Ärsyttääkö muita lapsettomia kuinka lapsen saaneet ystävät ja sukulaiset ym häviää siihen lapsiperhearkeen?n

Kun ikää tulee enemmän niin jotkut katoaa uudenlaisiin juttuihin; ei jaksa enää kiinnostaa baarit, kahvilat, biletys, sometus jne vaan tulee uudenlaisia juttuja, aloitetaan uusia harrastuksia; esim. sukeltaminen, yhdistystoiminta, remontti projektit, kesämökkeily, kalastaminen ....

Ei oikeastaan. Kannattaa hengailla muiden lapsettomien ja puolison kanssa. Lasten myötä näiden lisääntyneiden kokemushorisontti kapenee aivan älyttömästi, ja onkin hyvä, että hekin viettävät aikaa samanmielisten kanssa keskustelemassa pilttiruoista ja vaippojen eroista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mutta vielä enemmän ärsyttää se että sukulaisetkin pyörii siinä lapsiperhemaniassa. Itse olen jäänyt suvusta täysin syrjään koska sukulaisia kiinnostaa vain lapset. On ne lapsiperheet ja sitten innokkaat isovanhemmat ja nämä seurustelevat keskenään. Esim omat vanhempani eivät ole enää (sitäkään vähää) kiinnostuneita minun elämästäni ja kuulumisistani kun sisarukseni perheellistyi. 

Sehän on luonnollista, että isovanhempien huomio menee suvun jatkuvuuteen ja uuteen sukupolveen. Niin meni silloinkin, kun itse olit lapsi. Et vain muista sitä.

Ai sinusta on luonnollista unohtaa oma lapsensa? Kyllä minä ymmärrän sen että lapsenlapsista ollaan innoissaan ja niiden kanssa halutaan viettää aikaa, joka on isovanhempien iän takia tietysti väkisinkin rajoitettua, mutta on se minusta törkeää että vain lapsiperheiden asiat kiinnostavat. Tämähän näkyy muutenkin, lapsettomista sukulaisista ei koskaan puhuta mutta lapsellisten kuulumiset kerrotaan aina eteenpäin, kiinnosti kuulijaa tai ei. Lapsettomat sukulaiset muistetaan sitten kun on aika hoitaa vanhuksia ja tätä roolia ilmeisesti minullekin pedataan. Mutta saatanhan sitä ennen vielä saada lapsia, mitä ei kukaan ei ilmeisesti ole tullut ajatelleeksikaan.

Minä olen jo viisikymppinen vela ja kaverit ovat ne lapsensa saaneet ja useimmat ovat jo maailmalla. Nyt sitten viritellään sitä kaveritekemistä uudelle tasolle. Ei vain yökerhoissa pyörimistä vaan myös yhteisiä ulkomaanmatkoja jne. 

Olen todella kiitollinen kaikille ystävilleni näistä yhteisestä vuosista, joita jo kertynyt jo yli 40.

T. 53-vuotias vela

Elämät ovat niin erilaisia. Ei sinua kiinnosta että eetupekka oppi kääntymään eilen, ei ole kakannut viikkoon mutta huomasi että osaa liikuttaa kättään. Että käytiin kävelyllä, maistoi puuroa, nukkui kaksi tuntia. Ei sinua kiinnosta, ja minä en ole lukenut uutisia kolmeen kuukauteen, en tiedä onko Ukrainassa vielä sota, en ole kuullutkaan mitä Gazassa tapahtuu, ai mikä lakko. Ei lapseton voi ymmärtää minun pientä elämääni joka kuitenkin on minulle niin merkityksellistä. Tiedän ettei voi eikä halua. Elämät menevät siinä niin eri suuntaan, ei sille mitään voi.

Mulla ei ole omia lapsia enkä niitä haluakaan. Kavereille on melkein kaikilla lapsia, osa sai aika nuorenakin. Ystävyydet on silti pysyneet. Teen töitä lapsiperheiden parissa, joten keskustelu perheellisten asioista käy aika luontevasti. Kavereiden lapset on myös ihan kivoja tapauksia. He eivät ole myöskään sortuneet tuohon "et voi ymmärtää kun ei ole omia"-ajatteluun, mitä arvostan. Tai ainakaan sanoneet sitä minulle. 

