Ihan hyvä suhde, mutta en tunne mitään

Missä se "ihan hyvä suhde" oli? Kuulostaa enemmän todella huonolta suhteelta.

Ja ei, suhteiden ei kuulu olla tuollaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se niin on että jokaiseen suhteeseen tulee arki ennemmin tai myöhemmin. Kaikki ei tätä koskaan hyväksy ja he ovat niitä ketkä vaihtavat kumppaniaan vähän väliä läpi aikuisiän ja yleensä sitten siinä 60+ iässä alkavat olemaan vain yksin. Jos se elämäntapa kiehtoo, niin go for it. Se että tuoko se sinulle onnea on mahdontonta tietää. Mutta tavallinen arki on tavallista arkea kenen kansas tahansa. Vaaleanpunaiset silmälasit tippuu jossain kohtaa ja perhosiakaan ei enää ole vatsanpohjalla. Ihastuminen on lopulta ihan pelkkää aivokemiaa. Se on reaktio siellä ja se menee aivoista aina jossain kohtaa ohi. Jos siihen tunteeseen jää koukkuun ja riippuvaiseksi, niin mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, kuin vaihtaa kumppania suhteellisen säännöllisesti läpi elämän.

Mutta on suhteessa hyvä olla vetovoimaa. Meillä ei ole veto toiseen kadonnut mihinkään, vaikka ollaan oltu vu

Ap aloittanut suhteen siis vain siksi ettei tarvitse olla yksin. Käyttänyt miestä tuohon. Ei tuo mitään rakkautta ole, se on kuin huumeiden käyttäjän riippuvuutta:

Olen jo keski-ikäinen ukko, mutta olin vastaavassa suhteessa aikanaan yhteensä melkein 8 vuotta. Ikävuodet 19-26 Edelleen yksi parhaista päätöksistä oli lopettaa se suhde. Muistan että joka vuosi ajatukseni ja tunteeni menivät enemmän siihen suuntaan että haluan olla itsekseni, kaverien kanssa ja tehdä kaikkea muuta kuin olla tyttöystäväni kanssa. Aloin haaveilemaan omasta kodista, jossa asun yksinäni ja pelaan loputtomasti videopelejä. Haaveilin myös viimeisen kahden vuoden ajan muista tytöistä. Siitä, että saan mennä ja tulla miten haluan. Minkälaiset huonekalut mulla on kämpässä. Tyttöystäväni oli todella ripustautuva ja hyvin konservatiivinen. Hän oli myös hyvin mustasukkainen, ilman syytä. Hänellä ei juuri ollut kavereita. Hän ei sietänyt alkoholin käyttöä yhtään. 

 

Ulkopuolisesta joka ei ole kokenut tuollaista suhdetta voi olla vaikeaa ymmärtää miksi sitä suhdetta kukaan jatkaa. Se on kuitenkin aika monimutkainen yhdistelmä erilaisia asioita. Asiat muuttuvat ja kehittyvät hiljalleen. Oma ajattelu ja tunteet saattavat muuttua ja kun ikää on siinä 20v alle tai päälle niin omassa ajattelussa tapahtuu vielä paljon muutoksia. Toki se jatkuu koko elämän ajan. 

 

Miksi itse jäin niin pitkäksi aikaa suhteeseen? Ihminen tottuu tiettyihin asioihin. Ei sitä eroa välttämättä tule edes pohtineeksi. Omalla kohdalla myös jäin koska tyttöystäväni oli tosi herkkä ja oli vaikea tehdä jotain mikä oli hänen suurimpia pelkojaan. Oli myös taloudellinen turva kummallekkn kun kumpikin oltiin pienellä palkalla. Yhteinen asunto ja myös yhteisiä mielenkiinnonkohteita, yhteinen harrastuskin. Yhteinen koira jne. 

