Miten krooninen kipu voi jalostaa ihmisen sisintä?

Siillä lailla, jos oivaltaa, että kipu ei pääsee määrääjän paikalle. Että kivunsietokykyään voi parantaa ja että lääketiede voi auttaa sitten niihin kipuihin, joita ei voi hallita. Että ei uhriudu sen kivun alle, vaan elää siitäkin huolimatta.

Ärhäkkiä alapeukkuja jakamassa ne, joilla ei ole jalostumiskokemusta kivusta.

Oppii arvostamaan terveyttä, oppii nauttimaan elämästä niinä hetkinä kun ei satu, oppii kestämään kipua vaikka siihen ei auta edes lääkkeet...

Vierailija kirjoitti:

Oppii arvostamaan terveyttä, oppii nauttimaan elämästä niinä hetkinä kun ei satu, oppii kestämään kipua vaikka siihen ei auta edes lääkkeet...

 

 

Ime nyt tavaraa ja kuole. Jeesus että olet pösilö.

Sekoittaa pään. Olen masentunut kivun vuoksi enkä halua nähdä enää ketään. Lääkärin hoitovirhe tuhosi elämäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

P-marjat! Ei mitenkään! Tyhmää puhetta, sillä kipu ja kärsimykset eivät jalosta ketään

Mukavuusalueellako ihminen sitten jalostuu?

No aika paljon on eroa olla mukavuusalueensa ulkopuolella kuin kärsiä kroonisesta kivusta tai kärsiä. Mielenvikaista väittää että ovat sama asia. 

Se on huuhaapuhetta.

Vierailija kirjoitti:

Ärhäkkiä alapeukkuja jakamassa ne, joilla ei ole jalostumiskokemusta kivusta.

tarvitsevat paikkoja uhriutua, ettei vaan tarvitse itse alkaa tekemään asialle mitään. Siksi niitä jaellaan ja loukkaannutaan tosiasioiden toteamisesta

Mielen yritys löytää selitys sille miksi jotakin ikävää tapahtuu. Miksi ihmisen pitöisi erityisemmin jalostua?

Vierailija kirjoitti:

Mielen yritys löytää selitys sille miksi jotakin ikävää tapahtuu. Miksi ihmisen pitöisi erityisemmin jalostua?

Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen on kiinnittänyt mielensä kärsimyksen kokemiseen. Kärsimys on ihmistunteista ehkä rajoittavin. Kun siitä pääsee eroon, saa kaiken sen voiman/tilan/vapauden käyttää johonkin muuhun kuin ajatuksiin, että "kyllä minä nyt kärsin". Vaikka olisi millaiset kivut, niin ihmisellä on vapaus valita miten hän itse niihin suhtautuu. Eli kiinnittyköö oikien voivottelemaan kipujaan vai elääkö niistä huolimatta niin hyvin kuin voi elää.

Vierailija kirjoitti:

Jalostaa se. 

Kroonisen ja kovan kivun kanssa puoli vuotta, kokemuksen jälkeen ei jaksa enää pienistä valittaa. 

Osaa nauttia jokaisesta kivuttomasta hetkestä. 

 

 

 

Joo, ei jalosta, kroonista kipua ollut yli 26 vuotta ja kahtena päivänä ollut kivuton hetki. 

 

Silkkaa pasketta. Tuota hokee ne, jotka eivät koskaan ole kroonisesta kivusta kärsineet.

Aika paljon kipupotilaat tekevät sen viimeisen ratkaisun, kun lääkärit ei suostu hoitamaan kipua ja määräämään lääkkeitä. Sehän on aivan kauheata, jos 70-v kipupotilas tulee riippuvaiseksi lääkkeistä. 

ei mitenkään </3

Hyvä aloitus mutta tuo sanonta on tyhmä.

Ei mitenkään

Ei jalosta koska kun hermokipu on niin kova ettei kuule kunnolla saatikka näe, ei pysty nukkumaan niin täytyisi olla joku pirtoutunut persoonallisuus tmv että saisi kivusta voiton. Eli psyyke hajoaa.

Tollasesta horinasta pitäisi saada vastuuseen niin lääkärit kuin kuntoutustahot. Kokeilisivat viikon miltä tuntuu ja jos horina jatkuu niin aina viikko lisää.

Ei jalosta. Tekee ärtyisäksi, masentuneeksi ja itsetuhoiseksi.

 T. vierestä seurannut

Kärsimys on tehnyt minusta vihaisen, katkeran ja ihmisvihaajan. Olen onnellinen vain erakkona.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin kasvatti aikuiseksi, ja sai pyrkimään elämässä eteenpäin.

Kulumia on alaselän lisäksi niskassa, jossa ollut myös pullistuma ja hermojuuriahtaumaa. Pahimmillaan istuin päivät mekanismituolissa, kun ainoastaan siinä löytyi kivuton asento mikäli pysyi paikallaan. Monia eri lääkkeitä kokeiltiin, yleensä ne tekivät vielä toimintakyvyttömämmiksi kuin kipu.

Sitten kela päätti että olenkin työkykyinen. Ensin ihmeteltyäni ja itkettyäni en voinut kuin todeta että mikäli yhteiskunta ei minua auta, on minun autettava itseäni. Vanhaan työhöni en voinut ajatella paluuta joten hain opintoihin. Aloitin myös saliharjoittelun, kevyesti aluksi, ajatuksena että opiskeluaikana kuntoni ja vointini kohenee.

Ajattelen että kipu - ja vaille rahallista tukea jääminen, herättivät uhman joka vei työuralla eteenpäin, saattaisin muuten yhä istua siinä tuolissa.

😅 No eipä ollut pahat vaivat kun olit opiskelukykyinen ja pystyit salillakin käymään. Onnittelut silti paranemisesta. Kaikki ei aina ole kuitenkaan ihmisen omasta yrittämisestä kiinni. Esim. aivovamman saatua pääsee usein vain rahalla tarpeeksi nopeasti ja hyvään kuntoutukseen.