 

Ehkä olen onnekas. Toisaalta olen nähnyt vaivaa ystävyyksien vaalimiseen sen omalta kannalta tylsän vauvakuplankin ajan. Uskon ja toivon, että myös ystäväni arvostavat tätä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on niitä vaiheita missä selviää ketkä ovat niitä oikeita ystäviä. Ei välttämättä huono asia. Ne ystävyydet kuolee, joiden on tarkoitus kuolla.

Jossain vaiheessa osa näistä herää omasta kuplastaan ja yrittävät herätellä ystävyyssuhteita. Jotenkin ovat ehkä kuvitelleet, että lapsettomien elämä on jotenkin tauolla ja siitä voi jatkaa mihin on jääty. 

Meillä kävi juuri päinvastoin. Saimme entisessä ystäväpiirissä ensimmäisinä lapsen alle 25-vuotiaina. Olimme yliopisto-opiskelijoita. Opiskelujen aikana muodostunut ystäväpiiri kaikkosi. Muutama läheisempi piti edelleen yhteyttä. Osa teki lapsia 5-15 vuoden viiveellä ja ihmetteli, kun emme sitten olleetkaan kiinnostuneet heidän vauva-arjestaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan. Kannattaa hengailla muiden lapsettomien ja puolison kanssa. Lasten myötä näiden lisääntyneiden kokemushorisontti kapenee aivan älyttömästi, ja onkin hyvä, että hekin viettävät aikaa samanmielisten kanssa keskustelemassa pilttiruoista ja vaippojen eroista.

Ilkeämielinen haukkuminen ei varmaankaan auta ystävyyssuhteiden ylläpitämisessä. 

Ei se oikeastaan ärsyttänyt silloin, kun olin itse lapseton. Ennemminkin tuli vähän surkea olo, kun jäi ulkopuolelle ja yksin.

Vierailija kirjoitti:

Ei harmita, ymmärrän että heillä on nyt jotain muuta. Muutama kaveri on taas palannut, kun ovat vauvavuosista selvinneet ja heidän lapsensa ovat muuten aivan mahtavaa viihdettä 😂 kannattaa olla itse aktiivinen ja mennä käymään.

Sama homma. Olemalla itse aktiivinen ja tarvittaessa apuna ystävien lasten kassa, saa rusinat pullasta. Kivaa aikaa loistavien ihmisten alkujen kanssa, mutta ilman vastuuta vanhemmuudesta.

Jep, niin se meni että kun tulin äidiksi niin ystävyyssuhteet katkesi. Tulin äidiksi parikymppisenä, joten oli vähän hankalaa löytää uusia ystäviä, kun samassa elämäntilanteessa olevat pitivät minua liian nuorena. Tämä kaikki tasoittui, kun sai lapset kouluikään.

Yllättävää on se, että sama ilmiö toistuu nyt myöhemmällä iällä. Se, kenellä on hoivavastuu omista vanhemmista tai appivanhemmista, elää hyvin samanlaista rajoittunutta ja väsyttävää elämää kuin pikkulapsiaikana. Ja jos kaverit on siinä vaiheessa, että nautitaan uudesta nuoruudesta ilman lapsia, matkustellaan yms yms, niin eipä siinä oikein elämäntilanteet taas kohtaa, eikä yhteistä jaettavaa riitä tarpeeksi. 

Muutama ystävä on kadonnut, mutta ehkäpä se ei niin haittaa, ystävyys ei alunperinkään ollut tarkoitettu kestämään. Suurin osa ystävistäni on sellaisia, että elämässä paljon muutakin kuin lapset ja ihan sen pikkuvauvavaihern jälkeen tavataan kyllä. Itse en pidä kovin tiiviistä näkemisestä, niin siksikin olen joustava asian suhteen.

Ai lapsettomista sukulaisista ei puhuta? No puhutko itse heistä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan. Kannattaa hengailla muiden lapsettomien ja puolison kanssa. Lasten myötä näiden lisääntyneiden kokemushorisontti kapenee aivan älyttömästi, ja onkin hyvä, että hekin viettävät aikaa samanmielisten kanssa keskustelemassa pilttiruoista ja vaippojen eroista.

Ilkeämielinen haukkuminen ei varmaankaan auta ystävyyssuhteiden ylläpitämisessä. 