 

Olimme noin 26 vuotiaita kun lopulta päätin erota. Se vaati minulta paljon. Ajattelin silloin erovuotena että en halua lapsia hänen kanssaan ikinä ja tein päätöksen siinäkin kohtaa vain häntä ajatellen että saisi mahdollisuuden tulla äidiksi jonkun toisen kanssa. Huokaisin kun lopulta pääsin lähtemään. Tietääkseni hän ei ole saanut lapsia. Miehen kyllä löysi yllättävän nopeastikin eromme jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen jo keski-ikäinen ukko, mutta olin vastaavassa suhteessa aikanaan yhteensä melkein 8 vuotta. Ikävuodet 19-26 Edelleen yksi parhaista päätöksistä oli lopettaa se suhde. Muistan että joka vuosi ajatukseni ja tunteeni menivät enemmän siihen suuntaan että haluan olla itsekseni, kaverien kanssa ja tehdä kaikkea muuta kuin olla tyttöystäväni kanssa. Aloin haaveilemaan omasta kodista, jossa asun yksinäni ja pelaan loputtomasti videopelejä. Haaveilin myös viimeisen kahden vuoden ajan muista tytöistä. Siitä, että saan mennä ja tulla miten haluan. Minkälaiset huonekalut mulla on kämpässä. Tyttöystäväni oli todella ripustautuva ja hyvin konservatiivinen. Hän oli myös hyvin mustasukkainen, ilman syytä. Hänellä ei juuri ollut kavereita. Hän ei sietänyt alkoholin käyttöä yhtään. 

 

Ulkopuolisesta joka ei ole kokenut tuollaista suhdetta voi olla vaikeaa ymmärtää miksi sitä suhdetta kukaan jatkaa. Se on kuitenkin aika moni

Ihminen, niin kuin muutkin eläimet, tarvitsee rutiineja, tuttuutta ja turvaa. Siksi jäämme helposti elämään tilanteisiin, jotka eivät ole meille hyviä. Jäämme kiinni siihen tuttuuteen. Hyvä, että päätit lopulta lähteä etkä pilannut elämääsi. Ymmärrän ap:ta, että on aloittanut tuollaisen suhteen ja jäänyt siihen. Se on tuonut sitä tuttuutta ja turvaa arkeen, mutta nyt olisi parasta lopettaa suhde ja miettiä mitä oikein haluaa.

Kiitos kaikille näkökulmista! Minulle suhde ei ole välttämättömyys, vaan olen viihtynyt myös pitkiä aikoja sinkkuna, kun elämässä on ollut muutenkin täyttä ja kiireistä. Kuitenkin haluaisin, että mieskin kokisi voivansa olla onnellisempi ilman tätä suhdetta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille näkökulmista! Minulle suhde ei ole välttämättömyys, vaan olen viihtynyt myös pitkiä aikoja sinkkuna, kun elämässä on ollut muutenkin täyttä ja kiireistä. Kuitenkin haluaisin, että mieskin kokisi voivansa olla onnellisempi ilman tätä suhdetta.

Ap

Tuntuu siis vaikealta lähteä koska mies ei myös halua eroa, näe eron hyötyä ja sen tuomaa mahdollisuutta parempaan? Haluaisit häneltä ikään kuin synninpäästön jotta voisit aloittaa elämän eronneena kevyin mielin ilman syyllisyyttä? Eron hänelle aiheuttama suru tuntuu sinusta niin pahalta että et siksi ole vielä lähtenyt?

Selkeästi välität hänestä paljon etkä tahtoisi satuttaa häntä. Inhimillistä ja kaunis ajatus mutta synninpäästö tuskin toteutuu. Pitää vain hyväksyä että jätetyn hetkellinen onnettomuus erossa ja ilman suhdetta kuuluu asiaan ja on välttämätön pakko jotta sinä pääset elämään elämää jota haluat. Kumppanikin siinä vapautuu suhteesta joka ei perustu siihen mitä hän haluaa tai tule siihen koskaan johtamaankaan. Teet siis hänelle palveluksen. Jos haluat tuosta ulos se jätetyn järkytys ja paha mieli on vain otettava vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille näkökulmista! Minulle suhde ei ole välttämättömyys, vaan olen viihtynyt myös pitkiä aikoja sinkkuna, kun elämässä on ollut muutenkin täyttä ja kiireistä. Kuitenkin haluaisin, että mieskin kokisi voivansa olla onnellisempi ilman tätä suhdetta.

