Suullisen vuokrasopimuksen purku
Oli tarkoitus kumppanin kanssa muuttaa uuteen vuokrakotiin, näytössä käytiin ja omistajan kanssa sovittiin suullisesti että otetaan se. Sopparia ei olla allekirjoitettu. Nyt kuitenkin elämäntilanteemme muuttui yllättäen, kumppani tuli raskaaksi suunnittelematta. Järkytys muuttui onneksi ja ikääkin meillä on jo sen verran että kumpikaan ei halua raskautta keskeyttää, vaan pitää vauvan. Asunto jonka valitsimme ei sovi vauva-arkeen millään tavalla, tarvitsemme huomattavasti enemmän tilaa ja täysin erilaisen sijainnin. Kerroimme tästä vuokranantajalle, joka kuitenkin vaatii meitä asuntoon muuttamaan koska olemme suullisen sopimuksen tehneet ja hyväksyneet sopimuspohjan vaikkemme allekirjoittaneet vielä mitään.
Ymmärrämme että tämä on hänen osaltaan ikävää, mutta asunto vapautuisi vasta kuukauden päästä ja sille oli todella paljon kysyntää. Miten tässä tilanteessa tulisi toimia? Mitä vuokranantajalle voi ehdottaa tai sanoa tässä kohtaa? Vai onko vaan nöyrryttävä ja muutettava asuntoon väksin vuodeksi? Toivoisin asiallisia vastauksia.
Kommentit (33)
Rehti suomalainen kyllä noudattaisi sopimusta. Ette taida olla suomalaisia monenkaan sukupolven takaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lähtökohtaisesti suulliset sopimukset ovat sinänsä päteviä, mukaan lukien vuokrasopimukset. Mutta kuten todettu, mikäli asuinhuoneen vuokrasopimus on tehty suullisesti, sen katsotaan olevan toistaiseksi voimassa. Määräaikaisuudesta on siis aina sovittava kirjallisesti.
Vuokralaisena teillä on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus. Irtisanomisaika on yksi kuukausi, laskettuna irtisanomiskuukauden viimeisestä päivästä. "
Eli meidän irtisanomisen pitäisi olla täysin pätevä? Asunto vapautuu 1.5. ja ilmoitimme 1.4. että emme pystykään tätä kohdetta vuokraamaan.
Purkamaan vuokrasopimu
Jos vuokrasuhteenne alkaa toukokuussa sanotte asunnon heti irti ja asutte siinä touko- ja kesäkuun.
Kaikilla on aina asianajajaystävä, kun tulee erimielisyyksiä. Jos hänellä oikeasti olisi asianajajaystävä, hän kertoisi vuokranantajalle, että suullinen sopimus on kuin tuuleen heitetty haituva.
Ap, kyseessä oli siis määräaikainen sopimus vuodeksi?
Eli määräaikaisuus sovitaan AINA kirjallisesti.
Teillä ei siis ole mitään sopimust, jota pitäisi edes irtisanoa.
Ajoissa ilmoittaminen siitä, ettei sopimusta synny, oli teiltä ihan riittävä toimi.
Tämä kaiketi pätee tilanteessa, jossa toistaiseksi-sopimuksessa olisi ollut vuoden minimivuorkausehto?
En ole ihan varma tästä.
Mutta älkää maksako mitään. Älkää edes keskustelko asiasta, koska lakimies yrittää nyt lypsää teitä. Hän varmasti nauhoittaa puhelut, joten varokaa sanojanne.
Vierailija kirjoitti:
Rehti suomalainen kyllä noudattaisi sopimusta. Ette taida olla suomalaisia monenkaan sukupolven takaa.
Tilanteet muuttuvat. Eihän tuossa ole mitään epärehellistä. Vielä vähemmän tämä on joku rotu-/kansallisuuskysymys.
Ja eiväthän suomalaiset ole nykyisin mitään erityisen rehtejä.
En ole AP.
Kannattaisi käydä peruskoulu loppuun ennen kuin alkaa vuokraamaan asuntoja. Siellä kerrotaan mikä ero on sopimuksen irtisanomisella ja purkamisella.
Vierailija kirjoitti:
Laitat viestin että ette allekirjoita sopimusta ja heippa
ja jos väittää muuta niin sanot että ette ole sopineet mitään vielä
pysyt jutussa
Juurikin näin. "Tilanne muuttunut, sopimusta ei synny. Sori. Heippa." Thäts it. Älkää edes keskustelko asiasta enempää, jos ette ole maksanut ennakoita.
Vierailija kirjoitti:
Sano myös että tulee vauva teidän pitää säästää kun rahat on niin tiukilla jne
hankkikoon muun vuokralaisen
Ei tässä tarvitse tehdä mitään sukuselvitystä tilanteestaan vuokranantajalle. Sopimusta ei ole, eikä sitä tule. Tilanne muuttunut. Kiitos ja hei!
Eli määräaikaisuus sovitaan AINA kirjallisesti.
Teillä ei siis ole mitään sopimust, jota pitäisi edes irtisanoa.
TÄMÄ!
Vierailija kirjoitti:
Rehti suomalainen kyllä noudattaisi sopimusta. Ette taida olla suomalaisia monenkaan sukupolven takaa.
Sopimusta ei ole vielä
Vielä ehtii onneksi tulla keskenmeno.
Älkää maksako mitään! Itselläni on tapana tehdä suullisia vuokrasopimuksia ainoana tarkoituksena vaikeuttaa vuokranantajien elämää. Porvarit kyykkyyn!
Kuten on jo sanottu aiemmin, niin ongelma on se näytön puute, ja asianajaja tietää kyllä tämän, eikä lähde varmasti käräjöimään asiasta.
Ongelma voisi tulla mahdollisten maksettujen takuuvuokrien kanssa. Tyyppi voisi yrittää pidättää ne mahdollisena vahingonkorvauksena, ja ne olisivat myös näyttö sopimuksesta.
Teidän puolella on myös se, että olette ilmoittaneet asiasta kohtuullisessa ajassa. Vuokranantajalla on riittävästi aikaa etsiä uusi vuokralainen, kun kerran kysyntää on ollut. Eli ei vahinkoa.
Jos tyyppi haluaa riidellä, niin se on tietysti hänen oikeutensa. Mutta itse en lähtisi käräjöimään tuossa tapauksessa. Liian iso riski tappiolle ja merkittäville lisäkuluille.