Usein ihmetellään, miksi Magda Göbbels tappoi myös lapsensa tehdessään itsemurhan yhdessä Josef Göbbelsin kanssa?
Syy on täysin selvä! Tyttäret olivat nuoria kauniita tyttöjä ja nuorin poikakin 7-vuotias koltiainen. Tapojensa mukaan venäläissotilaat olisivat rskanneet koko tyttölauman ja pojankin moneen kertaan ja useasti.
Äiskän antama syanidikapseli oli parempi, hienostuneempi ratkaisu.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Berliiniin tulleet puna-armeijalaiset eivät olleet mitään herrasmiehiä. Saksalaisnaisen, siviilin, tavatessaan ensin koputtivat rannettaan ja kysyivät "Tik-tak?" Jos naisella oli rannekello, ryöstivät sen ja jos oli koruja ottivat ne myös. Panivat sitten, mutta eivät tappaneet. Jättivät henkiin, että seuraava roisto pääsee liukkaille.
Kuolleidenkaan saksalaisnaisten suhteen jotkut venäläiset eivät olleet turhan kranttuja. Myös vainajia raiskattiin.
Saattaa olla, mutta mistä olet tälläistä lukenut?
Leon Uriksen kirjasta Harmageddon taisin lukaista.
Hän on hyvä kirjailija ja pidän monista teoksistansa - mutta ihan kaikkea ei kannata totena ottaa. Kaunokirjallisuus on osaltaan mielikuvitusta ja tehokeinoja vaikka tarinalla olis
Leon Uris oli toki juutalainen, mutta silti hän suhtautui kriittisesti venäläisten raakuuksiin Saksassa. Uris ei kokenut Puna-armeijaa vapauttajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi itävaltalainen Hitler piti saksalaisia herrakansana?
Alapeukut eivät auta minua ymmärtämään, miksi Hitler valitsi Saksan eikä omaa maatansa ja kansaansa? Miksi Johtaja itse oli ulkomaalainen? Ristiriitaista.
Stalinkaan ei ollut venäläinen.
Stalinin aikana oli jo Neuvostoliitto, eikös Gruusia kuulunut siihen?
Stalin syntyi 1800-luvulla jolloin ei todellakaan ollut Neuvostoliittoa.
Stalinin aikana, ei Stalinin syntymän aikana lukee tuossa. Stalin muuten ei ollut hänen oikea nimensä. Piti saada vakuuttavampi, teräkselle kalskahtava.
Vanhempani, setäni ja tätini ovat kaikki olleet tuolloin lapsia ja vanhempansa (eli minun isovanhempani ja isotätini&setäni) nuoria aikuisia. Kukaan ei koskaan ole kertonut meille tuollaisia asioita. Ehkä meitä suojeltiin mutta ei tuollaisia puhuttu myöhemminkään kun olin jo aikuinen. Saksalaisia siis ovat/olivat ja siellä eläneet juuri tuonkin ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Berliiniin tulleet puna-armeijalaiset eivät olleet mitään herrasmiehiä. Saksalaisnaisen, siviilin, tavatessaan ensin koputtivat rannettaan ja kysyivät "Tik-tak?" Jos naisella oli rannekello, ryöstivät sen ja jos oli koruja ottivat ne myös. Panivat sitten, mutta eivät tappaneet. Jättivät henkiin, että seuraava roisto pääsee liukkaille.
Kuolleidenkaan saksalaisnaisten suhteen jotkut venäläiset eivät olleet turhan kranttuja. Myös vainajia raiskattiin.
Saattaa olla, mutta mistä olet tälläistä lukenut?
Monissa, monissa kirjoissa kerrotaan tuosta.
Voisiko joku mainita edes muutaman niistä monista, monista kirjoista, kiitos.

No vaikkapa Leon Uris: Harmageddon
Hupaisaa, että venäläiset jatkavat samaa hommaa Ukrainassa. Tänäänkin 5.4.2024
68 kiitos, mutta se on se ainoa jo mainittu. Jos niitä on monia niin niistä joidenkin nimiä olisi kiva saada.
