Lapsi ei viihdy isän luona, isä ei suostu luopumaan vuoroviikoista
11-v tulee nykyään aina koulusta minun luokseni vaikka isälle olisi lyhyempi matka, minä sitten vien iltapäivällä isälle ja kuuntelen valitukset kun en kunnioita meidän sopimuksia ja rohkaisen lasta karkailemaan luokseni. Lapsi ei osaa sanoa mitään muuta kuin että ei halua asua isällä. Nuorempi sisarus viihtyy siellä hyvin eikä ole mitään ongelmia. Olen sanonut lapselle, että hänen pitäisi mennä isäviikolla isälle, mutta silti hän tulee aina minun luokseni. Tätä on jatkunut syksystä asti, alkuun kerran tai pari viikossa ja nykyään joka päivä. Isä ei suostu siihen että lapsi asuisi vakituisesti minun luonani ja kävisi isällä viikonloppuisin. Ei ole koulukiusaamista, lapsella on kavereita.
Kommentit (204)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvattomia, kodittomia lapsia ja osa vain siksi, että vanhemmat saavat vapaata omasta lapsestaan. Ja sitten ihmetellään, kun lapset voivat huonosti. Niin surullista :(.
Lapset asuvat kotona n.20 vuotta. Loput 60 vuotta kukainenkin saa asua miten lystää. Miksi edes tuota aikaa se lapsi ei saisi olla haluttu ja huolehdittu eikä vaan heittopussina vanhempiensa uusien elämien tiellä :(.
Eipä ole nämä vanhemmatkaan saaneet omien vanhempiensa aikaa. Siihen aikaan ei lasten kanssa oltu samaan tapaan kuin nykyään, hyvä kun nähtiin päivän päätteeksi. Nykyvanhemmat ovat tässä mielessä upeita, monet oikeasti osaava luoda hyvät välit lapsiinsa. Ei se tarkoita etteikö joskus hengöhdys tekisi hyvää, oikeastaan juuri siksi pieni hengöhdys voisi olla tarpeen ajoittain, niin jaksaisi olla taas lämpimästi läsnä muina yhteisinä aikoina.
Ei kuulosta hyvältä väliltä, ettei lasta halua kotiinsa. Onneksi on meitä nykyvanhempia, jotka emme ikinä sulkisi omalta lapselta kotiovea. Emmekä ikinä kirjoittaisi kuten ap. Lapseni on kalleinta ja rakkainta maailmassa.
Riitauta huoltajuus, tuon ikäinen lapsi saa itse päättää. Ymmärrän täysin miksi lapsi ei halua asua miehen kanssa, en halua itsekään enkä ole edes lapsi. Eivätkä halua miehet itsekään asua toistensa kanssa..
Vierailija kirjoitti:
Noin se isästään vieroitus on toiminut.
Lopettakaa jo. Mikään luontokappale ei halua vapaaehtoisesti elää siittävän koiraan kanssa, nisäkäspoikasista puhumattakaan. Täysin pimahtanutta tämä miesten emolarppi a lapsihimo
Järkyttävää kielenkäyttöä. "Toisen kotiin". Mikä on lapsen koti jos kummankin vanhemman kodit on "toisen koteja"? Sääliksi käy lapsia, joita kukaan ei halua ja joiden kanssa oleminen on vanhemmille kuin rangaistus.