Ap

Tuntuu siis vaikealta lähteä koska mies ei myös halua eroa, näe eron hyötyä ja sen tuomaa mahdollisuutta parempaan? Haluaisit häneltä ikään kuin synninpäästön jotta voisit aloittaa elämän eronneena kevyin mielin ilman syyllisyyttä? Eron hänelle aiheuttama suru tuntuu sinusta niin pahalta että et siksi ole vielä lähtenyt?

Selkeästi välität hänestä paljon etkä tahtoisi satuttaa häntä. Inhimillistä ja kaunis ajatus mutta synninpäästö tuskin toteutuu. Pitää vain hyväksyä että jätetyn hetkellinen onnettomuus erossa ja ilman suhdetta kuuluu asiaan ja on välttämätön pakko jotta s

Kuitenkaan turhaan podet siitä syyllisyyttä. Sinulla on oikeus päättää suhde. Nämä vain kuuluvat elämään. Miehesi on aikuinen ja on eron riskin ottanut lähtiessään suhteilemaan. Hän tulee aikanaan pääsemään yli vaikka hetkellisesti masentuisikin kovinkin. Muita ei voi kannatella loputtomasti eikä sitä sinulta odotetakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Miehelle riittää että hänellä on nainen, kuka vaan "ihan okei" -tyyppi kelpaa. Ei hän halua olla nimenomaan juuri SINUN kanssasi. Ettehän näytä olevan missään asiassa samalla aaltopituudellakaan.

SINULLE se ei selvästi riitä. Enemmin tai myöhemmin lähdet.

Te naiset usein kuvittelette, että jos teidän mielestä suhde on huono ja lattea, että sitä sen täytyy olla miehenkin mielestä, mutta surkeat miehet vaan ei osaa tehdä asialle mitään tai lähteä suhteesta. Asia on niin, että mies on usein tyytyväinen sellaiseen arkiseen ja tasaiseen suhteeseen. Mies ei ole yleensäkään samanlainen tunne-eläjä kuin nainen. Tämä koskee ihan kaikkia elämän osa-alueita. Vai monestiko olette nähneet, että miehet nyyhkii nenäliinaan kun katsovat telkkaria? Se on ihan biologinen ero, joka on rakennettu mies-sukupuolen sisään. Siksi miehille ja naisille hyvän suhteen käsite saattaa olla hyvinkin erilainen.

Ap on malliesimerkki henkilöstä, joka tuskin tulee ikinä samaan pysyvää ja vakaata parisuhdetta. Liian kiltti ja tasainen mies ei kelpaa, mutta tiedän tasan tarkkaan, että temperamenttisen miehen kanssa ap vasta ongelmissa onkin. Se suhde on ikuista parisuhteen sisäistä valtataistelua.

Apn kaltaiset säntäävät nopeasti seuraavaan suhteeseen, tekevät nopeasti lapsen ja lapsia, ja sitten ihmettelevät taas kun se mystinen tunne ei taaskaan kantanut.