Vierailija kirjoitti:
Hupaisaa, että venäläiset jatkavat samaa hommaa Ukrainassa. Tänäänkin 5.4.2024
Paitsi että kaikkea muuta kuin hupaisaa, ikävä kyllä.
Olen Adolf Hitlerin ihailija, haittaaks se?!
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani, setäni ja tätini ovat kaikki olleet tuolloin lapsia ja vanhempansa (eli minun isovanhempani ja isotätini&setäni) nuoria aikuisia. Kukaan ei koskaan ole kertonut meille tuollaisia asioita. Ehkä meitä suojeltiin mutta ei tuollaisia puhuttu myöhemminkään kun olin jo aikuinen. Saksalaisia siis ovat/olivat ja siellä eläneet juuri tuonkin ajan.
Lisään: tuollaisilla asioilla tarkoitin noita rautakanki yms juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Arjalainen malliperhe koko valtakunnalle tosiaan. Ja itse ropakandaministeri sittenkin salaa rakastunut Lida Baarovaan, joka lienee ollut VÄÄRÄÄ ROTUA, khih. Tästä sivusuhteesta Hitler sai ilmeisesti yhdet kilarit, ja kielsi avioeron. Schadenfreude on alhainen tunne, mutta kenties sitäkin on sopivaa tuntea kyllin alhaisia henkilöitä kohtaan... joilla sentään on kädet olkapäitä myöten veressä.Olet vastenmielinen ihminen.
Minulle taas Hitler ja Göbbels ovat vastenmielisiä ihmisiä, koska he ovat aiheuttaneet sivutuotteena miljoonien ihmisten täysin turhia kuolemia Euroopassa. Vastenmielistä on myös tekopyhyys, missä esitetään jotakin turhaa arjalaista malliperhettä, samalla kun propagandaministerin tunteet ovat jossakin muualla.
Kolmas vastenmielisyys onkin sitten patologinen valehtelijamanipulaattori ihmistyyppinä, mitä tuo propagandaministerikin edustaa. Minua sylettää, mutta sinua varmaan ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Arjalainen malliperhe koko valtakunnalle tosiaan. Ja itse ropakandaministeri sittenkin salaa rakastunut Lida Baarovaan, joka lienee ollut VÄÄRÄÄ ROTUA, khih. Tästä sivusuhteesta Hitler sai ilmeisesti yhdet kilarit, ja kielsi avioeron. Schadenfreude on alhainen tunne, mutta kenties sitäkin on sopivaa tuntea kyllin alhaisia henkilöitä kohtaan... joilla sentään on kädet olkapäitä myöten veressä.
Olet vastenmielinen ihminen.
Minulle taas Hitler ja Göbbels ovat vastenmielisiä ihmisiä, koska he ovat aiheuttaneet sivutuotteena miljoonien ihmisten täysin turhia kuolemia Euroopassa. Vastenmielistä on myös tekopyhyys, missä esitetään jotakin turhaa arjalaista malliperhettä, samalla kun propagandaministerin tunteet ovat jossakin muualla. Kolmas vastenmielisyys onkin sitten patologinen valehtelijamanipulaatto
Sehän tuossa koko touhussa oli tragikoomista, että mm. Adolf Hitler ja Joseph Goebbels olivat äärimmäisen kaukana stereotyyppisestä arjalaisihanteesta, jonka he loivat. Ihmisissä on perustavaa laatua oleva valuvika, kun eivät tuollaista huomaa, vaan seuraavat suu vaahdossa raivoavaa mielipuolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei järvi soutamalla kulu. Saksalaisten ihailema puhdas arjalainen rotu sai aimo ruiskauksen slaavilaisia ja mongoligeenejäkin Saksan vapautuksen yhteydessä.
Älä ole naiivi. Kaikki muutkin kansat ryöstettiin, tapettiin ja raiskattiin matkan varrella, mukaan lukien vapautettujen keskitysleirien asukkaat.
Missä raiskattiin keskitysleirivankeja?
