Juontaja Laura Ollila kertoi faktaa lapsettomien ja perheellisten arjen eroista ja ihmiset sen vuoksi nostaneet somemyrskyn!
https://www.is.fi/viihde/art-2000010343307.html
Ensimmäisessä asiassa Laura ottaa kantaa lapsettomien ja perheellisten sairastamiseen. Lauran mukaan lapsettomat voivat sairastuessaan keskittyä vain itseensä ja parantumiseen, mutta perheellisten on pyöritettävä perhearkea siinä samalla.
"Podcast-juontaja Laura Ollilan kommentit lapsettomista aikuisista ovat nostattaneet myrskyn sosiaalisessa mediassa.
Ollila julkaisi sunnuntaina Instagram-tilinsä tarinoihin videoita, joissa hän luettelee talven aikana tekemiään havaintoja. Havainnot koskevat lapsettomien aikuisten ja lapsiperheiden arjen eroja.
- On kaksi asiaa mitä lapsettomat ihmiset eivät tiedä. Ensimmäinen asia on se, että lapseton ihminen ei tajuakaan, miten onnekas on, kun saa sairastaa yksin kaikessa rauhassa, ei tarvitse tehdä mitään. Kun sulla on lapsia ja 40 astetta kuumetta, sä pyörität sitä perhearkea silti, Ollila toteaa videollaan.
Hän kertoo seuranneensa huvittuneena talven aikana, kuinka lapsettomat valittavat sosiaalisessa mediassa flunssaansa.
- Oikeasti joku lapseton ihminen nyyhkyttää ja itkee sitä, kun hän ei jaksa enää, kun hänellä on flunssa. Sitten mä katson sitä stooria: "Olen täällä 39 asteen kuumeessa kahden pienen lapsen kanssa, ja tämä perhearki vaan jatkuu. Ja mitä sinä teet, sinä pystyt makaamaan sillä sohvalla katsoen Netflixiä, eikä sun tarvitse tehdä mitään, Ollila jatkaa""
Toisessa asiassa Laura sanoo, että Suomen talvesta tykkäävät taitavat olla kerrostalossa asuvia lapsettomia, koska talvi aiheuttaa heille paljon vähemmän harmia kuin perheellisille.
"Ollila myös kertoo videolla, että hän ei ole ennen juurikaan ärsyyntynyt säästä. Kahden pienen lapsen äitinä tilanne on kuitenkin muuttunut. Hän on havainnut, että pienten lasten kanssa talvi voi olla raskasta aikaa.
Hän kertoo asuvansa nykyään kerrostalossa, mutta samaistuvansa heihin, jotka asuvat lasten kanssa omakotitalossa tai rivitalossa.
- Tämä Suomen talvesta tykkääminen. Miten musta tuntuu, että kaikki ihmiset, jotka siitä tykkäävät, ovat lapsettomia kerrostalossa asuvia, koska se ei vaikuta heidän elämäänsä juuri mitenkään, Ollila miettii.
Hän listaa talven aikaisiksi harmiksi omakotitalossa asuville muun muassa jatkuvan lumen kolaamisen, stressin lämmityskuluista ja lapsien ulkovaatteiden pukemisen.
- En tiennyt, että Suomen talvea voi inhota näin paljon, Ollila toteaa naurahtaen."
Mielestäni nuo molemmat Lauran kertomat asiat ovat ihan totta. Siksi minä en oikein ymmärrä tuota ihmisten somemyrskyä. Mutta kai se on niin, että nykyään se oma mieli todellakin pahoitetaan asiasta kuin asiasta.
Kommentit (356)
Vierailija kirjoitti:
Pitkällisen puntaroinnin seurauksena en halunnut lapsia -> en tehnyt lapsia -> minulla ei ole eikä tule lapsia -> nautin lapsettomuudestani, vapaudesta ja kaikesta mitä tällä omalla itselleni oikealla valinnalla olen elämässäni saavuttanut.
