Mitä sallisit puolisosi tehdä toisen kanssa?
Missä menee raja teidän suhteessa? Voitko antaa esimerkiksi puolisosi runkata tai sormettaa toista luvallasi vai onko kaikki vastaava toiminta ehdottoman kiellettyä?
Kommentit (138)
Kerran erään kurssiporukan kanssa pidimme saunailtaa ja yksi naimissa oleva nainen tuli meidän miesten mukana saunaan, kun muut naiset eivät halunneet saunoa. Oli vähän lauteilla ahdasta ja miehillä jalat ristissä, mutta ihan sivistyneesti kuitenkin kaikki osattiin olla. Yllätti vain tämän naisen asenne, koska hänelle se vaikutti olevan ihan normaalia, että saunotaan porukassa vaikkei niin hyvin tunnetakaan.
Meillä käy kyläilemässä vieras mies, joka on meitä molempia huomattavasti vanhempi. Homma toimii paremmin tutun kanssa kun viihdytään muutenkin yhdessä. Ollaan sovittu siitä, että saavat harrastaa seksiä jos saan katsella. Muutaman kerran ollaan naitu kolmistaankin. Eniten kuitenkin kiihottaa se kun saan katsoa seksiä ilman, että osallistun mitenkään. Viimekesänä sain saunassa suihinoton ja kun pääsin uimassakäynnin jälkeen katsomaan hillittömän kuumaa live-esitystä, joka kuului varmaan vastarannalle asti, tulin uudestaan kuin teinipoika lyhyen runkkauksen jälkeen. M29
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo haluaisi olla tänään vapunaattona olla himassa, eli normitiistaihin kuulu sauna. Kysyin kaverilta tulisiko ottamaan parit oluet ja vaikka saunaan. Hän oli jo vähän sopinut muualle ja minä lisäsin panoksia, jos vaimo tulee meidän kanssa. Vaimo lupas, jos välttämättä haluan, niin hälle sopii, sitten kaverillekkin sopi. Yritän viedä saunomista niin pitkälle et rajat tulee jollekkin, toivon vaimon rajat venyisisivät pitkällekkin!
No ylittyikö vai tuliko pettymys?
No, vaimo pesi selän ja pallit, siihen se jäi ja kaverille puolijäykkä.
Kaveri raukka...
Äänestäisin vaihtoehdot 3,4 ja 5.
Minusta homman pitää olla vastavuoroista ja molemminpuoleista. Jos vaimo saa tehdä jotain, niin minäkin saan. Jos vaimo menee jonkun kaveri/työkaverimiehen luo yöksi, mökille tms, niin minäkin voin silloin mennä.
Vierailija kirjoitti:
Antaisitteko runkata tai ottaa/antaa suihin gloryholessa ilman että näkee toista?
Joo jos olisi sellaisia gholeja missä minä voisin tehdä samaan aikaan samoin, eli olisi holeja ja tappeja pitkin seiniä 🙂
En tiedä onko nyt varsinaisesti luvan kanssa, mutta vaimon kaveri on runkannut minua baarissa kun istui syliin ja laittoi pöydän alla käden suoraan housuihin ja alko vatkaamaan. Kerroin tästä vaimolle, mutta ei ottanut sitä mitenkään erikoisesti. Eli kai sen voi laskea "luvalliseksi", koska siitä ei mitään jälkiseuraamuksia tai puheita tullut vaikka asiasta on puhuttu myöhemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Antaisitteko runkata tai ottaa/antaa suihin gloryholessa ilman että näkee toista?
Tätä tulee kyllä toisinaan tehtyä, kun vaimoa ei kiinnosta ja on se muutenkin kivaa vaihtelua! Tietty aina kondomin kanssa ja tässä kun ei ole lainkaan sitä tunnepuolta mukana ja 100% turvaseksiä, kun ei tule edes ihokontaktia, niin ei tulee mitään morkkistakaan. Joskus cruisingeissa pariskuntia ja naisiakin näkynyt, mut en noista em syistä niiden kanssa touhuile. Tai jos nyt siellä gloryholessa sattuu olemaan ;)
Tää on lähes aina suuseksiä mut joskus anaaliakin tarjolla. :)
Rakkaalla vaimollani on luovuttamaton oikeus tehdä, mitä ITSE haluaa, kuten kaikilla muillakin.
Vaimo on saanut luvalla runkata gloryholessa seksikaupassa kun olin mukana. Tosi kiihottavaa panna häntä samalla kun hän runkkasi tuntematonta.
Väärinkysyjä taas riehumassa.
Kaakattaja ei voi sallia tai olla sallimatta mitä mies tekee tai ei tee. Kaakattaja voi vain katkeroitua tai hyväksyä. Ja sama tietenkin käänteisin genderein, tasa-arvoisesti.
En sallis mitään mutta en asialle mitään voi muuta kuin heittää eukon pihalle jos jotain menee tekemään.
Saa tehdä mitä vain. Niinhän itsekin teen, jos panettaa.
N44
Tiedän pariskunnan jossa nainen antaa miehensä panna kaveriaan, koska tämä on sinkku ja hänen on vaikea löytää parisuhdetta monesta syystä. Heillä on ainut ehto että nainen on aina mukana, mutta vain katselee vierestä ja ei osallistu ja heillä on ehto että suudella ei saa, koska kyse on vain fyysisestä tarpeiden tyydyttämisestä ja hellyyden osoitukset kuuluvat pariskunnalle.
Vierailija kirjoitti:
En sallisi mitään. Kun parisuhteessa niin haluan, että ollaan vain toistemme kanssa.
Ihme tiukkapipo. Ei toista ihmistä voi omistaa.
Naisystäväni on bi, ja olen sallinut hänelle naisystävän hankkimisen. Joskus naiseni on aamulla naisystävänsä kanssa ja minun kanssa sitten illalla. Ei haittaa minua, päin vastoin.
Mun vaimo joskus kertoi että oli tukhomanristeilyllä säätänyt jonkun nuorukaisen kanssa yhden yön.
Tarinan mukaan yöhön liittyi paljon suutelua, käsi ja molemminpuolista suuseksiä.
Oma mielikuvitus on ainakin niin vilkas että sain tästä vuosiksi todella herkullista runkkufantasiaa. Se mitä siellä oikeasti tapahtui, ei varmaan edes ole oleellista, pääasia että heillä oli kivaa, ja minä sain pienen fantasiatarinan itselleni.
Ja aviossa ollaan ja kaikki hyvin
Jos joku kiva nainen olisi niin kyllä. Myös sallisin hänelle kokemuksen jostain todella suurimunaisesta tummasta miehestä. Vaimo ratsastaisi tällä aisalla ja minä olisin takapuolella.
Käytännössä mahdotonta. Vaimolla on tapana märehtiä tällaisia asioita.
No, vaimo pesi selän ja pallit, siihen se jäi ja kaverille puolijäykkä.