70 vuotiaana eläkkeelle.Hallitus etsii lisä säästöjä.
Kommentit (233)
Huvittaa koko aihe, laskurien mukaan mun tavoite-eläikä on jo nyt 69 v 5 kk.
Toki en ole koskaan uskonut saavani eläkettä pennin latua, että sinänsä aivan sama.
Omista tutuista paljon erittäin hyväkuntoisia 70-75 vuotiaita jopa isäni 78v. Rahnustaa vielä metässä puuhommissa ja vaeltaa kala- ja metsästysreissuilla, ettei nuoremmat pärjää. Sukulais mummo täyttää 75v. Ja on niin terve kunnolla voi. Itse oon 56v ja loppuun ajettu kehäraakki kaikki e vaivoinensa ja kipuinensa. Ootan vain enää päivärahan uusiutumista ja sitten jään "eläkkeelle". Nautin sen ajan kuin kestää. Osa-aikaa työskentelen silloin kun huvittaa. Ei mitään tressiä enää.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jäämässä 1.6. 2025 kokoeläkkeelle. Toivottavasti tässä ei nyt enää tule mitään. Huvittavaa kun minunkin vanhepien ikäluokka jäi eläkkeelle jopa viisikymppisenä...
Aikoinaan elinikä oli paljon matalampi ja eläkeläisten määrä pienempi joten kustannuksia ei tullut niin paljon. Eläkeläisten määrä on kaksinkertaistunut ja eläkkeellä ollaan entisen kymmenen vuoden sijasta kaksikymmentä vuotta joten siltä pohjalta kustannukset ovat nelinkertaiset. Lisäongelma tulee koko ajan pienentyvästä työikäisestä väestöstä jonka pitäisi elättää oman itsensä lisäksi työelämän ulkopuolella olevat kansalaiset.
Väestökehitys on sellainen että tiukennuksia on luvassa vielä ainakin kymmenen vuoden ajan niin että lisäleikkauksia ja lisää veroja tarvitaan. Jokainen joutuu varmasti tekemään osansa mutta jos tähän päälle tulee vielä lama niin voi olla kylmää kyytiä luvassa. Hyväosaiset pärjäävät aina mutta osa muistaa 1990-luvun ajat jolloin oli vaikeaa monessa perheessä kun pankit veivät asunnot. Tättä taustaa vasten ei voi kuin ihmetellä ammattiliittojen jatkuvaa lakkoilua.
-Jos eläkkeitä leikataan, niin sitten eläkeyhtiöillä on enemmän rahaa. Mutta ei se vaikuta valtion velkaan yhtään mitään.
Valtio säästäisi maksamissaan virkamiesten eläkkeissä.
- Mutta jos eläkkeitä leikataan vaikka kolmella miljardilla, niin se pienentäisi valtion ja kuntien verotuloja luultavasti miljardilla. Valtio nettomääräisesti häviäisi siinä muutoksessa, sillä valtion tulot pienenisivät enemmän kuin menot, Kiander arvioi ja ne vpuuttuvat verot pitäisi kerätä muualta.
- Se olisi valtiontalouden ja eläkeläisten kannalta huono asia, ja ainoa hyötyjä olisi eläkeyhtiö, joka saisi lisää rahaa. Ja mitä sitten olisi se seuraava askel, sitähän Evan ehdotuksessa ei kohdennettu lainkaan.

Onkohan EVA:n käsittääkseni korkeastikoulutettuja noin tyhmiä vai mistä on kyse?
Itse vain kansakoulun käyneenä, (en siis ole korkeakoulua käynyt enkä kuulu ns ylimystöön muutenkaan) ymmärrän että eläkeyhtiöt hyötyisi ja verottaja häviäisi tuossa ideassa.
Kai nyt sitten neuvottette työnantajan kanssa kunnon vapaaehtoiset eläkevakuutukset. Nehän antaa ne iloiten, kun olette niin tarpeellisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan raportti esittää kovia leikkauksia eläkkeisiin ja uudenlaista vakuutusmallia terveydenhuoltoon. Näillä paikattaisiin julkista taloutta, muun muassa eläkkeiden jäädytyksinä kolme miljardia euroa jo vaalikauden aikana.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010333510.htmlMitäs jos se julkinensektori laitettaisiin säästökuurille vai onko se pyhä ja koskematon?