Laurallakin olisi ollut kaikki mahdolliset vastaavaan, mutta valitsi toisin niin turha aivopierrä / itkeä itsestäänselvyyksiä.
Minä näen kaikki mahot ihmishirviöinä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi me ei vaan voida sopia, että perhe-elämä nyt on vain kamalaa ja lasten lapsuus on hirveää aikaa? Kaikki jotka lapsia on hankkineet on huijattu siihen hommaan. Ei tarvitse tapella. Joku teki paremman valinnan ja ei hankkinut lapsia.
No edelleenkään ei ole järkevää, vapaassa länsimaassa mahdollista tai tarpeen kollektiivisesti "sopia" keidenkään yksityiselämän vapaita valintoja ja yksityisasioita, kuten (esim. nyt tusinalauran kitinän takia tapetilla oleva) perhesuunnittelu. Kunkin normijärkisen aikuisen tulee itse vastuullisesti kyetä päättämään perhesuunnittelustaan tai pakkoholhouksen piiriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkällisen puntaroinnin seurauksena en halunnut lapsia -> en tehnyt lapsia -> minulla ei ole eikä tule lapsia -> nautin lapsettomuudestani, vapaudesta ja kaikesta mitä tällä omalla itselleni oikealla valinnalla olen elämässäni saavuttanut.
Laurallakin olisi ollut kaikki mahdolliset vastaavaan, mutta valitsi toisin niin turha aivopierrä / itkeä itsestäänselvyyksiä.
Minä näen kaikki mahot ihmishirviöinä.
Ei ne mahot mitään naisia ole, sellaisia lutkia.

En ole "maho" eikä vaan kiinnosta sinunkaan minäminäminä näkemykset tai pikemminkin pascantärkeä, katteeton omahyväinen ja itseriittoinen sokeutesi.
Pliis te mahot, älkää olko tunkemassa perheellisten juttuihin mukaan, kukaan ei teitä jaksa. Ei, emme ota teitä enää mukaan tyttöjen reissulle, kukaan ei jaksa teidän tyhjänpäiväistä hölinää kuunnella, ei, meitä ei kiinnosta teidän paasaamisenne valinnoistanne. Ei, meitä ei kiinnosta biletysjutut enää, me jatkoimme matkaa, te jäitte baaritasolle. Ei emme kutsu teitä mukaan juhliimme, kun ei teidän käytöksestänne ota selvää, useimmiten lapsettomien miesten kanssa pärjää, mutta mahot muijat, Herrasiunaa sitä itsetehostuksen määrää, kun et ole mitään, niin hyväks se.

Billuaan jakavia ällötyksiä, hyi.

Maho älähti kun kalikka kalahti. 🥱😅
Mikä ihmeen kilpailu tämä on? Moni lapseton on tahattomasti lapseton! Ja se suru imee energiaa ja sitä taas ei ymmärrä ihminen joka ei ole tätä surua kokenut. Ihan turhaa kilpailla kenellä on rankinta. Ei lisätä toistemme kuormia, kiitos. Huomauttaisin lisäksi, että ihmisillä on myös vakavia sairauksia mitä flunssa taas ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Pliis te mahot, älkää olko tunkemassa perheellisten juttuihin mukaan, kukaan ei teitä jaksa. Ei, emme ota teitä enää mukaan tyttöjen reissulle, kukaan ei jaksa teidän tyhjänpäiväistä hölinää kuunnella, ei, meitä ei kiinnosta teidän paasaamisenne valinnoistanne. Ei, meitä ei kiinnosta biletysjutut enää, me jatkoimme matkaa, te jäitte baaritasolle. Ei emme kutsu teitä mukaan juhliimme, kun ei teidän käytöksestänne ota selvää, useimmiten lapsettomien miesten kanssa pärjää, mutta mahot muijat, Herrasiunaa sitä itsetehostuksen määrää, kun et ole mitään, niin hyväks se.