Tuleva kenties moninkertainen eroaja ja perheenrikkoja lapsien kanssa hyvin todennäköistä ellei ap nyt mene pitkäkestoiseen terapiaan selvittämään päätään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se niin on että jokaiseen suhteeseen tulee arki ennemmin tai myöhemmin. Kaikki ei tätä koskaan hyväksy ja he ovat niitä ketkä vaihtavat kumppaniaan vähän väliä läpi aikuisiän ja yleensä sitten siinä 60+ iässä alkavat olemaan vain yksin. Jos se elämäntapa kiehtoo, niin go for it. Se että tuoko se sinulle onnea on mahdontonta tietää. Mutta tavallinen arki on tavallista arkea kenen kansas tahansa. Vaaleanpunaiset silmälasit tippuu jossain kohtaa ja perhosiakaan ei enää ole vatsanpohjalla. Ihastuminen on lopulta ihan pelkkää aivokemiaa. Se on reaktio siellä ja se menee aivoista aina jossain kohtaa ohi. Jos siihen tunteeseen jää koukkuun ja riippuvaiseksi, niin mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, kuin vaihtaa kumppania suhteellisen säännöllisesti läpi elämän.

Mutta on suhteessa hyvä olla vetovoimaa. Meillä ei ole veto toiseen kadonnut mihinkään, vaikka ollaan oltu vu

Kiinnostaisi tietää onko ap tuntenut koskaan vetovoimaa ketään kohtaan. Jos ei, tuskin hän tuon miehen jätettyään tulee sitä löytämään.

Taas tämä jännä ilmiö jossa ihmiset vakuuttaa "ihan hyvää suhdetta" jolla tarkoitetaan sitä että siinä ei käytännössä ole päihdeongelmia tai väkivaltaa ja kumppanin kanssa "tullaan toimeen".

Miksi kukaan haluaa olla suhteessa josta puuttuu yhteiset tavoitteet, huumori ja intohimo?

Vierailija kirjoitti:

Taas tämä jännä ilmiö jossa ihmiset vakuuttaa "ihan hyvää suhdetta" jolla tarkoitetaan sitä että siinä ei käytännössä ole päihdeongelmia tai väkivaltaa ja kumppanin kanssa "tullaan toimeen".

Miksi kukaan haluaa olla suhteessa josta puuttuu yhteiset tavoitteet, huumori ja intohimo?

Asioissa on hyvä kulkea keskitietä ja välttää ihmisiä jotka ovat epävakaita ääripäissä olevia. Yleensä heidän tapa olla suhteessa on tuhoisa. Pidemmän päälle myös heille itselleen.

Miten edes päädyitte suhteeseen, jos et tunne miestäsi kohtaan minkäänlaista vetoa?

Kuulostaa ihan suhteelta, jossa itse elin vuosia, tosin siinä minä olin tuo tasaluonteinen huomaavainen turvallinen mutta ei kovin romanttinen osapuoli. Toinen sitten lähti räiskyvämmän seksimaanikon matkaan.

Punnitse sitä, mitä elämässäsi haluat, ja minkä verran tuo suhde voi antaa juuri sitä. Jos esim. lapset ovat haaveena, niin mieshän kuulostaa kelpo isältä. Seksiä taas tuskin koskaan tulisit saamaan sellaista kuin haluat.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille näkökulmista! Minulle suhde ei ole välttämättömyys, vaan olen viihtynyt myös pitkiä aikoja sinkkuna, kun elämässä on ollut muutenkin täyttä ja kiireistä. Kuitenkin haluaisin, että mieskin kokisi voivansa olla onnellisempi ilman tätä suhdetta.

Sinä et ole vastuussa hänen tunteistaan millään tavoin. Älä nyt vain säälistä miestä kohtaan jää suhteeseen roikkumaan! Jos niin teet, sinusta tulee katkera vanha eukko.

Vierailija kirjoitti:

Seksiä taas tuskin koskaan tulisit saamaan sellaista kuin haluat.

Siis miten niin ei saisi?

Vierailija kirjoitti:

Ap on malliesimerkki henkilöstä, joka tuskin tulee ikinä samaan pysyvää ja vakaata parisuhdetta. Liian kiltti ja tasainen mies ei kelpaa, mutta tiedän tasan tarkkaan, että temperamenttisen miehen kanssa ap vasta ongelmissa onkin. Se suhde on ikuista parisuhteen sisäistä valtataistelua.