Venäläiset raiskasivat myös vapautettujen leirien asukkeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Berliiniin tulleet puna-armeijalaiset eivät olleet mitään herrasmiehiä. Saksalaisnaisen, siviilin, tavatessaan ensin koputtivat rannettaan ja kysyivät "Tik-tak?" Jos naisella oli rannekello, ryöstivät sen ja jos oli koruja ottivat ne myös. Panivat sitten, mutta eivät tappaneet. Jättivät henkiin, että seuraava roisto pääsee liukkaille.
Kuolleidenkaan saksalaisnaisten suhteen jotkut venäläiset eivät olleet turhan kranttuja. Myös vainajia raiskattiin.
Saattaa olla, mutta mistä olet tälläistä lukenut?
Tyhmä kysymys. Lue sinäkin joskus jotain muutakin kuin Iltalehteä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi saaneet ne länsijoukkojen vangiksi jos olisi halunneet. Ja eihän lapsia mistään syytetty. Vanhemmat oli sitten erikseen, mutta lapset olisi voineet jatkaa elämää.
Länsijoukot eivät välttämättä olleet yhtään sen parempi vaihtoehto. Hekin rais ka sivat ja tap poivat saksalaisia. Ap on täysin oikeassa. Lapsia ei voitu jättää henkiin. Edes avustustyöntekijät eivät auttaneet ja suojelleet saksalaisia lapsia, vaikka he olisivat olleet ihan tavallisten saksalaisten lapsia. Toki jotkut auttoivat ja suojelivat, mutta sitä riskiä ei voinut ottaa.
Ah, mutkunmutkun länsikin, kiitos kun saimme idän propagandaklassikon Tosiasiassa länsijoukkojen ja idän rottalaumojen teoissa oli aivan valtava ero. Idässä se raizkaaminen oli täysin sallittua eikä sitä maan eikä joukkojen johdon taholta mitenkään suitsittu. Se oli laajaa ja järjestelmällistä. Lännessä taas vaikka tätä totta kai tapahtui, se oli hyvin ankarasti tuomittua ja näistä jaettiin kovat tuomiot joka ikinen kerta, kun siitä sotilas jäi kiinni.
Ensi kuussahan noilla tuossa itänaapurissa taitaa taas olla se raiskaajaarmeijan juhlapäiväkin, jonka törkeyksiä ilolla muistellaan.
Vierailija kirjoitti:
Aiheeseen liittyen kirjasuositus, Primo Levi jos ei ole tuttu. Leirillä ollut ja selviytynyt. KIrjallisesti hätkähdyttävä ja koruton hänen Tälläinenkö on ihminen, jonka ei kirjana toivoisi vaipuvan unohduksiin.
Olen lukenut.
Pari lukusuositusta tämän ketjun aiheeseen liittyen:
1. Lupaathan tappaa itsesi. Kansan perikato kolmannessa valtakunnassa 1945. / Florian Huber
https://atena.fi/kirjat/lupaathan-tappaa-itsesi
2. Hitlerin tabut. Kolmannen valtakunnan huumeinen todellisuus. / Norman Ohler
https://like.fi/kirjat/hitlerin-tabut/
Olen lukenut molemmat yllä mainitut kirjat ja haluan niitä suositella lämpimästi, vaikka vähän raskas aihepiiri onkin.