Samaa olen monesti ajatellut torpatessani jälleen kerran muutaman mahoksi jääneen nuoruudenaikaisen kaverin meille tulon tai anelun päästä mukaan meidän naisporukan lomille. Ei vaan jaksa, mahot on kuin vegaanit, koko ajan selittämässä itsestään asioita joita kukaan ei halua tietää. Pysy valintasi takana ja ole yksin, jookos!
Vierailija kirjoitti:
Pliis te mahot, älkää olko tunkemassa perheellisten juttuihin mukaan, kukaan ei teitä jaksa. Ei, emme ota teitä enää mukaan tyttöjen reissulle, kukaan ei jaksa teidän tyhjänpäiväistä hölinää kuunnella, ei, meitä ei kiinnosta teidän paasaamisenne valinnoistanne. Ei, meitä ei kiinnosta biletysjutut enää, me jatkoimme matkaa, te jäitte baaritasolle. Ei emme kutsu teitä mukaan juhliimme, kun ei teidän käytöksestänne ota selvää, useimmiten _lapsettomien miesten kanssa pärjää_, mutta mahot muijat, Herrasiunaa sitä itsetehostuksen määrää, kun et ole mitään, niin hyväks se.
Itse aiheetta katkerana aloitit herjauskampanjasi Laura ja itse teit valintasi ja noin petasit lapsellisen sänkysi, joten jatkossa niin makaat kuin petaat sinäkin, vaikka kuinka itkupotkuyhyy.
Eivät kaikki lapsettomat ole mahoja eli hedelmättömiä. Jotkut vanhemmista eli adoptiovanhemmat sitä voivat olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pliis te mahot, älkää olko tunkemassa perheellisten juttuihin mukaan, kukaan ei teitä jaksa. Ei, emme ota teitä enää mukaan tyttöjen reissulle, kukaan ei jaksa teidän tyhjänpäiväistä hölinää kuunnella, ei, meitä ei kiinnosta teidän paasaamisenne valinnoistanne. Ei, meitä ei kiinnosta biletysjutut enää, me jatkoimme matkaa, te jäitte baaritasolle. Ei emme kutsu teitä mukaan juhliimme, kun ei teidän käytöksestänne ota selvää, useimmiten lapsettomien miesten kanssa pärjää, mutta mahot muijat, Herrasiunaa sitä itsetehostuksen määrää, kun et ole mitään, niin hyväks se.
Samaa olen monesti ajatellut torpatessani jälleen kerran muutaman mahoksi jääneen nuoruudenaikaisen kaverin meille tulon tai anelun päästä mukaan meidän naisporukan lomille. Ei vaan jaksa, mahot on kuin vegaanit, koko ajan selittämässä itsestään asioita joita kukaan ei halua tietää. Pysy
Lapsellinen lauraollila on myös vegetaristi (mainosti santamarian maissilättyjä vegejauheliha- ja vegekanatäyttein kun instansa oli äsken vielä julkinen), mutta kummasti sekään ei siis poista vapaaehtoisesti ja omaa tyhmyyttään hankitun lapsellisen elämän rankkuutta, ilmastokuormitusta eikä edes aateloi, tee autuaaksi tai pyhemmäksi kuin muut? Nyyhkyti nyyhkyti nyyh...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkällisen puntaroinnin seurauksena en halunnut lapsia -> en tehnyt lapsia -> minulla ei ole eikä tule lapsia -> nautin lapsettomuudestani, vapaudesta ja kaikesta mitä tällä omalla itselleni oikealla valinnalla olen elämässäni saavuttanut.
Laurallakin olisi ollut kaikki mahdolliset vastaavaan, mutta valitsi toisin niin turha aivopierrä / itkeä itsestäänselvyyksiä.
Minä näen kaikki mahot ihmishirviöinä.
Ei ne mahot mitään naisia ole, sellaisia lutkia.
Billuaan jakavia ällötyksiä, hyi.