Julkiselta sektorilta on otettu ns. löysät pois jo yli 10 vuotta sitten. Ja säästökuureja on tehty ja parhaillaan tekemässä. Toki tavallisen ihmisen näkökulmasta julkisen sektorin työpaikat voisi varmaan lopettaa kokonaan. Ei vain osata ajatella sitä, että elämme hyvinvointivaltiossa ja hyvinvointivaltion toiminta vaatii myös aikamo
Jos nykyiset eläkelait pysyvät voimassa, niin eläkeikä nousee maksimissaan 2kk per vuosi. Toisin sanoen 1965 syntyneen eläkeikä on maksimissaan 65 v 2 kk. 1970 syntyneen 66 v. Elinajanodote on ollut laskusuunnassa, joten todennäköisesti iät olisivat alemmat. Mutta kunhan 90-luvulla ja sen jälkeen syntyneet pääsevät muuttamaan tämänkin lain, niin 60- ja 70-luvuilla syntyneet heitetään rekan alle ja unohdetaan heidän tähän asti maksamansa eläkemaksut ja jokainen saa alkaa säästää omaa eläkettään alusta asti.
En usko eläväni 70-vuotiaaksi enkä edes tahdo tai pyri siihen. Olen nyt 61-vuotias ja nostan varhaistettua osa vanhuuseläkettä. Ehdin sitten edes vähän aikaa olla eläkkeellä. Tämä myös pienentää lopullista eläkettä pysyvästi. Eikä mun eläke ole kuin 1200 eur sitten ilman tätä pienentämistä. Jää ehkä bruttona noin 1000 eur tämän jälkeen. Vanhusten terveydenhoito ym. ajetaan jokatapauksessa alas. Syön ja juon ja elän nyt ja sitten kuolen pois ja nopeutan sitä jotenkin lääkkeillä ym.
Hänen mukaansa nopeista leikkauksilla voi olla käänteisiä vaikutuksia, jos ihmisten luottamus eläkejärjestelmään rapautuu.
- Jos ihmiset rupeavat pelkäämään, että otetaanko eläke pois, niin se voi aiheuttaa takaiskun. On tärkeää voida luottaa siihen, että eläkkeen saa kyllä sitten, kun sen hakemuksen täyttää, eikä eläkkeelle tarvitse hypätä heti kun sinne pääsee.
Siimeksen mukaan Suomessa eläkejärjestelmän kestävimmät säästöt on saatu huolellisesti punnituilla, pitempiaikaisilla rakenteellisilla ratkaisuilla.
"Hallitus etsii säästöjä".
Juuri uusi presidenttimme allekirjoitti Ukrainan kanssa 10-vuotisen sopimuksen jossa Suomi tukee esim.taloudellisesti tätä korruptiomaata.
EU:n Moolokin kita imee kasvavat jäsenmaksut, tukipaketit, ilmastopaketit ym.
Kehitysapuun menee yli miljardi joka vuosi.
Jospa näistä säästettäisiin niin ei tarvi hallituksen mennä pienipalkkaisten (ja muidenkin) uuneihin niitä tuhkia viemään.
Pohja se on suomalaistenkin lompakoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Jos eläkkeitä leikataan, niin sitten eläkeyhtiöillä on enemmän rahaa. Mutta ei se vaikuta valtion velkaan yhtään mitään.
Valtio säästäisi maksamissaan virkamiesten eläkkeissä.
- Mutta jos eläkkeitä leikataan vaikka kolmella miljardilla, niin se pienentäisi valtion ja kuntien verotuloja luultavasti miljardilla. Valtio nettomääräisesti häviäisi siinä muutoksessa, sillä valtion tulot pienenisivät enemmän kuin menot, Kiander arvioi ja ne vpuuttuvat verot pitäisi kerätä muualta.
- Se olisi valtiontalouden ja eläkeläisten kannalta huono asia, ja ainoa hyötyjä olisi eläkeyhtiö, joka saisi lisää rahaa. Ja mitä sitten olisi se seuraava askel, sitähän Evan ehdotuksessa ei kohdennettu lainkaan.
Onkohan EVA:n käsittääkseni korkeastikoulutettuja noin tyhmiä vai mistä on kyse?
Itse vain kansakoulun käyneenä, (en siis ole korkea
Työnantajat hyötyisivät, koska eläkemaksuja voitaisiin ehkä alentaa. Tämä on EVA:n idea vaikka eivät sitä ääneen kehtaa sanoa. Ei EVA ikinä ole ollut huolissaan valtiontaloudesta vaan on aina ehdotellut verotuksen alentamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kauan sitä 250mrd jättipottia pystytään kansalta piilottelemaan niin kuin sitä ei olisikaan, ilman että joku suuttuu tosissaan
Anteeksi 255mrd ja kasvaa.
Epäilen että sitä ei enää ole ollenkaan. Osa rahoista annettu EU:n yhteiseen Moolokin Kita-nimiseen säätiöön.