Ap:lle voi tulla äkkiä ikävä tuota miestään jos seuraavaksi päätyykin temperamenttisen kanssa yhteen. Miettii sitten mitä tulikaan menetettyä. Itsellä onneksi ensimmäinen suhde oli temperamenttiseen mieheen ja sen jälkeen opin heti arvostamaan miehissä muita asioita. Enää en jahtaa sitä pään sekoittavaa vetovoimaa, koska se ei aina ole merkki siitä, että kyseinen mies on minulle sopiva. Haluan kiltin ja tasaisen miehen, jonka kanssa elää hyvää tasaista arkea - siitä huolimatta että tiedän, etten koskaan voi kokea tällaista miestä kohtaan samanlaista hullua vetovoimaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on malliesimerkki henkilöstä, joka tuskin tulee ikinä samaan pysyvää ja vakaata parisuhdetta. Liian kiltti ja tasainen mies ei kelpaa, mutta tiedän tasan tarkkaan, että temperamenttisen miehen kanssa ap vasta ongelmissa onkin. Se suhde on ikuista parisuhteen sisäistä valtataistelua.

Ap:lle voi tulla äkkiä ikävä tuota miestään jos seuraavaksi päätyykin temperamenttisen kanssa yhteen. Miettii sitten mitä tulikaan menetettyä. Itsellä onneksi ensimmäinen suhde oli temperamenttiseen mieheen ja sen jälkeen opin heti arvostamaan miehissä muita asioita. Enää en jahtaa sitä pään sekoittavaa vetovoimaa, koska se ei aina ole merkki siitä, että kyseinen mies on minulle sopiva. Haluan kiltin ja tasaisen miehen, jonka kanssa elää hyvää tasaista arkea - siitä huolimatta että tiedän, etten koskaan voi kokea tällaista miestä kohtaan samanlaista hullua vetovoimaa.

Väistit kuvainnollisesti ja joskus kirjaimellisestikin luodin. Lähisuhdeväkivaltaa harjoittavat usein juuri ne vetovoiman nimeen vannovat miehet

Klassinen jännämiehen kaipuu, tai ylipäänsä vain vaihtelun kaipuu. Usko vanhempiasi ja kokeneempiasi, ei se kumppani vaihtamalla parane, ellei parisuhde ole aivan helvettiä jatkuvasti. Perushyvän miehen tai naisen kun pistät vaihtoon, niin samanlainen sieltä tulee tilalle. Ihmiset usein ajattelevat, että vaihtamalla paria kaikki ne hyvät asiat suhteessa jää ennalleen ja vain niistä huonoista asioista pääsee eroon. Voin kertoa että lähes kaikki 30v miehet pelailee videopelejä, juo kaljaa viikonloppuisin, käy poikien reissuilla silloin tällöin, ovat laiskoja kotitöissä ja ketään niitä ei kiinnosta sunnuntaikävelyt sun kanssa sitten alkuhuuman jälkeen. Jostain nykyisen kumppanin huonosta piirteestä voit toki päästä eroon, mutta pahimmillaan saat 2 huonoa piirrettä siihen sitten tilalle.

Mä olen ollut 12 vuotta naimisissa tuollaisessa suhteessa, ja olen onnellinen. Mutta tiedän ettei kaikki olisi. Itse olen aika heikosti seksuaalinen ihminen, iän myötä edelleen vähentynyt. Miehellekään ei ole seksi ollut koskaan iso juttu. Siksi se ns. vetovoiman puute ei kauheasti haittaa. Me on kaivattu juurikin elämänkumppania ja parasta ystävää puolisoksi, ja sitä me toisillemme olemme. Kyllä voisi tietyllä tapaa sanoa että olemme enemmän kuin veli ja sisko tai kaverukset kuin parisuhde, mutta mitäpä siitä, kun molemmat viihtyy yhdessä näin. Mitään suuria tunteita emme enää näin keski-iässä elämäämme kaipaa, niitä on tullut nuorempana koettua ja mitään hyvää niistä intohimosuhteista ei koskaan seurannut.