ne kaverit hävisi. Kuulemma kaikki sai lapsia. En ymmärrä tuollaista.

Nyt kun lapset on isompia, niin nämä vanhat kaverit ottaa välillä mieheeni yhteyttä. He tapaavat ja on hauskaa. Mieheni ei silti tee elettäkään itse ystävyyden vaalimiseksi. Ei lähetä viestejä, ei kutsu mihinkään. 

Kaipaako miehesi näitä ystäviä edes? Mikäli ei, niin eron tullessa voi jäädä kaveri aika yksin.

Kyllä sosiaalisesti älykkäät miehet pitävät ystävistään kiinni vaikka olisivat perheen isiä. Ymmärtävät myös että eron todennäköisyys on suuri meidän yhteiskunnassamme. Tälläiset miehet ovat aktiivisia ja pitävät huolta ystävyyssuhteistaan läpi elämänkaaren ja osaavat hankkia uusia ystäviä.

Miesten kanssa vietetty aika ja nauru on ihan parasta laatuaikaa perheen ulkopuolella. 

Vierailija kirjoitti:

Jos se menee kuten isälläni ja hänen veljellään. Veli valittaa kaikille kun ei KUKAAN soita, sisaruksistakaan yksikään. Hän taas ei ole vuosikausiin soittanut kenellekään. Ei kuulemma halua häiritä kun kerran häntä ei kaivata. Kokee olevansa ns. altavastaajana sisaruksiinsa nähden koska ei ole täyssisarus.

Kerron isälle että veli odottaa soittoa, isä toteaa että soittaisi sitten itse. Jossain kohtaa isä soittaa veljelleen koska on huolissaan, mutta jos ei veli heti vastaa, isä kiukustuu eikä soita uudelleen. Vaikka tietää ettei veli pidä puhelinta mukanaan esim. kaupassa.

Nyt isä on päättänyt ettei enää veljelleen soita ja veli ei varmasti soita kenellekään. Se siitä.

Miksi Veli ei soita takaisin kuin normaali ihminen joka näkee puhelun tulleen? Siksi koska ei taida olla sosiaaliselta älykkyydeltään penaalin terävämpiä?

Suomessa miehille ei ehkä ole oikein luontevaa paikkaa missä olla, ellei välitä juoda alkoholia. Vanhemmiten ei jaksa paljon urheilla, ja kun ilmasto on mikä on, ulkona olemisen mahdollisuudet ovat rajalliset. Etelässä miehet istuvat halvoissa kahviloissa tai ulkona ja pelaavat shakkia ja juttelevat. Täällä se ei ole mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Aika monella 60+ miehellä elämän parhaat vuodet menivät talolainan maksamiseen ja perheen kanssa olemiseen.  Jos oli rahaa reissuun,  sinne lähdettiin perheen eikä kavereiden kanssa.  Kasvavien lasten ja teinien kanssa oli AINA jokin rahareikä,  joka oli tärkeämpi kuin vanhempien menemiset. Töissä oli työkaverit ja se riitti. Eikä töiden jälkeen olisi välttämättä jaksanutkaan lähteä enää minnekään.  

Aika ankean kuuloista tämä vanhempien Kalevien todellisuus. 

Nuorena miehenä sitä ymmärtää olla vapaaehtoisesti lapseton, panostaa sosiaalisiin taitoihin ja uusien ihmissuhteiden hankkimiseen läpi elämän, niin ei elämä romahda yhtään mihinkään vaikka parisuhde päättyykin. 

Naisia tulee ja menee, mutta ystävät pysyy 

Suomalaisen miehen kanssa voi vaikeaa pitää kaveruutta yllä. Ulkomaalaisten kanssa hyvin helppoa....kun jään eläkkeelle muutan ulkomaille HETI. Noin 4 vuoden päästä....

Olen täysin syntyperäinen Suomalainen mutta reissanut maailmalla 70-luvulta lähtien tämä tuppisuu kulttuuri ei ole koskaan minuun vedonnut.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa miehille ei ehkä ole oikein luontevaa paikkaa missä olla, ellei välitä juoda alkoholia. Vanhemmiten ei jaksa paljon urheilla, ja kun ilmasto on mikä on, ulkona olemisen mahdollisuudet ovat rajalliset. Etelässä miehet istuvat halvoissa kahviloissa tai ulkona ja pelaavat shakkia ja juttelevat. Täällä se ei ole mahdollista. 

Itse muutan eläkkeellä Espanjaan, pelaan petanqia frendien kanssa ja nautitaan auringosta, tapaksista sekä hyvä laatuisesta kannabiksesta. Espanjan opinnot on jo käynnissä 🌞

T: M 58v

Vierailija kirjoitti:

Olen 39-vuotias eronnut kaksi kouluikäistä lasta. Huomasin että ystävät katosi jo pikkuhiljaa +30 ikävuoden jälkeen. Ihan ymmärrettävää, että on perheet yms. Oma aikani menee töissä, lasten kuskailussa harrastuksiin, salilla treenaamiseen ja palautumiseen.  En soittele vanhoille kavereille kuin silloin tällöin ja jos minuun ei jakseta olla yhteydessä pitkään aikaan niin en minäkään viitsi soitella perään. Olen vähän niin kuin tuuliajolla villinä seikkailussa yksinäisenä sutena. Tuntuu, että ei nykyaikana ole edes mitään järkevää puhuttavaa. Kaikki ovat vaan niin täynnä itseään. Välillä kaipaisi vaan ihan rentoa tavallista paskanjauhantaa. 

Et siis tee mitään uusien ystävien hankkimisen eteen? Kiinnostaako ystävyyssuhteet edes?