Hitlerin tabut -kirja kuvaa hyvin Saksan huumetilannetta toista maailmansotaa edeltävästi ja sen aikana. Amfetamiinia myytiin apteekeissa ilman reseptiä tai rajoituksia, kunnes sodan aikana myyntiä oli pakko rajoittaa saatavuusongelmien vuoksi. Osa asiantuntijoista yritti jo varoittaa ongelmista, joita huumelääkkeet toisivat mukanaan, mutta heitä ei kuunneltu. Amfetamiinia siis popsittiin mielimäärin paitsi sotilaiden myös kotiäitien ja jopa lasten toimesta. Saksan kansa oli vahvasti huumeisiin addiktoitunutta ja psykologisen joukkohuuman vallassa. Sodan loppupuolella huumelääkkeistä oli pulaa, vaikka niitä himoittiin raskaan ajan vuoksi enemmän kuin aiemmin. Moni saksalainen kärsi paitsi nälästä, myös vierotusoireista ja rajuista psyykkisistä oireista voimakkaan propagandan, joukkohuuman ja pitkään jatkuneen sodan vuoksi. Moni koki toivottomuutta, kun maan sotilasjohto ja poliittinen johto ohjasi kansaa älyttömyyksiin sekä lupaili asioita, joiden toteutuminen näytti koko ajan mahdottomammalta ja mahdottomammalta. Sodan loppuvaiheessa monet saksalaiset joutuivat myös omakohtaisesti kokemaan, kuinka heidän omat pomot pettivät heidät. Siviilien esimerkiksi käskettiin pysyä kotialueillaan ja heitä luvattiin suojella, mutta kun puna-armeija saavutti alueita idän suunnasta, Saksan joukot vetäytyivät jättäen siviilit keskenään kohtaamaan venäläiset. Kannattaa muistaa, mitä Saksan armeija oli aikoinaan tehnyt hyökätessään itään päin: Kokonaisia kyliä ihmisiä joukkosurmattiin, ryöstettiin, raiskattiin, maatilat ja tehtaat otettiin heti saksalaisten käsiin, henkiin jätetyt paikalliset laitettiin työskentelemään saksalaisille orjina, kouluissa aloitettiin lasten pakkosaksalaistaminen jne.
Lupaathan tappaa itsesi -teos on mielenkiintoinen siinä mielessä, että siihen on saatu yllättävän paljon kertomuksia niiltä ihmisiltä, jotka jäivät henkiin. Monet heistä nimenomaan päättivät pysytellä hengissä, vaikka oma perhe olisi päättänyt toisin. He näkivät satojen naapureidensa ja tuttaviensa tappavan itsensä ja lapsensa. He todistivat itäsaksalaisen pikkukaupungin itsemurha-aaltoa, jonka aikana ihmiset toimivat kuin aivottomat robotit seuraten toistensa esimerkkiä. Valitettavasti itsemurhaan päätyneiden näkökulmia kirjassa ei juuri ole. He veivät mielipiteensä ja ajatuksensa mukanaan. Kaaoksesta huolimatta paikalliset myös lyöttäytyivät yhteen, etsivät itselleen/perheelleen piilopaikkoja ja perustivat paikallisväestölle apua tarjoavia ryhmiä. Sekavasta tilanteesta huolimatta itsemurhan tehneiden ruumiita kerättiin, kuolinaikoja sekä -syitä luetteloitiin, hautoja kaivettiin ja vainajia haudattiin. Jotkut saksalaissiviilit kommunikoivat puna-armeijan jäsenten kanssa onnistuneesti ja sivistyneesti, jopa yhteistyötä tehden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät osanneet ajatella omilla aivoillaan, vaan olivat täysin Aatun vietävissä.
Ehkä he ajattelivat omilla aivoillaan ja silti olivat natsieliittiä ja uskoivat kolmanteen valtakuntaan ja rotuoppiin.
Se juuri se pointtini onkin. Kansallisosialismissa kun ei sallita omaa ajattelua, vaan uskotaan johonkin huuhaa-rotuoppiin ja surkeaan valtioon. Magdahan ei uskonut, että hänen lapillaan on mitääntulevaisuutta ilman Hitleriä ja kansallisisosialismia, mikä osoitti, että hän oli selkeästi heikkolahjainen, ja että hänellä ei ollut omaa ajattelua ollenkaan, mikäli ei roska-aatteeseen uskomista lasketa.
T: lainaamasi kirjoittaja

Lisään sen vielä, että mitään järkeviä talousoppeja Aatulla ja kumppaneilla ei ollut, liittyen vaikka luonnosuojeluun, teknologiaan tai taiteeseen. 30-luvun Saksan taidekin oli todella rumaa (mitä ei voi taiteeksi kutsua edes huumorilla.) Samoiten tiede oli todella surkeaa, verrattuna esim. Britteihin tai Yhdysvaltoihin.
T: sama kirjoittaja