Siitä sullakin bulina mistä puute, byhyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkällisen puntaroinnin seurauksena en halunnut lapsia -> en tehnyt lapsia -> minulla ei ole eikä tule lapsia -> nautin lapsettomuudestani, vapaudesta ja kaikesta mitä tällä omalla itselleni oikealla valinnalla olen elämässäni saavuttanut.
Laurallakin olisi ollut kaikki mahdolliset vastaavaan, mutta valitsi toisin niin turha aivopierrä / itkeä itsestäänselvyyksiä.
Minä näen kaikki mahot ihmishirviöinä.
En ole "maho" eikä vaan kiinnosta sinunkaan minäminäminä näkemykset tai pikemminkin pascantärkeä, katteeton omahyväinen ja itseriittoinen sokeutesi.
Maho älähti kun kalikka kalahti. 🥱😅
Jatka vain noloa pulushakkiasi yksin tai kaltaistesi tolvanoiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Pliis te mahot, älkää olko tunkemassa perheellisten juttuihin mukaan, kukaan ei teitä jaksa. Ei, emme ota teitä enää mukaan tyttöjen reissulle, kukaan ei jaksa teidän tyhjänpäiväistä hölinää kuunnella, ei, meitä ei kiinnosta teidän paasaamisenne valinnoistanne. Ei, meitä ei kiinnosta biletysjutut enää, me jatkoimme matkaa, te jäitte baaritasolle. Ei emme kutsu teitä mukaan juhliimme, kun ei teidän käytöksestänne ota selvää, useimmiten lapsettomien miesten kanssa pärjää, mutta mahot muijat, Herrasiunaa sitä itsetehostuksen määrää, kun et ole mitään, niin hyväks se.
Ei kiinnosta keskenkasvuiset biletysjutut, mutta ei otetakaan mahoja muijia mukaan meidän tyttöjen reissuille ja juhliin lällällieru?
Älkää te lisääntyjät muuten puolestanne valittako miten vaikeaa teillä on ja miten helpolla me pääsemme kun emme tehtaile jälkikasvua. Ei meitäkään kiinnosta teidän vaippa- ja sormiruokailujutut, eikä se minkälaisen todistuksen lapsenne sai koulusta.
Olen tänään tehnyt sekalaisia kotitöitä ja muita arjen askareita klo 7 eteenpäin yhtäjaksoisesti. Sairaana. On selkä hajonnut ja silti pitää tehdä. En voi vaan avata netflixiä ja viettää leppoisaa saikkupäivää. ja vielä on hommia tekemättä. Paljon. Olen työpaikkakunnallani ja mieluummin olisin kotona flunssaisten lasten kanssa. voisin olla vaan ja lekotella kun puoliso tekisi pakolliset juoksevat hommat. Nyt teen hommia, kun selkä alkaa kenkkuilla, menen 10 minuutiksi sänkyyn lepäämään (en pidemmäksi, koska en ehdi, mutta tuo 10 minuuttia saa minut taas toimintakuntoon).
että sellaista lekottelua täällä. toivoisin, että kateelliset ihmiset eivät hankkisi lapsia tai jos hankkivat, niin muistavat, että sinkut tekevät ihan kaiken yksin. ihan kaiken. Lapset voi sentään viedä ajoittain päiväkotiin, jopa omana vapaapäivänä ja sen hetken voi pyhittää sitten itselleen. ja mnä siis elän näitä kahta elämää. on hyvää vertailupohjaa siihen miten helppoa lasten kanssa onkaan. yhteiskunta tukee niin paljon,
Itseäni on aina ihmetyttänyt, että yksinhuoltajat harvoin itkevät, kuinka raskasta on. Mutta pikkurouvat ei selviä mistään...
Vaihtoehtona ei ole ihmissuvun loppuminen vaan ihmisten järkevämpi määrä, mikä myös tulee toteutumaan sabotaasiyrityksistäsi huolimatta. Maapallon väestö kääntyy laskuun näillä näkyminen ensi vuosikymmenellä tai sitä seuraavalla. Mikä on pelkästään hyvä asia.
Tällä hetkellä lasten hankkiminen on terrorismia.