Elämäsi suurin ja vaikein pettymys?

Tajusin kuinka sairas ja korruptoitunut tämä maailma on, kuinka paljon se valehtelee kokoajan meille, kuinka vääristynyt se on. 

Tää oli vaikein tähän mennessä, mutta se vapautti mut, mikä on myös hyvä asia. 

Siskon mies.

Opiskelin taidealaa ulkomaalaisessa huippuyliopistossa ja en koskaan tehnyt läpimurtoa. Elättänyt oon itseni duunarina paskahommissa, välillä oon pitkiäkin jaksoja työttömänä.

Taide on ainoa asia jossa olen edes jotenkin lahjakas, mutta masennuin niin pahasti että en ole tehnyt taidetta edes harrastusmielessä 10 vuoteen. 

Minä itse, olen elämäni suurin pettymys. Jumitan yhä joissain samoissa sosiaalisen kanssakäymisen haasteissa ja olen erikoinen ihminen, ja se on pettymys, etten osaa olla luontevasti oma itseni, vieläkään, vaikka olen harjoitellut tätä jo vuosikymmeniä. Siis olla oma itseni pidäkeettömästi ja anteeksipyytelemättä.

Toisaalta elämässä on käynyt kumminkin paljon paremmin kuin teininä osasin haaveillakaan, ylittänyt kaikki odotukset, ihan siksi että olen valjastanut luovuuteni ja toisaalta tämä omalaatuisuus tai omanlaatuisuus voisiko sanoa on ollut se kantava voima joka on avannut mahdollisuuksia ja ovia, mutta silti koen olevani itselleni pettymys,

Politiikkaan

Autoritäärinen vanhempi, josta johtui turvaton lapsuus

Se, että en löytänyt miestä ja sitä myötä jäin ilman lapsia ja perhettä. En ole koskaan myöskään kokenut/saanut romanttista rakkautta. Elämä on aika vaikeaa, kun tajuaa, että kukaan ei koskaan pidä juuri sinusta. Myös välien muuttuminen entisen parhaan ystävän kanssa. Näistä en toivu koskaan. 

Se, kun lähes 50-vuotiaana tajusin eläneeni muiden tahdon mukaan enkä ole oikein vieläkään löytänyt omaa minääni. Se on tehnyt minusta katkeran kun olen traumaattisen lapsuuden jatkoksi elänyt aikuiselämäni muiden toiveita täyttäen. Olen ollut ikäänkuin sivustakatsoja omassa elämässäni ja ajelehtinut.

Rehellisesti sanottuna se, että olen syntynyt tänne. Lapsuuden olin yksin, koulussa olin omituinen ja yksin. Asuin maalla eikä ollut mopoa. Sitten lähdin Ouluun opiskelemaan. Eihän siitä mitään tullut. Ryyppäämistä ja ongelmia tutustua tyttöihin. Siitä se on jatkunut yhtenä helvettinä läpi elämän. Koskaan en ole onnistunut missään, varsinkaan ihmissuhteissa. Työpaikaltakin pantiin pois 60v, tosin pyydettiin saman tien takaisin, mutta en lähtenyt. Nyt on ikää 68v, 3 eroa ja kaksi kusipäistä 4-kymppistä lasta. Mitä varten tänne piti syntyä, kun kukaan ei ole tarvinnut minua mihinkään.

Muiden ihmisten tyhmyyden tajuaminen joskus hieman ennen kouluikää. Oma äo on top 2% sisällä, minkä vuoksi olen lapsesta asti joutunut tavallaan tyhmentämään itseäni kommunikoidessani muiden kanssa. Tavallaan siihen tottuu, mutta se on myös hyvin turhauttavaa ja ikävystyttävää. Tämän vuoksi nautin paljon yksinolosta. Onneksi minulla on ollut onni hakeutua uralle, jossa kollegani ovat hyvin teräviä yksilöitä.

Vierailija kirjoitti:

Se, kun lähes 50-vuotiaana tajusin eläneeni muiden tahdon mukaan enkä ole oikein vieläkään löytänyt omaa minääni. Se on tehnyt minusta katkeran kun olen traumaattisen lapsuuden jatkoksi elänyt aikuiselämäni muiden toiveita täyttäen. Olen ollut ikäänkuin sivustakatsoja omassa elämässäni ja ajelehtinut.

Tai siis ei se että tämän tiedostin ollut se pettymys, vaan se että olen antanut muiden kohdella itseäni niin huonosti. Tosin ei tällaisen lapsuuden eläneenä muuhun pystyisikään. Nyt on suunta ylöspäin.

Molemmat vanhempani ovat narsisteja. Olisi ihanaa jos olisi Ihan normaalit välittävät vanhemmat. Onneksi asiat ovat toisin omassa perheessäni.

Takaisin muutto Suomeen. Ammatti mielessä itsemurha, ei tajuta ollenkaan ulkomailla suoritettuja tutkintoja taikka työkokemusta.  Ihmiset edelleen ankeita ja joustamattomia, täysin mielikuvituksettomia. Järkyttävä ilmasto. Muutin uudelleen pois ja käyn vain satunnaisesti ihmettelemässä touhua, kun vanhemmat kuolevat en enää sitäkään.

Nuoruuden pitkä avoliitto jossa puoliso kohteli huonosti. Olin niin nuori ja tyhmä ja huonosta kodista etten edes ymmärtänyt että ansaitsen hyvää kohtelua. 

Joulupukki löytyi sulaneena saunan lauteilta ollessani 4 tai jotakin. Eli siis pelkät vaatteet ja parta. Vitsailin asialla, puin ne päälleni ja kävelin äidin luokse.

Ja nyt tulee se pettymys: Äidistä se oli superhauskaa ja pakotti valokuvaan lempparipehmolelun kanssa. Nykyäänkin hän on sitä mieltä, että kaikilla oli kivaa. Siinä vanhassa valokuvassa näkyy kun suuni on mutrulla ja kyynelet vierivät kasvoja pitkin. Perkele.

Haksahdin huijarin kanssa parisuhteeseen, tai siis "parisuhteeseen", sillä pane*keli muita naisia siinä sivussa. Suhteesta minulle jäi käteen n. 10 000€ velat, sillä kyseinen huijari jätti mm. vuokrat maksamatta, ja kaikkea muuta mukavaa. Luojan kiitos en tullut raskaaksi, vaikka yritimme. Traumatisoiduin tuosta suhteesta ja kaikista sen hulluista käänteistä pahasti (ptsd) ja kesti useita vuosia, että sain kasattua itseni. Vieläkään en ole täysin toipunut, en ehkä koskaan tule olemaankaan. Kuinka saatoinkaan olla niin sinisilmäinen. Onneksi asiat nykyään hyvin. 

Seksitön avioliitto.

Varmaan se, että isälleni alkoholi on kaikkea tärkeämpi asia. Edes lapset tai lapsenlapset eivät merkitse mitään verrattuna kaljaan tai viinaan. No minä en halua katsoa alkoholistia juomassa itseään hautaan, mikä tarkoittaa periaatteessa sitä, ettei me olla väleissä. 

Rakkaus jäi kokematta.

Kun minulle kolmen lapsen äitinä selvisi, että mieheni (lasteni isä) on homoseksuaali ja siitä johtuva ero.