Edellinen kirjoittaja ilmaisi pointtinsa aika karkeasti, mutta totuuttahan siinä on sillä tavalla että keskustelun ja kiinnostusten kohteet eivät välttämättä kohtaa enää. En minäkään jaksaisi kuunnella ja  ihastella jonkun lasten edesottamuksia tai oikeastaan viettää heidän lastensa kanssa aikaa. Vastaavasti minun puheenaiheeni voivat tuntua perheellisistä ihan merkityksettömiltä ja typeriltä. Ajanviettotavatkin muuttuvat usein erilaisiksi muiden perheellistyessä. Näin se vaan menee. Ystävyydet eivät ole ikuisia muutenkaan, mutta kyllä lastensaanti niitä toisilla katkaisee. Eri 

Ne lapsettomien jutut tuntuu niin suunnattoman tyhjiltä. Tunsin samoin jo ennen lapsen saamista. sellaista itsekeskeistä jorinaa. Nyt kun matkustellaan ja kokoonnutaan ja kaveriperheiden kanssa aina on mukavaa, ja se on jännä, hyvin vähän puhutaan lapsista. Edes silloin kun ovat mukana. Lapset touhuaa omiaan ja aikuiset juttelee omiaan. 

Ei. Olen vastaavasti hävinnyt omiin harrastuksiini. Miksi jossain perheellisissä pitäisi väkisin roikkua. Ompa epätoivoista. Hankkii oman elämän, harrastukset ja puolison.

Sieltä lapsuudenkodista pitää kasvaa itsenäiseksi. Kaikki muuttuu eikä juttusi enää olekkaan etusijalla eikä ihmiset tarpeitasi varten. Samalla alkaa päästä läheisriippuvaisuudesta eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan. Kannattaa hengailla muiden lapsettomien ja puolison kanssa. Lasten myötä näiden lisääntyneiden kokemushorisontti kapenee aivan älyttömästi, ja onkin hyvä, että hekin viettävät aikaa samanmielisten kanssa keskustelemassa pilttiruoista ja vaippojen eroista.

Ilkeämielinen haukkuminen ei varmaankaan auta ystävyyssuhteiden ylläpitämisessä. 

Tämä on totta. Toivottavasti et ole joutunut sellaisen kohteeksi. Tuo ylläoleva on ihan huomio siitä, miten asiat menevät, ehkä se on liian osuva joillekin.

Omassa ystäväpiirissäni lapselliset ovat niitä, jotka valittelevat yksinäisyyttä. Itselläni oli harhaluulo, että lapselliset tapaavat toisiaan perheineen, mutta ilmeisesti näin ei ole. 

Ikävä kyllä en itse lapsettomana voi sitoutua sellaiseen ystävyyteen, jota lapselliset kaipaavat. En lähtökohtaisesti halua tavata siten, että lapset mukana, en halua osallistua lastenjuhliin, yms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan. Kannattaa hengailla muiden lapsettomien ja puolison kanssa. Lasten myötä näiden lisääntyneiden kokemushorisontti kapenee aivan älyttömästi, ja onkin hyvä, että hekin viettävät aikaa samanmielisten kanssa keskustelemassa pilttiruoista ja vaippojen eroista.

Ilkeämielinen haukkuminen ei varmaankaan auta ystävyyssuhteiden ylläpitämisessä. 

Edellinen kirjoittaja ilmaisi pointtinsa aika karkeasti, mutta totuuttahan siinä on sillä tavalla että keskustelun ja kiinnostusten kohteet eivät välttämättä kohtaa enää. En minäkään jaksaisi kuunnella ja  ihastella jonkun lasten edesottamuksia tai oikeastaan viettää heidän lastensa kanssa aikaa. Vastaavasti minun puheenaiheeni voivat tuntua perheellisistä ihan merkityksettömiltä ja typeriltä. Ajanviettotavatkin muuttuvat usein erilaisiksi

Itse ajattelen, että ystävät pysyvät vaikken pidäkään heihin aktiivisesti koko ajan yhteyttä. Inhoan ripustautujia muutoinkin. Ja ajattelen, että ystävillä voi olla eri kiinnostuksen kohteita myös. Voin keskustella eri tavalla elämäänsä elävän ihmisen kanssa ongelmitta.

Vierailija kirjoitti:

Ne lapsettomien jutut tuntuu niin suunnattoman tyhjiltä. Tunsin samoin jo ennen lapsen saamista. sellaista itsekeskeistä jorinaa. Nyt kun matkustellaan ja kokoonnutaan ja kaveriperheiden kanssa aina on mukavaa, ja se on jännä, hyvin vähän puhutaan lapsista. Edes silloin kun ovat mukana. Lapset touhuaa omiaan ja aikuiset juttelee omiaan. 

Pikkuisen katkeralta vaikutat.