Työttömyyden hoitoon menee 5 miljardia vuodessa. Eikö olisi jo aika lopettaa ansiosidonnainen kokonaan että kokona makoilevat laiskurit aktivoituisivat heti töihin eikä vasta kahden vuoden jälkeen. Toki on näitä jotka eivät työllisty mutta kun aika moni vaan lomailee. Nämä veijarit on laitettava järjestykseen nyt eikä vasta kymmenen vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
En usko eläväni 70-vuotiaaksi enkä edes tahdo tai pyri siihen. Olen nyt 61-vuotias ja nostan varhaistettua osa vanhuuseläkettä. Ehdin sitten edes vähän aikaa olla eläkkeellä. Tämä myös pienentää lopullista eläkettä pysyvästi. Eikä mun eläke ole kuin 1200 eur sitten ilman tätä pienentämistä. Jää ehkä bruttona noin 1000 eur tämän jälkeen. Vanhusten terveydenhoito ym. ajetaan jokatapauksessa alas. Syön ja juon ja elän nyt ja sitten kuolen pois ja nopeutan sitä jotenkin lääkkeillä ym.
Kekimääräinen elinikä on yli 80 vuotta eli eläkkeellä ollaan noin kaksikymmentä vuotta. Sitä ennen on käyty kouluja toiset kaksikymmentä vuotta. Työelämä jää aika monella alle 40 vuoden pituiseksi, Se tarkoittaa että yli puolet elämästä ollaan toisten maksaman elatuksen varassa. On selvää että jokainen haluaa eläkkeelle niin aikaisin kuin mahdollista mutta eipä eläkejärjestelmä kestä moista kovin kauaa.
Itsellä on tilillä rahaa kun en ole ostanut asuntoa ja pärjäisin aika monta vuotta. Vähän sitä miettii että lopetanko työ nyt kun eläkeikään on vielä monta vuotta ja elän sitten säästöilläni. Varhaista eläkettä voi saada enintään puolet kun eläkeikään on kolme vuotta ja tämäkin kiinnostaa. Jokaisen on pohdittava omia ratkaisuja pystyykö jäämään pois työstä ja miten sitten pärjää. Toisaalta mietityttää jättää työkaverit pulaan kun koko ajan on pula osaavasta työvoimasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sääli niitä, joilla iso palkka = korkea eläkemaksu.
Palkastani haihtui viime vuonna 55 000 euroa jonnekin. En käytä oikein mitään yhteiskunnan palveluja joten on vähän kusetettu olo kun jotkut terveet nostelee ansiosidonnaista jotta voisivat lomailla pari vuotta tai elelee muuten tekemättä mitään yhteiskunnan hyväksi.
Jokaiselle näin sanovalle voi aina sanoa, että mikään ei estä heittäytymästä työttömäksi. Ole hyvä ja tee se. Jos sinulla on "teko"syitä olla tekemättä niin--- niinpä. Ihan samat syyt on kaikilla muillakin. Aina se ei vaan ole itsestä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän he noin voi tehdä. Nythän eläkkeelle pääsee reilun 64v iässä. Että tosta noin vaan lätkäsevät 6v lisää työvuosia?
Eikä pääse tuon ikäisenä. Olen 42-vuotias ja alhaisin eläkeikäni on 67 vuotta ja tavoite-eläkeikäni on 69 vuotta. Tuskin kykenen noin vanhana tekemään näitä nykyisiä raskaita ruumiillisia töitäni.
Mitä on tapahtunut, olen 52 vuotias ja alin eläkeikäni oli viime viikolla 68 vuotta ja joitain kuukausia päälle, tavoite eläkeikä on 70 vuotta. Jännä että 10 vuotta nuoremmat pääsisi aikaisemmin eläkkeelle.
Eli kannattaa pysyä pienipalkkaisessa työssä, koska myös eläkemaksu on tällöin pieni. Turha sitä on maksaa kun eläkettäkään ei tule saamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän he noin voi tehdä. Nythän eläkkeelle pääsee reilun 64v iässä. Että tosta noin vaan lätkäsevät 6v lisää työvuosia?
Eikä pääse tuon ikäisenä. Olen 42-vuotias ja alhaisin eläkeikäni on 67 vuotta ja tavoite-eläkeikäni on 69 vuotta. Tuskin kykenen noin vanhana tekemään näitä nykyisiä raskaita ruumiillisia töitäni.
Mitä on tapahtunut, olen 52 vuotias ja alin eläkeikäni oli viime viikolla 68 vuotta ja joitain kuukausia päälle, tavoite eläkeikä on 70 vuotta. Jännä että 10 vuotta nuoremmat pääsisi aikaisemmin eläkkeelle.
Ei pääse 42v 67vuotiaana eläkkeelle, tuo on pötyä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän he noin voi tehdä. Nythän eläkkeelle pääsee reilun 64v iässä. Että tosta noin vaan lätkäsevät 6v lisää työvuosia?
No mä oon sitten vielä 6 v eläkeputkessa lisää. No eipä tuo haittaa, kun eläkettä kertyy putkessakin.
Miten kauan luulet eläkeputken säilyvän?